Mummonraiskaaja-afgaanille 6 v, 6 kk vankeutta ja karkotus

Afganistanilainen yksintullut pakolaislapsi, joka on 25-vuotta, paljastui mummonraiskaajaksi. Nyt tämän Luleån suuren maskotin toiminta paljastui entistä laajemmaksi. Tai jollakin tavalla todella härskiksi. Vain rasismin pelko auttoi miestä jatkamaan toimintaansa.

Afganistanilainen, pöytäkirjojen mukaan 25-vuotias Mones Afshar on hyvin kaksijakoinen henkilö. Toisaalta hän oli omalla tavallaan suosittu; liikkui Luleån yöelämässä ja pyöritti omaa räppibändiään. Sosiaalinen media ja Youtube ovat täynnä miehen räppijollotuksia ja päivityksiä, joista myös tykätään kovasti.

Toisin sanoen juuri sellainen maskotti ja kultapallero, joita halutaan esitellä medioissa: katsokaa miten ihastuttava sotapakolainen.

Afshar nyt sattui vain olemaan perverssi huikentelija, joka saa sitä kovemman pullotuksen punttiin mitä vanhempi nainen on. 80 alkaa olemaan jo kovaa kamaa.

Kulttuuri rikastui: Afgaania syytetään vanhuksen raiskauksesta

 

Afgaani tuomittiin oikeudessa kuuden ja puolen vuoden vankeuteen tästä yllä mainitussa jutussa olevasta raiskauksesta. Oikeudessa tuli selville sellaisia asioita, joita ei pitäisi tulla esille.

Nimittäin miehen kollegat olivat epäilleet miehen käytöksen vuoksi jo vuosia, että kaikki ei ole niin kuin pitää. Myös vanhusten omaiset olivat tuoneet julki epäilyksensä miehen käytöksestä. Miehen esimies kuvaili oikeudessa, että afgaanin käytös oli “rajatonta”, eli miehellä ei ollut minkäänlaisia rajoja. Tämä tarkoitti, että mies saattoi yhtäkkiä laulaa ja olla ylitsevuotavan iloinen. Mies oli myös vanhuksia kohtaan liian “fyysinen”. Hän saattoi hieroa vanhuksia ihan tuosta vain. Esimies kuvasikin häntä “liian fyysiseksi”.

Omaiset taas todistivat, että afgaani saattoi tulla vanhusten kotiin iltaisin työajan ulkopuolella, ihan kuin hän olisi ollut heille jokin sukulainen, joka voi pistäytyä kahvilla noin vain. Mies myös saattoi soitella vanhusten omaisille joristen niitä näitä.

Mies myös kertoili avoimesti, että hänellä oli “rakkaussuhteita” mummojen kanssa. Toisaalta monet mummot olivat jo ikänsä puolesta ei-enää-niin-teräviä-päästään, niin ainakin muutamassa tapauksessa on jälkeen päin selvästi tullut esille, että vanhus yritti jollain tavalla hakea apua kertomalla suhteesta mieheen.

Oikeudessa tuli esille, että monet tahot olivat tietoisia, että mies ei sovi hoitoalalle. Omaisten mukaan raiskaus olisi voitu estää jos miehelle olisi annettu kenkää. Mutta miten annat kenkää kun varsinaisesti ei ole mitään näyttöä rikoksista. Lisäksi rasismin pelko painoi niin paljon taustalla, että mieluummin pyrittiin katsomaan sormien läpi tapahtumia kuin puuttumaan niihin.

 

Joka tapauksessa mies ehti työskennellä viitisen vuotta vanhusten omaishoitajana ja voi vain arvailla mitä kaikkea sinä aikana on tapahtunut. Oikeus tuomitsi afgaanin 6 v 6 kk vankeuteen törkeästä raiskauksesta ja karkotettavaksi.

 

Subscribe
Notify of
guest
17 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
tapsa

Mielestäni tämä Ruotsin käytäntö on hyvä siinä mielessä, että tuomioistuin päättää karkotuksesta vakavassa rikosasiassa. Kun pääsee posesta, niin poliisit ottavat haltuun ja kotimatka voi alkaa välittömästi.

Meillä lasketaan ukko vapaaksi lusimisen jälkeen ja hommataan vielä asunto. Sen jälkeen Migri alkaa tutkia karkotuksen perusteita ja valituksia voi tehtailla vaikka kuinka monta.

Olisiko siinä järkeä, että kahden vuoden ehdottomasta laitettaisiin poika heti kotoa kohti.

