Lauantai oli kiivas päivä Tukholman Rinkebyn torilla. Paikalle oli kerääntynyt islamin kermaa ja torilla vaadittiinkin islamilaisten lakien käyttöön ottamista.
Rinkebyn torilla pidettiin Palestiinan tukimielenosoitus ja järjestäjänä oli Hizb ut-Tahrir:in Ruotsin jaosto. Palestiinan lisäksi mieltä osoitettiin islamin puolesta ja vaadittiin sharia-lain käyttöönottoa. Kuvat Rinkebyn torilta viime lauantailta.
Vaikuttaa siis siltä, että Hizb ut-Tahrir on saanut nyt sillanpääaseman Tukholmasta ja seuraavaa solua aletaan varmasti puuhaamaan Helsinkiin.
Merkillepantavaa Rinkebyn tapahtumassa on, että siellä liehuteltiin ihan avoimesti mustaa lippua, joka on tuttu myös isiksen islamisteilta.
Mikä on Hizb ut-Tahrir?
Se on islamilainen järjestö, jonka tarkoituksena on levittää islamia ympäri maailmaa. Jostain syystä järjestö on saanut vakaan jalansijan Tanskasta ja Kööpenhaminasta, jossa järjestön Pohjoismaiden pääpaikka sijaitsee. Sieltä käsin lonkeroita levitellään Ruotsiin ja edelleen Suomeenkin.
Järjestö on ilmoittanut, että sen islamilainen vallankumous tulee tapahtumaan rauhanomaisesti. Se ei siis aio tehdä terrori-iskuja, vaan luottaa siihen, että islam saavuttaa joka tapauksessa Pohjoismaissakin enemmistöaseman lasten syntyvyyden ja perheiden avulla, joissa miehellä on neljästä kahdeksaan vaimoa.
He ovat ilmoittaneet, että eivät kiirehdi, vaan Pohjoismaidenkin muuttuminen islamilaisiksi valtioiksi on vain ajan kysymys.
Ja muslimeilla on aikaa odottaa. Allahin sotureilla ei ole mihinkään kiirettä.


Sharialaki on hyvä.
Tapa niin sinut tapetaan.
Varasta ja käsi poikki.
Raiskaa, niin tapetaan.
Naiset kotiin, ei politiikkaan.
Naiset hoitavat kodin ja miehet tienaavat. Niin oli mahdollista Suomessakin vielä 80-luvulla.
Sitten tuli aika, jolloin kokoomus halusi myös työläisten naiset töihin tienaaman heille rahaa.
Kokoomuslaisten vaimojen ei tarvitse käydä töissä, koska raha tulee osakkaista.
Tuota lakia, kun ruotsissa noudatettaisiin, niin loppuis katuväkivalta ja ryöstöt hetkessä. Niin tapahtui Afganistanissa, kun jenkit lähtivät kotiin. Samoin loppui unikonviljely ja sukupuolitauditkin on vähitellen saatu poistettua.
Jenkithän hyökkäsivät Afganistaniin, koska al-kaida kielsi huumeiden viljelyn, se ei sopinut Pidenin pojalle.
Samoin jenkit ja uk hyökkäsivät Jugoslaviaan, koska Serbit estivät heroiinin salakuljetuksen Kosovon solan kautta eurooppaan. Se ei sopinut Eu herroille ja sannan äideille.
Jos ihmettelette, miksi niin moni Afgaani on tullut Suomeen aikoinaan pakoon vainoa ja vihaa, johtuu siitä että raiskaajat tapettiin. Siksi heitä ei voida palauttaa, koska heitä odottaa kuoleman tuomio. Suomessa odottaa noista rikoksista kolmenkuukauden ehdollinen ja ei saa käydä lomalla välimerelle sossun piikkiin tai huumerahoilla.
Osa Afgaaneista tosin ei ole raiskareita.
Naiset esim. pitävät mielellään huivia täällä, koska kylmä viima on inhottava kasvoilla. Myös kasvojen peittäminen estää kiimaisten suomalaisten miesten viheltelyt ja iskuyritykset, kun heidän kauniit kasvot eivät näy. Silmät on sielun peili.
Häh? Miksi raiskaajia oottaa kuolematuomio? Mohammadhan käski raiskaamaan. Afgaanit myös kidnappaa pikkupoikia jotka meikataan ja puetaan tytöiksi. Tätä perinnettä yritti Amerikan republikaanit poistaa kauppapakotteilla. Edelleen alempiin heimoihin kuuluvat pikkupojat tanssivat pöydillä ja samalla sovitaan kauppoja takahuoneeseen. Homorakkaus on synti. Ei raiskailu. Vääräuskosia saa pitää seksiorjinakin. Ei se mikään rikos ole.
