Väestönvaihto vai väestön vaihtuminen? Termien merkitys maahanmuuttokeskustelussa


Väestön vaihtuminen nousi jälleen kiivaaksi puheenaiheeksi Teemu Keskisarjan lausunnon myötä. Mistä väestön vaihtumisessa oikeastaan on kyse?

Miksi väestön vaihtumisen väitetään olevan salaliittoteoria? Syitä tähän on useita, eikä voida kiistää sitäkään, että kun ylipäätään puhutaan demografisista muutoksista, aiheen ympärille kietoutuu monenlaista ”teoriaa.”

Väestössä tapahtuu muutoksia aivan tilastollisesti. Lähes kaikissa Länsi-Euroopan maissa ulkomaalaistaustaisten määrä kasvaa, ja joillakin alueilla kantaväestön osuus vähenee. Tällainen kehityskulku tarkoittaa kiistatta sitä, että jos kantaväestön määrä pienenee ja ulkomaalaistaustaisten kasvaa, jossain vaiheessa kantaväestö voi jäädä vähemmistöön – ja äärimmillään jopa lakata olemasta sellaisena kuin tämä kantaväestö on totuttu nykyään hahmottamaan. Tällöin ulkomaalaistaustaisista voi tulla uusi ”kantaväestö”.

On myös huomionarvoista, että useissa suurkaupungeissa kantaväestön osuus on jo nykyään vähemmistönä nuorimmissa ikäluokissa. Tämä osoittaa, että väestörakenteen muutos ei ole pelkkä mielipide tai uhkakuva, vaan havaittavissa oleva ilmiö.

Nasima Razmyar kiivastui eilisessä tv-keskustelussa Teemu Keskisarjalle, joka otti esiin väestön vaihtumisen ilmiön. Razmyarin reaktio johtuu luonnollisesti siitä, että hän itse on osa tätä väestön muutosta.

Väestövaihto vs. väestön vaihtuminen

Sanavalinnoilla on merkitystä. Kun puhutaan väestönvaihdosta, monille nousee mieleen ajatus siitä, että kyseessä olisi jokin tietoisesti ohjattu prosessi – esimerkiksi ulkopuolinen taho tai poliittinen päätös, jonka tarkoituksena on vaihtaa väestöä. Tämä mielleyhtymä on juuri se, jonka vuoksi väestönvaihdosta puhuttaessa viitataan usein salaliittoteorioihin. Näissä teorioissa väestömuutosten taustalle on liitetty esimerkiksi juutalaiset, vapaamuurarit tai muita mystisiä toimijoita, joiden väitetään ajavan omaa agendaansa demografisen muutoksen kautta.

Mutta kun muutetaan retoriikkaa ja puhutaan väestön vaihtumisesta, niin kyse ei olekaan enää salaliitosta. Tällöin viitataan yksinkertaisesti tilastoihin ja väestörakenteen kehitykseen. Jos väestö X:n syntyvyys laskee, mutta samalla alueelle muuttaa yhä enemmän väestöä Y, jonka syntyvyys on korkeampi, alkaa väestörakenne vähitellen muuttua. Mikäli kehitys jatkuu riittävän kauan, väestö X jää lopulta määrällisesti vähemmistöön – ilman, että kyse olisi mistään ohjatusta suunnitelmasta.

Kumpi parempi?

Väestönvaihdosta voidaan puhua – ilman, että siihen lisätään mitään mystisiä salaliittoja – mm. sillä perustella, että Länsi-Euroopan maissa on olemassa ihan selvä poliittinen moodi, jonka mukaan esimerkiksi Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Hoitovajeesta puhuminen ja sen korjaaminen maahanmuuttajilla on kaikkein klassisin esimerkki tietoisesta maahanmuuttajien lisäämisestä. Tällöin ulkomaalaisten tietoinen työperäinen maahanmuuttopolitiikka on tarkasti ottaen väestövaihtoa, vaikka se yritetään peittää taloudellisin perustein.

Toisin sanoen, vaikka ei haluttaisi puhua tietoisesta väestönvaihdosta salaliittoteorioiden merkityksessä, poliittinen suuntaus vaikuttaa silti suoraan väestörakenteeseen ja väestön vaihtumiseen. Näin ollen voidaan perustellusti puhua väestönvaihtamisesta. Se on tietoinen poliittinen valinta – siis väestönvaihtamista käytännössä.

Tämä ajatus poikkeaa täysin klassisesta väestörakenteen muutoksesta, joka tapahtui esimerkiksi 1960-luvulta alkaen Suomessa, kun suuri määrä maalaisväestöä muutti Helsinkiin. Silloinkin Helsingin väestö muuttui merkittävästi, mutta kyseessä ei ollut nykyaikaan verrattuna mitään poliittista manifestia tai tietoista väestönsuunnittelua.

Miksi maahanmuuttokriittisen kannattaa puhua väestön vaihtumisesta, ei väestönvaihdosta?

Maahanmuuttokriittiselle keskustelijalle on tärkeää, että viestintä perustuu faktoihin ja säilyttää uskottavuuden. Termi väestönvaihto liitetään usein salaliittoteorioihin ja tahalliseen väestörakenteen manipulointiin, mikä helposti leimaa koko keskustelun epäluotettavaksi tai äärimmäiseksi. Tämä vaikeuttaa asiallista keskustelua ja voi sulkea pois laajempaa yleisöä.

Sen sijaan termi väestön vaihtuminen kuvaa selkeästi ja faktoihin perustuen todellista demografista ilmiötä: väestörakenteen muuttumista syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeen seurauksena. Väestön vaihtuminen on kiistaton tosiasia, joka ei vaadi salaliittojen värittämää selitystä.

Käyttämällä termiä väestön vaihtuminen maahanmuuttokriittinen voi tuoda esiin huolensa aidosti ja uskottavasti, säilyttäen keskustelun rationaalisena ja tavoitettavana myös niille, jotka ovat vähemmän altistuneita ääriajattelulle. Tämä edistää rakentavaa vuoropuhelua ja auttaa avaamaan aihetta laajemmalle yleisölle ilman tarpeettomia mielikuvia tai pelkoja.


121 thoughts on “Väestönvaihto vai väestön vaihtuminen? Termien merkitys maahanmuuttokeskustelussa”

  1. Kyllä se nyt vaan on väestönvaihto, eikä sillä ole mitään tekemistä minkään salaliiton kanssa.
    Päinvastoin se on täysin avointa ja läpinäkyvää tuhotoimintaa, jota ei yritetäkään peitellä vaan sille keksitään valheellisia perusteita kilpaa ja tuutataan niitä propagandatorvilla eeuukansalaisille.

