Saksassa islamisaation huoli on jo konkreettinen: islamistien määrä kasvaa ja he nuorenevat koko ajan. Asiasta varoittaa Saksan kotimaan tiedustelupalvelu Bundesamt für Verfassungsschutz 2024 vuosiraportissaan.
Raportin mukaan Saksassa on 28 280 muslimia, jotka pyörivät ”islamismin ja islamilaisen terrorismin” piirissä, ja heistä 9 540 luokitellaan ”väkivaltaan suuntautuneiksi”.
Asiasta kertoo myös päivälehti Bild.
Erityisesti huoli on nuorista, sillä yhä useampi kehitysmaataustainen musliminuori radikalisoituu, etenkin verkossa.
– Tämä asettaa haasteita, sillä he radikalisoituvat hyvin nopeasti ja ovat nopeasti halukkaita toimimaan, sanoo BfV:n johtaja Sinan Selen.
Raportissa sanotaan, että ”Radikalisoituneet alaikäiset ovat viime vuosina yhä kasvavassa määrin osallistuneet jihadistiseen toimintaa kaikkialla Euroopassa”. Raportin mukaan Saksassa estettiin useita alaikäisten tekemiä terrori-iskuja viime vuonna.
Bild mainitsee esimerkkinä viime keväänä olleen tapahtumasarjan, jossa poliisi pääsi neljän 15-16-vuotiaan nuorukaisen jäljille, kun nämä suunnittelivat kristittyihin ja juutalaisiin kohdistuneita terrori-iskuja.
Edelleen sanotaan, että sosiaalinen media on nykyään nuorten ensisijainen yhteydenpito- ja tiedonsaantiväylä. Verfassungsschutzin mukaan vaara muodostuu alaikäisistä muslimeista, jotka on kasvatettu jihadistioppien mukaan lapsena sekä koulutettu propagandaan ja jopa väkivaltaan.
Virasto kehottaa Saksaa pitämään silmällä tätä mahdollista uutta jihad‑sukupolvea sekä tarttumaan ennaltaehkäisyyn ja valvontaan ripeästi ja systemaattisesti.
Tässä ei yllätä mikään
Kun tietää mistä Saksaan on tultu ”hakemaan turvaa” viimeisen 10 vuoden aikana, niin ymmärtää että näin tulee käymään
Luvut ovat stetsonista, kukaan ei tiedä todellisia määriä#islamismi #jihadismi #humanitaarinenmaahanmuutto 🕌https://t.co/F5Ty5ZMFPX pic.twitter.com/0UYPzKMONU
— Saksan uutisia (@DEuutiset) June 12, 2025

..ja se luoti tuli vaan jostain,pöyristys ja tyrmistys huutavat naamat punaisina toisilleen.
Ei tämä paska lopu jos ei sitä lopeteta.
Täyskäännös pitää tehdä jo tänään.
Noinhan se on, mutta edes kottikärryssä et voi istua kyydissä ja työntää niitä samalla. Tyhmä vertaus, mutta niin kauan kuin Suomessa nämä hullut, etunenässä Stubb ja Halla-aho ovat merkittävillä paikoillaan sotauhonsa kanssa, niin Matuista ei päästä eroon.
Halla-aho on rasite PS:lle. Ei Purra kauaa siinä hulluudessa lähes yksin pelehtisi.
Purra keskustelee ruokapulasta. Vasta lopussa tulee kuin totuus esiin. Kannattaa katsoa ainakin 27minuutista eteenpäin. Suomi työntää saatanasti rahaa sotahulluuteen mutta ruoka uhkaa loppua. Aivan taatusti Riikka ei tykkää tästä päättömästä menosta.
https://www.youtube.com/watch?v=uB3FZTrG-so
Kuten sanoin, Halla-ahon hulluus antaa itsensä toteemipaaluksi Ukrainan intonationalisteille on tehnyt hänestä kykenemättömän enää irtautumaan siitä menettämättä naamaansa.
Halla-aho on rasite PS:n tulevalle kehitykselle.
Suomen tulisi tukea Ukrainaa paljon rajumin ja varustautua pian. Ei se ole mistään ruoasta pois. Kommenteissasi ei ole päätä eikä häntää. Tämä ryssasonta on suunnattu toidella typerille ihmisille.
