Puolalaiset rajavartijat ampuvat jo aika lähelle tunkeilijoita


Filminpätkä tulee jostain Puolan rajalta, jossa useampi maahantunkeutuja yritti päästä Valko-Venäjältä Puolaan.

Ainakin yksi pääsi aidan raoista väärälle puolelle, mutta puolalaisten rajavartijoiden varoituslaukaukset ei kohti, mutta sen verran lähelle, että maa pöllähti jaloissa, pelästytti tunkeilijan ja tämä kipitti takaisin Valko-Venäjän puolelle.

Puolan rajavartijoiden mukaan vihollistunkeilijat tulevat päivä päivältä rohkeammiksi, sillä he tietävät, että puolalaiset eivät suoraa ammu kohti. Ainakaan toistaiseksi. Tästä tunkeilijoille on syntynyt eräänlainen ”pelottomuus”, sillä he tietävät, että kohti ei ammuta.

Tässä toisin sanoen nyt rakennetaan koko ajan sitä tilannetta, että jossain kohtaa varoituslaukaukset eivät enää riitä ja tuli on avattava kohti.

Tulijat puhuvat filmillä arabiaa.

 


29 thoughts on “Puolalaiset rajavartijat ampuvat jo aika lähelle tunkeilijoita”

    1. Kansainvälisten sopimusten mukaan kukin valtio saa itse päättää siitä, keitä maahansa laskee. Tämä ”turvapaikka” -pelleily on poliittista potaskaa, jolla pyritään hämäriin päämääriin.

      1. Pitää ensin olla kansainvälinen, ellei jopa globaali, ennen kuin paskasopimuksiin nimensä raapustaa. (Mulla on sulle heti töitä, mutta se on sitten 0-tuntisopimus.)

    2. Suomi ei ole ollut itsenäinen puolueeton valtio enää eu:hun liittymise jälkeen vaan nettomaksaja ja matujen aisankannattaja

      1. MIksi Suomen pitäisi olla puolueeton?

      2. Mitä hyötyä olisi puolueettomuudesta. On pelkkää suomettuneisuuden ajan harhaa, että puolueettomuus antaisi jotain turvaa, ikään kuin kukaan ei hyökkäisi puolueettomaan maahan. Tällaista kuvitelmaa syötettiin kansalle suomettuneisuuden aikaan. Vieläkin jotkut elävät suomettuneisuuden harhoissa.

        Suomi sijaitsee sellaisessa paikassa, että Venäjälle olisi edullista Suomen puolueettomuus, koska silloin Suomi on hyvä alistaa etupiiriksi ja lypsettäväksi sekä helppo miehittää, jos mieli tekee.

        Puolueettomuus ei tekisi kuin heikoksi. Mitään hyötyä siitä ei ole.

  1. Mulla on semmonen pito noista puolalaisista, että nei tykkää kenestäkkään eikä juuri kukkaan tykkää niistä, paitti EU nyt. Aikasemmin mitä noita puolalaisia tullu Suomeen, niin nei iloa tuonu. Halpatyövoimaa rakennustyömaile Lappiinki. Havillisisempia puolalaiset on pittää kotimaasa ampumassa varotuslaukauksia neekereile ko hommata niitä Suomeen polkemhaan palkkoja.

    1. Eihän se ole puolalaisten vika, jos tänne saa tulla palkkoja polkemaan. Tavallaanhan se ei ole myöskään pakolaisten vika että täällä ovat perseilemässä, vaan vastaanottavan maan kusipäisen politiikan, että niiden on edes mahdollista päästä tänne perseilemään.

      1. Suvakit ovat kutsuneet ”pakolaiset”, suorastaan organisoineet turvapaikkakusetuksen. Toki maailman pummit tulevat sankoin määrin, kun levitetään uutista, että Euroopassa saa ilmaisen elämän, kunhan jotenkin itsensä sinne saa ja sanoo asylum-taikasanan rajalla.

    2. Antipatiat puolalaisia kohtaan ovat peräisin siitä, että ovat olleet esim. Britanniassa halpatyövoimana ja vieneet työpaikkoja briteiltä. Samalla tavalla myöhemmin muissakin EU-maissa, tosin ei yhtä runsain lukumäärin.

      Ihmisinä ovat sitä mitä muutkin, vaikkakin puolalaisella tavalla. Puolalaiset ovat riittävän fiksuja siihen, että eivät halua täyttää maataan oikeauskoisilla ja teeskennellä, että ne ovat rikkaus.

      1. Polakkien vahva kansallinen ja katolinen usko häätää ansaitusti vääräuskoset kurwan islamistit hevon vittuun ja hyvä niin. Koskakohan meillä ”pois maasta tai pois islamista”

    3. Sehän se on kepuleiden kokkarien EU-idea. Palkat ikäänkuin integroituu kilpailukykyiselle tasolle.

  2. Miinakentät voisivat hillitä laittomasti maahan tunkeutuvia.

    1. Miinakentän tulisi olla aidattu, selvästi merkitty varoitusmerkein ja varustettu opastein viralliselle rajanylityspaikalle. Ideana olisi antaa viesti, että tunkeutujaa ei haluta vahingoittaa ja tunkeutuja ottaa riskin, jos yrittää tulla maahan muuta kuin virallista reittiä.

