Moni saattaa lopettaa kuntosalilla käymisen, jos sali on erityisen monikulttuurinen. Itselläkin into harrastukseen hiipui vähäksi aikaa juuri tämän syyn takia. Mutta nyt into palasi takaisin, kun löysin salin, jossa monikulttuurisuusprosentti on lähes nolla.

Kuntosaleilla on olemassa monenlaisia kirjoittamattomia ja vähän kirjoitettujakin sääntöjä. Tai säännöt ovat enemmänkin eräänlaisia suosituksia, joiden tarkoitus on pyrkiä tekemään salista kaikille kävijöille viihtyisä. Ei ne niin markan päälle ole, mutta tietyissä tilanteissa kyllä ovat.

Kantalaisten kanssa yleensä ei ole mitään ongelmia. Ihmiset noudattavat näitä tapoja melko pilkuntarkasti. Muutama mainitakseni, jos salikulttuuri ei ole tuttu. On tapana, että jos treenaa jossain laitteessa, ja hikoilee kovasti, niin pyyhitään penkit ja istuimet käytön jälkeen. Niin ikään treenin jälkeen puretaan käyttämänsä painot tangosta takaisin telineeseen, eikä jätetä johonkin kyykky- tai penkkitankoon 200 kiloa sillä ajatuksella, että seuraava tai henkilökunta purkaa. Myöskään laitteita ei olisi suotavaa varailla kovin pitkiksi ajoiksi, eikä useita laitteita yhtä aikaa.

Puhelin aiheuttaa nykyään eniten erimielisyyksiä. Yleinen sääntö on, että ei huudeta naama punaisena kaiutinpuheluja. Jotkut eivät yksinkertaisesti ymmärrä, että kaiutinpuhelu häiritsee toisia ihmisiä. Lisäksi filmaamista ei suositella, ainakaan sellaista ikään kuin yleistä filmaamista. Saleilla käy kuitenkin melko itsekeskeistä jengiä, joten kaikenlaisia selfieiden ottamisia näkee koko ajan. Tällä kuvaamiskiellolla pyritään siihen, että sivulliset eivät tietämättään ole jossain Tiktok-filmillä kun herra/rouva Isekeskeinen tekee jotakin helvetin tärkeää itsensäkehumisfilmiä.

Kantalaisten kanssa näiden asioiden kanssa ei ole oikeastaan koskaan mitään ongelmia. Mutta mitä suuremmaksi salin monikulttuurisuusprosentti nousee, niin sitä rauhattomammaksi salin tunnelma kasvaa. Tunnelma alkaa muuttumaan vikasietotilaksi, kun salille saapuu musta mies, joka huutaa iloisesti puhelimeen naama punaisena. Koko pukuhuone otetaan haltuun; puhelin on penkillä ja kaikki muut joutuvat sietämään mölinää. Sama homma jatkuu lämmittelypaikalla. Yksi tepastelee juoksumatolla rauhalliseen tahtiin ja huutaa puhelimeen kaiutin päällä. Toinen vispaa kuntopyörää, mutta pysäyttää polkemisen kun puhelin soi. Silloin siirrytään nojaamaan rennosti pyörään ja sujahtaa reipas puoli tuntinen kun kerrotaan kuulumiset Abdikarimille, kaikkien kuullen.

Penkin ympärillä on kymmenen pajeettia. Kaikki tekevät montaa asiaa yhtä aikaa: jokainen räplää kännykkäänsä, jokainen puhuu puhelimeensa ja kaikki puhuvat keskenään yhtä aikaa. Yksi makaa painonnostopenkillä kuin kotisohvallaan. Ja tuijottaa puhelimen ruutua. Kukaan ei kuitenkaan tee mitään sellaista, mitä salilla tavataan tehdä.

Odottelet viisi minuuttia. Lopulta he siirtyvät toiseen paikkaan tekemään samaa mölyämistä, mutta mitään kuntosalitoimintaa ei tehdä. Eivät he ole oikeasti tulleet salille edes treenaamaan, vaan vain viettämään aikaa. Kaikki painotkin jätettiin levälleen lattialle, eikä niitä jaksettu nostaa metrin päässä olevaan telineeseen.

Sitten tapahtuu pahin mitä voi tapahtua. Joukko idiootin näköisiä ruskeita miehiä saapuu salille. Heistä näkee heti, että ovat aivan saatanan tyhmää porukkaa. Alkaa vikasietotila 1.2. Tämäkään porukka ei tullut salille varsinaisesti treenaamaan mitään, vaan kuluttamaan aikaan. Jengi käyttäytyy kuin adhd:n pahimmat tapaukset. Välillä otetaan leikkimielinen paini salin lattialla. Välillä tehdään kaverille jekkua. Ja jos mitään muuta ei keksitä, niin hiljennytään joukolla selaamaan Tiktok-filmejä puhelimen äänet täysillä.

Toisaalla muutama narukäsi tuottaa niin ikään mölinää ja kaaosta salille. Heistäkin huomaa, että mitään ei ole koskaan treenattu. Johonkin laitteeseen laitetaan painoja ja sitten vouhkataan kuin valuaivo. Kun jengi poistuu, niin kaikki jätetään niille sijoilleen. Sivullinen ei voi tietää, että treenaako siinä paikassa joku, vai onko painot vain jätetty tankoon.

Kun tätä touhua joutuu pakosta katselemaan, niin ihminen joutuu uudestaan vikasietotilaan. Se tappaa ihmisen kaiken ilon. Se tuottaa ihmiselle vihaa, joskus jopa mielenterveysongelmia.

Mutta rukouksiani kuultiin. Sattumalta löysin erään ketjun salin, joka on vähän ikään kuin sivussa valtaväyliltä. Kävin tsekkaamassa mestaa alustavasti ja siitä tuli heti kantasalini. En nyt mainitse tässä mitään paikkoja ja nimiä, koska artikkeli ei ole mainos. Mutta salin treenaajat ovat pääasiassa kantalaisia pottunokkia. Jengi käyttäytyy hillitysti, treenaa mitä treenaa, siistii jälkensä ja siirtyy seuraavaan paikkaan. Paikka on siisti. Laitteet ovat puhtaita, painot ovat hyvässä järjestyksessä. Levypainot painon mukaan järjestyksessä, käsipainot järjestyksessä ja tangot yhdessä paikassa. Painot ja vehkeet eivät ole levällään ympäri salia eikä painojen kanssa tarvitse leikkiä kuurupiiloa, kuten monikulttuurisuussaleilla.

Jengi treenaa ilman vitunmoista mölinää. Jopa 3-4 teinipojan jengi treenasi niin, että he eivät aihettaneet häiriötä. Yleensä teinit ovat kovaäänisiä riippumatta taustasta, mutta jos paikalla olisi ollut monikulttuurisuusnuoria, niin mölinä olisi ollut infernaalinen. Kantalaiset pojat tulivat salille treenaamaan, eivätkä mölisemään.

Monet räpläävät kyllä kännyköitään, mutta se ei haittaa. Ainakaan toistaiseksi en ole huomannut puhelinhuutajia. Nyt muutaman kerran jälkeen on kyllä ollut ilo palata takaisin salille ja löytää tällainen keidas kaiken synkän, epämielyttävän ja likaisen monikulttuurisuuden keskellä.

Monikulttuurisuus tappaa kantaväestön elämänilon, vie vaatteet päältä ja lopuksi sinua syytetään rasistiksi, koska vihaat näitä mustia maskotteja niin paljon, että toivot heidän vain simsalabim lakkaamasta olemasta omassa lähiympäristössäsi.