Täyskäännös olisi pitänyt tehdä jo toissapäivänä.
Islam ja sen aktiiviverkostot tarjoavat syrjäytyneelle muslimille legitiimin marttyyri-konseptin kouluammuskeluihin, joukkotuhoamiseen ja itsetuhoisuuteen. Vääräuskoisia vaan pinoon eikä haittaa vaikka muutama omakin menisi marttyyreiksi mukaan pakettiin.
Muslimia tuskin haittaa, vaikka saisi itsekin surmansa. Allah tekee kuolemasta kivuttoman ja hups… kohta ollaankin paratiisissa. Hyvästi aasit ja vuohet, nyt päästään korkkaamaan neitsyitä. Ja kaiken huipuksi suku saa uuden marttyyrin. Perhekin nousee muutaman pykälän ylöspäin muslimiyhteisön arvoasteikolla.
Kyllä muslimia odottaa kadotus. Allah (saatana) narraa
Niin, mutta samalla hetkellä kun muslimi saapuu länsimaahan, muslimi syrjäytyy eikä se muutu koskaan. Tai noh, se muuttuu sitten kun kyseinen länsimaa on täysin islamisoitu. Se on sitä muslimien kotoutumista.
Paraatiovi avattiin tietentahtoen Eurooppaan väelle joka on kasvatettu ja kasvatetaan vihaamaan meitä ja elämäntapaamme. Olisi kiva olla kärpäsenä katossa kun Euroopan ja Arabimaiden johtajat pitävät keskenään kokouksia. Teolliset mittasuhteet saanut maahan tulo on järjestelty juttu ja tietysti jotkut saavat touhusta isot rahat tililleen. Kansalaiset ottaa osumaa, mutta ketä kansalaiset kiinnostaa. Kansalaisia saa aina uusia.
Kylmän sodan jälkeen bisnesmaailman ”Pena” sen keksi: annetaan tavaroiden, ihmisten ja pääomien liikkua vapaasti ympäri palloa ja tehdään kaikki siellä missä se on halvinta.
Saadaan muka sama kulttuuri ja keskiluokkaisuus ihan kaikkialle.
Syntyi eeppinen kusetus nimeltä globalisaatio.
Sen ansiosta ydinasediktatuurit Kiina ja Venäjä vahvistuivat sotilaallisesti ja saivat Euroopan taloudelliseen satimeen. Ukrainan tukeminen oli siksi kuin tervan juontia
Tuo sota pitkittyi ja mutkistui suursodan partaalle.
Enää puuttuu vain Taiwanin miehitys sekä Israelin hyökkäys Iraniin ja sellaisesta käynnistyvä globaali jihadismi.
No nysse Netan Jaahu hyökkäs! Siihen loppui lopullisesti Trumpin/USAn kiinnostus auttaa Ukrainaa. Tottakai Israel on heille 100.000 kertaa tärkeämpi ja Iran 100.000-kertainen vihollinen jo vuosikymmenien takaa.
Eli EU joutuu yksin maksamaan Ukrainan puolustamisen ja auttamisen, varautukaa siihen. Muunmuassa sähkön hinta tulee nousemaan Ruotsissa koska Vattenfall on aina ollut valtion lypsylehmä tarvittaessa.
Eu tekee kute Trump käskee. Trump palautti Churchillin rintakuvan Vlkoisen talon paraatipaikalle. Churchill tuhosi Euroopan ja jakoi puolet kommunisteille
Mutta missä on isis? Minnes se katosi??
Tänne. Caruna-Haavisto toi.
SU:ssa olikin hyvä juttu saksan kommariterrorismista.
Onhan se hassua että geneettisesti hulluja ja murhanhimoisia muslimeja joita on vaippaikäisistä asti koulutettu vihaamaan muita, väitetään ”radikalisoituvan”… kun radikaali verenhimo on heillä kaikilla normaali olotila 24/7. Kehdosta hautaan umpihulluja psykopaatteja.
