Oslon 2022 Pride-ampumisesta muslimille 30 vuoden vankeustuomio

Aika vähälle huomiolle on jäänyt Oslossa kesällä 2022 tehty joukkoampuminen, jossa kaksi kuoli ja 21 loukkaantui. Teosta tuomittiin nyt iranilaistaustainen muslimimies pitkään vankeuteen.

44-vuotias iranilainen mies avasi tulen 25. kesäkuuta Norjan pääkaupungissa Oslossa. Tapahtuma tunnetaan Norjassa nimellä Pride-skyting i Oslo. Ampumisen kohteena oli Oslon Pride-tapahtuma, tai tarkasti ottaen Pride-tapahtumaa edellisen illan juhlinta paikallisessa homoravintolassa nimeltä London Pub.

Ampuja, Zaniar Matapour saapui paikalle ison kassinsa kanssa, kaivoi aseen esille ja aloitti ammuskelun. Matapour ampui suoraan sisälle London Pubiin ja siirtyi hetken päästä tulittamaan viereistä ravintolaa sekä sitä seuraavaa noutoruokaravintolaa. Ammuskelun aikana Matapour myös huusi useaan otteeseen “allahu akbar”.

Poliisi sai ensimmäisen ilmoituksen yöllä klo 01.15 ja saapui paikalle muutaman minuutin päästä. Poliisi sai Matapourin kiinni muutaman minuutin päästä saavuttuaan paikalle.

Alueen ravintoloiden tiloihin ja kellareihin piiloutui toista sataa ihmistä. Haavoittuneita makasi sikin sokin alueella poliisin saavuttua paikalle. 21 loukkaantui ja kaksi ihmistä kuoli, 60- ja 54-vuotiaat miehet.

Poliisi tutki tapahtumaa islamilaisena terroririkoksena. Tutkinnassa selvisi, että Matapourilla oli melko laaja muslimiverkosto ja yhteyksiä isiksen suuntaan, jossa suunniteltiin ja keskusteltiin länsimaisiin suuntautuneista terrori-iskuista. Itse iskun tarkoituksena oli herättää pelkoa Norjan HLBTQ-piireissä.

Tässä jutussa kiinnostavaa on se, että Matapour puuhasteli Norjassa majaa pitävän Profeetan Umma-nimisen järjestön kanssa. Tämän järjestön johdossa on yksi Norjan kuuluisimpia islamisteja. Eli pyrkivät toisinaan näyttämään ulospäin kiiltokuvamuslimeilta, vaikka tosi asisssa ovat ihan muuta.

Oikeudessa oli joitakin melko outoja piirteitä. Puolustus mm. väitti, että isku saattoi olla Norjan viranomaisten provosoima. Syynä on se, että Norjan salaisen palvelun työntekijä oli jutellut aikaisemmin kahden muun epäillyn kanssa ja esiintyi väitteen mukaan korkea-arvoisena isis-upseerina. Annettiinko tällä sitten ymmärtää se, että Matapourin julkaisema “isis-vala” ennen iskua olisi juuri ollut tämän agentin provosoima.

Matapour ei joka tapauksessa kuulusteluissa juurikaan avautunut tapahtumista ja motiiveista tai taustoista. Tapahtumasta on epäiltynä lisäksi ainakin yksi nainen, mutta jota toistaiseksi ei saada Norjaan oikeuteen, sillä hän Syyriassa A-Holin leirillä vankina. Jonkinlaista osuutta epäillään myös pakistanilaisen miehen suuntaan, sekä kahta muutakin henkilöä, mutta heille ei toistaiseksi ole vielä annettu tuomioita.

Oslon käräjäoikeus katsoi, että Matapour on syyllistynyt terrorimielessä tehtyihin murhiin ja murhan yrityksiin 30 vuotta vankeutta. Käytännössä Matapour ei tule ikinä pääsemään vapaaksi. Hän ei myöskään ole osoittanut katumusta, ja siksi hänen arvellaan olevankin vaarallinen muslimi riippumatta millaisissa olosuhteissa hän joutuu elämään.

