Ainakin 10 000 islamistia Tukholman suurmielenosoituksessa


Tukholman keskustassa pidettiin valtava Israelin vastainen mielenosoitus, johon osallistui ainakin 10 000 muslimia ja ruotsalaista vasemmistolaista.

Mielenosoitus tukki koko cityn lauantaipäiväksi. Sveavägen oli alusta loppuun porukkaa, jotka heiluttelivat Palestiinan lippuja ja muita islamistien lippuja.

Tällä kertaa mukana oli uusi iskulause, jota huudettiin: Inga zionister på våra gator. Eli ei siionisteja meidän kaduillemme.

Mietitäänpä vähän asiaa. Jos Ruotsin Vastarintaliike, jolla iskulauseet ovat toisinaan vähän samanlaisia, marssisi sillä muutaman kymmenen miehen osallistujamäärällä, joka heidän marsseille yleensä osallistuu, ja huutaisi naamat punaisina ”Siionistit vittuun”, niin Tukholman poliisi kaasuttaisi heidät ja veisi uuniin. Mutta muslimien vastaaviin huutoihin kuningaskunnan valtiovalta ei uskalla puuttua.

Jos valtiovalta puuttuisi tähän, niin siitä seuraisi täydellinen kaaos. Syntyisi hirvittävät mellakat.

Ruotsin valtiollisen yleisradioyhtiö SVT:n toimittajat itkivät marrsijoiden kanssa haikeaa hoosiannaa ja uutisointi valtamedian kanavilla on ollut sen mukaista.

Filmi: Bulletin.

 


55 thoughts on “Ainakin 10 000 islamistia Tukholman suurmielenosoituksessa”

    1. USA:n jewpiirien vaikutusvalta lienee ollut ratkaiseva tekijä kun Israelin on sallittu vyöryttää siirtokuntiaan muslimiväestön varpaille. Niiden kilahtaminen taisi olla vain ajan kysymys.

      USA:ssa taitaa olla paljon raamattuhörhöjä jotka oikeasti uskovat Israelin olevan muka jotakin elämää suurempaa.

      Vanha ja heikko presidentti Biden on lähinnä tuijottanut teleprompteriin.

      1. huvittava asetelma; Mitään ei voida oikein tehdä, kun vasemmistorääkyjien ja muslimien, muttei toisaalta juutalaistenkaan päästä saisi taittaa hiustakaan. Ainoastaan nazzisti-fazzisteja saa pamputtaa ja kaasuttaa. Sama kuin pitäisi jotenkin yrittää estää rauhoitettua eläintä syömästä rauhoitettua kasvia.

      2. Onhan siellä mustiakin jotka mielestään ovat ainoita alkuperäisiä juutalaisia. Black Israelites on tällainen hulabaloo – ryhmä. Heidän mielestään mustat olivat ensimmäisinä nykyisen Israelin alueella

        Olisikohan tässäkin kyseessä se matala ÄO historian puutteellisen tuntemuksen lisäksi.

      3. AIVAN!!!

        Isot onnittelut minultakin! Rikkaudesta on kiva nauttia…

  1. Se mikä tapahtui -30 luvun Saksassa tapahtuu tänä päivänä maailman laajuisesti, hakaristirätit on vain vaihtunut palestiinarätteihin mutta henki on sama. Pian juutalaisilla on vain kaksi vaihtoehtoa, paettava tai jäätävä vasemmistolaisten murhattavaksi. Juutalaisilla on vain yksi paikka maailmassa johon he voivat paeta, vielä, koska vasemmistolaiset voivat blokata heidät niin että pakeneminen on mahdotonta ja he jäävät ansaan murhattavaksi. Kuten -30 luvun Saksassa juutalaiset luulivat että kyllä se siitä ohi menee, ei mennyt, vaan matka Auschwitziin alkoi.