    Asialla eivät ole juutalaiset eivätkä mustalaiset, eivät vapaamuurarit eivätkä vankimuurarit saati vapamuurahaiset, eivät illuminaatit eivätkä nauriinnaatit.
    Asialla ovat Lännen kulttuurimarxistit, jotka rakentavat Euroopan Neuvostoliittoa menettämänsä tilalle ja tekevät sitä täysin avoimesti ja läpinäkyvästi kaikkien eeuumaiden parlamenteissa ja hallituksissa, myös Suomen.

    Siksi meneillään on tietoinen väestönvaihto, jonka tavoitteena on muuttaa kaikkien länsimaiden katukuva samanlaiseksi kehitysmaapaskastaniaksi eurooppalaisten kansakuntien omaleimaisuuden hävittämiseksi.

    ”Väestön vaihtuminen” on termi, jota on syytä välttää;
    sehän viittaa johonkin luonnonvoimaan, jolle ei voi mitään poliittisilla päätöksillä.

    1. Niinhän tuossa kirjoitin, että poliittinen suuntaus viittaa joka tapauksessa tietoiseen väestön vaihtoon.

      1. VÄESTÖNVAIHTO JOHTAA AUTOMAATTISESTI VÄESTÖN VAIHTUMISEEN.
        VÄESTÖNVAIHTO = kun tieten tahtoen päästetään/hamutaan/jopa haetaan suuret määrät vierasporukkaa maahan minkä tahansa verukkeen varjolla.
        VÄESTÖN VAIHTUMINEN = vääjäämätön seuraus edellisestä koska 
        TULIJOIDEN PÄÄKOPPA ON JO GENEETTISESTI OHJELMOITU
        1/ LISÄÄNTYMISEEN (jo tullessa pullat uunissa monella)
        2/ TILAN HALTUUNOTTOON
        3/ LISÄÄNTYMISEEN
        4/ LISÄÄNTYMISEEN
        …
        100/ LISÄÄNTYMISEEN

      2. Ja kun tätä lisääntymistä mahdollistetaan asunnoilla ja tukirahoilla. Näitä etuuksia puolestaan karsitaan muilta ryhmittymiltä ja täten tietoisesti jarrutetaan lisääntymistä. Ei ole vain vara perustaa perhettä.

    2. Vaikka kyseessä olisikin väestön vaihtaminen, niin erityisesti punagröönien kanssa kinatessa kannattanee puhua väestön vaihtumisesta jotta ne eivät pystyisi hutkimaan millään salaliittojen olkiukolla.

      1. Eikö olisi parempi vastata salaliittosyytöksiin ettei mitään salaliittoja ole missään, vaan touhu on täysin avointa ja läpinäkyvää?

      2. Mitä mutkikkaammaksi keskustelu menee niin sitä useammalta katoaa punainen lanka ja sitä helpompi vastapuolen on sumuttaa ja retorisesti vesittää keskustelu täysin. Tämä kuvio vain toistuu toistumistaan näissä keskusteluissa.
        Suuren yleisön voittaa puolelleen vain olemalla mahdollisimman selkeä, totuudellinen, olemalla erityisen tarkka faktoissaan sekä sanomisissaan, ja tämä viestiminen tehtävä mahdollisimman lyhyesti, muodollisesti selkeästi ja ytimekkäästi ettei yleisön huomio herpaannu aiheesta ja aihe pysyy yksinkertaisemmankin ihmisen mielissä sellaisena, että tämä voi jakaa sanomaa eteenpäin vahvana ja kestävänä.

      3. Miksi pitäis keskustella kommarien ehdoilla?

      4. Siksi, koska heidän kanssaan pystyy keskustelemaan vain silloin heiltä riisuu huutamisen aseet pois.

      5. Siis kommarit määrääkeskustelun sisällön, Tyypillistä persuilua. Eio voi sanoa mitään liian räväkkää, vaan mennään suvakkien mielipitetä myötäillen. Valtapuolueiden paradigmoja ja ideologioita ei voida kyseenalaistaa. Ilmastovalheeseenkin pitää muka uskoa

      6. ”Kommareilla” on tällä haavaa valtavirtanarratiivi puolellaan. Jo pelkästään tuota kommaria viljelemällä olet valmiiksi retorisesti häviöllä suuren yleisön silmissä, sillä vastapuoli ei jätä huteraa argumentointia retorisesti repimättä maan tasalle. Sanomasi ydin jää tuon kommari-heiton puimisen varjoon armotta heti alkuunsa.

      7. Eihän ne sitä sanoman ydintä kuitenkaan hyväksy ja joka tapauksessa olet natsi. Kuitenkin ne ymärtää sen ytimen

      8. Hyvällä argumentaatiolla tai edes totuudellisuudella ei koetetakaan käännyttää vasemmistoaatteellisia eli uskossaan olevia, se on lähtökohtaisesti turhaa, vaan laajemmalla skaalalla ihmisiä, jotka elävät puolivaiheessa – eli valtaosasta ihmisiä, joilla ei ole kunnollista käsitystä siitä missä todella mennään, kiitos valtamedian.

        Käännytystyössä taistellaan siis tietämättömien ja vielä vihkiytymättömien lampaiden sieluista – viime kädessä länsimaiden tulevaisuudesta.

      9. Eli annat kommarien estää totuden saavuttavan ihmiset, joilla ei ole kunnollista käsitystä menosta.

      10. Ihmiset on käännytettävä oikealla tiedolla ja valtamedia voi muuttua objektiivisemmaksi sekä totuudellisemmaksi vain sen voimalla, että ihmiset heräävät ruususen unestaan. Mitään muuta keinoa ei taida olla.

      11. Jäikö maunolla levy päälle? Et siis millään ees rautalangasta vääntämällä ymmärrä ? Mitää henkilöön kohdistuvaa ei kannata antaa aseeksi. Vaan pysyä kylmissä faktoissa. Ja riisua heidät mielipide argumentoinnistaan ja vaatia faktoja. No niitä heillä ei ole. Silloin aivopesty alkavat huutamaan rasisti fasisti natsi. Heillä ei ole aivoja millä ajatella joten toistavat mantraa kun ei ole mitään faktaa ideologian tueksi.

      12. Joku ”journalisti” sen on tunnustanutkin, että media päättää siitä, mistä puhutaan. Ja kaikkihan tietävät vihervasemmistolaisten toimittajien olevan roima enemmistö.

