Ruotsi saattaa kieltää serkkuavioliitot – rasismia!!


Ruotsiin syntyi uusi ongelma. Nimittäin hallitus kaavailee serkkuavioliittojen kieltämistä, ja maassa on tuhansia muslimeja, jotka ovat aviossa serkkunsa kanssa. Tämä yhtälö ei tule toimimaan.

Ruotsissa on puhuttu joitakin viikkoja serkkuavioliittojen mahdollisesta kieltämisestä ja alkuviikosta julkaistiin hallituksen tekemä tutkimus, jossa ehdotetaan serkkuavioliittojen kieltämistä. Kiellon taustalla on yhtenä se, että islamilaisista kehitysmaista tulevat henkilöt pakottavat naisiaan avioon serkkujensa kanssa ns. kunniakulttuurin nimissä.

Muslimipiireissä asiaa ei hyväksytä sitten ollenkaan. Ei kerta kaikkiaan tule edes kysymykseen kieltää avioituminen serkkunsa kanssa. Esimerkiksi Aftonbladetissa ääneen pääsee ikänsä serkkunsa kanssa aviossa ollut 48-vuotias rouva Fatme.

Fatme on syvästi uskovainen muslimi eikä ihan selviä, että miksi turvapaikkaa on haettu Ruotsista. Libanonilaisena hänellä ei ole suoraa tarvetta paeta henkensä puolesta Ruotsiin asti. Mutta serkkuavioliittokieltoon Fatmella on jyrkkä kanta:

– Rasismia!!

Fatme kertoo edelleen, että hänen mielestään hallitus jahtaa muslimeja. Toki hän myöntää, että kunniaväkivaltaa on olemassa ja serkun kanssa alulle pannut lapset voivat olla vähän jälkijättöisiä, mutta yleisesti serkusavioliitto on parhaimmillaan parempi kuin ei-serkkun välinen huono avioliitto.

Pitääkö sanonta ”mitä serkumpi, sen herkumpi” paikkaansa?

 


25 thoughts on “Ruotsi saattaa kieltää serkkuavioliitot – rasismia!!”

  1. Mielestäni musujen tulisi antaa naida toisiaan jopa siskosten kesken. Muutamassa sukupolvessa koko sakille kävisi samoin kuin muinaisille faaraoiden dynastioille. Ne tuhoaisivat itse itsensä.
    Antaa palaa vaan.

    1. Juuh, samaa mieltä. Samoin kuin näiden jäsenten välisiin kahakoihin ei pitäisi puuttua, ellei ihmiiäkin ole vaarassa.

      Osumaa saaneet ählämit pitäisi jättää pusikkoon tai korkeintaan jätehuollon murheekisi.

      1. Itseasiassa noille voisi antaa sen verran koulutusta, että homma olisi aina laaki ja vainaa. Nyt ne räiskii minne sattuu ja osumia tulee myös sivullisiin.
        Niille voisi kustantaa tappokeikoille mentorin mukaan.

    2. Jos ne lisääntyvät lähisukulaisten kanssa, tulee Ruotsiin valtavasti kehitysvammaisia ja älyllisesti jälkeen jääneitä hoidokkeja elätettäväksi.

      1. No, Ruotsi on rikas valtio. Valitettavasti asia koskee viiveellä myös Suomea ja meillä sitä rahaa ei ole hoitaa edes perusterveydenhuoltoa. Kiitos Marinin hallituksen läpimädän soteuudistuksen.

      2. Siskosrakkauden hedelmät ovat sitä lyhytikäisempiä mitä kauemmin siskosrakkautta on harjoitettu. Halvemmaksi se kuitenkin tulee kuin nykyinen meno.

      3. Siihen sitten voisi keksiä uuden lain että jos nai lähisukulaisen ja jälkeläisistä tulee kehitysvammaisia, vanhemmat hoitaa niitä itse ilman veronmaksajien tukea

  2. Odottakaapas vaan kun joku keksii kieltää muslimien INSESTIN… Voi sitä RASISMIN määrää…

    1. Vai olettaako joku tosissaan että muslimipoikien ja isien käytös siskojaan/tyttäriään kohtaan on pelkästään käskyttämistä ja alistamista..? Äidit ovat vaan hiljaa ja nostavat onnellisina tukirahojaan, mitään pahaa ei heidän kodeissaan tapahdu ikinä koskaan…

    2. Onhan se kielletty.
      Sitä ei vain valvota mitenkään.
      Se nyt vaan on sellaista parempaa insestiä, sanoisi soma Li Lystikäs.