    Israel on juutalaisten historiallinen kotimaa jonka muslimit väittävät olevan arabien ”palestiina” maata jota vasemmistolaiset sellaiseksi markkinoivat. Tuloksena Gaza tänään sellaisena kuin Berlin 1945 mutta jääkö se tähän? Ei jää, vaan se on mallina johon vasemmiston agenda johtaa raunioittamalla kaupunkimme WWIII koska ei kaikki alistu islamin ja vasemmiston brutaaliin terroriin vaan paljon ihmisiä nousee lopulta aseelliseen vastarintaan. Näyttää siltä että katastrofi on edessä, vasemmistolaiset ryöstävät kaupat kaikkialla, poliittinen poliisi katsoo ettei kukaan puutu vasemmiston ”oikeutettuun fasismin vastaiseen taisteluun”, palestiinarätit liehuvat ja katujen varsilla ja parkkipaikoilla autot palavat.

    Ihmiset piiloutuvat koteihinsa ja telkeävät ovet sekä peittävät ikkunat vanereilla yms, ja pelkäävät vasemmiston kuolemanpartioita jotka murtautuvat koteihin hakemaan ”fasisteja” kansantuomioistuinten eteen oikeuteen syyllisiä kun ovat, rikokset keksitään myöhemmin ja massa teloitukset alkavat.

    1. Ei ole olemassa palestiinalaista kansaa, ei ole koskaan ollut olemassa Palestiina-nimistä valtiota missään muodossa.

      Arafat keksi 70-luvulla alkaa nimittää Palestiinan arabeja ”palestiinalaisiksi”, jotta hänellä olisi kansa, jonka puolesta taistella. ”Palestiinalaiset” ovat poliittisiin tarpeisiin keksitty ”kansa”.

      Palestiina on suuri alue, josta suurin osa irrotettiin Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Britannian alaiseksi Transjordanian emiraatiksi ja Toisen maailmansodan jälkeen se itsenäistyi Jordanian kuningaskunnaksi. Palestiinan jämät jäivät juutalaisille ja alueen arabeille. Nykyisestä arabiväestöstä yli 90 prosenttia on siirtolaisia, jotka ovat valuneet alueelle sen jälkeen, kun juutalaisia alkoi muuttaa sinne ja sen myötä alueen talous alkoi vahvistua. Ennen sitä olleet arabit olivat tulleet islamin valloitusten myötä Palestiinaan. Palestiinan arabeilla ei ole mitään erityistä historiaa alueella.

      Juutalaisilla oli siellä kuningaskuntia jo tuhansia vuosia sitten. Rooman valtakunta valloitti alueen ja karkotti yhdessä vaiheessa juutalaiset Palestiinasta, joka aiemmin oli suurimmalta osin nimeltään Juudea. Ihan kaikkia eivät saaneet karkotetuksi, vaan sinne jäi juutalaisia jonkin verran. Siihen aikaan ei ollut islamia, eikä siellä ollut arabeja.

    2. On naurettavaa huutaa iskulauseita Palestiinan vapauttamisesta, koska sellaista ei ole koskaan ollut. Mitä nyt on arabeja Palestiinan alueella, ovat ne lähinnä Iranin ylläpitämiä terroristeja ja niiden terroristien hirmuvallan alla eläviä arabeja.

      Eräs vanhemman puoleinen ”palestiinalainen” nainen sanoi videolla mielipiteenään, että Israelin miehitys aiemmin oli heille parempi kuin Hamasin valta.

      Jordania ei laske ns. ”palestiinalaisia” maahansa, eikä Egypti, Saudit jne. koska ”palestiinalaiset” ovat ongelmallisia.

      1. Ei niitä alkuperäisiä pakolaisia israelin itsenäistymissodan tiimoilta ollut kuin pieni murto-osa siitä mitä nykyään sanotaan ”pakolaisiksi”. Ei siellä ole enää elossa kai yhtään alkuperäistä Israelin puolelta arabien kehottamana lähtenyttä. Niillä ”pakolaisilla ” on tainnut olla tämän vajaan sata vuotta (1948-2024) melkoisen hyvät olot kun muutamasta sadasta tuhannesta on tullut tänä aikana miljoonia ja miljoonia.