      13. Olisi syytä käräyttää kaikki, jotka pitävät useampia vaimoja, jotka eivät käy töissä,ovat monesti yhtä aikaa raskaana ja nostavat yksinhuoltajien tukia. Isän nimi yleensä vaaditaan papereihin, mutta ehkä se on kuitenkin vaikeaa tietää kuka kukin on, koska nimivaihtoehdoista muslimimaissa tuntuu olevan puutetta. Samat nimet pyörivät lähes kaikissa uutisissa.

    3. Sen lisäksi nämä tahot sunnittelevat mitä tulee tapahtumaan aina seuraavan 50-100 vuoden aikana, samalla kun täällä ei osata ajatella tulevaisuutta yhtä hallituskautta pidemmälle.
      ”Tällöin ulkomaalaistaustaisista voi tulla uusi ”kantaväestö”.”- paitsi ettei tule. Kansakunnat ovat satojen tai tuhansien vuosien aikana muodostuneita orgaanisia kokonaisuuksia, mutta niihin voi kuulua alueellista variaatiota, esim. itä-suomalainen ja länsi-suomalainen eivät ole ihan samanlaisia, mutta molemmat tunnistavat toisensa suomalaisiksi. Kehitysmaalaiset tulevat maailman eri kolkista, eikä heillä ole välttämättä mitään yhteistä keskenään paitsi islam. Heistä syntyvä sekasotku ei ole mikään kansakunta.

      Usein viitataan ruotsiin kun puhutaan väestönvaihdosta, mutta nykypäivän iso-britannia on se, mihin kulttuurimarxistit tähtäävät. Mediassa näkyy tuon tuosta kuukereita ja pajeetteja joita kutsutaan ”briteiksi”, samaan tapaan kuin amerikkalaisesta puhuttaessa tämä voi olla aasialainen, afrikaano, karibiaano, latino, tai mikä vaan. He haluavat muuttaa Euroopan samanlaiseksi kuin amerikka, missä ei ole enää kansoja.

      1. Eräs britti oli eilen suomalaismiehen murhasta syytettynä oikeudessa. Brittiläisen nimi viittaa kyllä Välimeren eteläpuolelle tai Lähi-itään, mutta britti mikä britti. Minkähän takia muuten IL oli jo otsikkoon laittanut sanan ”britti”, koska eihän näin ole toimittu ennenkään? Määrättyjä kansalaisuuksia on piiloteltu mahdollisimman pitkään tai jätetty kokonaan julkaisematta jopa törkeissä raiskaustapauksissa ja uskoteltu, että se on tehty uhrin suojelemiseksi.

        Ihmiset periaatteessa ovat kaikkialla samanlaisia, mutta uskonto ja sen mukana kulttuuri on se erottava tekijä, vaikka sen merkitystä rasismisyytöksillään valtamedia yrittää mitätöidä. Ero kristityn ja muslimin välillä on valtavia monessakin mielessä ja siihen mahtuu useampia vuosisatoja kehitystä toisella ja kehittymättömyyttä toisella puolella. Rauhanomainen yhteiselo on utopia. Se on jo nähty.

      2. Ei niitä kansalaisuuksia piilotella, jos media saa tilaisuuden sanoa jonkun ei-valkoisen olevan ”suomalaismies” tai ”englantilaismies”. Yleensä jutun lopusta sitten löytyy tekijän nimi, mikä on joku abdul muhammad-al pajeet.

        Tällä sana-pelillä media ilmeisesti tavoittelee kahta eri lopputulosta: Jos lukija jaksaa lukea pelkän otsikon, mielikuvaksi jää, että joku oikeasti suomalainen tai englantilainen on syyllistynyt jutussa mainittuun rikokseen.
        Jos taas joku lukee koko jutun ja alkaa nikottelemaan syytetyn nimestä suhteessa otsikossa mainittuun kansallisuuteen, niin tällä media ikäänkuin antaa hienovaraista toistoon perustuvaa aivopesua, että joku muslimi tai afrikaano voi olla suomalainen tai englantilainen, ja on täysin normaalia kutsua tyyppiä sellaiseksi.

        Se näyttää toimivan, sillä merkittävä osa medioiden ja somen kommenttikentissä kirjoittajista ajattelee, että kansallisuus ja etninen alkuperä ovat sama asia, eli tyyppi on sitä mitä passissa lukee.

      3. Yhdysvalloissa on sellainen merkittävä poikkeus ainakin Suomeen, että Jenkit on ihan puhtaasti maahanmuuttovaltio, jonka koko perusta perustuu maahanmuuttoon. On siis melko vaikea sanoa, että joku on laillinen ja joku laiton maahanmuuttaja, sillä eikö periaatteessa koko jenkkipopulaatio Amerikassa perusta jollain tapaa ”laittomaan maahanmuuttoon”:

      4. Intiaaneilla ei varmaan ollut lainsäädäntöä, joka olisi osoittanut maahanmuuton laillisuuden tai laittomuuden. Siinä mielessä ei tehty mitään laitonta, kun sinne ängettiin.

        Tietenkin historia osoittaa, että alkuperäiskansojen elintila vietiin vahvemman oikeudella ja jokainen voi tykönään pohtia, tehtiinkö siinä oikein vai väärin. Mutta siitä huolimatta asia tapahtui ja sitä on mahdoton enää muuttaa. Alkuperäiskansojen elämäntapa koki täydellisen alasajon.

      5. Silloin kun eurooppalaiset menivät amerikkaan, se ei ollut mikään valtio, vaan ei-kenenkään maata. Keskenään tappeleville intiaani-heimoille oli ilmeisesti vieras käsitys, että joku etninen/kielellinen tai muuten rajattu ryhmä voisi ”omistaa maan” Etelä-amerikan intiaanitkin käsittivät pelkästään, että joku porukka voi ”omistaa kaupungin”, kuten atsteekit tenochtitlanin.
        Asiat eivät ole yhteismitallisia koska eurooppalaiset tekevät valtioita mihin kaikki muut haluavat. Meksikolaisillakin on oma valtio mutta kaikki haluavat sieltä pois.

