Vantaalla tehdyistä ryöstöistä kolmannen on ulkomaalaisten tekemiä.
Ryöstöjä ei ole eritelty mitenkään ovatko ne ns. pystyryöstöjä vai pankkiryöstöjä tms ryöstöjä, vaan pelkästään otettu tilastoista ryöstö, tai törkeä ryöstö-rikosnimikkeellä. Ikäjakauma ryöstöjen tekijöissä on teini-ikäisestä reilu 30-vuotiaisiin, jotka tekevät eniten ryöstöjä.
Ulkomaalaisten osuus kaikista ryöstöistä on 33 % ja ulkomaalaisilla tässä tarkoitetaan ulkomailla syntynyttä henkilöä. Ulkomaalaisista korostuu irakiaanot ja ruotsalaiset sekä somaliaanot. Kannattaa huomata se, että ruotsalaisilla tässä yhteydessä ei välttämättä tarkoiteta Håkania ja Anderssia.
Tilaston lähde on Vantaan poliisi ja sen on sieltä hakenut kuntavaaliehdokas Junes Lokka.

Vittumitäpaskaa taas. Kaikki tietävät että loput 67% on arabineekereiden kakaroiden rötöksiä.
Sillävälin Unkarissa:
Lainaus:
”Täällä voi mennä kävelylle ilman että kukaan tulee puukottamaan”, kertoo nuori saksalainen
Nuori saksalaismies vertailee Saksan ja Unkarin välisiä eroja. ”Saksan suurkaupungeissa ihmiset, kaupat ja yritykset eivät ole enää saksalaisia”, hän harmittelee.
Unkarilainen Mandiner-uutisportaali kertoi nuoresta saksalaisesta Marvin Billmannista, joka puhui Hit Radiolle siitä, miksi hän muutti Unkariin.
Marvin ja hänen veljensä kokivat, että heidän oli lähdettävä Saksasta vuonna 2022, mistä heidän vanhempansa eivät aluksi olleet iloisia. Paljastui kuitenkin myös, että yksi hänen isoisistään on itse asiassa unkarilainen.
*
Marvin sanoo tärkeimmäksi syyksi, miksi hän valitsi Unkarin, oli se, että turvallisuus on Unkarissa paljon parempi kuin Saksassa. ”Se on melko länsimainen, mutta ei liian samanlainen kuin Saksa”, hän totesi ja lisäsi, että suuri plussa on se, että ”Orbán ei päästä sisään niin paljon ihmisiä kuin Saksaan päästetään”.
”Täällä voi mennä kävelylle ilman että kukaan tulee puukottamaan tai jotain muuta. Saksassa tilanne on täysin erilainen, se on hyvin vaarallista. Mitä Saksassa tapahtuu, sitä ei voi hyväksyä”, hän sanoo.
*
”Maahanmuuttajat tekevät periaatteessa mitä haluavat, eikä heitä oikeastaan rangaista.” Luettelemalla joitakin heidän ei-toivottuja tapojaan hän sanoi, että Saksassa asuvat ulkomaalaiset eivät yksinkertaisesti käyttäydy sosiaalisten normien mukaisesti, heittelevät roskia maahan, sylkevät ja he käyttävät ”pelottavia eleitä”, hän kertoo.
”Saksan suurkaupungeissa ihmiset, kaupat ja yritykset eivät ole enää saksalaisia”, Billmann harmittelee.
Billmann puhui myös saksalaisissa päiväkodeissa vallitsevasta LGBTQ-ideologiasta ja siitä, kuinka väärin se on, koska lapset ovat liian nuoria ymmärtämään ja tekemään päätöksiä tällaisista asioista.”
Jatkuu:
https://www.kansalainen.fi/taalla-voi-menna-kavelylle-ilman-etta-kukaan-tulee-puukottamaan-kertoo-nuori-saksalainen/
Unkari olisi voinut valita myös toisin.