      2. Ne pakolaiset olisivat voineet muuttaa Jordaniaan, jossa on samoja arabeja ja elää normaalia elämää, mutta poliittisista syistä halusivat tehdä pakolaisleirejä, joissa monet asuivat vuosikymmeniä.

        On huomattava tässä yhteydessä, että Israelin väestöstä noin 20 prosenttia on Palestiinan arabeja. He viihtyvät hyvin Israelissa, eivätkä halua muuttaa mihinkään muualle pitkin maailmaa, kaikkein vähiten haluavat olla missään tekemisissä Gazan ja Länsirannan arabien kanssa.

        Jotkut puhuvat, että Israel harrastaa apartheidia syrjien ”palestiinalaisia”, mutta kuinka voisi olla niin, kun Israelin kansalaisista 20 prosenttia on juuri niitä ”palestiinalaisia” arabeja, jotka ovat myös muslimeja ja heillä on samat oikeudet kuin juutalaisillakin? He äänestävät vaaleissa ja heillä on oma muslimipuolueensakin.

      3. Jordania ajoi palet aikoinaan pois kun ne alkoivat teroilemaan sielläkin. Siksi yksikään arabiavaltio ei niitä mulkkuja halua maaperälleen.

      4. Juuri näin. Kun saudeilta kysyttiin miksette auta pale-arabeja, kuului vastaus ’emme halua terrorismia maahamme’. Sama juttu muiden Arabian niemimaan maiden kanssa. Ei kukaan heitä halua sillä he alkavat kasaamaan terroristiryhmiä mitä he ovat tehneet jo 40-luvulta lähtien.

        Kuka sellaista porukkaa nurkkiinsa haluaisi? Niin, paitsi typerät eurooppalaiset.

      5. Onhan se Palestiina olemassa. Se on Isreaelin luomus. Ei Israeliakaan ole ollut olemassa historian alusta. Muutama sata vuotta kuningaskuntia eKr.ja siinä se oli Israelin tarina. Sitten parintuhannen vuoden tauko ja nyt on Israel taas. Ja onpahan nyt sitten Palestiinakin yli parintuhannen vuoden jälkeen, kun siionistit menivät sinne muiden maalle.

      6. Palestiina on alue, josta 80 prosenttia on Jordaniaa. Muuta Palestiinaa ei ole.

        Kyse olikin siitä, että juutalaisilla on pitkä historia Palestiinassa, arabeilla ei ole.

        Siellä on koko ajan ollut juutalaisia, kautta vuosituhansien, mutta ei arabeja.

        Ja kuten tuli esiin, arabeista yli 90 prosenttia on vain vähän aikaa sitten tulleita siirtolaisia, jotka tulivat hakemaan mahdollisuuksia juutalaisten tuoman vaurauden vuoksi.

        Mitään Palestiinan valtiota ei ole ollut koskaan, eikä ole nytkään.

        Arabeille ja juutalaisille on tarjottu ainakin kolmesti kahden valtion mallia. Israel on hyväksynyt sen joka kerta, ns. ”palestiinalaiset” eli alueen arabit eivät ole hyväksyneet sitä kertaakaan. Siksipä ei ole valtiota nimeltä Palestiina.

        Arabit eivät ole hyväksyneet kahden valtion mallia, koska he eivät halua mitään muuta kuin ajaa juutalaiset Välimereen, siis tuhota Israelin ja ottaa kaikki itselleen omaksi kalifaatikseen. Tätä tarkoitusta varten arabit Gazassa ja Länsirannalla kouluttavat lapsiaan jo päiväkodista alkaen vihaamaan juutalaisia hervottomasti.

        Mitä tulee aseelliseen konfliktiin, sen aloittivat arabit, jotka halusivat ajaa juutalaiset pois alueelta. Siitä alkaen on ollut sotia ja terroria.

