Parhaimmillaan rahapelaaminen on ylivertaisen hauska harrastus. Se tarjoaa vauhtia ja jännitystä, suuria tunteita, sosiaalisuutta ja itsenäisyyttä sopivassa suhteessa – sekä lisäksi parhaimmillaan mahdollisuuden voittaa tuntuvia summia rahaa.

Joskus pelaaminen muodostuu kuitenkin addiktioksi, joka ei enää ole omassa hallinnassa. Rahapeliriippuvuus on tilastollisesti kasvussa ja koskettaa suoraan tai välillisesti yhä useampaa suomalaista. Tilannetta ei kannata vähätellä, sillä ongelmapelaaminen on yksi pahimmista addiktioista.

Tässä artikkelissa kerromme, mitä ongelmapelaaminen tarkoittaa ja mitkä ovat sen tunnusmerkkejä. Mikä tärkeintä: kerromme myös, mistä on saatavilla apua, mikäli asia on ajankohtainen omassa elämässäsi. Haastavaankin tilanteeseen on mahdollista saada apua!

Kuinka yleistä ongelmapelaaminen on?

Viimeisten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan suomalaisista rahapelaajista 4,2 % pelaa joko kohtalaisen riskin tai ongelmapelaamisen tasolla. Vaikka prosenttiosuus saattaa äkkiseltään tuntua pieneltä, kyse on kuitenkin suuresta määrästä: väestötasolla noin 151 000 ihmisestä.

Tästä joukosta naisten osuus on 1,8 % ja miesten osuus 6,6 %. Erityisesti vakavimmat peliongelmat ovat lisääntyneet miesten joukossa, ja yleisimmin rahapeliongelmaa tavataan 18 -29-vuotiailla miehillä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ongelmapelaajia löytyy jokaisesta ikä- ja sosiaaliluokasta, niin miehistä kuin naisistakin.

Peliongelma ei koskaan kosketa ainoastaan asianosaista itseään, vaan myös hänen läheisiään: esimerkiksi perhettä, ystäviä ja työyhteisöä. Se on myös merkittävä kansanterveyteen liittyvä kuluerä.

Tämän vuoksi peliongelmaa pyritäänkin hoitamaan usein jo ennalta ehkäisten, eikä vasta peliaddiktioon reagoiden. Esimerkiksi vuoden 2026 rahapelilakiuudistuksen yksi päätavoitteista on suojella pelaajia pelaamisen haittavaikutuksilta.

Tätä tavoitetta pyritään toteuttamaan muun muassa rajoittamalla tuntuvasti rahapelien mainontaa sekä pelaamiseen liittyviä bonuksia. Tärkein ryhmä, jota halutaan suojella, ovat heikoimmassa asemassa olevat, eli alaikäiset lapset ja nuoret.

Vastuullista pelaamista kasinoilla pyritään lisäämään muun muassa jakamalla tietoa peliaddiktiosta sekä tarjoamalla konkreettisia työkaluja, joilla omaa pelaamistaan voi rajoittaa. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset aika-, panos- ja tappiorajoitukset.

Rahapelilakiuudistuksen tavoitteena on saada ongelmapelaaminen vähenemään kaikissa pelaajaryhmissä ja täten pienentää pelaamisen negatiivisia seurauksia myös yhteiskunnallisella tasolla. Pelaamista sinänsä ei haluta rajoittaa, kunhan se säilyy ajanvietteenä ilman addiktiota.

Miten ongelmapelaamisen voi tunnistaa?

Mistä sitten tietää, että oma pelaaminen on mennyt liiallisuuksiin ja muodostunut riippuvuudeksi? On olemassa joukko varoitusmerkkejä, joista peliaddiktion voi tunnistaa. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että on rehellinen itselleen ja tarkastelee omaa pelaamistaan avoimesti.

Selkeä varoitusmerkki on se, että pelaamiseen kuluu kohtuuttomasti aikaa. Tällöin muut harrastukset, ihmissuhteet ja esimerkiksi opiskelu ja työ eivät saa kylliksi huomiota, kun kaikki energia on keskitetty pelaamiseen. Tätä ajankäytön vääristymää on usein itse vaikea huomata, joten jos muut huomauttelevat asiasta, tämä kannattaa ottaa tosissaan.

Ongelmapelaaminen vie ajan lisäksi myös rahaa. Omaa rahankäyttöään on silloin vaikea hallita ja pelaamiseen kuluvat myös sellaiset varat, jotka on budjetoitu alun perin muihin tarkoituksiin. Pahimmillaan pelaamisesta seuraa taloudellisia ongelmia, kuten ylivelkaantumista.

Merkki siitä, että pelaaminen ei enää ole omassa hallinnassa, on sen salailu ja vähättely sekä uusien pelitilien avaaminen uusille kasinoille. Jos huomaat, että pelaamiseen kuluvan ajan ja rahan todellista määrää ei tee mieli kertoa muille, on korkea hetki tehdä tilannearvio. Pelaamiseen liittyvä valehtelu on myös aina merkki jonkinasteisesta ongelmasta.

