Elokapinan kieltämistä koskevassa gallupissa 87 % oli sitä mieltä, että Elokapina pitää kieltä heti, eikä 15. päivä.
Muut vastausvaihtoehdot eivät sitten olleetkaan kovin suosittuja. Kieltoa ei kannattanut vain 4 % ja lopuilla ei ollut enää merkitystä.
Ääniä annettiin yhteensä 942, eli melko suuri otanta. Kiitos äänestäjille ja ensi maanantaina taas uusi viikkogallup.
Kansalaisaloitteessa ollut Elokapinan kieltämistä vaativa nimien keruu on ylittänyt jo 100 000 allekirjoittaneen rajapyykin.

Elokapina ja Palestiina ja anarkia. Ja punalippu ja vallankumous.
Ja putinin perseennuolenta:)))
Se menee si
Taas näppihäiriö. Putlerin perseennuolenta menee noilla kapinallisilla siinä sivussa. Ei ne ainakaan kaikki ole tarkoituksella putlerin asialla mutta liikkeen johto on.
Vähän sama juttu kuin -70 luvun KGB:n Eurooppaan lanseeraama ”rauhanliike”.
Siinähän länsi oli impearialistinen itse perkeleestä syntynyt maailma jota rauhantahtoinen neukkula yritti pitää aisoissa.
Neukkulan ohjukset ja aseet olivat rauhanaseita ja se mieliala näkyy edelleen mm vasemmistoliitossa.
Elokapina on osa ryssän hybridisotaa ja kirkasotsaiset hakaneulapärstäiset junnut menee siihen halpaan ihan samalla tavalla kuin vanhempansa menivät ryssän ”rauhanliikkeeseen”.
Puuttini ja Lavrovi koko ajan kirkuvat poikakuorossa, että ryssän persehuoraamattomat saavat saman tien atomipommista. Kovasti on rauhaa pidellyt. Rauhan aseita siis. Tulikohan musta juuri kommari…
Minusta pikkutyttöjen kannattamaa elokapinaa ei tarvitse kieltää, pitää mieluumin kieltää YLE ja iltapäivälehdet jotka levittää ja suosii elokapinan aatetta ja tekoja. Poliisin ja poliitikkojen toiminta pitää myös ottaa suurennuslasin alle samasta syystä.
Harvinaisen järkevää tekstiä, ei ole heti aamusta ryypätty.
Tavallaanhan Elokapina on seuraus puuttumattomuudesta. Melko pieni ryhmä, mikäli niitä kohdeltaisiin asiaan kuuluvalla tavalla. Kuten raja-aitaa hajottava, kirkuva pakolaislauma on edelleen kirkuva pakolaislauma, mutta karhusumut silmillään ne eivät näe aitaa sitä hajottaakseen. Väkivallaton vaihtoehto.
Järjestö, joka toimii rikollisesti ja suunnittelee toimivansa rikollisesti ansaitsee tulla kielletyksi. Onhan noita kielletty, vaikka mitään rikollista ei ole tehty. Erään puolueenkin puolue-status peruutettiin, vaikka mitään rikollista ei ollut ilmennyt.
Tällainen järjestö, joka saa toimia laillisesti laittomasti, pitää ehdottomasti kieltää, koska se on rikollinen järjestö. Kyllähän viherkommarit tulevat huutamaan suoraa huutoa eduskunnassa, jos lakialoite sinne asti käsittelyyn menee.
Joku sanoi mielestäni osuvasti, että lakialoite on täysin turha, sillä Eduskunnalle ei kuulu minkään järjestön kieltäminen, vaan aivan toiselle taholle (muistais vaan mille).
Sikäli järkeenkäypää, että pitäisi perustaa lakivaliokuntaa ja työryhmää ja professoreilta kysyä ja EU:sta selvittää, mitä nyt uuden lain määrääminen ikinä vaatiikaan. Sitten kaikki valituskierrokset ja YK:t ja yhdet YH:t siihen päälle. Aikaa menee 8 vuotta, eikä kukaan enää muista keski-ikäistä Thuunbäriä. Elokapina vaihtaa kirjainten paikkaa ja jatkaa vitunhippeilyä entiseen malliin. Pitäisi varmaan painaa lakikirjakin uusiksi, ei mitään järkeä, että siellä sanaillaan pitkät pätkät juurikin Elokapinasta.
Kieltäähän tuo pitää, mailaa ja kaasua palloon, mutta sillai kivasti ja väkivallattomasti.
Lastensuojelun kokenut työntekijä puhuu suunsa puhtaaksi vakavasta ongelmasta – ”Lapset naureskelevat järjestelmälle” (iltalehti.fi)
Eikös sen lainsäätäjän voisi viimeinkin potkia hereille torkkupeittonsa alta vai onko tarkoituksena antaa Suomi-proomun ajautua agendoituna ajopuuna poikkeusolojen kivikkoon ?
Siellä odottaisivat sitten Valmiuslain mukaiset kriisitoimet ajoesteineen ja tarkastuspisteineen.
Ei se lainsäätäjä mitään nuku.
Viidesosa niistä HALUAA nykymenoa ja kolme viidesosaa peesaa niitä, kuka mistäkin syystä.
Laki ei sitten koskisi pelkästään Elokapinaa, vaan suunnilleen kaikkea siihen rinnastettavaa toimintaa. Niin spesifiä lakia taitaa olla hankala säätää, että pelkkä Kultapossukerho kielletään, mutta muut saavat jatkaa samoilla säädöillä.
Nykyisestä laista takuulla löytyy keinot, niitä ei vaan ole kiinnostusta ottaa käyttöön.