Jos Unkarissa ei olisi ollut vastaanottokeskuksissa niin apeat verhot ja niin pahaa puuroa, saisivat Unkarilaisetkin nyt ihanan ilmavaa riisiä- nyt jäävät ilman!
Oma vika! 😂🤣
unkarissa saattaa joutua vasaralla takaapäin hakatuksi ääärrivasemmiston toimesta…ja li andersson taputtaa kun on saanut kätensä pois toisten taskuista
Perin harvinaisia tapauksia ovat olleet.
Toisin kuin ählämien ja afrikankädellisten arkipäivän terrori kaikkialla mihin niitä on maahantuotu.
Eivätkös ne hakkaajat olleet saksalaisia ja italialaisia punikkeja?
Kyseessähän oli muistaakseni tämä Hammerbunde, saksalainen Antifa.
Viite: Hammerbunde
Lainaus:
Suspects of Budapest Antifa Attacks Remain Behind Bars
Hungary Today 2023.08.17.
The suspects of the Antifa attacks in Budapest will remain behind bars for the time being after a court extended the arrest of two of the alleged attackers by three months, Magyar Nemzet reports. The mostly foreign anti-fascists organized a manhunt in the Hungarian capital in February, and authorities are currently searching for six German citizens among the perpetrators.
The Buda Central District Court has extended the arrest of two suspects of the anti-fascist attacks until 14 November, the press department of the Metropolitan Court of Budapest confirmed to Magyar Nemzet. The order is not yet final.
As Hungary Today reported earlier, a total of four attacks had taken place in the Hungarian capital in February. It soon became clear to the police that the attacks were part of a series.
Jatkuu:
https://hungarytoday.hu/budapest-antifa-attackers-to-stay-behind-bars/
Onpa tuo Unkari hieno maa kun ei ole katuväkivaltaa Orbanin kylissä ja kaupungeissa. Tilastot varmaan kertovat muuta.
Parahin hra. Päkiävaara,
Unkari on tosiaan hieno maa josta minulla on hyvät muistot ja serkuillamme siellä on onnekseen viisaammat poliitikot kuin meillä.
Unkaria hoidetaan unkarilaisten parhaaksi, toisin kuin meillä täällä Maailman sosiaalitoimistossa, jossa noin 78% Suomen valtion ulkomaanvelasta on aiheutunut kehitysavusta ja maahanmuutosta!
Rikostilastot tosiaan kertovat asioiden olevan Unkarissa niidenkin puolesta paremmin kuin meillä.
https://www.eupedia.com/europe/crime_maps_of_europe.shtml
Lainaus mestari Vahteralta liittyen poliitikkojen viisauteen ja valtiontalouden hoitoon:
”Suomi on velkaantunut vuosi vudelta vuodesta 1990 alkaen. Silloin valtion velka oli 9,6 miljardia euroa. Velka nousee tänä vuonna 181 miljardiin euroon valtion 2025 talousarvion mukaan.”
Olen sympannut Unkaria vuosikymmeniä, mutta Orban on ryssän kätyri.
Hyvä hra. Päkiävaara,
olen sanonut tämän joskus ennenkin, mutta meillä suomalaisilla ei Paasikiven-Kekkosen-linjoinemme ym. ole suinkaan varaa nakata sitä ensimmäistä kiveä!
Asiat eivät usein ole niin yksinkertaisia kuin näyttää ja jo Paasikivi totesi aikoinaan, että ”Maantieteelle me emme voi mitään!” sekä neuvoi, että päätöksenteossa tulee aina harkita, onko minimivoitto suurempi kuin maksimivahinko!
Jutussa puhuttiin vain ”ulkomaalaista”.
Voivat ne ryöstäjät olla vaikka Grönlantilaisia Inuiittejakin. ”ei pidä yleistää”😂🤣👍
Suomalaisten narkkarien touhuja, nuo ”ruotsalaisetkin” ovat kaikki ruotsinsuomalaisia
Ainahan nuoriso on ”keppostellut”. Ennen tapeltiin maaseudulla tanssipaikoilla ja sittemmin kaupungeissa nakkikioskijonoissa.