      6. Vielä jokin aika sitten asiaa pikemminkin pyrittiin vähättelemään sanomalla, ettei tulijoita kuitenkaan niin paljon ole eikä tule, että väestövaihdosta puhuminen olisi aiheellista. Eli niin kuin Halla-aho kirjoitti Scripta-blogissaan jo 20 vuotta sitten:
        Demografisista asioista ja muusta
        ”Mielestäni on aidosti omituista, että suurin osa yhteiskunnasta on täysin välinpitämätön tai ainakin mieluummin vaikenee. Ei tämän mittaluokan asiasta voi vaieta. ”Niitä” on ensin vähän, sitten ”niitä” on huomattava vähemmistö. Ennemmin tai myöhemmin ”ne” muodostavat enemmistön, ja lopulta jäljellä on vain ”niitä”. Tämä ei ole kiihotusta tai hysteriaa, tämä on matematiikkaa. Seuraavien vuosikymmenten aikana tämä on totta Hollannin, Ruotsin, Ranskan ja Britannian suurimpien kaupunkien kohdalla.”
        Ja edelleen:

        ”Länsieurooppalainen monikulttuurisuus ei ole stabiilia, toisin kuin Tarja Halosen kaltaiset utopistit kuvittelevat… Nykyiset siirtolaisyhteisöt lisääntyvät hurjaa vauhtia niin luonnollisen kasvun kuin uusien siirtolaistenkin ansiosta… Se, mitä länsi-Euroopassa on tapahtumassa, ei ole länsimaalaisen yhteiskunnan maustuminen rikastuttavilla elementeillä vaan yksinkertaisesti väestönvaihto. Eurooppalainen väestö korvautuu afrikkalaisella ja aasialaisella. Hollannin, Ruotsin ja Britannian nykytilanne on kehittynyt muutamissa vuosikymmenissä. Jos ja kun tahti jatkuu samana, kalifaatti on valmis seuraavien sadan vuoden aikana. Tämä on väistämätön tosiasia…

        Koska kaikki mielipiteet ovat mielestäni oikeutettuja, en ala purnaamaan, jos joku on oikeasti sitä mieltä, että eurooppalaisuus (niin etnisenä kuin sivistyksellisenä ja kulttuurisena käsitteenä) saa kadota. Kuitenkaan kukaan ei sano olevansa tätä mieltä, lukuunottamatta tietysti niitä imaameja, jotka julistavat Lännen tuhoa eurooppalaisten veronmaksajien rahoittamissa moskeijoissaan Ruotsissa, Hollannissa ja Britanniassa. Vaikka eurooppalaisuuden romahdusta ei kukaan sano kannattavansa, huomattava osa eurooppalaisista vastustaa mitään muutoksia siihen politiikkaan, joka – edellä esitetyistä syistä – väistämättä, seuraavan sukupolven tai kahden aikana, johtaa eurooppalaisten joutumiseksi vähemmistöön mantereellaan. Ainoa selitykseni tilanteelle on, että suuri osa meistä ei yksinkertaisesti ns. tule ajatelleeksi.”

        Onko siis sopimatonta, suorastaan rasistista edes ajatella saati laskea runsastuvan maahanmuuton vaikutuksia noin pitkällä aikavälillä? Onko ainakin vielä toistaiseksi ajateltava ikään kuin olisi selvää, että runsaasta maahanmuutosta huolimatta vähemmistöt pysyvät pienehköinä vähemmistöinä tulevaisuudessakin?

      7. Me äo alle 80 persut kumarramme Allah-ahoa ja pyöritämme hänen erinomaisia jauhotuksiaan, kun muille ne ovat itsestäänselvyyksiä ja tekoälykästä löpinää usein aiheen vierestä ja pinnalta

      8. Ps tarvitaan huippuälykkäitä kuten sinä tai toisaalta ehkei kuitenkaan. Hakaristin laittamisessa puolue tunnukseen ei ehkä ole kovin coolia. 🧐

      9. Et sinä ole Persu. Sä olet äo 80 ja sosialisti, joka yrittää piiloutua valheellisilla kirjoituksillaan ”meidän joukkoon”.

      10. Kansallissosialisti ja persujen vihaaja

      11. Kansallissosialismi on soma pikku fetissi mitä harrastella jossain keskikaljoitelevissa vaihtoehtoisissa sotahistoriakerhoissa ja kotona uniformussa peilin edessä, mutta jos joku tosissaan kuvittelee, että kyseinen aate saisi joskus enää edes pienen pientä osaa kansasta puolelleen ja taakseen niin elelee kyllä täysin saavuttamattomissa pilvilinnoissa.

      12. Kansallissosialisti on raitis. Ja ainoa vaihtoehto ja toivo. Jos kansalle ei kelpaa, niin mitä sitten? KAikki muu on tuho

      13. Kaikki kansallissosialistisen propagandan ja sanoman esiintuominen on täysin sama asia kuin antaisi joka kerran woke-vasemmistolle kasapäin lisää paukkuja taistelussaan natseja ja äärioikeistoa vastaan, koska eihän kukaan normaali maltillinen ihminen kannata sellaista historian mustaa painolastia. Ja ikävä kyllä tätä käytetään oitis myös kaikkia normaalijärkisiä maahanmuuttokriittisiä Suomalaisia vastaan; ”katsokaa natseja, natseja kaikkialla!”

      14. Niin koska te persut haluatte tuolaisen olotilan jatkuvan. Ihmisille tulisi kertoa, mitä natsismi on. Kuten muukin totuus Mutta miksi te ette halua totuutta minnekään?

      15. En minä erityisesti henkeen ja vereen mikään persu ole, mutta mikä sitten olisi jollain tapaa uskottava toimiva vaihtoehto perussuomalaisille? Kansallissosialismiko tosissaan? Sinimustat? Miksei sitten saman tien akselerationistiset satanistinatsit?

        Täällähän sinulla on areena jakaa faktojasi sekä totuuksiasi, odotan itsekin suurella mielenkiinnolla. Kerro vaikka alkuun miksi juuri se natsismi olisi toimiva ratkaisu ja miten sen vielä voisi myydä suurelle yleisölle. Sehän on se millä mitään saadaan aikaiseksi.

      16. Eivät sinimustat ole persujen vaihtoehto, vaan kauimpana heistä kuin kukaan. Persut ovat suomalaisten vihollisia ja heille ei tarvita vaihtoehtoa. Lakkauttaminen vain

      17. Persut estävät pian kaiken mahdollisen ”myymisen” suurelle yleisölle, kun saadaan laki, joka kieltää totuuden puhumisen

    4. Itsekkin taidan olla jo sen verran vanha sekä kaavoihini urautunut että taidan loppuelmäni puhua väestön vaihdosta. Tosin, en minä minnekkään keskusteluohjelmaan saakkaan kutsuja. Torihuudatuksiin korkeintaan.

      Minulle opetettiin koulussa sanat: neekeri. mulatti ja mestitsi. Ja hyvin niilläkin on pärjännyt.

      1. Tässä meikän tavat niinqu funtisia.
        1. Jos huudeilla alkaa olla yöntimoja tai kähtäviä enemmän kuin valtaväestöä. Onko tapahtunut väestönvaihto?
        2.palaa kysymykseen numero 1.