Ilmari

Olisi tosiaan hyvä muuttaa lakia niin, että tuomioistuin määrää karkotuksen. Kahden vuoden rangaistus kuulostaa hyvältä rajalta. Lisäksi voitaisiin säätää, että karkotus on mahdollinen myös lyhyemmästä tuomiosta

Huru-ukko

Karkkoitus aina jokaisesta tuomiosta tuomion mitasta huolimatta.. Aina kun tuomitaan, vaikka vaan nuhteiisiin niin ei muuta kuin ulos maasta, Kotia kohti, tai ainakin sinne minkä sanoo kotimmaakseen.

MattiS

Nimenomaan. Jos tullaan hakemaan “turvaa vainolta ja kidutukselta”, niin silloin nollatoleranssi kaikkiin rikoksiin. Tuonkin pitäisi olla itsestäänselvyys. Kuten myös sen että turvapaikan saatuaan, tänne ei jäädä loppuelämäksi perseilemään, vaan välittömästi kotimatkalle kun lähtömaan tilanne sen sallii. Ja huomio lähtöMAAN tilanne, ei LähtöKAUPUNGIN tai LähtöMAAKUNNAN tilanne sallii. Useasti lähtömaassa on reilusti turvallisia alueita missä voi olla rauhassa, ei mikään pakko palata sinne polttopisteeseen.

Kari Ilmarinen

Näillähän se vihervasemmiston – ja vähän muidenkin – mielestä hoitosuhde paranee. Varmasti, joo, monessakin mielessä. Tiedä sitten kuinka tyytyväisiä vanhukset ovat?

Khm

Vanhetessa yltyvä seksuaalinen holtittomuus voi olla oire alkavasta tai jo puhjenneesta Altzheimeristä, joten jotkut vanhat ovat voineet tyytyväisiäkin, mutta eihän avuttomiin ja tolkuttomiin pidä kajota.

Name

Koetan olla hillitty tästäkin tapauksesta luettuani enkä latele väkivaltauhkauksia.

japadappaduu

Niin uskotteko että joku karkoitus ihan todellisuudessa tapahtuu?

Fatwantarkistaja

Totuttuun tapaan kaveri isketään junaan ja hilpaisee sujuvasti rajan yli. 17-vuotias ankara työukko on meillä kultaakin arvokkaampi raonpaikkaaja ja sensaatiomainen senssimies. Kukaanhan ei ole laiton, kunhan on muuten vaan muslimi.

Pena

Koska näille kultapalleroille suku on niin tärkeä, että yhden päästyä maahan, saa liuta sukulaisia tulla samalla samalla oven avauksella maahan. Tällöin olisi parasta, että kun kultapallero tuomitaan jostain rikoksesta vankilaan, niin tuomion lusittuaan pallero karkoitettaisiin sukulaisineen. Koska suku on tärkeä, niin ei eroteta niitä toisistaan.

Fatwantarkistaja

Suomenvihaajat vaativat tälläkin hetkellä, että yhden sudanilaisen ollessa 17-vuotias – vähemmän yllättäen – sen mukana oleva *N-lauma on sen jätkän huoltajia, ja näin ryssä tunkee koko lauman maahamme. Palautusoikeutta ei ole, onhan ryssä moninverroin suomalaista arvokkaampi.

japadappaduu

Niin mikä siinä tosiaan on että kun yksi ahmed eksyy toisellepuolen maailmaa, niin koko suku pitää yhdistää sinne missä se ahmed on.
Kaikinpuolin järkevämpää loogisempaa ja taloudellisempaa olisi vain palauttaa se ahmed takaisin kotiinsa, ihan riippumatta siitä mitä itkettäviä kurpitsavankkuritarinoita se keksii.

Afga-Nistan

Tämä samainen jäbä oli myös varastanut vanhuksilta kultakoruja.

Tare

Vaikka karkoituspäätös on tehty, voi olla että tätä ihmisjätettä on vaikea karkoittaa. Kerätään vetoomuksia ja järjestävät tukimielenosoituksen kun on tehnyt myös sitä sun tätä ruotsissa eikä aina ole raiskannut mummoja. Vaikuttaa joltain päästä vinksahtaneita psykopaatilta jonka normaali aivotoiminta on sammunut jos sitä on ollutkaan. Saas nähdä, jos karkoitus onnistuu on tuo ihmisjäte jonkun muun länsimaan riesa hetken päästä.

tapsa

Jos on syyntakeeton, niin ei tuomita eikä karkoteta. Toisin päin toimii kuitenkin hyvin, tulijoille ei tehdä mielentilatutkimuksia. Asylum nääs.

TAre

On tämä länsi systeemi todella humaani, kaikenmaailman pervoja, avutonten vanhusten raiskaajia suojellaan. Toivotaan että systeemi muuttuu ja olemme vähemmän houkuttelevia ja näillä paskiaisille on se kurja loppu minkä he ansaitsevat.