      7. Palestiina on peräisin Filisteasta. On se semmoinenkin valtio muinoin ollut siinä missä Israel-Juudea-Samariakin.
        Israelin ja Palestiinan arabit lienevät suurelta osin kristinuskoon ja islamiin kääntyneitä juutalaisia. Sitäkin suuremmalla syyllä ovat hekin siellä omalla maallaan.

      8. Näillä Palestiinan arabeilla ei ole mitään yhteyttä filistealaisiin, jotka olivat aivan toinen kansa.

        Palestiinan alueesta suurella osalla, joka sijaitsee siellä missä Israel nyt, käytettiin nimeä Juudea aiemmin. Filistealaisilla oli oma valtio suunnilleen siinä, missä on nyt Gaza, mutta he eivät olleet arabeja. Siellä ei siihen aikaan ollut arabeja.

        Israelin arabit ovat islaminuskoisia, kuten ovat olleet koko ajan. Ovat samoja arabeja kuin nekin, jotka yrittävät selittää olevansa palestiinalaisia. Ovat vaan niitä ”palestiinalaisia”, jotka sopeutuivat Israeliin.

        Yrität mielikuvituksellasi keksiä todellisuutta vastaamaan toiveitasi.

      9. Ihan asiaa kirjoitat. Eikö se ollut Oslon sopimus 90-luvulla jossa Israel suostui myöntämään pale-arabeille oman valtionsa? Eli sen Palestiinan. Siihen olisi kuulunut Länsiranta sekä Gaza ja sen olisi yhdistänyt kapea aidattu yhdyskäytävä jota olisi hallinnoinut molemmat valtiot, eli Israel ja Palestiina ja tuo yhdyskäytävä olisi ollut ’ei kenenkään maata’, mutta tietenkin Arafat meni ja torppasi koko loistavan idean vetoamalla siihen, että Palestiinan ainoa ja oikea pääkaupunki on vain Jerusalem ja siitä emme tingi. Israel ei tietenkään voinut tähän suostua ja siihen kaatui tuo loistava ehdotus. Joten pale-arabit saavat pitkälti syyttää vain itseään nykyisestä tilanteestaan. Heille on tarjottu aika monta mahdollisuutta kuten kerroitkin.

      10. Itzhak Rabin ja Arafat olivat jo saaneet rauhansopimuksen allekirjoitusta vaille, kun ortodoksijuutaksinen nuorimies yleisötapahtumassa murhasi Rabinin. Siinä meni se sovun mahdollisuus. Noilla ääriuskonnollisilla ghettojuutalaisilla ei ollut edes asevelvollisuutta Israelissa. Muut joutuivat panemaan henkensä alttiinsa heidänkin puolestaan. Katalaa menoa. No, nyt joutuvat armeijaan hekin, ei tuskin tekee sodankäynnistä ja miehityksestä reilumpaa, luultavasti päinvastoin, kun vastapuolellakin ääriuskonnollisia riehumassa.

      11. Joo, Rabinin salamurha on kyllä tuttu mutta eikö jossakin diilissä – jos ei nyt sitten tässä Oslon – niin jossakin muussa Arafat nimenomaan kieltäytyi kahden valtion mallista siksi koska eivät saaneet Jerusalemia pääkaupungikseen?

        On myös spekuloitu ettei Arafatia oikeasti edes kahden valtion malli kiinnostanut. Arafatille oli tärkeämpää se rooli jossa hän oli ja jos pale-arabit olisivat saaneet oman valtionsa, mikä olisi Arafatin rooli ollut sen jälkeen?
        Joku tutiseva kunniavaltiomies? Tuskinpa hän sitä kaipasi. Ukko oli heikkona rahaan ja valtaan mikä nykyisin hyvin tiedetään.