Valejuutalaiset ne tosiaan on tässä takana kaaosta luomassa. Minulle oli yllätys, että Meksikon presidentti on nykyisin nainen. Ote Wikipediasta:
Claudia Sheinbaum syntyi 1962 Méxicossa. Hänen äitinsä Annie Pardo Cemo työskenteli urallaan Universidad Nacional Autónoma de Méxicossa biologina, ja hänen isänsä Carlos Sheinbaum oli kemiantekniikan insinööri.[7] Sheinbaumin isovanhemmat olivat muuttaneet Euroopasta Meksikoon. Hänen isänsä aškenasijuutalaiset vanhemmat muuttivat 1920-luvulla Liettuasta ja äitinsä sefardijuutalaiset vanhemmat 1940-luvulla Bulgariasta pakoon holokaustia. Sheinbaumin mukaan hänen kasvatuksensa oli sekulaaria, mutta hän osallistui isovanhempiensa kotona uskonnollisiin juhlapäiviin.
Ei tarvii ihmetellä mistä sylttytehtaasta on masinoitu Kalifornian mellakat.
Soittakaa Paranoid!
Vanha, kaakossa yleisesti tunnettu kansansävelmä se Paranoid, muuten. Onkohan joku popparinketku merkinnyt sen omiin nimiinså ja nostaa nyt siitä tekijänoikeuskorvauksia? Totta varmaan….
Ennemminkin Ljenin- setä asuu Venäjällä
https://www.youtube.com/watch?v=XjVnbVStaDA
Lenin pääkiihottajana sekoitti Venäjän 1900 alussa ja nyt Sheinbaumin joukot sekoittaa USA:n. Bolsevikkien uusin maailmanjärjestely.
Onneksi ei koske Suomea, sillä Suomessa ei ole muslimeita kertaakaan tuomittu terrorismista. Suomesta isis-sotaan lähteneet muslimitkin olivat joko kotiäitejä tai miehet sairaanhoitajia tai leipureita jotka auttoivat kaikkia alueen ihmisiä jotka vain tarvitsivat apua tai tuoretta leipää.
Eikä kun kotiäitejä, pitzanpaistajia, ruokalähettejä ja partureita. Muutama taksikuski on kyllä kunnostautunut terrorin aikaansaamisesta.
Laiskistuva ja läskistyvä länsi ihminen on valitettavasti alakynnessä ja kun vielä he valitsevat sellaiset päättäjät jotka kiihdyttävät tätä kehitystä. Ainostaan suursota euroopassa tai jopa maailmansota voisi pysäyttää tämän kehityksen jos maailmasta sitten yleensä mitään jäisi jäljelle. Mutta suunta on tämä mitä tuossa jutussa kerrotaan, se ei ole mitään iltasatua ja aikaa ei ole paljon.
Suomen Uutiset julkaisi 12.06.2025 toimittaja Pertti Rönkön artikkelin ”Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy”. Pääpaino tuntuu olevan vasemmistoradikaalien toiminnan esittelyssä, tosin myös islam mainitaan.
https://www.suomenuutiset.fi/poliittinen-vakivalta-saksassa-yltyy/
Antifantit neuvovat sivuillaan, kuinka pahaa tehdään.
”Työkalupakkiin kuuluvat myös ohjeet, miten vaurioitetaan AfD:n jäsenten autoja maalamalla umpeen ja rikkomalla auton ikkunat sekä puhkomalla autosta vähintään kaksi rengasta. Yhden rankaanhan voi korvata aina vararenkaalla.
Antifan nikseihin kuuluu myös pakoputken tukkiminen rakennusvaahdolla…”
Taitavat sakemannit paskoa oman maansa omin voimin ja elättävät vielä kaupan päälle tuontivihollisetkin.
Usko on elämän kantava voima ja sitä on monenlaista. Jihadisteilla omaansa ja antifoilla omaansa ja samoin on uskoa sokaistumiseen asti AfD:läisilläkin – saarnaavat ystävyyttä putinismin kanssa ym.tolkutonta.
AfD on ryssälauma, joka kuuluu keskitysleiriin
Vangitus, leiritys ja karkotus tulee jo mieleen tehokeinoiksi. Kiinassa paria kohtaa tuosta luettelosta sovelletaan. Toimiikohan siellä vai ei?
Vai pitäisikö vain odottaa islamin laimenemista omaan mahdottomuuteensa, vaikka se eihän se ortodoksijuutalaistenkaan samanlainen usko mihinkään laimene sekään.
Levottomalta vaikuttaa tulevaisuus.