Vittu mitä paskaa
joh, kannatan Sharia lakia ählyille, eli pää poikki vaan valehtelusta, isommista rikoksista nyh puhumattakaan
Pyyhi takapuoli 3 kivellä ja astu hyysiin oikealla jalalla. Muista sanoa al lahin nimi ennen sisään menoa ,ettei shaatana ota kiinni poltseista ,kun olet pöntöllä.
Ählämin kulli on walloittajan miekka.
Eurooppalaisessa pehmolassa se on tehokas ase valloittamiseen.
Jos lisääntyvät tarpeeksi, niin islamilainen maahan Ruotsista tulee. Tässä ruotsalaiset luovuttavat maansa vastustamatta islaminuskoisille ja vieläpä maksavat niiden elämisen.
Tulipa mieleen. (ei imuriin)
Suomessa taitaa noin 500 000 ulkomaalaistaustauista tehdä väkivaltarikoksen tai seksuaalirikoksen keskimäärin kerran päivässä.
5 000 000 suomalaista taitaa tehdä rasistisen väkivalta rikoksen tai raiskauksen noin kerran viikossa.
Laskekaa siitä, ketä osaa Mitä se tekee per nuppi per rikos. Moniosaajia ja ahkeria sellaisia.
Kirjoittajan huom. Lukuja ei ole tarkastettu yliopistonkäyneen ihmisen väitöstutkimuksella.
Jenkeissäkin 13% väestöstä tekee noin 70% rikoksista.Väriä on hyvin vaikea arvata.
Jos Fatimalta kysytään, niin 1800-luvulla ameriikkaan lähteneiden suomalaisten lasten lapset ovat luultavasti tuo 13%. Nämä samat Suomalaiset varmaan myös äänestivät Trumpin pressaksi ja nyt kaikki on pilalla, ei enää sataa sukupuolta ym. Vain kaksi sukupuolta!!! Miten tama on mahdollista!!! Mina kusua!!??!!
Ja linnakkeet täynnä,
Suomessa on yksi miljoona ulkomaalaista ja 4,5 miljoonaa suomalaista.
Maan luovutus on jo tapahtunut. Ruotsi ei nouse ählämisuosta enää muulla kuin atomipommilla.
Ja mitähän sanoo turskanpää Stehvan RÖVen o munapää Frederik RUINfeldt ? Tollot, joita kiittäminen. Sverige kaput.
Ovat pääasiassa kuitenkin tulleet pakoon islamin vaikutuksia kotimaistaan varsinkin naiset mutta tekevät samanlaisen uudesta asuinpaikastaan .Vai onko kaiken takana levittää Islamia joka paikkaan ja vain esittää tuhannen ja yhdenyön tarinoita hyväuskoisille länkkäreille. Valloitus alkaa olemaan tasolla jossa kaikki laillistetaan poliittisilla puolueilla
Ruotsin poliisi on shokissa ja neuvoton.
Krismöte pukkaa, sit diskutera, sit tålerera, sit kaikki nöjda ja ingen göra mot musliminvasion. Ai niin haukkua skälla åt sd
Niinkuin Jihad Sippilä, kempeleen ketku.
Rinkebyssä kokoontuivat Ruotsin tulevat ydinfyysikot Ramadanin päätösaterialle:
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/stockholm/har-bryter-100-ungdomar-fastan-tillsammans-i-jarva
Ei kai se nyt vielä lopu kun ikäänkuin vasta alkoi..
Niillähän on paaston murtamisjuhlat joka ikinen ilta ja yö.
Siinä on sitä KUORMAA, jota tänne havittelevat Huti, Bideeee, somaLI, Gonttula, Gari, Vihreä katras, Batiikkinoidat, Silakkaparvi ja Jalkaliitto. Ja erikseen perSSe Begga, joka rahtasi tänne JÄTESÄKKEJÄ, mikä tolvana.
Ja SVT reportteri Hashi Ahmed, ei helvetti.
Kuin hyvin ymmärretään miten vaarallista sakkia nämä muslimit ovat. Polttoaineena viha vääräuskoisia kohtaan.
Allahin sotureilla ei ole kiirettä mihinkään. Esimerkiksi töihin tai muihin aktiviteetteihin millä voisi elättää sen ämmän ja kakaralauman. Ja miksi muuten nämä runkkarit saavat heilutella terroristijärjestön lippua julkisella paikalla?