Ongelmapelaamisen voi tunnistaa myös tarkkailemalla omia tunteitaan ja fiiliksiään pelaamisen aikana ja sen jälkeen. Parhaimmillaan pelaamisesta tulee hyvä ja rentoutunut olo. Ongelmapelaamisesta kuitenkin seuraa muun muassa stressioireita, masennusta, ahdistusta, syyllisyyttä, häpeää ja muita negatiivisia oireita.

Ensimmäinen askel ongelmapelaamiseen puuttumisessa: avoin keskustelu

Seuraava – ja tärkein – vaihe peliongelman tunnistamisen jälkeen on etsiä itselleen apua. Sitä on onneksi löydettävissä nykyään helpommin kuin ennen. Peliongelma osataan nähdä yhtenä pahimmista addiktioista ja se rinnastetaan esimerkiksi alkoholismiin.

Kyse on siis sairaudesta, johon toisilla on suurempi alttius kuin tosilla. Kun peliongelmaa lähestytään tästä näkökulmasta ja syyllistämättä, avun pariin on helpompi hakeutua. Positiivista on myös se, että nykyään tarjolla on monenlaista apua, joten yhä useampi löytää juuri itselleen parhaan tavan päästä eroon ongelmapelaamisesta.

Kaikki keinot eivät sovi kaikille, mutta jokaiselle sopii jokin keino. Mitä aikaisemmassa vaiheessa ongelmapelaamiseen puutaan, sen tehokkaammin apu menee perille ja pelaaminen saadaan jälleen hallintaan.

Tärkeitä on olla avun tarpeesta avoin, ensin itselleen ja sitten muille. Se ei usein ole helppoa. On hyvä muistaa, että ei ole ainoa peliongelmista kärsivä, jotta tilanne saa tarvittavaa perspektiiviä.

Mikäli taas miettii, mahtaako omassa pelaamisessa olla huolestuttavia piirteitä, on hyvä pitää kirjaa pelaamisestaan esimerkiksi kolmen viikon ajan. Kirjoita muistiin ainakin: pelaamiseen käytetty aika, pelaamiseen liittyvät tappiot ja voitot sekä pelaamisen esiin nostattamat tunteet.

Ole kirjanpidossa rehellinen, äläkä jätä väliin yhtään merkintää. Lue määräajan umpeuduttua merkinnät kriittisesti läpi ja pohdi, miten suhtautuisit tilanteeseen, jos ne olisivat jonkun ulkopuolisen merkintöjä. Löytyisikö huoleen syytä vai onko pelaaminen normaalilla, harmittomalla tasolla?

Konkreettista tukea ongelmapelaamisen lopettamiseksi

Kun on selvitetty, että peliongelma on olemassa, siihen on hyvä puuttua mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Se, millaisia puuttumisen keinot ovat, vaihtelee. Tärkeintä on muistaa, että ongelmapelaamisen kanssa ei jää pelkästään oman avun varaan, sillä usein se ei riitä.

Konkreettista keskusteluapua voit hakea esimerkiksi lääkäriltä, sairaanhoitajalta, terapeutilta tai sosiaalialan ammattilaiselta. Heitä löydät lääkäriasemilta, A-klinikoilta, päihdekuntoutuksesta, kriisi- ja päiväkeskuksista sekä sosiaalitoimistosta. Oman alueen terveyskeskus ohjaa eteenpäin, jos et tiedä, minne ottaisit ensimmäisenä yhteyttä.

Mikäli viralliset tahot tuntuvat alkuun syystä tai toisesta vaikeilta lähestyä, apua voi etsiä nimettömänä netin kautta. Esimerkiksi Pelirajaton, Peluuri ja Mielenterveystalo tarjoavat verkkoneuvontaa ja tukea. Sitä on saatavilla sekä saman kokeneilta, koulutetuilta vertaisohjaajilta että ammattilaisilta.

Asioitpa sitten kasvotusten tai netissä, kaikki käytävät keskustelut ovat luottamuksellisia. Netissä voit asioida myös anonyymina, jos koet siihen tarvetta. Henkilökohtaisen keskusteluavun lisäksi tarjolla on muun muassa erilaisia ryhmäterapiaa ja keskusteluryhmiä.

Varsinaisen riippuvuuden hoitamisen lisäksi ongelmapelaamisesta kärsivä tarvitsee usein apua myös pelaamisen seurausten suhteen. Pelaaminen on saattanut ajaa esimerkiksi taloudelliseen ongelmiin. Näissä auttavat muun muassa kuntien talous- ja velkaneuvonta sekä Takuusäätiö.

Kaikki apua tarjoavat tahot ovat ongelmapelaamisen asiantuntijoita, joille koko ilmiö on perin pohjin tuttu. Apua ei kannata jättää hakematta siksi, että oma toiminta hävettää tai kaduttaa tai siksi, ettei usko saavansa kuitenkaan apua.

Ongelmapelaaminen on vakava addiktio, eikä siitä eroon pääseminen ole helppoa. Se on kuitenkin täysin mahdollista. Paranemiseen saa tukea, mutta ensimmäinen askel on otettava itse ja se alkaa rehellisyydestä omaa tilannetta kohtaan.