    5. ”Ei ole salaliitto mutta onkin salaliitto”
      Te olette naurettavia

      1. Ei ole tuo vasurien olkiukko, mutta hemmetisti salailua ja vastuunpakoilua nuo väestön vaihtumiseen johtaneet päätökset ja päättäjät ovat saaneet savuverhoksensa. Briteissä media, valtavirtapolitiikka ja viranomaiset on valjastettu puolustamaan monikulttuuriagendaa ja jopa uhkailemaan kansalaisia, jotka uskaltavat sanoa jotain poikkiteloista siitä – 30 ihmistä päivittäin poliisi käy hakemassa siellä kuulusteluihin vääränlaisista nettimielipiteistä. Nettikirjoittelijat saavat jopa kovempia tuomioita kuin seksirikoksiin syyllistyneet, tästä löytyy esimerkkejä.

        Kyllä siinä tulee väkisinkin sellainen olo, että nyt ei kaikki ole kohdillaan. Mikä on se oikea todellinen agenda miksi näin toimitaan?

    6. Frimureri
      Vad är frimureri för något?
      Kreivi kalergi kuului niihn

      1. Myös kenraali Paavo Talvela oli vapaamuurari. Ja Talvela oli aika tulisieluinen kansallismielinen. Että se siitä.

      2. Rivimuurarit eivät tiedä missä mennään. Tosin Talvela alkoi kekkoslaiseksi

    7. Tähän täytyy kommentoida, että on pakko olla Paavon kanssa samaa mieltä. Kulttuurikommarit tietenkin käyttävät aseena termiä ’väestön vaihto’, koska joskus joku uusnatsikin on saattanut moisen sanan ilmoille päästää.

      Ja tärkeämpää, kuin itse termistö, on tietenkin se, että saataisiin isompi osa väestöä vastustamaan haitallista maahanmuuttoa. Tällä erää ’äärioikeistokortti’ on sen verran hyvä lyömäase, että ei kannata tarjota viherkommarille mahdollisuutta käyttää sitä.

      Selvästi viherkommarit näkevät kaiken sen paskan, mitä iso osa kehitysmaalaisista täällä aiheuttaa. Siitä huolimatta he haluavat, että sama meno jatkuu ja tämä ei voi johtua mistään muusta kuin siitä, että yhteiskunta todella halutaan täyteen kehitysmaalaisia.

      Osa viherkommareista on varmasti naivia väkeä, joka uskoo ja toivoo, että kehitysmaalaiset kehittyisivät länsimaisissa yhteiskunnissa. Kolmen viime vuosikymmenen tapahtumat kuitenkin osoittavat, että näissä volyymeissä kehitysmaalaiset eivät kotoudu.

      Kotoutuminen saattaisi olla mahdollista, jos maahanmuuttovolyymi olisi ehkä joku prosentti nykyisestä. Mutta tällä menolla siihen ei ole mitään mahdollisuuksia.

      Ja sitten saattaa taustalla olla viherkommareita, jotka haluavat tätä touhua ihan pahuuttaan, jotta ei kävisi niin, että esimerkiksi teknologian kehitys tappaisi vasemmistolaisuuden aatteena tulevaisuudessa. Paarioiden määrää yhteiskunnassa pitää siis lisätä.

      Siinä touhussa vaan voi osua paska tuulettimeen ja lopulta viherkommarien kurkut aukeavat muiden ohessa. Kuvainnollisesti. Todennäköisesti sitten vaan eletään islamistien ehdoilla ja naisilla kiltisti kaavut päällä.

    8. Kyse on myös bisneksestä. Sama juttu joka ainoassa Länsimaassa. Taskulaskintalous-oikeisto haluaa loputtomasti halpatyövoimaa Länteen.
      Pahin väestönvaihtaja eli Kokoomus ei tee väestönvaihtoa ilkeyttään, vaan kyse on vain puhtaasti rahasta.

      1. Täysin osaamattoman väen kuskaaminen ei kyllä auta bisnestä, mutta räjäyttää ennen pitkää koko talouden

      2. Samaa mieltä, rikkaat islam valtiot korjaa potin. Kantikset maksaa pyllistelijöille veroa ilman mitään valtaa mihinkään, kääntyvät islamiin tai tapetaan.

      3. Kiinassa on loputon määrä laadukasta työvoimaa

      4. Kokoomuksen kohdalla syynä on pelko. Urapoliitikot pelkäävät kuollakseen leimautuvansa rasisteiksi. Tämä vasemmiston tehokas konsepti – rasistikortti – on suurin syypää länsimaiden vauhdikkaaseen luhistumiseen ja alasajoon.

      5. Totta, sen takia esimerkiksi rantahurrit tykkää matuista. Palkka alas valtio maksaa asumiset ymv.

    9. VÄESTÖNVAIHTO JOHTAA AUTOMAATTISESTI VÄESTÖN VAIHTUMISEEN.
      VÄESTÖNVAIHTO = kun tieten tahtoen päästetään/hamutaan/jopa haetaan suuret määrät vierasporukkaa maahan minkä tahansa verukkeen varjolla.
      VÄESTÖN VAIHTUMINEN = vääjäämätön seuraus edellisestä koska
      TULIJOIDEN PÄÄKOPPA ON JO GENEETTISESTI OHJELMOITU
      1/ LISÄÄNTYMISEEN (jo tullessa mahat pystyssä monella)
      2/ TILAN HALTUUNOTTOON
      3/ LISÄÄNTYMISEEN
      4/ LISÄÄNTYMISEEN
      …
      100/ LISÄÄNTYMISEEN

    10. Väestön vaihto, väestön vaihtuminen.

      On vähän kielitiedettä, mutta kyse on kai siitä tapahtuuko se
      A) vahingossa
      B) tarkoituksella
      C) tyhmyydestä

      Oma arvaus on ”C”

  2. Kunnan kuin kunnan väestö alkaa vaihtua kun sinne aletaan rakentaa tuhatmäärin uusia asuntoja. Näin on käynyt näköjään esim. Järfallassa jossa satun juuri nyt vierailemaan. Vanhat asuinalueet ovat perinteinen ruotsalainen idylli omakotitaloineen, uudet alueet täynnä tulevaisuuden toivoja jotka innosta pälättäen tungeksivat ICA:n käytävillä lapsineen vielä klo 22 jälkeenkin. Kummaa porukkaa.