      Virallisia ylityspaikkoja voisi olla 20 kilometrin välein. Niillä voitaisiin pikakäännyttää maahan asiattomasti pyrkivät.

      Todennäköisesti Valko-Venäjä ei päästä käännytettyjä takaisin alueelleen. Silloin kaikki rajanylityspaikat pitää sulkea.

      Ikävä tilanne.

  3. Muutamaa kun ampuu vaikka raajoihin niin vie pahimman innon tunkeutua rajan yli.

  4. Jos sattuisi vahingossa osumaan, loppuisi yrittäminen. Pääsisivät kotimatkalle, kun ymmärtäisivät, että ei lasketa maahan. Se olisi heillekin hyvä juttu, kun ei tarvitsisi juoksennella metsissä epätoivoisena, vaan voisi olla kotona perheensä luona.

    1. kyllä nyt oli niin rasistinen kommentti että minun on pakko puuttua tähän.
      meidän vääräuskoisten velvollisuus ja tehtävä on kustantaa näille islamisteille heidän lisääntyminen ja kalifaatin rakentaminen!!!! kaikki muu on helvetillistä rasismia ja syrjintää.

      SYYNÄ RAJAN YLI TUNKEUTUMISEEN (hätähuuto) ON NÄKÖALATTOMUUS JA PLEIKKAREIDEN PUUTE

    2. ”…ymmärtäisivät, että ei lasketa maahan.”

      Tulee aina uusia, jotka eivät ymmärrä.

      Ymmärtävät eivät ehkä voi palata lähtömaihinsa. Tilanne on paha ymmärtäneille, todellisuus iskee tajuntaan. Vaihtoehdoksi jäänee laiton oleskelu Valko-Venäjällä tai luottaa hyvään onneen ja mennä sotimaan Ukrainaa vastaan.

  5. Pelottelu on ihan perseestä se ei auta mitään.

    miettikää mikä rasismi mölinä siitä syntyisi jos puolalaiset ampuisivat kultamunia

  6. Puola sai eu-siunauksen pääministeri kokouksessa tälle touhulle, mutta Orpo ei
    https://www.politico.eu/article/poland-prime-minister-donald-tusk-eu-asylum-ban-russia-belarus-migration-security/
    Paljon puhuttu Italian Albanin pidätyskeskus kaatui tähän eli Rooman oikeusoppineisiin.
    https://www.politico.eu/article/giorgia-meloni-12-migrants-sent-to-albania-for-processing-are-returned-to-italy/
    Eli eu tulee olemaan tuhoon tuomittu, näiden oikeusoppineiden takia, kuten Unkari sai 200 miljoonan euron sakot eu-tuomioistuimelta, kun ei ottanut parin afgaanin Serbiasta tulleiden turvapaikkahakemusta vastaan, vaan käski hakea Serbiasta ja miljoona euroa pv, jos ei ota hakemuksia vastaan.

  7. Ennen-Vanhaan hyvään aikaan, siis ennen eu:ta ja asylymia. Sääntönä oli kolme varoituslaukausta ja sen jälkeen kohti ettei jäänyt kitumaan, eikä valtion vaivoiksi, varoituslaukaukset oli ammuttava, ei ollut väliä oliko ne ammuttu ennen vai jälkeen,
    tuliannos oli kolme rk-lipasta reissussa mukana ! Tämä tarina on Fiktiota, mutta näin me nuorukaisina fantasioimme miten rajoja pitää tehokkaasti vartioida ja puolustaa!

  8. Jos laittaisi arabiaksi kyltin ”akavalaisia ammutaan munille”, niin auttaisikohan se naisten ja lasten tulvaan? Synnytystalkoisiimme ei meinaan naisia kaivata.

  9. polakeilla lienee wielä tuoreessa muistissa mitä oli elo ryssän rautasaappaan alla,toisin kuin muissa demokratioissa,ihaillaan paluuta entiseen kurjuuteen.

    Muutama napsu vielä kun korjataan sihtiä…gylmaar se siitä.

  10. Eräs tai eräät rikolliset tahot käyttävät meidän lainsäädäntöä ja moraalikäsitystä häikäilemättä meitä vastaan..luulenpa,että heikentämään ja hajottamaan meidän yhteiskuntia.
    Mitäkö tarkoitan sen luulisi tietävän kaikkien

  11. Räkättirastaat laitto mummo seipääseen mansikkamaan laitaan. Toimi hyvin….

  12. Suomeen sama käytäntö. Loppuu haitta maahanmuutto ja laittomien pakolaisten hyysäys.rikoksia tekevät maahanmuuttajat tulee karkoittaa ja kieltää maahantulo. Samoin jos ei integroidu kahden vuoden sisällä.

  13. Ampukaa kohti tarvittaessa niin rauhoittuvat. Maahan tunkeutuminen on rikos.

Comments are closed.