Tietoisuuden määritteleminen on ollut yksi tieteen ja filosofian suurimmista haasteista, ja sen ymmärtäminen on edelleen osittain arvoituksellista. Nykyään tietoisuus määritellään yleensä yksilön subjektiiviseksi kokemukseksi ja havainnoinniksi ympäristöstään ja omasta mielentilastaan.
Tämä tarkoittaa kykyä kokea tunteita, ajatuksia, aistimuksia ja itsetietoisuutta – kykyä olla tietoinen omasta olemassaolostaan ja toiminnastaan.
Tietoisuus voidaan jakaa useisiin eri tasoihin ja ulottuvuuksiin. Yksi peruseroista on erottaa minimaalinen tietoisuus eli kyky havaita ympäristö ja reagoida siihen, esimerkiksi yksinkertaisilla reflekseillä, ja korkeampi tietoisuus, joka sisältää itsetietoisuuden, tulevaisuuden suunnittelun ja monimutkaisen ajattelun.
Modernit näkemykset ja tietoisuuden tutkimus
Nykyinen tutkimus tietoisuudesta jakautuu pääasiassa kahteen lähestymistapaan: filosofinen ja tieteellinen. Filosofisessa keskustelussa keskitytään usein siihen, mitä tietoisuus on ja mitä se merkitsee, kun taas tieteellinen lähestymistapa pyrkii selvittämään, miten tietoisuus syntyy aivoissa ja miten se voidaan mitata ja tutkia.
Tietoisuuden tieteellinen tutkimus on edennyt huomattavasti viime vuosikymmeninä erityisesti aivotutkimuksen ja neurotieteen kehittyessä. Neurotieteilijät tutkivat esimerkiksi aivojen aktiivisuutta ja tiettyjen hermosolujen verkostojen toimintaa ymmärtääkseen, miten tietoisuuden eri muodot ilmenevät ja missä aivojen osissa ne sijaitsevat. Yksi keskeinen kysymys on, miten erilaiset tiedonkäsittelyprosessit integroituvat yhdeksi yhtenäiseksi tietoisuuden kokemukseksi.
Tietoisuuden teoreettiset mallit
Nykyään on kehitetty useita teoreettisia malleja tietoisuuden ymmärtämiseksi. Yksi keskeisistä malleista on Integraatioteoria, joka väittää, että tietoisuus syntyy, kun aivojen eri osat yhdistävät tietoa monimutkaisiksi kokonaisuuksiksi. Tämä teoria korostaa sitä, että tietoisuus ei ole sidottu vain yhteen aivojen osaan, vaan se syntyy monien eri alueiden välisestä yhteistyöstä.
Toinen tunnettu teoria on Globaalin työtilan teoria, jonka mukaan tietoisuus on kuin työtila, jossa tieto yhdistetään ja jaetaan eri aivoalueiden kesken. Tämä selittäisi, miksi tietyt tiedonkäsittelyprosessit nousevat tietoisuuteen, kun taas toiset jäävät tiedostamattomiksi.
Tietoisuuden määrittelyn haasteet
Tietoisuuden tarkka määrittely ja ymmärtäminen on edelleen haasteellista, sillä se yhdistää monia eri tieteenaloja, kuten neurotiedettä, psykologiaa ja filosofiaa. Erityisesti tietoisuuden subjektiivinen luonne tekee sen tieteellisestä tutkimisesta vaikeaa, sillä jokaisen yksilön kokemus tietoisuudesta on ainutlaatuinen ja vaikeasti mitattavissa.
Vaikka paljon on vielä ymmärtämättä, tietoisuuden tutkimus on edennyt merkittävästi, ja se tarjoaa yhä syvällisemmän ymmärryksen siitä, mitä tietoisuus on ja miten se eroaa ihmisten ja eläinten välillä. Tämä tieto voi tulevaisuudessa auttaa vastaamaan kysymyksiin, jotka ovat pitkään askarruttaneet ihmismieltä ja auttamaan meitä ymmärtämään paremmin omaa paikkaamme luonnon monimuotoisuudessa.
Ymmärtämisen ymmärtämistä siis pitää ymmärtää.
Kaikki eivät ymmärrä etteivät ymmärrä mistään mitään.
Ihan kaikkea ei kannata yrittääkkään ymmärtää.
Tietoisuus saattaa olla kuin aisti- ja muistihavaintojen kaoottisessa kaasukehässä emergoitunut Jupiterin punainen täplä.
Wikipedia määrittelee tietoisuuden aivan yhtä tarkasti.
