Oulun naisen tappajalla hillitön rikosrekisteri


Oulussa vangitulla naisentappajalla on taas niin pitkä rikosrekisteri, että kilttiä koulupoikaa hirvittää. Rekisteriin on merkitty suurin piirtein tuplana kaikki mahdolliset rikoslaissa mainitut rikokset.

Oulun käräjäoikeus vangitsi 49-vuotiaan Marko Backmanin epäiltynä 23-vuotiaan naisen taposta. Teko ajoittuu poliisin mukaan 5.–6. lokakuuta väliselle ajalle ja tekopaikka on ollut Oulun keskustassa sijaitseva kerrostalohuoneisto.

Surmatyön jälkeen Backman onnistui kenenkään huomaamatta raahaamaan vainajan ulos kadulle ja autoon, jolla edelleen kuskasi vainajan kaupunkialueen ulkopuolelle ja hautasi naisen metsään.

Naisen omainen alkoi epäilemään jotain, koska ei saanut naiseen yhteyttä ja teki sen perusteella katoamisilmoituksen. Backman otettiin pian tämän jälkeen kiinni ja olosuhteet olivat sellaiset, että henkirikosta epäiltiin heti alkuun. Mies tunnustikin teon melkein samantien ja opasti poliisit ruumiin hautauspaikalle.

Backman ei ole mikään kiltti koulupoika, sillä rikosrekisteriä riittää. Nyt surmatun naisen lisäksi Backman on hakannut entistä vaimoaan ihan urakkatahdilla. Tämän takia on oltu käräjillä useaan otteeseen pahoinpitelyistä ja lähestymiskieltoakin on puuhattu. Nainen onnistui kuitenkin eroamaan miehestä viime kesänä.

Listalla on lisäksi useita huumausainerikoksia, törkeitä ryöstöjä, kiristyksiä, laittomia uhkauksia, ampuma-aserikoksia, varkauksia, kymmeniä kortitta ajoja, rattijuoppouksia, vaarallisen esineen hallussapitoja, huumausainerikoksia jne jne. Linnassakin ollaan oltu vähän kuin on/off systeemillä. Välillä ollaan käyty siviilin puolella hakemassa lisäaikaa linnassaistumiseen.

23-vuotiaan naisen kanssa Backman oli seurustellut jonkin aikaa. Tapolle ei kuitenkaan ole vielä selvinnyt motiivia. Mutta, tällaisissa tapauksissa motiivi voi olla ihan mitä vaan tai olla olematta.

 


10 thoughts on “Oulun naisen tappajalla hillitön rikosrekisteri”

  1. Kuulin YLE:n pääuutislähetyksestä, että homojääkiekoilija Puhakan tapon syy oli ihmisuhdeongelmat, perheväkivalta ja erokriisi. YLE on aina asian ytimessä,onhan se laatumedia toisin kuin Alibi. Antoi ohjeitakin vastaisuuden varalta, pitää kuulemma hakeutua ensikotiin. Miksi tämä Oulun tyttö ei mennyt ensikotiin niinkuin olisi pitänyt. YLE:n feministeillä on ratkaisu kaikkeen, näitä ei tapahtuisi jos YLE:ä toteltaisiin.

    1. Case Puhakka on veromedialle mannaa. Kyllä ne valkoisetkin!

      Tästä otetaan kaikki irti kaikissa ns. ”vastuullisissa” medioissa.

      1. Katsokaapa tätä uutista ja YLE:n kuvausta tekijästä, joka tällä kertaa annetaan:

        https://yle.fi/a/74-20117731

        ”Teosta syytetyllä on kantasuomalainen nimi.”

        Eli ei muita tuntomerkkejä kuin tuo. Onkohan tuokin harhaanjohtamista?

        Ceterum censeo, YLE delenda est!

      2. YLE harrastaa etnistä profilointia mutta vain silloin kun kyse on kantasuomalaisesta valkoisesta miehestä.

    2. Olisipa tyttö edes ymmärtänyt helistellä avaimia tai laulaa miljoonia maksanutta ”this is my non no zone” -laulua.

  2. Backman on suomalaismies ja media käsittelee asian kuvan kanssa. Jos tekijä olisi esim. Untabo Kikuli, niin tuskin edes nimeä mainittaisiin.

    1. Kuukerin Nellistä tulisi wilauksessa espoolaismies..i presume?

  3. Kuten yleensä näissä naistentappamisissa, on taaskin oltu tussu märkänä jännämiehiin. Jos on viehättynyt parisuhteeseen saakka todistetun väkivaltaisista rikollisista, on kyse itseaiheutetusta ongelmasta, jopa jonkin sortin avustetusta itsemurhasta. Mikä hemmetti siinä on että ei voida myöntää että nämä tällaiset naiset ovat mielenterveystapauksia? ja hommata heitä vastentahtoiseen hoitoon? ja myöntää julkisuudessa että osalla, aika suurellakin osalla, naisista on moinen mt-ongelma joka kaipaa hoitoa.

Comments are closed.