  3. Kantaväestön syrjäyttäminen. Siitä tässä on kyse. Muukalaisten tilan ottaminen kantaväestöltä, lisääntymällä. Se joka ei sitä näe, koe eikä ymmärrä, on idiootti. Nythän ei ole kyse muutoksesta parempaan millään muotoa, vaan paskin paska ottaa tilaa ja sitä on kaiken hyvän sitten pakko ruokkia ja elättää. Itse kuihtua pois ja kuolla. Mikä muu toimii samalla tavalla? Loiset, sienirihmastot, aavikot, home, torakat, luteet, syöpä…

      1. Uutisen lopussa lehti paljastaa Espoossa asuvan miehen nimen.

      2. Se on katsos nykyään niin helppoa ja muodikasta vaihtaa nimensä. Hannu Kalevi Liimatainen se siinä vaihtanut oman tylsän paskanimensä moderniin ja seksikkääseen muotoon. Näitä tapauksia missä suomalaiset rasistinatsi-raiskaajat ovat nimensä vaihtaneet, löytyy viime vuosikymmeniltä jo kymmeniä tuhansia eikä tätä ilmiötä voi mitenkään estää ilman uutta lainsäädäntöä ja suomalaisten poikien/nuorten miesten asenteiden muuttamista naisia kohtaan. Kaikki tämä viha kumpuaa suomalaisten rasistinatsien alkoholinhuuruisista kasvatusympäristöistä joissa naisia hakataan ja raiskataan kodeissaan joka päivä. Sijaiskärsijiksi joutuvat tietenkin syyttömät muslimit, jälleen kerran. Suomalaiset ovat maailman sairain ja rasistisin kansa! Elävät jossain keskiajalla.

      3. Alapeukuttaja sarkasmintunnistuskurssille siitä, mars! Vaihtoehtoisesti aloita armoton dokailu hiukan myöhemmin. Aina sua saa hävetä.

    1. Kyseessä on valehtelija, sillä noin idioottia ihmistä ei ole olemassa

      1. Мауно Первый Великий – из Советского Союза

  4. Olennaisinta muutoksessa on se, että tuleeko mm. islamista, pakkoavioliitoista, kunniaväkivallasta, segregoituneista ihmisryhmistä, jotka pelaavat toisiaan vastaan eivätkä yhteiseen pussiin, uusi normaali jäädäkseen?

    Aiheuttaako nykyinen vasemmiston valtavirtanarratiivissa viljelemä antivalkoinen woke-paska valkonaamaisen kantaväestön nurkkaan pelaamisen uudeksi normaaliksi kauas tulevaisuuteen?

    1. Islam tulee valloittajana ja Euroopan valloituskin käy helposti naisen kohdun kautta. Sekin on jo ollut pitkään meneillään. Veikkaanpa, että ensimmäinen kunnon vastapotku ja rähinä alkaa aika pian Irlannissa, ovat sen verran kuumapäistä porukkaa, että ”enough is enough”.

      1. IRA – ja sen jälkeläiset – olivat kova tekijä kun puhutaan kantaväestön ja Brittien kurissa ja pelossa pitämisestä, mutta nyt ei näy kyllä merkkiäkään mistään vastarinnasta. Pahalta alkaa sielläkin näyttämään. Ja käsittämättömältä.

      2. IRA:n ongelma oli se, että se oli kommunistinen ja nojasi ideologisesti Neuvostoliittoon. Siksi vaikka siellä on kova meno ollut kaduilla, niin perusongelma on tuo

  5. Ainakin se on selvä asia, että kun media leimaa jonkun asian ”salaliittoteoriaksi” niin sillon se asia on täysin totta.
    ”väestön vaihto” on ihan sama millä nimellä sitä kutsutaan, mun lopputulos on kuitenkin sama.

  6. Isä-Nazzima oli Afganistanissa Neuvostomiehityksen aikana Neuvostomiehittäjän palveluksessa korkea-arvoisena virkamiehenä miehittäjän palvelijana oman kansansa pettäjänä.

    Kun Neuvostomiehittäjän häädettiin Afganistanista, häädettiin myös maanpetturit kuten myös maanpetturi Nazzimat.

    MaanpetturiNazzimat pakenivat turvalliseen Neuvostoliittoon, mutta Nazzimat kokivat Neuvostoliiton epämiellyttäväksi koska siellä heille tarjottiin työtä.

    Nazziman perhe sitten päätti paeta työtä Neuvostoliitosta, ja hakivat Suomesta maksutonta loppuelämää Suomalaisten laskuun.

    Isä-Nazzima kertoi tiedotusvälineille tulkin välityksellä, että vaikka on asunut Suomessa kymmeniä vuosia, ei hän ole vaivautunut opettelemaan Suomea eikä ole vaivautunut työtä tekemään.

    Loppupäätelmä: Nazzimat ovat viisaita, sensijaan Suomen kansa heidän vapaaehtoisena elättäjänään on älyllisesti aika heikkolahjainen kansanryhmä.

    Lakipykälä ”kansanryhmää vastaan kiihottaminen” ei ole voimassa jos kiihotetaan Suomalaisten kansanryhmää vastaan sanomalla näitä tyhmiksi Nazzimien elättäjiksi 😀

    1. Isä-Nazzima pilasi yhdessä Neuvostomiehittäjän kanssa Afganistanin, ja tytär-Nazzima pilaa yhdessä Suomalaisten äänestäjien kanssa Suomen.

    1. Jossain luin, että 12 marakattia oli pidätetty. Mutta eipä tuo vaikea ole päätellä, että kun nimenomaan naisia kehotetaan pistelemään, niin paskamarakatit ovat asialla 99% todennäköisyydellä.

  7. Väestön vaihto on oikea termi ja sitä on toteutettu täysin suunnitelmallisesti, täysin julkean näyttävästi, tarkoitusperät salaten, kuin Shakki-peli, kaikki on näkyvillä, silti ei kaikkea huomaa. Meillä ”huomaamista” on sumutettu todella väkevästi: on huudettu rasismusta, ajatusrikosta, yms. lisäksi media suoltaa tyhmistävää sarjaa ja lehtijuttua, ei oikeaa asiaa, eli mitä kaikki maksaa? Ensiksi rahaa ja sitten verta.

    1. Sama herra joka määrää vaihdon kieltää huomaamasta ja persuja taas kertomasta, kuka töämä herra on

  8. Eikö se tuo Richard Kalergi määritellyt jotenkin tuota Euroopan tarvitsemaa väestönvaihtoa n. 100 sitten?

    1. Joku asiallinen ihminen voisi koettaa ottaa selvää, että onko kyseisen herran ajatuksilla vielä jonkinasteinen Ataturkilaismainen vaikutus Länsi-Euroopan ajatushautomoissa, valtavirtapolitikassa ja korkeissa seurapiireissä.

      Salaliittohäröilyllä ei ole mitään virkaa vastarinnan tekemisessä, sellainen ainoastaan heikentää sitä. Faktoja siis pöytään.

