
Aiemmin pieneen vankeuteen tuomittu irakilainen taksiraiskaaja vaikuttaa olleen myös joukkoraiskaaja.
Ahmed Dhaif Saadoon Al-Khalfah, tai kuten tällä kertaa oikeus pitää miehen nimenä Al-Khaifah Ahmed Dhaif Saadoon ei ole tosiaan mikään ensikertalainen mitä tulee raiskaushommeleihin.
Saadoon tuomittiin aiemmin Kanjou Mohammed Alin kanssa vankeuteen kahdesta raiskauksesta ja huumausainerikoksesta. Tästä tuomio oli 2 vuotta 11 kuukautta, eli ei reilu vuosi, kuten valtamedia pyrki sanomaan. Alin syyksi taas luettiin KOLME törkeää raiskausta ja kaksi lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Alin tuomio oli 5 vuotta ja 10 kuukautta vankeutta.
Käräjäoikeuden tuomiolauselma on pitkä kuin nälkävuosi. Sälytän tässä Junes Lokalle vastuun tutustua tarkemmin tapahtuman kulkuihin. Nimittäin on mahdollista, että näiden kahden tyypin taustalta löytyy taas isompaa tapausta.
Joka tapauksessa tässä joukkoraiskauksessa, tai raiskauksissa on kyse suomalaisista alaikäisistä tytöistä, joita on milloin milläkin verukkeella houkuteltu milloin minnekin. Väkivaltaa on käytetty, huumeita on tarjoiltu ja rahaa on tarjoiltu. Raiskauksen yhteydessä tekoja on kuvattu ja niitä on löytynyt molempien puhelimista.
Huomattavaa on, että kaikkia tyttöjä on peloteltu mm. väkivallan uhalla tekojen yhteydessä. Oikeuden päätöksen mukaan miesten on ollut pakko ymmärtää tyttöjen pelkotiloja. Lisäksi teot ovat olleet törkeitä siinä mielessä, että mitään ehkäisyä ei ole käytetty raiskauksien aikana.
Asiasta aiemmin:
Kuten sanoin, niin kannattaa pitää seurannassa. Junes tulee kaivamaan tästä asiasta esille tarpeelliset tiedot ja niistä kirjoitetaan lisää PT-mediassa kun asia selviää tarkemmin.
Hieno nimi, typerät nuoret ottaa nykyään aina jangon, ei taksia.
Palautuskeskukseen suhari. Ei vankilaan Suomessa.
Istumaan johonkin ed. Ryssän maahan, koko kalenteri, luusoppa-kaali-lanttu-porsaan potka meny. Onko allallah suuri ?
Kuvallinen ohje moneen tarpeeseen..
Motiivin epäily näiden kohdalla on rasismia, ollut sitä vuodesta 2015. Ei näiden motiivia tarvitse epäillä, kyllä siitä motiivista tieto oli kun tulivat maahan. Moni sen motiivin ääneen kertoikin ja oikeassa olivat.
”Syntyy myönteistä pöhinää” sanoi se joku SPRn kyösti kun Kankaanpäähän Vokkia avattiin.
Bakteerien ja virusten pöhinää uhrien alapäässä…
Oliko se Fetteri SUUR tURPO, kun moisen pökäleen päästi suustaan ja samaan aikaan oma akka kauhoi pennejä vokkiPusiness ?
Olet asian ytimessä
Ja Kempeleen Ketku valehteli, antavansa kajuuttansa PASKAvarpaille, sitten veivasi, hänen akan idea ja lopux vatkasi paperit niin, että on talon osa-omistaja. Korkkiruuvi ? Puolue ? KesKUSTA.
Se 2015 aloitti tämän jakson jolloin politiikkomme alkoivat tehdä meidän suomalaisten rahoilla politiikkaa meitä suomalaisia vastaan. Homma jatkuu edelleen eikä loppua näy
Imatran vokki,kuin Tylypahkan kansalaisopisto…
Heh.