Nyt nuoriso ryöstelee Vantaalla. Ei mitään ihmeellistä. Ihan perusrikkautta, jota kansan valitsemat päättäjät ovat ihmisten iloksi järjestäneet. Äänestämällä tilaat tulevaisuutta, jota toivot itsellesi. Moni ei tuota tajunnut silloin, kun äänesti viherkommarisuvakkifemakoita. Nyt on sitten itkua, kun ei pääse lääkäriin, ei ole lapsille (rauhallisia) kouluja, poliisit & palokunta on satojen kilometrien päässä.
Demokratiassa äänestetään lupausten perään, jolloin ajaudutaan vähitellen ajopuuksi autoritaaristen suurtoimijoiden hallinnoimaan kanavaan.
Nuoriso ei ole kyllä koskaan ennen keppostellut ryöstämällä lapselta tai toiselta nuorelta vaatteita päältä tai kenkiä jalasta eikä harrastanut isolla porukalla jo maassa makaavan uhrin potkimista. Kyllä se on lähes sataprosenttisesti tuontitavaraa ja kohdistuessaan puolustuskyvyttömiin raukkamaista ja iljettävää. Nujakat nakkikioskin tai taksin jonoissa ovat aina olleet kännisten aikuisten tappelua tai nahistelua aamuyön tunteina.
Ne on niitä kultaisia muistoja wanhasta-ajasta, joka ei enää palaa.
Maailma on tullut kylään ja kaupungeissakin on kansainvälinen meno nykyään (tai onkohan parempi ilmaisu kehitysmaameno?).
Se on sitä ”rikkautta” kun autot palaa, pommit paukkuu, pistoolit/rynkyt laulaa ja puukko heiluu jo (kaukomaan) lastenkin toimesta.
Suomi olisi nyt hyvä paikka olla ja elää, jos eskimojäätölö olisi ymmärretty kieltää ajoissa- nyt on myöhäistä katua🫤
Samoin N-suukkoja ei olisi pitänyt ikinä keksiäkään. Lasten pelitkin, kuten Kolokolo, Mustapekka ja Afrikan tähti ovat olleet isossa roolissa siinä miksi kaikki tässä maassa on mennyt siihen, että pyssyt paukkuu ja puukot heiluu ”rikkailla” asuinseuduilla.
Tosi on!
Tässä nykypelissä meille jää vain mustapekka käteen!
Odotteleekos Suomen lainsäätäjä poikkeusolojen toteamista vai miksei poliisi saa vieläkään tarjota lakritsia kuten ennen muinoin ?
Välittömien fyysisten seuraamusten (=kipu) pelko on nimittäin tehokkain ennalta ehkäisevä tekijä silloin kun käyttäytymisen rajoja aletaan tosissaan kokeilemaan.
Ennen vanhaan silloin kun asioista päättivät miehet, rötöstelijöiden paha mieli osattiin kitkeä pois.
Järjestyspoliisi ilman näkyvää kumipamppua on kuin sotilas ilman ladattua kivääriä.
(teräksinen teleskooppipatukka sopii itsepuolustukseen mutta ei järjestyksenpitoon)
Omaa tyhmyyttä, jos menee Vantaalle ryöstettäväksi.
Eli se ei ole maahantunkeutujien vika jos ryöstävät vaan sen joka sattuu tulemaan Vantaalle ja tulee ryöstetyksi?
Aika kiemurainen logiikka. Toisin sanoen, haalitaan Suomeen vaikka kaikki maailman keharit kunhan ei mennä niiden alueelle ryöstettäväksi, vai miten se nyt oli?
Bllsht sanon minä. Suomi, Vantaa, Leppävaara…ei kuulu matujen temmellyskentäksi vaan ensisijaisesti kyseessä on suomalaisten maa.