      12. Joo joo, varsinainen juutalaisvihaaja mitättömine, paikkansapitämättömine tietoineen!½

      13. Johan nyt… liberaalijuutalaisethan ovat oikein mukavia ihmisiä, mutta vain ihmisiä.

  2. Muslimit saavat muslimiporukan liikkeelle, kun haluavat osoittaa mieltään tai vaikkapa luoda kalifaatin.

    1. Kylläh! Taktinen lauma-ase. Vapaassa lännessä jo unohdettu, miten ”tehokasta” alkukantainen a) riehuminen b) paikkojen särkeminen c) joukkohysteriaan ulluttaminen d) muu lännen kehittyneeseen kulttuuriin kohdistuva jäynä ja kiusanteko, voi olla kun kohteena oleva alun alkaen apua tarjonnut kantaväestö ei jaksaisi enää taantua apinamoodiin kostaakseen verisesti. Hamasiakaan ei olisi, jos palestiinalaiset luopuisivat mustista säkeistään ja räkäparroistaan, oppisivat lännen ja ihmisten tavoille. Nyt ”omat” maan hiljaiset alistetut kärsivät muutaman ökyimaamin takia. Onks järkee??

    2. Muslimit ovat tulleet jäädäkseen ja valloittaakseen. Ja sen ne tekevät ilman yhtään laukausta. Aika ja syntyvyys on niiden puolelle. Ja kun sieltä kotipuolen hiekkakasoilta vanhat miehet käskevät, niin Ruotsissa tapahtuu säälittävän yksimielisesti.

      Ja tosiaan… nämä kaksi rotua jotka ovat tapelleet noin kuutisentuhatta vuotta… Niiden tappelu jatkuu ja laajenee maasta toiseen.

      1. Jep. Ja tuovat sen paskansa tänne. Tai no ovat jo tuoneet. Hyödyllisten idioottien avustamana.

  3. Oudosti myös Hitleriä paheksutaan mutta kun sossumuslimit haluavat samaa niin se on vain kivaa puuhastelua johon on vasemmistolaisinakin mukava osallistua.

    1. Saksan entinen valtakunnankansleri Adolf Hitler on pahisikoni jonka voi nostaa huomion kohteeksi aina silloin kun haluaa päästää jonkun nykypahiksen livahtamaan kuin koira veräjästä.

  4. Pienimulkkuinen afgaanivätys sai uudet hampaat kunnan laskuun. Onpa nyt kiva antaa siiderivalasmamille oikein kunnon ranskanpusuja.

  5. Muutaman pottunokkaisen kotoperäisen gubben laittaminen lentokoneessa maijaan ja kamarille käy helposti..toinen juttu on 10000 raiwonvallassa huutavaa ählämiä ja punikkia,ei käy enää niin helposti?

    Köysi omassa kaulassa istuttiin oksalla sahaamassa..

  6. Mutqu terroristit tekee niiiiin ilmavaa riisiä.

    1. Sitä paitsi ilmavan riisin kera, ne kohtelevat naisia kuin prinsessaa. Muistissa on useiden suomalaisten naisten juttuja tästä iltakurassa. En tiedä onko jo poistettu. Viimeisen 10 v ajalta. Ainakin muutama kohtasi Allahin rankaisun. Tämä siis koskien liittoa muslimin kanssa tms. Muut niiden rikokset jne erikseen. Mutta eipä ole enää ollut niitä satu juttuja. Taisi loppua siihen Hämeenlinnan tapaukseen. Vai oliko 17 tytön elävältä polttamiseen. Jne. Koska kunnia.

      1. Muslimimiehen kunnia on hauras. Jos nainen ei anna piparia niin se otetaan väkisin. Jos mimmi urputtaa niin sehän on pakko tappaa koska muutoin muut musut vittuilee asiasta.
        Heikkoja pelkureita noi musut ovat.
        Ne pelkäävät naisia.
        Jokainen musuun sekaantunut länkkäriakka on kohtalonsa ansainnut.
        Ihan turha kenenkään on itkeä niiden kohtaloa.

      2. Enemminkin niin, etteivät tuossa moodissa anna naiselle kuin lisääntymis- ja palveluarvon.

      3. Jo Koraanissa mainitaan, että naisen tehtävä on tyydyttää miehen halut. Halusipa nainen sitä sillä hetkellä tai ei, sillä ei ole mitään väliä.