Muistan kun Pohjanmaalla, Oravaisten vokissa, työntekijät alkoivat vehtaamaan asukkien kanssa. Kaikki se lopulta ilmi tulee. Voi voi. Saivatkohan tauteja … Tietty tuota on muissakin vokeissa varmasti tapahtunut
Irmeli Vokkilaista kun käy tuikkaamassa, niin muuttuukohan itsekin lapseksi? Tienaa lapsiseksillä sitten ihan laillista rahaa. Käy Mummotunnelista hoidon ja aamulla ilmoittaa olleensa tekohetkellä 17-vuotias. Eikun eihän se noin mene, piti olla 15, mutta silloin ei saa röökiä kioskilta moneen vuoteen.
P.S. Mikäs siinä, mutta aina kun käyt kaupasta tupakkia, maksat veroa. Tällä verolla maksetaan pakohuoran palkka ja toimitilat, myös pakohuaraajan palkka katetaan tällä verolla. Aina röökin sytyttäessä kilahtaa sievoinen summa huorarahastoon, pitäisi varmaan mennä lakkoon.
Täytyypä tilata Yangolta aidosti hädänalainen roturaiskaaja. En olekaan ennen ollut mopoauton kyydissä, eihän ne toki lapsukaisille oikeita anna.
Kelpaakohan sharialapsenraiskaajalle aikuinen mies asiakkaaksi? En hyväksy ikärasismia näissä asioissa.
AAALLAHIII vaimo Aisha 9v lapsi. ISLAM. Perseestä !
Kihloihin 6-vuotiaan kanssa. Armoitettu on Allah!
Ja imaamit muikeina. Perheenpää 49v partalapsi, vaimo-kihlattu 6-9v lapsi, oi islaaaam. Ja pyllistelyä parkkipaikalla-puistossa, Allah Abdullah.
On se nyt saatana ettei noita saa pihalle.Nyt olis persut imagon kohtouksen aika. Laki voimaan ja nämä kikkareet pois maasta, kaikki ilman valituslupaa. Muuten eroatte tästä EK:n unelmasta, kyllä siihen kokkarit suostuu.
Alkuun olin, et ei ne mitään mahda. Sit olinki, et nythän ne juuri mahtaa. Hallitus hajoaa, ellei syöttiläät lähde. Ryhtiliike, tai kannatus putoaa 0,1%, ei ole mitään hävittävää.. enää.
Täysin samaa mieltä ja
Toiovottavasti palautetaan takaisin kivimajaansa vetämään käteensä.
Ja lampaan-vuohen paimeneksi kotimaahansa.
Toivottavasti pääsee vielä taksin rattiin, vinkkasin Morganin pojalle
Bensa edelleen liki 2e, kokoajan lisää velkaa, sotesta rahat valuu lestasipilän kavereille, matulaumat riehuvat edelleen, ja köyhimmiltä leikataan kokoajan enemmän.
Kyllä lottovoitto on syntyä, ei voi muuta sanoa.
Ei pidä paikkaansa; tankkasin eilen hintaan 1,73 €. Kummallisia köyhiäkin on Suomessa, kun sama elintaso on työttömillä ja pienipalkkaisilla työssä käyvillä. Toinen tekee töitä ja maksaa veroja ja toinen elää niistä veroista maksetuilla tuilla eikä tee mitään. Tasapuolista? Se ei ole köyhien kyykyttämistä, vaan sosialismia eikä mitään muuta.
Voiko irakilainen olla mitään muuta kuin raiskaaja?
Jenkit pommitti Irakin paskaksi ja sen takia meillä on maa täynnä irakilaisia raiskaajia.
Reilu maailma.
Rikkihappoon upottaminenkin on liian lievä rangaistus tolle saastalle
Saako paljousalennuksen vai jaetaanko se joukon kesken.
”taksiraiskarin juttu paisuu”.. Niin paisuu. Joka ajossa. Geneettinen toiminto.