Ikävä kyllä meillä on ollut niin surkeita päättäjiä että tilanne on laskettu tällaiseksi, mutta en ikinä tule hyväksymään sitä, että ”omaa tyhmyyttäsi oli kun menit sinne ryöstettäväksi”. Toki tiettyjä paikkoja on järkevää välttää kuten vaikka Kaisaniemen puistoa, mutta ei voi olla niin että annamme periksi toteamalla vain, että ”sille alueelle ei nyt sitten enää ole tästä lähin asiaa”…prkl!
Jos kerran on järkevää olla menemättä Kaisaniemen puistoon ryöstettäväksi ja raiskattavaksi, miksei sitten ole järkevää olla menemättä Vantaalle ryöstettäväksi ja raiskattavaksi?
Siksi koska Kaisaniemenpuisto ja useat muut alueet olivat verrattain vaarallisia jo ennen matujen tuloa Suomeen. Vai miltä kuulostaa Steissin seutu 60-70-luvulla?
Yksinkertaistaen – emme tarvitse kehitysmaalaisia haalittavaksi näihin tai ihan mihin muihin tahansa paikkoihin tehden niistä entistä vaarallisempia.
Meillä on jo omat konnamme omasta takaa ja se riittäköön.
Leppävaara mainittu!
https://www.youtube.com/watch?v=9y9_j-jLp6A
Ei Helvete, mita BS ! Savunahka & Luopiot.
”Savunahka & Luopiot!”
Siinäpä oiva nimi räp-päntille eli sönk-lauluyhtyeelle, mutta ei tarpeeksi känsäinvälinen!
Musiikin historiaa tuntevat muistanevat The Renegades-yhtyeen:
https://www.youtube.com/watch?v=C1RtV20zLK8
…joten miltä kuulostaisi esimerkiksi The Smoked One and the Renegades?
”Eli se ei ole maahantunkeutujien vika jos ryöstävät vaan sen joka sattuu tulemaan Vantaalle ja tulee ryöstetyksi?”
Johan se Aisopos-vainaakin kirjoitteli aikoinaan sammakosta ja skorpionista.
”Minkä minä luonteelleni voin!?”
Olet oikeassa! Itse vältän kuin ruttoa, Vantaan kaltaisia alikehittyneitä sekä alkukantaisia kehitysmaiden siirtokuntia.
Toki Suomessa on muitakin kehitysmaiden siirtokuntia, joissa siirtomaaisännät hallitsevat yhteisöä primitiivisellä väkivallallaan.
On syytä välttää koko pääkaupunkiseutua. Pitäkööt hyvänään, ovat saaneet mitä ovat tilanneet tai sitten yrittäkööt edes kuntavaaleissa äänestää muutoksen puolesta ennen kuin on liian myöhäistä.
Tuo ”Vanda-malli” on suomalainen ”Ruanda-malli”.
Tiesitkö, että jotkut asuvat siellä?
Ja ovat äänestäneet sinne nykymenon ja edelleen äänestävät nykymenon jatkumisen puolesta, eli siis haluavat tätä.
Kuinka moni leppävaaralaisista äänesti Perussuomalaisia tai Kokoomusta viime eduskuntavaaleissa?
En tiedä, mutta koko pääkaupunkiseutu äänestää vaaleista toiseen viherkommunisteja valtaan ja persujen äänestäjät ovat selvästi tappiolla.
Kysymykseni oli hyvässä hengessä esitetty. Ajattelin, että josko sinulla olisi ollut jokin käry asiasta.
Niin, itsekin ihmettelen miksi etenkin helsinkiläiset äänestävät kuntavaaleista toiseen itselleen vihervasemmistolaisen kunnanvaltuuston. Sitten itketään kun parkkipaikat katoavat keskustasta, ajoratoja muutetaan kävelykaduiksi, suunnitellaan järkyttävän turhia ja kalliita kruunusiltoja pyöräilijöiden iloksi jne jne.
Jos iso osa äänestäisi Perussuomalaisia ja Kokoomusta, saattaisi tilanteeseen tulla edes vähän helpotusta….mutta lieneekö toiveajattelua?