      4. Hämeenlinnan tyttö ja elävältä poltettu tyttö. On muitakin. Näistä olisi hyvä tehdä luettelo, johon voisi keskusteluissa viitata. Ehkä nämä eivät ole yksittäistapauksia, vaan toistuvia tapauksia, joita esiintyy väistämättä.

      5. Olisi tosi mielenkiintoista saada tietää kuinka monta naista Suomessa muslimi on murhannut mutta mistä tuon tiedon kaivaa kun osa niistä on piilotettu valtamedian toimesta aika taitavasti?

        Ehkä murha.infosta löytyisi aika paljon tietoa mutta se vaatii järjettömän määrän kahlaamista ja minulla ei ainakaan kupoli kestä sitä foorumia alkaa läpikäymään. Eikä minulla sitäpaitsi olisi siihen aikaakaan.

        Mutta sinänsä hyvä ja kiinnostava idea. Jospa joku ystävällinen sielu tai sielut ryhtyisi kaivamaan noita tietoja esiin…

      6. Hassua. Tämän blogin kommenttiosio on jotenkin sekaisin. Sinulla näkyy ylä- ja alapeukut molemmat vihreinä ja minun kommenteissa ei ole peukkuja lainkaan vaan + ja – symbolit.
        Enpä ole aiemmin moista nähnyt. Ehkä sivustoa huolletaan tai päivitetään parhaillaan.

      7. Tuossa oli jotain probleemia, mutta nyt pitäisi tomia kuten ennenkin.

  7. Ruotsi on tuhottu eikä se sieltä nouse.

  8. Kyllikki kyllä kieltämättä on aivan saatanallinen islamisti.

  9. Ihgua. Tätä te maailman halaajat haluatte. Vassokuu.

  10. Ihan malliesimerkki siitä kun muslimeja päästetään maahan riittävästi. He alkavat vaatimaan kaikenlaista, kalifaattia, moskeijoita jne, ja tietenkin ilmaista ylläpitoa.

    Valtiovalta ei uskalla puuttua asiaan sillä he pelkäävät muslimien väkivaltapotentiaalia ja ihan syystäkin – näillä tyypeillä on riehuminen ja väkivalta geeneissä. Valtamediakin peloissaan komppaa näitä, eiväthän he uskalla kritisoida muslimeita. Siitähän voisi syntyä vaikkapa ongelmia, todella pahoja ongelmia kuten vaikkapa mellakoita.

    Se nyt on vaan niin, että kun muslimeita on väkilukuun suhteutettuna tarpeeksi, meidän on pakko tanssia heidän pillinsä mukaan.

    1. Noup, jos Suomessa aiotaan jatkossakin noudattaa lain kirjainta niin myös ählämipaskat joutuvat sitä noudattamaan.

      1. Tietysti rinnastin sen siihen miten menee Suomessa.

      2. Miten Suomessa nyt sitten muslimien suhteen menee? Helsingissähän on jo esim Itäkeskus käytännössä somaleiden aluetta. Turussa on Varissuo, Tampereella oli se joku kaupunginosa joka nyt ei tule mieleen. Niin ja Oulussakin.

        Kun tätä touhua jatketaan kymmeniä vuosia niin luovutamme – tahdomme sitä tai emme – paljon isompia asuinalueita useista eri kaupungeista.

        Muslimit ovat sellaista porukkaa etteivät he lopeta vaatimista vaikka he saisivatkin sen mitä he milloinkin vaativat. He haluavat aina vain lisää ja lisää, se on heidän tapansa näyttää kuinka heillä on joukkovoiman tuomaa valtaa.

      3. No, noudattaako ne muslimit esim Libanonissa lainkirjainta? Siellä oli aiemmin kristityt enemmistönä, sitten muslimit nousi rinnalle ja meni ohi ja syttyi sisällissota jonka jälkeen maa on ollut jatkuvassa käymistilassa.