”Filosofiassa, psykologiassa ja kognitiotieteessä tietoisuus-sanalla tarkoitetaan tavallisesti kokemuksellisuutta yleensä.[2] ”Tietoisuuteen” voidaan katsoa myös kuuluvan sellaisia ominaisuuksia kuin subjektiivisuus, itsetajunta, aistivuus, äly sekä kyky hahmottaa itsen ja ympäristön välisiä suhteita, mutta näistä monet ovat korkeampia kognitiivisia kykyjä, jotka eivät sisälly kokemuksellisuuden käsitteeseen. Jotkut ovatkin pyrkineet korvaamaan tietoisuus-sanan termillä ”tuntoisuus”.[3]
Tietoisuuteen liittyviä ontologisia kysymyksiä käsitellään mielenfilosofiassa. Tietoisuutta on myös yritetty tutkia empiirisen tieteen menetelmin muun muassa psykologian, kognitiotieteen ja neurotieteen aloilla.”
Märitelmässä on sana kokemuksellisuus. Onko siinä kirjoitusvirhe ja pitäisi olla kokoomuksellisuus, koska en oikein tajua sanan kokemuksellisuus merkitystä.
Meilla on olemassa myös kollektiivinen tietoisuus. Sitä vain eivät kaikki tiedä.
Otetaan esimerkki viime keväältä…. Jossain vaiheessa minun teki miesli vihannes soppaa. Siis soppaa missä keitetään erilaisia vihanneksia ja juureksia. Ja kun ne ovat suht kypsiä, niin ”bamixilla” ne muusataan paksuksi sopaksi.
En ollut keskustellut asiasta kenenkään kanssa tai katsont televisiota (en ole aktsonut suomalaista televiota kahdeksaan vuoteen enkä kuuntele radiota) aiheita. Eikä mainoksissakaan viitattu kevään ”vihanneskuuriin”.
No, hetken päästä kävi ilmi että kuusi ystävistäni oli alkanut valmistaa myös vihannessoppaaa. Ja meillä kaikilla oli neljän litran kattila. Minkin kävin sellaisen varta vasten ostamassa kun mietin että olme litraa kerralla olisi liian vähän.
Tätä ei sinänsä voi sanoa laumakäyttäytymiseksi koska mikään laukaseva tekijä ei sitä selitä. Tämä menee kollektiivisen tietoisuuden puolelle.
Aina unohtuu jotain… MIetin että valmistiko Pate viime keväänä vinahhessoppaa?
Sitten kaikki nousivat taputtamaan.
En mä sillä, ettei noin olisi voinut käydäkin, mä en vaan tarinaa osta.
P.S. Voihan sitä olla joku vegaaninen ruokaryhmä, työporukka, mitä nyt ikinä, josta saadaan idea tehdä juttuja. Vähän kuin 7 kaverusta vahtaa Salkkareita sattumalta aina juurikin samaan aikaan. Sielujen sympatiaa ja sitä rataa.
Äläs nyt… Tanskassa tehtiin tieteeellinen koe: 100 ihmistä meditoi yhden päivän ajan jossain keskustan tuntumassa. Ja mitä tapahtui??
Sinä aikana kun ryhmä meditoi, ei ollut yhtään kolaria, ei yhtään ryöstä eikä yhtään ylinopeussakkoa. Tanskan poliisi oli hämmästynyt tästä tuloksesta.
Tästä näytettiin aikoinaan Suomessakin dokumentti. Joku voinee muistaa.
Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi.
Minä niin tietoisuuteni pahoitin.
Olen tietoinen ainakin siitä että äänestämisellä ei voi vaikuttaa kuinka verot käytetään päin persettä
Törmäsin jo aikaa sitten Quantum Mind tai Quantum Consciousness nimiseen teoriaan. Se tukeutuu oletukseen, ettei tietoisuus voi johtua pelkästään aivosolujen ja neuronien toiminnasta, vaan lisäksi niiden soluissa olevien mikrotubulien sisällä tapahtuvista kvanttimekaanisista ilmiöistä, kuten lomittuminen ja superpositio. Siis samoihin mekanismeihin kuin mihin kvanttitietokoneet perustuvat. Sitä on tutkittu monien tutkijoiden toimesta, mutta herrat Roger Penrose ja Stuart Hameroff ovat vieneet asiaa kunnolla eteenpäin. Konsepti on kyllä mielenkiintoinen. Aivot ovat huikea tietokone, vaikka ne toimivat 2-3hz taajuudella. Muutaman tuhannen neuronin simulointiin tarvitaan konesali täynnä servereitä, mutta yhden kvanttitietokoneen laskentateho pyyhkii lattiaa kokonaisella konesalilla.
Wikipediassa on paljon asiaa tästä.