      1. Faktoja on kyllä, mutta harva uskaltaa kertoa. Voi tulla syytteet antisemitismistä

      2. Jättää sen antisemitistisen öyhötyksen pois niin faktat voi kyllä esittää jos niitä löytyy. Faktat kun ovat faktoja ja ne puhuvat omasta puolestaan.

      3. Vihafaktoista joutuu nykyisin linnaan monessakin aiheessa

      4. Faktoista ei joudu, niiden harkitsemattomasta esitystavasta voi joutua vastuuseen.
        Onneksi ei Suomessa heru linnaa moisista, toisin kuin Briteissä ja Saksassa.
        Faktaa vain pöytään siis.

      5. Sellaisessa, että jos sinä esim. tässä yhteydessä linkität kiven kovia faktoja asiasi puolesta niin et takuulla tule päivääkään istumaan telkien takana siitä hyvästä.

      6. No ainakin ulkomailla nuo persujen hololait ovat merkinneet tätä ja persut kannattivat jo 2011 uutta vihapuhelakia, joka nimenomaan mahdollistaa faktojen esittämisestä tuomitsemisen

  9. Kolonialismi eli uudelleen asuttaminen on oikeampi termi. Entisille käy niin kuin alkuperäiskansoille kautta historian ennenkin on käynyt. Resesrvaatti, syrjäyttäminen ja sukupuutto odottaa.

    1. Toisaalta en vertaisi näitä nykyajan syrjäyttäjiä ahkeriin uudisasukkaisiin esim. Amerikassa. He lähtivät rakentamaan sinne uutta elämää ja loivat nykyisen Amerikan. Mitäs murjaanit tekee, kun pääsevät länteen?? Lähinnä joka sortin rikoksia. Mitään ei tarvitse tehdä, jollei huvita. Kuppaavat länsimaita niin paljon kuin ehtivät.

  10. Väestön vaihtuminen tai väestönvaihto, kuitenkin tarkoitus on heikentää Eurooppaa ja aiheuttaa sekasortoa. Mikään muu maanosa ei ole niin tyhmä, että noita ottaisi vastaan.

    1. Vanhojen siirtomaavaltojen ynnä Pohjois-Amerikan valmis mallihan tuo on. Jenkkilä ja Kanada soveltavat vieläkin yhtä työnään. Niitä ei kukaan johtohenkilö kyllä uskalla eikä osaakaan tyhmiksi sanoa.

      1. Sillä erolla ettei läpsylle Amerikan mallisssa anneta esim. New Yorkissa omaa yksiötä Times Squarelta.

  11. Aivan sama puhutaanko väestön vaihtumisesta väestönvaihdosta. Pistäisi miettiä, mitää siitä seuraa.Ei tunkua ole ennen ollut etelästä pohjoiseen, vaikka ei tarvittu passeja tai henkilöllisyystodistuksia vaikka kulkeminen ei olut heppoa, Jos tapahtui suunnilleen samoilla leveysastella suuri väestön vaihto, siitä ei historian mukaan seurannut hyvää.

    Nyt tapahtuu suurta muuttoa etelästä pohjoiseen, siitäkään ei voi olla hyvät seuraukset. Etelän asukkaat eivät ole tottuneet pohjoisen ankariin oloihin, eivätkä totu muutamassa sukupolvessa. Olo on tästä syystä vaikeaa ja monet ryhtyvät rikollisiksi. Lopulta se onkin ainoa tapa pysyä elossä.

    1. Etelän asukkaat lähtevät leveämmän leivän ääreen heti kun siitä alkaa olla puutetta. Tästä kertoo mm. se etteivät monet katso lasten suomen osaamista niin tärkeäksi asiaksi että laittaisivat lapsensa päiväkotiin kieltä oppimaan.

  12. Neuvostoliitossa oli ihan tarkoituksellinen väestön vaihto. Viroon tuotiin venäläisiä kysymättä mitään paikallisilta asukkailta. Ero nykyiseen systeemiin oli siinä, että he tulivat töihin Viroon.

    Toki heillä oli erilaisia etuoikeuksia vaikkapa asuntojonoissa, mutta kukaan ei muuttanut Viroon tarkoituksena ryhtyä lorvimaan. 50 vuodessa lähes puolet asukkaista oli Venäjältä tulleita tai heidän jälkeläisiään

    1. Tuo Venäläisten siirtäminen Viroon on edelleenkin siellä helvetinmoinen ongelma ja vitsaus sisäpolitiikassa sekä kansallisessa turvallisuudessa.
      Hyvä varoittava esimerkki lähinnä.

      Ei ryssiä minnekään, kiitos.

  13. Väestön vaihtuminen on pääsääntöisesti huono juttu, oli ne sitten Sveitsistä (kukkuu alppitollot) tai afgashittanista (kulttuurikeharit). Mutta väestöä voidaan tuoda Kainuusta, Savosta Karjalasta ja Österbottenista tänne töihin paikkaamaan kestävyysvajetta. Opettaa niille suomen kieli ja hyvät käytöstavat, vähempi viina enempi ooppera (itseironiaa). Anyway, tuotakoon naisia vaikka Iranista synnytystalkoisiin (olemmehan vähän Uralin Sumerin perimää), nuo naikkoset antaisivat kiroamansa rangaistuskaapunsa ilosta kiljahdellen tyrmistyneen Iranin uskontopoliisin hoteisiin. Miksi muuten jakkupukuinen natsima ei puolusta heimonsa afgaaninaisia jotka kituvat maanpäällisessä islamin helvetissä

  14. tietysti väestö pitää vaihtaa, tällaiset ihmiset kun eivät
    osaa päättää asioistaan, varoistaan tai luonnon varoistaan,
    -siihen tarvitaan joku muu, jolla riittää selkäranka pitää
    omansa vallassa ja hallussa.

  15. Hienoa kun PT oli hermolla jälleen. Keskisarja on olevinaan kuin karannut vene aaltojen armoilla, mutta viesti menee kyllä perille, vaikka välillä juontajille taitaa tulla korvanappiin käskyjä panna Teemu hiljaiseksi. Razmyar tosiaan kilahti, ja huomasiko muut miten hän kiihotti toisia puolueita kuin yhteiseen Keskisarjan tuomitsemiseen väestönvaihto puheesta
    mutta, ei se sitten lähtenyt tulille.

  16. Arvaanpa, että Nazima suuttui, koska ilmeisesti katsoo suurimmaksi osaksi suomalaistuneensa – vähintäänkin helsinkiläiseksi – ja muistutus muinaisista ajoista ei tuntunut reilulta… tai jotain tuohon suuntaan.

