Kahden alaikäisen henkilön epäillään ottaneen pyöräkuormaajan luvatta käyttöön Lohtajalla viime viikonloppuna.
Henkilöt epäillään aiheuttaneen ajaessaan pyöräkuormaajalla vahinkoja mm. alueen metsässä. Lopuksi kuormaaja ajettiin vedellä täytetyn hiekkamontun pohjalle. Syvyyttä hiekkamontussa oli noin yhdeksän metriä.
Pyöräkuormaajasta on tapahtuman seurauksena vuotanut polttoöljyä veteen. Poliisi on aloittanut tapauksesta esitutkinnan nimikkeillä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, törkeä vahingonteko ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Pojat itse kuvasivat tapahtuman ja laittoivat sen nettin.
Osaisitko itse peruuttaa pyöräkuormaajan lampeen?
”…Ja suuri oli pelko vielä Kokkolassakin…”. Olisko Daltonien seuraava sukupolvi?
Eikö Daltonit nyt sentään keskittynyt pöllimään rahaa. Taisi siinä sivussa tulla vähän tuhoakin aikaan mutta nämä pölvästit aiheuttaa vain pelkkää tuhoa.
On varmaan kiva elellä luottotiedot pimeänä, kämpän hankinta, puhelinliittymät, netit, sähkösopimus etc, kaikki vaikeutuu kun on luottotiedot miinuksella.
Tal coge cada uno cual siembra. Suurinpiirtein ’sitä niittää mitä kylvää’.
Ei kai se elämä vaikeaa ole, kun voi viedä kaikki laskut sossun ja Kelan maksettaviksi ja tilille tulevat etuudet saa pitää.
Et omista mitään ja olet onnellinen!
Tätäkö se tarkoitti, kysyi Jenni Vartiainen.
Jos haluaa elää tuollaista elämää niin kai sitten niin. Sos huolto tai Kela ei kuitenkaan maksa puhelin – eikä nettiliittymiä ja yksityisiltä markkinoilta on turha mennä asuntoa etsimään, eli on otettava vastaan se mitä tarjotaan. Voit joutua asumaan jonnekin Itäkeskukseen tai Vesalaan matujen syljettäväksi.
Vartiasen lauleskeluista en sen kummemmin tiedä. Ei kuulu ’soittolistalle’.
Vielä piti alkuperäiseen kommenttiin laittaa se, että voi tulla koneenkäyttäjälle urakoitsijalta satikutia kun meni jättämään avaimet virtalukkoon. Näissä vehkeissä taitaa olla kuorma- ja rekka-autojen tapaan ulkona se metalliboksi jossa on päävirtakytkin.
Se on ilmeisesti jätetty auki myös koska masiina on saatu tulille. Nuo vehkeet eivät starttaa ilman, että päävirtakytkin on päällä.
Ei varmaankaan lakiin ole kirjattu, mutta tapana ollut jättää avaimet johonkin jemmaan esim palokunnan löydettäväksi. Jos ne virtalukosta killuivat, taitaa turha olla vakuutusyhtiöön päin yhteydessä.
En ole kuullutkaan tuollaisesta palokuntajutusta. En sinänsä epäile mitä sanot, mutta minulle ihan uutta.
Vakuutuksiakin on niin monenlaisia: jos on kalliimpi vakuutus joka kattaa tuollaisen käytetyn romun vaikka avaimet olisi varkaan saatavilla, niin sitten korvaa (kai). Mutta tuo rakkine tuskin on vakuutettu jollain premium-vakuutuksella.
Toisaalta jos se vakuutus on niputettu yhteen muiden koneiden kanssa…en tiedä, nuo vakuutusjutut on niin monimutkaisia kaikkine pykälineen ja lisäturvineen. On nimittäin kokemusta.
Palokunta nyt ekana tuli mieleen. Joskus käynyt niinkin, että ukko on jossain kaukana kaljoilla avaimet taskussaan ja vehje pitäisi saada siirrettyä nyt heti. Sanomista tulee. Palokunta nyppäisee henkilöauton kolmessa osassa tuosta vaan, muttei vaikkapa pyöräkuormaajaa. Puhelinsoitolla sitten selviää nopeasti, minne ne avaimet on piilotettu ja hurjakin tilanne ratkeaa. Hivenen väritin tarinaa, mutta tuo osuus on totta, jossa kone olisi tarvinnut siirtää, eikä sitä käyntiin saatu.
Miksi ne pojat Kokkolasta jonnekkin itäkeskukseen päätyisivät? Idiootti.
cåck-cola
Ei kovin rohkea kuski kun hyppäsi ennen lampea ulos. Tyhjältä näytti kuksin hytti kun lampeen upposi.
Niin videolla sanotaan, että hyppäsin pois kyydistä. Ootko joku mamu, kun et osaa suomee häh?
Ootko joku Pilikun fiilari häh !
Se on muuten vaan tyhmä.
Nykyinen netti/somekulttuuri taannuttaa tasaiseen tahtiin etenkin nuorisoa imbesiilien tasolle.
Kunhan saadaan näyttävä video nettiin ja paljon tykkäyksiä, niin jee!
Tuollainen käytettykin pyöräkuormaaja maksaa hyvinkin puolisen miljoonaa. Riippuu tietty kuinka paljon on käyttötunteja mittarissa, mutta kallis lasku tulee idiooteille vai näinköhän pölkkypäistä tulee veronmaksajia koskaan.