Siinäpä se ongelma on, kun suurin osa Suomen kansasta ei ajattele tätä asiaa kuten me, vaan aivan toisin.
Moni ei edes ajattele, vaan tuntee.
Sen mukaisia ovat vaalitulokset:
viidesosa kansasta HALUAA tätä, ja kolme viidesosaa peesaa itsekään oikein tietämättä miksi.
Kyllä, jotkut asuvat siellä.
Siellä asuvat itse itsensä syrjäyttäneet sekä korrupttoituneen hyvävelieliitin luomien syrjäyttävien rakenteiden lypsylehmä.
1. Tuodaan satoja kehiksiä Suomeen.
2. Luodaan asuntopula.
3. Ratkaistaan asuntopula Kokoomespankkiirien sekä Kokoomus rakennusliikkeiden avulla käyttäen veronmaksajia Kokoomuksen velanmaksajina.
4. Kehitysmaalaisilla täytettävät vuokra-asunnot rakennetaan Vihreiden eliitin miehittämään vuokra-asunto säätiöön. Osa kehis vuokra-asunnoista rakennetaan SDP:n sekä Keskustan omiin vuokra-asunto säätiöihin.
5. Kehisvuokrilla rikastunut puolue-eliitti saa muhkeat vaalirahat Kehis asunto rakentamisesta, 2 miljardia vuodessa.
6. Kuka tämän kaiken maksaa? Vastaus: sinä joka luet tämän. 🙃
Pelkkä Asuntorakentaminen edelleen Amerikassa ei ole ottanut tuulta alleen
Älkää uskoko valheita tulevista vanhustemme hoitajista.
Koraanissa ei sanallakaan kehoiteta hoitamaan vääräuskoisten vanhoja ihmisiä, riippumatta iästä tai sukupuolesta.
60-70 lukujen maaltapako lähiöihin loppui, samoin loppui korruptio eliitin makea elämä muuttoliikkeen siivellä. Nyt sama rakentamisen, lainoituksen sekä vuokraamisen bisnes tehdään kehisten avulla.
Älkää uskoko valheita tulevista vanhustemme hoitajista.
Koraanissa ei sanallakaan kehoiteta hoitamaan vääräuskoisten vanhoja ihmisiä, riippumatta iästä tai sukupuolesta. Vihervasukkien vale kehiksistä pelastajinamme ei toteudu, eikä sitä ole edes tavoiteltukaan. Kehisten tarkoitus on toimia rahansiirto tekosyynä veronmaksajien taskuista hyysärieliittikerhojen taskuihin. 😉🫡
.
Erittäin paljon puhuva tilastokartta yhteenveto!
Ajatelkaa niitä loputtomia tuhansia tunteja kestäviä ideologisia poliittisia keskusteluja jotka eivät kuitenkaan tee loputtomaan mutavyöryn jatkumiseen mitään muutosta. Mutavyöryn annetaan jatkua, totuutta kierretään totuuden ympärillä kuin kissa kuumaa puurokulhoa, kuitenkaan koskematta sitä totuutta ettei kulttuurimarxisteille tulisi paha mieli.
Tieteellinen fakta on tuossa tilastokartta kokoelmassa, mutta oikea totuus on kuin iso vaaleanpunainen elefantti marssimassa olohuoneessa ja sohvallaistujat kaikki teeskentelevät etteivät näe sitä.
Erinomainen kuvapostaus! Kiitos tästä.
Hyvät kartat. Yhessä lukee vuosi 2011. Kartta vois olla erilainen vähäisen lukumäärän maissa, jos joku hullu tarttuu aseeseen yhtenä tiettynä vuonna.
Olis mielenkiintoista nähdä samat kartat eri vuosilta.
Löytyisköhän jostain kartat onnellisuustutkimuksesta ja viereen itsemurahtilastot per 100 000 henkeä.
