Silloin kun kotoutetaan, niin kotoutetaan kunnolla ja eletään kotouttamista sydämellä. Kuten filmin ruotsalainen integraatio-opettaja.
Filmi on SFI:n joku virallinen opetuskanava tai jotain. SFI = Svenska för invandrare eli ruotsia maahanmuuttajille. SFI on siis aikuiskoulutussysteemi, jossa maahanmuuttajille opetetaan kieltä, kulttuuria ja ruotsalaisia tapoja.
SFI:tä on välillä kritisoitu vähän milloin mistäkin. Esimerkiksi ruotsalaiset opettajat, jotka eivät ole muslimeja, ovat silloin tällöin pukeutuneet vapaaehtoisesti muslimihuiviin, jotta islamilaisista kehitysmaista tulevat miehet tuntisivat olonsa kotoisaksi.
Filmillä ruotsalainen wanna-be kouluttaa uusruotsalaisia miten haetaan sairaslomaa. En jaksa tekstittää, mutta kirjoita vuorosanat, koska filmi on lyhyt:
Otsikko: Miten haetaan sairaslomaa ruotsiksi
– Älä sano: ”Olen sairas”.
– Sano: ”Olen hyvin vilustunut”.
– Sano: ”Minulla on kuumeinen olo ja kroppa kipeä. Olen hieman heikkovointinen. En ole täysin kunnossa”.
– Lopeta: ”Valitettavasti en voi tänään tulla. Toivon, että pääsen huomenna”.
Paranemisiin = Krya på dig!
Aika hauska vai? Totta kai kunnon integraatio-opettaja pitää huivia, vaikka ei olisikaan muslimi ja opettaa kehitysmaalaisille miehille miten haetaan sairaslomaa.
”jotta islamilaisista kehitysmaista tulevat miehet tuntisivat olonsa kotoisaksi.”
Mitä vittua..?
Siis tiedetään varsin hyvin, että kehitysmaista tulevat muslimimiehet ovat hyvin vaateliasta sakkia ja siitä huolimatta heidän tulossaan ei nähdä mitään ongelmia???
Jos naisten huivin käytön puuttuminen on jollekin vieraassa maassa hyvinkin vaikea asia hyväksyä, niin eikö ole käynyt mielessä, että moni muukin asia voi olla. Ja mitä kaikkea sellaisesta voikaan seurata? On noi yksinkertaista sakkia.
Kyllähän ne tietävät oikein hyvin, mitä seuraa muslimitytölle ja -naiselle suvun miesten taholta, ellei rätti pysy päässä.
Siksihän tuokin wannabe-muslimi laittoi rätin päähänsä:
fiilistelläkseen kuinka iih iih ihanaa olisikaan saada olla niin iih iih ihanan väkivaltaisen muslimimiehen haaremihuora.
Onneksi oli huivi päässä, muutenhan jokainen muslimimies joka tuon videopätkän näkisi joutuisi välittömästi hätäraivorunkkaamaan.
Aivan oikein, ”Oletettu” on hyvin sairas, vilustumalla ei noin hulluksi tule, edes umpi punavihersuvakki !!
Ei satan taas. Opetetaan allahin lellivauvoja lintsaamaan ”töistänsä”. Pitäis olla opetusvideo, jossa kapakin meikattu ratakana fleda valtoimenaan spaddu suussa sylkee ulos ”Om du äre muslim, vi vill int ha dig här, dra åt helvete” ja vieressä tatsattu skinari ” hajjar du satans blatte”. Kehitysmaalaisten alistettujen/huivitettujen äiteinsä paapomat partalapsensa paskoisivat alleen ja itkunpelonsekaisin tuntein änkeisivät itänaapuriin, joka voi vittu ottais niitä avåsylin vastaan 🤦♂️
Entisestä Itäblokista tulevissa Juutuuvin lyhytpätkissä on jonkin verran tuommostakin opetusvideotarjontaa.
Ehkä huivi oli hämyri, jolla peitellään sitä, että ihan normi vääräuskoinen tässä. Vähentää riksiä tulla muhammettien hätätilojen purkauskohteeksi.
Omassa keskuudessaan muslimit pelleilee ja nauraa ruotsalaisille, mutta julkisesti ovat muka hyvin vihaisia rasismista ja siitä että heitä niin kauheasti sorretaan.Sitä ei suvakkinaisen/miesoletetun aivot älyä.
Samma här med lokal blattejävlor /jag menar,mannet.
Yhden suvun päämies ,jonka oikein hyvin tunnen,sanoi kauan sitten…,semmosia me ollaan kaikki mustalaiset.
YÖK!
Eikö tuossa ole jo liikaa ruoysinkielisiä sanoja; vaatii jo aika pitkän opisjeluajan ja missä musliminaiset edes käyvät töissä? Ei ilman sukulaismiehen valvontaa voi mennä joka paikkaan ja mitä siitäkin sitten tulee? Kyllä se on edelleen niin, että maassa maan tavalla tai maasta pois!
Anteeksi kirjoitusvirheet.
Miten haetaan sairauslomaa. Siis oletuksena marakatti käy oikein töissä? Tämä vetää sen vertoja Oulun sossuämmien no-no square pölhöilylle. Aivan kauheaa paskaa.
Vielä enemmän siinä Oulun videossa ihmetytti ne kaksi miesoletettua, jotka olivat alistuneet siihen nöyryytysesitykseen.
Sekaisin?
Tottahan tuo huivipelle puhuu. Hän on todellakin sairas, mutta se sairaus rajoittuu hyvin tarkasti yläkropan alueelle. Tietysti jos hänellä on muslimimies, niin voidaan olettaa, että kroppa on myös muualtakin kipeä sattuneesta syystä.