Veikkaan, että tulevat jäämään saamapuolelle.
Ei varmasti maksa tuollainen ikivanha Cat pyöräkuormaaja 500 000€. Tuollaisen arvo on vain kymmenissä tuhansissa, sekä näkee että kunto ei ole kovin kummoinen muutenkaan. Puolta miljoonaa ei maksa mitenkään. Katsoin niin 2022 mallin Cat pyöräkuormaaja 6500h ajettuna maksaa vähän päälle 400 000€. Mutta tuollainen ikivanha ei mitenkään voi maksaa sellaista summaa. Typerä temppu tosin silti.
Olet oikeassa. Vertasin arvoa kohtuu vähän käytettyyn malliin. Tosin tuon vakuutusarvo voi olla paljon suurempi kuin käypä arvo.
TikTok haaste: Pilaa loppuelämäksesi luottotietosi !
”Hähhäää JEEEE !!!!”
Omassakin suvussa on tuollainen älykääpiö. Kaverinsa kanssa tuikkasivat autokatoksen tuleen ja siinä meni iso läjä autoja myös. 16-vuotiaana hankittu melkeinpä miljoonavelat eikä niitä pysty kuittaamaan millään. Sankarimme on nykyään 25-vuotias elämäntapaluuseri, työtön juoppo sekä varas joka elää yhtä tyhmien tyttöystäviensä rahoilla. Ellei leideiltä rahaa tule niin turpaan tulee. Ei voi edes TikTokia syyttää…
Aika kuvaavaa. Siis työtön, juoppo, varas ja väkivaltainen tyttöystävänsä kohtaan?
Ei puutu enää kuin huumeet kuvasta. Toivottavasti niitä ei ole eikä tule vaan sukulaisesi ymmärtäisi kääntää elämänsä suunnan kun on vielä kohtuu nuori.
Elämän suunta kääntyi 16-vuotiaana, päin helvettiä, ja sinne kaveri on menossa kovaa vauhtia. Toivoton, menetetty tapaus. Ihan itse osasi.
No, elämä on valintoja.
Minkäs siinä sitten enää teet jos itse kerran haluaa…
Ei ollut kauhakuormaajalla järkeä jaettu näille järjen jättiläisille !
Ai että kun ronski urakoitsija olisi sattunut tulemaan juuri samaan aikaan paikalle kun jätkä hyppää kuormaajan hytistä ulos.
Voi olla, että parin avarin jälkeen olisi jätkä lentänyt myös jorpakkoon ”hae mun kone sieltä kun sen kerran sinne toimititkin…”
Jo vain, kyllä siinä niska-pers`otteella heittäen, olisi tullut liito-orava hampuusista
!
Fiksu jätkä. Vaarantaa henkensä saadakseen maksettavakseen korvaukset joiden maksamiseen joutuu tekemään vuosia töitä.
Tuosta tulee muutakin maksettavaa. Öljyt pitää siivota lammikosta, ja jos sitä pääsee pohjaveteen kyllä siinä kaivetaan kuvetta.
Jotakin rajaa pitäisi olla teinipoikien typeryydelläkin. Mielestäni on huutava vääryys ja loukkaus demokratiaa ja kanssaihmisiä kohtaan ettei tämän tyyppisiä, tahallaan toisten omaisuutta tuhoavia tapauksia, olivatpa he sitten minkä ikäisiä ja älyllisesti minkä tasoisia ”potilaita” hyvänsä, voida jostakin käsittämättömästä syystä esitellä julkisuudessa sen tarkemmin.
Naamat, henkilötiedot ja muut aikaisemmat meriitit vaan reilusti aina uutisten kanssa etusivulle Jenkkimedian tapaan niin saavat edes sitä huomiota mitä näillä järjettömillä tempuillaan hakevat. Julkinen häpeä yhdistettynä hölmöilyistä koituviin vahingonkorvauksiin olisi omiaan ennalta-ehkäisemään vastaavia kolttosia.
Edessä loistava tulevaisuus kun tuotakin makselee myöhemmin. Luulisi vituttavan kun ensimmäsistä tienesteistä napataan osa vahinkojen korvaamiseen ja voisi sitten kysyä, naurattaako nyt valopää. Jos noita nyt yleensä oikeat työhommat kiinnostaa ja sitä järkeä sinne pääkoppaan yleensä tulee.
Kolme sanaa: Perintö.
Meillä päin oli ennen yksi jantteri joka rötösteli ja teki pahaa ennn kuin jäi kiinni. Kymmeniätuhansia markkoja oli korvusvaateet. No sinne jantterin kotiin tuli vouti yksi aamu kun tuomio oli lainvoimainen ja niillä oli isoa wanhaa mäntymetsää muutama hehtaari jota pihi isäntä oli säästänyt ja joka oli sitten kuollut.Perillisiä oli kolme. Sitä metsää kaadettiin sen yhden osuudesta niiden korvusten verran ja piste.
Paljonkos arvelisit noiden isättömien piruäpärien yksinhuoltajaäippyleillä olevan perittävää?
Pisa-tulosten alenema näkyy kaikilla sektoreilla.
Palleista puuhun
Vastaus, en osaisi. Vehje nivelletty keskeltä, jolloin joutuu pohtimaan allejäännin todennäköisyyksiä.