Jos joku löytäis nuo tilastot vuosittan. Olisko vaikka murhat 2015 ja 2016 /100 000 hlö vähentyneet vaikka Syyriassa vuodesta 2015 alkaen ja lisääntyneet vaikka Ruotsissa?
Samoin pahoinpitelyt, ryöstöt, kadonneet henkilöt ja raiskaukset erimaista vaikka 2000-2024.
Pelkästään Suomesta olisi valaisevaa nähdä tilastot.
Löytääkö joku?
Norjassa vois olla aika punainen väri sinä vuonna, kun se psyko hyökkäs sinne saareen.
Kamala tapaus.
Mieleen jäi kuitenkin uutiset valtamedioista, joissa kammoksuttiin nuorten leirille tehtyä hyökkäystä. Muistaakseni jossain lehdessä julkaistiin kuolleiden kuvat ja nimet ja iät ja olivatkin uutisoinnista poiketen 20-50 vuotiaita.
Vieläkään en ymmärrä miksi uutisissa puhuttiin nuorten leiristä.
Vihreät ovat muslimi maahanmuuton puolesta, mutta ei kannattaisi, sillä Saksassa tutkimus osoittaa, että muslimien äänestäjien vahvin oli Die Linke(vasemmisto), 29% sosiaalidemokraattinen SPD 28%, CDU ja CSU 12 %, AFD 6 % ja Vihreät 4 %.
Ei ihme, että Vantaalla on näin sillä ns. sisarpuolueet ovat vastuussa.
Joka puolella Eurooppaa maahanmuuttajien toinen sukupolvi on pahempi kuin ensimmäinen. Niin on käynyt Suomessakin. Kummallista, miten kuvitellaan yhä, että samanlaisilla toimilla päästään erilaiseen lopputulokseen.
Aika metkaa kun ajattelee, että USA:ssa ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajat jotka tulivat vaikkapa 1900-luvun alussa New Yorkiin Ellis Islandin kautta, he menivät rankkoihin duuneihin tiskareiksi, tarjoilijoiksi, taksikuskeiksi, tehtaisiin jne.
Jotkut heistä saattoivat mukana tuomallaan pääomalla perustaa pikku ravintolan, sekatavarakaupan, korjaamon jne, mutta heidän jälkikasvulle nämä ahkerat vanhemmat säästivät kovalla työllä hankkimansa rahat jotta lapset saisivat parhaan mahdollisen koulutuksen. Ja niin heistä tuli lääkäreitä, asianajaja, insinöörejä etc. Pointti on se, että toisen sukupolven maahanmuuttajat Yhdysvalloissa olivat niitä jotka menestyivät.
Euroopassa tilanne on täysin päinvastoin. Tiedämme siihen syynkin.
Se on alusta alkaen lellivä sosiaalihuolto joka pitää huolen ettei maahantunkeutujan tarvitse pistää rikkaa ristiin elättääkseen itsensä.
Tässä kohtaa juuri teemme virheen.
Ei se ole virhe vaan kulttuurimarxistista pahantekoa.
Mutta ne ruokahetket, ne hetket kaiken muun ”kivan” merkeissä. Muu on säätöä. Lieveilmiöt suorastaan räjähtävät. Pako järkevien ihmisten taholta maalle, on tosiasia.
Demokratiassa äänestetään lupausten perään .. tai propagandan ohjaamana.
Meillä on äärivasemmiston hallussa oleva, verovaroin maksettu, pöhöttynyt yle. Sen göbbels-menetelmän mukainen propaganda jauhaa 24/365, eikä vähä-älyiset tietenkään huomaa olevansa pässinarussa.
Miksi vihreä lanka ei enään ilmesty? – Siksi, että veromedia on niille ilmainen, veronmaksajan kustantama, ja tekee kaiken tehokkaammin, myös laajemmin kuin äärivasemmistoon kuuluvat viherpiipertäjät itse.
Vaalit lähestyy!!
LATAA YLE -sovellus, OLE SE, JOSTA ÄÄRIVASEMMISTO TIETÄÄ!!