 

Asiassa ihmetyttää se, että tapahtuma on saanut isoissa medioissa todella vähän huomiota suhteessa tapahtuman suuruuteen. Käytännössä vain joitakin pikku uutisia on kirjoiteltu, mutta ampumisen taustoja ja motiiveja ei ole avattu millään tavalla. Tämä saattaa johtua yhteiskunnan herkästä vaiheesta (kaikissa Pohjoismaissa), joissa muslimit pyritään ikään kuin saamaan näyttämään positiivisessa valossa. Se taas ei onnistu jos alkaa avaamaan tätäkin juttua.

Joka tapauksessa perehdyn asiaan lisää ja kirjoitan jutusta täydentävän artikkelin joku päivä.

Subscribe
Notify of
guest
23 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
jorma

Perusnorskin näköinen hemmo.

täysin kyllästynyt valtamedian valehteluun

Tottakai se on jäänyt vähälle huomiolle. Sen sijaan suuri uutinen neekeri futaaja. Jolla on maski. Sekä jolla oli oikeat poliittiset mielipiteet. Ainakin minun osalta, tämä uutisointi, lisää vain kansallismielisyyttä. Ja aiheesta.

K. J. Kort

Rikkaalla Norjalla on halutessaan varaa pitää tuollaiset nikkelikeppostelijat kiven sisällä vaikka loputtomiin.
Velkasuomi joutuu sitä vastoin laskemaan laitumelle toteamalla: “tuomio ei ole lainvoimainen”

Qroquius KadD

Kerkesin jo ihmetellä mikä on tämä 30 vuoden tuomio, kun ABB sai maksimin 21 vuotta jota voidaan jatkaa mikäli tarpeen, ja tarve epäilemättä ilmenee.
Tässä oli nyt kyseessä vuonna 2015 tehty lakimuutos, jolla törkeistä terroristiteoista voidaan pätkäistä 30 vuotta:

https://lovdata.no/dokument/NL/lov/2005-05-20-28/KAPITTEL_2-3#%C2%A7132

Vaan eipä hätää!
Tämä oli vasta käräjäoikeuden päätös, siitä voidaan valittaa Borgartingin laamanninoikeuteen kuten varmaan valitetaankin ja se saattaa olla aivan toista mieltä.

Ei auta.

Ei voi olla koska uhreina oli TQplussat jos olisivat olleet esim tavallisia lapsiperheitä tilannne olisi toinen. Mutta nyt oli kyseesssä eritysen haavoittuvat ja herkät, kuten jo haavoittuneiden määrä todistaa(ei haavoittuvat olisivat varmastikkin kuolleet) ei voi livennyksiä tulla sehän on selvä ainakin suomessa olisi näin koska vähemmistöillä on parempi “oikeus”turva.

Fatwantarkistaja

Uskonvapautta on törkeästi loukattu, vaadin tekijöille ankaraa rangaistusta.

Rokadi

Kokeilkaapa soittaa Ylen vaihteeseen (siellä vastaa asiakaspalvelunauhoite, vaikka sille näyttäisi olevan eri numero) pyytääksenne päästä kiinni haluamanne toimittajan kanssa tai välittääksenne palautetta.
Pitkän odottelun jälkeen Ylen vaihteessa vastaa henkilö, joka kertoo, että ei voi yhdistää mihinkään. Kun kysyin häneltä, että mikä sinun työsi on, hän sulki puhelun.
Tästäkin maksetaan 600 miljoonaa euroa vuodessa ja poliitikot ovat sen hyväksyneet.
P.S. Kysymykseni olisi koskenut juuri päättyneen EM-jalkapallon puolivälieräottelun jälkeistä Ranskan vaalituloksen kommentointia Ylen ohjelmassa jalkapallo-otteluiden väliaikaohjelmassa.
Merkillistä, että sosialistit omistavat Ylen.

Huru-ukko

Miten niin merkillistä?? Ylenantohan on ollut sossujen ja muiden saman aatesuunnan hörhöjen temmelyskenttää jo ammoisista repo-radion ajoista. Ja meno senkun sakenee!!!