      1. Naurettavinta on se kun nämä siskojensa ja tyttäriensä raiskaajat suuttuvat silmittömästi kun heitä kutsutaan äidinnussijoiksi. ÄITIÄ EI NUSSITA! SE ON KUNNIA-ASIA! Mutta eihän Allah pimeässä huoneessa mitään näe… Äidit ne vaan hiljaisina nostavat tukirahojaan…

  3. Suomen laki ei kiellä serkustenvälisiä avioliittoja mutta eiväthän ne kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

  4. Koskeekohan vain pyllistelijöitä vai myös raveissa käyviä ”seurueitakin” ?

  5. Sitä paitsi tuollainen laki pyrkisi jalotamaan ählämien geeniperimää. Haiskahtaa -30 luvulta ja uuninluukuilta.

  6. Oikeauskoisten sukunapsu-liitot on iha Ihqua, mutta seuraukset eivät saisi tulla jauhonaamojen kustannettaviksi. Sukunapsusta toiseen jatkuva napsuttelu saa Oikeauskoisuuden osaamistason suorastamaan kajahtamaan räjähdysmäisesti.

  7. Kansakunnan tulevaisuutta ei pidä rakentaa biologisesti heikolle pohjalle.

    1. Nykyään eugeniikka on nazzismi-fazzismia, mutta dysgeniikka on ihmisoikeus jonka lopputuloksia pitää tukea verovaroilla niin kauan kuin maksajia on jäljellä. Nyt jo Suomessakin nähdään tulijoiden pisa-tuloksista mitä on luvassa.

  8. Ehdottomasti sallittava myös sisarusavioliitot tälle tietylle uskonryhmälle. Aivot pehmenevät hieman nopeammin. Myös homoavioliittoja suosittelen lämpimästi, mutta älkää matkustako kotimaahan ja varokaa korkeita rakennuksia.

  9. Muslimit kertovat aivan avoimesti, että he pyrkivät tilanteeseen, jossa kaikkien ÄO on alle kengännumeron.

    Miksi vasemmisto haluaa näitä vähä-älyisiä Suomeen ?

    1. Ihan vaan siksi, että tavoitteena on koko länsimaisen sivistyksen tuhoaminen. Jos se vaatii terroristien fanittamaista tai siskosavioliittoja niin se on pieni hinta rajattomasta vallasta.

      1. Jos vasemmistoliitto saisi rajattoman vallan niin olisi varmaa, että keskitysleirit polttouuneineen tulisi taas takaisin.
        Maahan köijättäisiin miljoonia musujätkiä jotka ottaisivat vallan ja laittaisivat vasemmistoakat joko kuriin tai uuniin.

  10. miks nää musset tykkää niin panna serkkujaan xD

  11. Onko olemassa mitään hyvää rasistista forumia, jossa voisi vapaasti haukkua näitä musseja? Olisi mukava ainakin kerran päivässä käydä purkamassa paskaa oloa näistä sukulaisten panijoista!

  12. Islam on kolonialistinen uskonnollispoliittinen systeemi joka kolonialisoi vasemmiston tuella länttä. Näiden kolonioiden geenipooli köyhtyy ja degeneroituu väistämättä niin että einsteinejä voi porukassa olla yhtä paljon kuin kanalla on hampaita. Näiden manipulointi ei paljoa kysy johonkin islamilaiseen jihad porukkaan rekrytointiin, vaikka självmord bombariksi busseihin, syöttölöihin, juottoloihin, puukkohippasiin yms.rasismin vastaisiin aktioihin ja palestiinan vapauttamisiin.Luonnollisesti nämä ovat epätoivoisia hätähuutoja kantaväestön brutaalista sorrosta, apartheidista yms. johtuvia, joten kotouttaminen kysyy satoja miljoonia lisää sekä rasismin kitkemistä kantaväestöstä josta persut saavat yhdyskuntajätettä päälleen ”fasismistaan, rasismistaan ja nasismistaan”.

  13. Voihan sitä lailla kieltää serkusten avioliitot, mutta noillahan on omat lakinsa. Voivat siis olla kunniallisia ihmisiä omiensa mielestä. Ruotsin lakien noudattamatta jättäminen voidaan nähdä hyveenä.

Comments are closed.