Joka ainoassa maailman valtiossa kansan ”Oma mielipide” on pääosin sama kuin valtamedian kansalle valmiiksi syöttämä mielipide. Tästä ei ole yhtäkään poikkeusta.
Valtamedian suosikki, on aina äänestäjienkin suosikki.
Jos valtamedia ei löydä suosikki politikkonsa teoista mitään järkeä, niin jätetään politiikka ja siirrytään tunteiden täyttämään viihteeseen. 😉
Jos joku yhteisistä tärkeistä asioista vastaava henkilö ei ole suoriutunut tehtävistään, eikä ole mitään ymmärtänyt tehtävästään, ja on paljastumassa pelkäksi asioista ymmärtämättömäksi nukeksi, tulee valtamedia avuksi pelastamaan suosikkinsa.
Esimerkiksi: ”Ruotsin valtiovierailulla Sanna Marini nahkatakki sulatti ruotsalaisten sydämmet”.
Toisin sanoen pääministeri ei ollut kyennyt sanomaan yhtäkään älyllistä lausetta vierailun aikana, mutta valtamedia tuli pelastukseksi vaihtamalla katastrofaalisen epäonnistumisen asiakysymyksissä, iloisten ja lämpimien tunteiden ilotulitukseksi.
Suurta yleisöä on helppo höynäyttää halvoilla sirkushuveilla, se on helppoa- valitettavasti 🙄
Vai muka ruotsalaiset … Mikä sievä ilmaisu Ruotsiin tunkeutuneelle alkuasukasporukalle.
Kehikset eivät vain ”tunkeutuneet”, vaan heidät kutsuttiin, Ruotsalaisten puolueiden rahoittamien sekä johtamien NGO järjestöjen (Non Govermantal Organisation) suorastaan haettiin Ruotsiin kädestä taluttaen.
Miksi? Koska Ruotsissa (ja Suomessa) korruptoituneet hyvävelikerhot tienaavat asunto rakentamisen lainoituksella(Suomessa Kokoomus), asuntorakentamisella(Suomessa Kokoomus), asuntovuokrasäätiöbisnes (Suomessa SDP, Keskusta, Kaupunkien vuokra-asunnot, Vihreät ammattikotouttajat).
Vuositasolla tämä korruptio kuppaa kantaväestöltä miljardeja veroeuroja omiin liiveihinsä joka vuosi.
No miten kansa suhtautuu tähän korruptio kuppaamiseen? Ihan hyvin, se pyytää lisää joka vaaleissa 😅
Suomalaiset tekevät silti 67 prosenttia ryöstöistä..Suurin osa ulkomaalaisista suomessa on itämaan viisaita tietäjiä ja rakettitieteilijöitä.
Suomalaisten kuuluisi enenevässä määrin esim. ottaa Sipilästä mallia ja tarjota näille kultamunille taloaan asuttavaksi.
Monikulttuurisuus on rikkaus- Ei mulla muuta.
Suomaiaisiksi kutsutaan mediassa Suomen kansalaisia. Vantaan rosvoista siis 67 prosenttia on kansalaisia, joista suurin osa voi olla muita kuin aitoja suomalaisia.
Äänestäjien toiveesta johtuen Suomen kansalaisuuksia jaetaan löyhemmin perustein kuin S-etukortteja.
Suomen kansalainen on eri asia kuin suomalainen. Minä olen suomalainen- en esimerkiksi Somalialainen vaikka siellä asuisinkin. Tämäkin asia on suomalaisuuden raiskaamista.
Suomessa syntyneet neekerit ja hiekkaneekerit jos laskettaisiin ulkomaalaisiksi niin osuus olisi 100%
Sitten kun se suurmoskeija tulee sinne Vantaalle, niin Ritva Viljanen voi sanoa: ”Se on täytetty”. Mä sanoin jo noin 20 vuotta sitten, että Vantaasta tulee se Suomen ”ykkönen”.