        En minä puhunut skenaariosta joka miellettäisiin vaikkapa viiden tai 15 vuoden päähän, vaan on nähtävä kauemmas tulevaisuuteen.
        Suomessa kantaväestö vähenee kun taas musut ja muut matut porsii noin kolminkertaisesti valtaväestöön nähden. Yritä nähdä tulevaisuuteen sinne 50-100 vuoden päähän. Millaisen Suomen näet noin kaukana tulevaisuudessa jos nykyinen meno jatkuu?

        Ruotsi on tässä nyt hyvä verrokki koska siellä on yli 30 vuotta harjoitettu muslimien maahantuontia kuten myös Suomessa mutta hillitymmin kuin Ruotsissa.

        En usko mihinkään muslimien vallankaappaukseen tai kalifaatteihin, kyllä Suomen armeija siitä huolen pitää mutta kun heitä on tarpeeksi, he alkavat vaatia itselleen etuisuuksia ja käytännössä tietyt asuinalueet muuttuvat kalifaateiksi. Vielä puuttuu se kun he alkavat vaatia sharialakia noudatettavaksi kalifaatteihinsa. Kyseessä on vakava ongelma ja siksi tolkutan aina kommenteissani, että muslimeita ei olisi koskaan pitänyt päästää Eurooppaan maahanmuuton varjolla eikä muutenkaan.

      4. Ne Suomen kalifaatit tulevat olemaan mukavia syksyisin ja talvisin kun sossu ei maksakaan vuokria ja sähköjä. Jos arabineekerit haluavat maan valloittaa se pitää aloittaa sossun valtaamisella. Tarkoittaen ottaa haltuunsa Suomen verorahoituksen. Täällä ei ilman ilmaista rahaa islam pärjää, eikä tunneleita rakenneta. Tämä kun ei ole savimajaneekeryhteiskunta. Kunhan saamme oikeiston aidosti valtaan ja muslimiapinat vittuilevat tarpeeksi niin kalifatta-ajat ovat ohi. Lumessa on vittumaista rukoilla Allahin ylivoimaa.

      5. Totta. Enkä usko, että suurin osa noista pärjäisi edes sossun avulla ellei sitten olisi kaikki valmiina, lämmitetyt kämpät ja muuta.

        Jos he joutuisivat tosiaan oikeasti omilleen, ensimmäisen talven jälkeen olisi muutama prosentti kenties vielä hengissä. Heidät olisi helppo viskata merikonttiin ja lähettää kotiinsa.

        Pitkät ja kylmät talvet saattavat jossain määrin olla Suomen pelastus tässä maahanmuutto-ja muslimiongelmassa. Ainakin siitä on hyötyä.

  11. Olisi kiva tietää kuka täälläkin riehuu ja valtaa tilaa samanmielisille? Ei kuulosta että Jere ja Jenni olisivat vauhdissa.

    ”SIKAILEVAT naapurit kismittävät muita asukkaita Vuosaaren uudessa Hyperion-tornitalossa.
    Moni on saanut levottomuuksista tarpeekseen ja muuttanut muualle, kertovat HS:n haastattelemat entiset asukkaat.”

    1. .. entiset asukkaat ..

      ETNISET – siitä seuraa entiset ..

  12. Lippuja kantelee ja vihaa juutalaisia. Luopukoot sitten kaikesta minkä juutalaiset on keksineet. Siis esim. mustekynästä, farkku kankaasta, poliorokotteesta, sydäntahdistimesta, mammografiasta, kaukosäätimestä, ydinvoimasta, ruostumattomasta teräksestä, optisesta kaapelista, laserista, laskukoneesta, mikrofonista, huulipunasta, liikennevaloista, defibrillaattorista, A, B, C ja D- vitamiineista, puhelimesta, bensiinistä… Ja vieläpä polttomoottoriautosta jonka keksi juutalainen Siegfried Marcus.

    Kyllä on höperöjä kaikki juutalaisvihaajat.

    Juutalaisia on n. 10 milj. ja ovat saaneet yli 220 Nobel palkintoa. Muslimeja n. 1,4 mrd. ja he on saaneet vain 10 Nobel palkintoa.

    ELÄKÖÖN ISRAEL !

Comments are closed.