Pääsiäisen kärsimystarina sisältää kuoleman, ylösnousemuksen ja uudelleenkuoleman. Tarina on kuitenkin tosi, ainakin yhtä totta kuin Jeesuksen ylösnousemus. 

Kylän ryyppyremmi oli juopotellut jo pitkään. Porukkaan kuului, olosuhteista riippuen, neljästä kuuteen miestä. Useimmat jo keski-iän ja haudan välimaastossa, mutta joukossa oli myös muutama kolmikymppinen, joilla alkoholismi oli edennyt niin pitkälle, että paluu normaalien ihmisten kirjoihin näytti epätodennäköiseltä.

Viimeisin yhteinen putki oli kestänyt jo viikkoja, ja pääsiäiseen oli varauduttu huolella. Jokaisella oli kaapit ja komerot täynnä monenlaista juomaa, ja useimmilla monta ämpärillistä kiljua. Pillereitä unohtamatta.

Pääsiäistä vietettiin Mäkisen kämpillä. Ölinä oli kovanpuoleista, kunnes yhtäkkiä joku kysyi:

– Ryynänen, missä helvetissä on Ryynänen?

Porukka alkoi muistelemaan – totta tosiaan, Ryynästä ei ollut näkynyt aikoihin. Yritettiin yhdessä palauttaa mieleen, mutta kukaan ei tarkalleen muistanut milloin hänet oli viimeksi nähty. Joku oli muistavinaan nähneensä Ryynäsen aamulla, toinen oli varma, että pari päivää sitten. Lopulta kukaan ei ollut varma, olivatko muistikuvat tältä aamulta vai joltain toiselta päivältä. Melko varmaa oli, että joukossa oli joku, joka ei edes tiennyt, mikä päivä nyt oli.

Porukka päätti yhdessä, että kun Ryynänen asuu sadan metrin päässä toisessa kunnan puliukkojen vuokrarivitalossa, niin mennään joukolla katsomaan, onko Ryynänen kotona.

– Mukava mies se Ryynänen. Mennään morjenstaan kaveria, porukka mölisi.

Näin toimittiin. Humalainen, metelöivä miesjoukko tepasteli puistikon läpi Ryynäsen rivitalon ovelle. Ovikelloa soiteltiin hartaasti. Mutta kukaan ei tullut avaamaan, ja ovikin oli lukossa. Sitten joltakulta löytyi kännykkä, jossa oli virtaa ja jonka prepaid-liittymässä oli vielä saldoa. Ryynäselle yritettiin soittaa. Vastaus kuului: ”Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.”

Poltettiin neuvoa antavat sätkätupakat ja otettiin ryypyt. Nyt päätettiin kiertää rivitalo ja mennä Ryynäsen takaovelle. Takaovikin oli lukossa, eikä talosta kuulunut mitään elämää, vaikka koputeltiin ovea.

Sitten joku katsoi tarkemmin ikkunasta ja huudahti:
– Ryynänen makaa lattialla!

Kaikki ryntäsivät ikkunaan – ja totta se oli. Ryynänen makasi yksiönsä lattialla sohvan edessä. Käytiin kiivas keskustelu:

– Onko se kuollut?
– Ei se ainakaan liiku.
– Ryynänen, Ryynänen, kuulekko nää mittään!?
– Ei jumalauta, se on kuollut.
– Niin on, näkkeehän tuon, ei liiku ollenkaan.

Sitten yksi otti kivenmurikan ja rikkoi parvekkeen oven lasin. Sisällä leijui kauhea haju. Ryynäseltä oli tullut molemmista päistä tavaraa ulos, ja hän makasi kyljellään uloste- ja oksennuslammikossa. Joku katsoi miestä tarkemmin ja totesi:
– Kuollut se on, näkkeehän tuon.

Porukka siirtyi etupihalle ottamaan järkytysryypyt ja polttamaan välitupakat. Yksi soitti hätäkeskukseen ja selitti, että Ryynänen makaa kuolleena kämppänsä lattialla.
– Mutta ei me olla sitä tapettu. Se on saanut jonkun kohtauksen tai jotain, on maannut monta päivää.

Kohta paikalle saapuivat poliisit. Toinen jäi jututtamaan miehiä, ja toinen meni sisälle asuntoon. Hetken päästä sieltä kuului huuto:
– Tämähän ellää vielä!

Siitä sitten seurasikin nopealla tahdilla pihalle ambulanssi. Ensihoitaja totesi, että hengissä se on.
– Mutta aivan siinä rajoilla.

Sen verran kauan Ryynänen oli kuitenkin maannut lattialla, että iho kuoriutui kyljestä, kun miestä nostettiin paareille. Oli nimittäin lämmin kämppä, ja kusi ja paska olivat ikään kuin liimanneet miehen lattiaan kiinni. Kusi sitten poltti ihon vielä karrelle. Mutta niin vain saatiin Ryynänen irti, ambulanssiin ja paikalliseen terveyskeskukseen.

Terveyskeskuksessa Ryynänen ensitöikseen pestiin huolellisesti. Sitten hänet siirrettiin potilashuoneeseen, puhtaisiin valkoisiin lakanoihin, valkoiseen sairaalapyjamaan ja löysiin sukkiin puettuna.

Jotakin kummallista tapauksessa kuitenkin oli. Ryynänen ei omasta mielestään ollut saanut mitään sairaskohtausta. Mutta ei osannut sanoa, miksi oli maannut muutaman päivän tajuttomana lattialla kusi- ja paskalammikossa.

Lääkärillä ei ollut enää syytä pitää Ryynästä osastolla, joten hänet päätettiin kotiuttaa. Ryynäselle kaivettiin jostain varastosta puhtaat vaatteet kotimatkaa varten, ja lääkäri saatteli hänet terveyskeskuksen ovelle. Siellä lääkäri vielä kätteli Ryynästä ja toivotti hyvää jatkoa.

Ryynänen nosti katseensa – siinä ei ollut enää juopon pälyilevää, pelokasta ja hermostunutta katsetta, vaan lääkäriä katsoi itsevarma mies:

– Kiitos teille, herra lääkäri. Nyt kun minut on pesty, ja olen saanut nukkua puhtaissa lakanoissa yön yli, ja te olette antaneet minulle puhtaat vaatteet, niin olen teille syvästi kiitollinen. Nyt voin kuolla.

Ja siihen Ryynänen sitten kuoli, terveyskeskuksen ulko-ovelle. Onnellisena miehenä.