Minulla oli ihan sama asia mielessä, että aivot ovat käytännössä kvanttitietokone. Jos näin on, on esim. muistikapasiteettikin joitain miljardeja ”kvantteja” tilavampi. Ei varmasti tule täyteen ihan heti. Tämä mahdollistaisi myös aivojen ”pilvipalvelun”, koska lomittumisen ansiosta kvantti tai mikä se nyt onkaan, voi olla samanaikaisesti vaikka avaruuden äärilaidalla jossain 14 miljardin valovuoden päässä, siis samanaikaisesti ja ehkä tallessa siellä. Myös sellainen aika kyseenalaiseksi laitettu taipumus kuin telepatia, voisi selittyä lomittumisella, koska sama ajatus voi olla toisessa paikassa eli toisen päässä samanaikaisesti. Varmasti radioaaltoja olisi pidetty 300-400 vuotta sitten huuhaana. Täytyy vaan virittäytyä samalla taajuudelle toisen kvanttiaivon kanssa.
Ajattelen, siis olen.
Tietoisuus on energiaa joka ei häviä vaikka ihminen kuolee on oma käsitykseni. Siihen ei tarvita pappeja, paaveja tai imaameja. He ovat kaikki samaa porukkaa joiden tarkoitus on pitää ihmiset nöyrinä ja kuolemaa pelkäävinä, se on maailman paras keino kerätä rahaa ja omaisuutta koska kuoleman pelko on ihmisen peloista voimakkain. Ne joilla on kyky liikkua unimaailmassa shamaanien tapaan, antaa käsityksen mitä esim. ruumiista irtaantuminen on.
Pidän myös tuosta ajatuksesta. Ihminen on mielen ja ruumiin kokonaisuus, mutta toinen voi tuhoutua ja toinen on pysyvä. Energia ei voi hävitä, se ainoastaan muuttaa muotoaan. Kaikki toimii luonnonlakien mukaan, mutta niitä on vielä paljon sellaisia, joista emme vielä tiedä mitään.
Tai sitten energiakin häviää, sielut tyhjentyvät, avaruus romahtaa, kaikki on mahdollista mutta meidän lait pätevät kuplassamme
Uskon jotenkin myös ns. karmaan, joten ei kannata perseillä kovin paljon tai varsinkaan rikollisesti eletty elämä kostautuu ”joskus”
Ulkoapäin tarkasteltuna tietoisuus on se neuronien aktiviteetin lisäys joka tapahtuu kun ihminen (tai eläin) herää unesta.
Sisältäpäin tarkasteltuna se on juuri se tarkastelu.
Sapelihammastiikeri näyttää vaanivan vasemmalla. Luolan suu näkyy oikealla.
Selviytyäkseen luolan suojiin, joutuu puussa kykkivä metsästäjä-keräilijä rakentamaan aiemmista muistikuvistaan mielikuvia, joilla hän ”simuloi” ja arvioi mahdollisuuksiaan selviytyä ennen kuin päättää yrittää juosta.
Paremman termin puutteessa tuota lajin säilymiselle oleellista mielikuvamyllytystä ryhdyttiin kutsumaan tietoisuudeksi.
Sittemmin ihminen otti ja mystifioi tuon biologisen perusasian.
Renè Descartes oli sitä mieltä,että: ”Cogito, ergo sum”. Ajattelen, siis olen, riittää tietoisuuden perustaksi.
voin heti kertoa totuuden&ratkaisun toiseen kysymykseen eli; Ihmisten ja eläinten..ÄÄÄH (ihminenkin on eläin) tietoisuus ei eroa toisistaan millään lailla.
ei ainakaan jos puhutaan isommista eläimistä mitä yksisoluiset. Kasveilla ei liene tiotoisuutta
eikä ehkä homeillakaan, mutta noin käytännössä jolllain kärpäsellä ja sitä monimutkaisemmilla olennoilla toki on jo tietoisuus itsestään
Joku veijari ei pitänyt minään ötököiden tappamista, mutta tuotantoeläimet pitää hävittää alimpaan Helvettiin, koska ne itse haluavat sitä. Wege-Marja-Liisa siis uskaltaa käyskennellä metsässä, eihän se hyttynen tiedosta haluavansa lisääntyä, se lutka vaan tykkää imeä vailla päämäärää. Henki pois (kummalta?).
Eiköhän ne perkeleen pörriäisetkin tiedosta minuutensa, siksi en halua huvikseni liiskata kastematoja. Niitä kuitenkin menee hillittömät määrät, joten mitä se yksi peura Volvon etusäleikössä meinaa, pannuun vaan siitä.