Rokadi

Sen sijaan nyt jatkoajalle edenneen Englanti-Sveitsi-ottelun puoliajalla ei äänessä ollut englantilainen jalkapalloilija, joka olisi esittänyt huolensa Labourin tuoreesta parlamenttivaalien voitosta ja kertonut kuinka huolestunut on vääjäämättömästä Englannin tuhosta kun sosialistit poistavat edellisen munattoman konservatiivihallituksen vähätkin rajoitteet laittomalle maahantulolle, edistää asteittain sharia-lain käyttöönottoa, nostaa tuntuvasti veroja, kiristää entisestään valkoisten opiskelumahdollisuuksia jne.

Ana L. Tude

Ehkä Zaniar on tuntenut vetovoimaa homomiehiä kohtaan ja ajatellut mielessään homoseksistä pubin wc-tiloissa. Ehkä hän on jopa käynyt sisällä mutta tullut torjutuksi ja siitä vihastuneena ajautunut epätoivoiseen tekoonsa. Rakasti.

horrible_harris

Iltasanomien vanhan jutun mukaan ammuskelija oli ennestään tuttu Norjan suojelupolitille. Miten on mahdollista, että Norjan politilla ei ole kiinnostusta suojella yhtä norjalaisen yhteiskunnan suurinta voimavaraa eli LGBTQIA+ (+HIV?) positiivisia? Hävetkää Norjan politi!

Last edited 7 päivää sitten by horrible_harris
Qroquius KadD

Koska ne eivät ole suurin voimavara, vaan vasta toiseksi suurin ihanan väkivaltaisten partalapsipalleroiden jälkeen.

Fatwantarkistaja

Hyvänä kakkosena kasassa ovat pedarit ja muut pervot. Ne taas alistavat juutaisia kybällä. Saamelaiset vihaavat mustalaisia ja kaikki valkoisia perkeleesti ja tasaseen.

Sisäministeri, oikeuslaitos, syyttäjälaitos, poliisilaitos.. kai ne ovat silleen erikseen.

Qroquius KadD

Ei juutalaisia voi alistaa, koska ne kuulemma hallitsevat koko maailmaa niin salaperäisen taitavasti, ettei kukaan huomaa.

Taavi

YLE:hän uutisoi tästä, että norjalaismies sai 30 vuoden tuomion. Tuli heti mieleen joku salskea hiihtäjätyyppinen norjalaismies, mutta totuushan oli ihan toinen. Kuvan kun näki, niin hetihän sen näki, että terroristi mikä terroristi.

Dan Wesson

Aivan selvä norjalaismies tuo on. Viikinkiparta ja kaikki.

Boltteri

Käyhän se muslimi-sossuilu noinkin. Tuokin haiseva saasta maksaa Norjalle nuo 30 vuotta ihan helvetisti kun taas hirttoköysi ei kovin kallis olisi.

Khm

Hyvin kun pidetään niin kalliiksi käy.
Just luin että Venäjällä vankipäivän kustannus olisi vajaat 3 (kolme!?) euroa. Miten lienevät rätinkinsä tehneet…
Tehoaakohan 30 v.norjalaista vankilapedagogiaa jakomielitautiseen uskonkiihkoilijaan?

ضرطة المقدسة

Al-holissa?!? kautta profeetan parran, tuo esimerkillinen nainen on saatava turvaan.

Gabi

Törkeää rassismia tuomita oikeauskoinen laittomassa vääräuskoisessa tuomioistuimessa, ainoa laillinen oikeusistuin olisi Sharia jossa oikeauskoiset lainoppineet olisi tutkineet josko tässä on rikosta edes tapahtunut, muslimit ovat aina vääräuskoisten lakien ja säädösten yläpuolella, tällaisissa tapauksissa muslimi on aina syytön ja tämä herättää katkeruutta ja vihaa ja vaarana tässä on että muslimit radikalisoituvat ympäri maailmaa.Pitäshän tämä nyt olla selvä kaikille eikä vain edistyksellisille ja suvaitevaisille, nekin on sitten vaarassa radikalisoitua aivan kuten siinä palestiina tapauksessakin sekä se tapaus Räsänen.

Hölmölä

Ihanaa, kun maahanmuutto ei koskaan tee sitä mitä siitä huolestuneet varoittavat.

Varoittaminen on idiotismia, natsismia ja äärioikeutta.

RullatonHuuli

sillä lailla…

RullatonHuuli

Kunnon sekoboltsi!