  17. Kiinalaiset on seuraavaksi tulossa .Kiinalaismies osti maa-alueita Rovajärven puolustusvoimien harjoitusalueen vierestä ja pyörittää useita yrityksiä Rovaniemellä .Näinkö Suomesta voi kuka tahansa ostella maa-alueita ja perustaa yrityksiä epäilen että työntekijätkin tulee Kiinasta se on sitä pehmeätä maan valloitusta.

  18. Somppulaivalla menin Ruotsisiin ja takaisin, toissapäivänä.
    Sossun projekti.
    Möly oli hirvittävä.

  19. väkinäinen vaihto ilman muita. olof palme pikkulintujen visertelyjen mukaanhan sitä hurrilaan ajoi aikoinaan. laitto joku kylmäks sitte…oliko kaukaa viisas?

  20. Väestön vaihtumisen määrää ja vaihtumisen nopeutta tärkeämpää olisi tehdä julkisella paikalla arviota mikä osuus ihmisistä on siellä liikkeellä työasioissa tai muuten kuin vain maleksimassa yhteiskunnan varoilla. Tällä on suuri merkitys Suomen tulevaisuuden kannalta.

    Jamppa vaan

  21. Väestön vaihtuminenhan on aivan luonnollista evoluution kulkua jos se tapahtuu ilman yhteiskunnan massiivista tukea. Näin saatu väestövaihto on varma tie nopeaan tuhoon, sillä se tarkoittaa että huonoin aines lisääntyy enemmistöksi eli mahdoton yhtälö. Paskasta ei saa konvehtia.

  22. Mitä väliä termillä on? Lopputulos on kuitenkin ihan sama. Sitäpaitsi salaliitto ei lakkaa olemasta salaliitto vaikka sen olemassa oloa ei kykenisikään todistamaan.

    Eikö asialle pitäisi tehdä mitään kun todisteet on väistämättömät? Tällä menolla Suomea ja suomalaisuutta ei pitkään enää ole.

  23. Trump riemuitsee korkeimman oikeuden ”mahtavasta päätöksestä” – synty­peräinen kansalaisuus vaakalaudallaYhdysvallat|Trumpin mukaan päätöksellä voitettiin ”radikaalit vasemmistolaiset tuomarit”, jotka olivat ”uhka demokratialle”.

    VS

    MSNBC median käyttämä ** puolueeton** profesori **Laurence Tribe

    https://www.youtube.com/watch?v=Dkzub79HxEw

    Tribe on herättänyt kiistaa levittämällä salaliittoteorioita Donald Trumpin soveltuvuudesta presidentinvirkaan. Dartmouthin politiikan tutkija Brendan Nyhan kritisoi Tribea ankarasti sanoen, että hänestä ”on tullut tärkeä väärän tiedon ja salaliittoteorioiden levittäjä Twitterissä”. The Atlanticin McKay Coppinsin mukaan Tribe on ollut ”erityisen aktiivinen Palmer-raportin ” , ”liberaalin blogin, joka tunnetaan salaliittoteorioiden levittämisestä”, ”tukija”. Tribe poisti Palmer-raportin jälkeen julkaistut twiitit ja kiistää kiistanalaisen tarinan paikkansapitävyyden. 
    Vuonna 2025 Tribe väitti, että Elon Muskin ja hänen johtamansa hallinnon tehokkuuden ministeriön yritys käyttää valtaa Yhdysvaltain liittovaltioon on laiton. Triben mukaan Muskilla on ”ehdottomasti” eturistiriita roolissaan hallituksen urakoitsijana ja liittovaltion työntekijänä. 
    MSNBC kertoo 
    Harvard Constitutional Law Professor Laurence Tribe
    vaikka oikeasti
    Tribe on yksi liberaalin American Constitution Societyn perustajista . American Constitution Society on laki- ja politiikkajärjestö, joka perustettiin vastustamaan konservatiivista Federalist Societya
    Katso wiki 
    ja järkyty American Constitution Societyn ääri vasuri tavoitteista  
    woke ideologian tunkemisesta lakiin
    siis MSNBC käyttää näitä äärimäisiä sekopää liberaali vasureita
     agendansa pönkittämiseen
    mutta siinä on vain yksi iso ongelma
    Niiden käyttäminen tuhoaa MSNBC luotettavuuden USKOTTAVUUDEN kokonaan

  24. Vasen Kaista media kertoo 2025

    Pride-juhlan viesti on **vasemmiston ytimessä **

    Helsinki Priden juuret ulottuvat vuoteen 1975 asti, jolloin järjestettiin ihmisoikeusjärjestö Setan ensimmäiset vuosijuhlat

    Li Andersson ja Jussi Saramo osallistuvat Budapestin kielletylle Pride-marssille

    YLEN Versio 

    Jopa 100 000 marssii pääkaupungissa **yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon puolesta**

    YLELLÄ Ei sanaakaan **Helsinki Priden vasemmiston ytimestä **
    vaikka sitä se oikeasti on 
    palestiina liput liehuten huomaan

    PS
    vasemmiston ytimessä 
    Helsingin pormestari Daniel Sazonov (kok) marssii yhtenä kulkueen kärjessä.

  25. Mutta miksi näin tehdään kun tämä on suunnitelmallista toimintaa? En vain ymmärrä miksi eurooppalainen rotu pitää sekoittaa tai korvata näillä olemattomien osaamisten ja kristillisten arvojen pilkkaamilla ihmisillä.

    1. Kyllä sinullekin on tietoa annettu. V… että etoo tuo kysely miksimiksimiksimiksi

      1. Eipä sille näköjään ole kun tarvii kysellä, joten mikset jakaisi sitä salattua tietoa muillekin tietämättömille samalla?

    1. On ne epeleitä. Ja kuinka moni ei jää kiinni …

  26. Näin MÄTÄ Ruotsi on jo: VIIDEN SISARUKSEN MATUPARVI, JOISTA YKSI ON POLIISI, KUSETTI SÖDERTÄLJEN KUNNALTA JA SAIRASKASSALTA YLI 6 milj kr. Saivat vankilatuomioita törkeästä huijauksesta. Uhkailevat nyt kunnan virkamiestä joka teki poliisi-ilmoituksen. MYÖS TYÖNANTAJA JA AMMATTIYHDISTYS KÄÄNSIVÄT TYÖNTEKIJÄLLE SELKÄNSÄ! Ei olisi saanut ilmiantaa syriaanoja/syyrialaisia tai mitä V porukkaa nämä ovat.

    ”Det var mitt under rättegången i vintras. Kommuntjänstemannen NN hade just vittnat mot den familj i Södertälje hon flera år tidigare börjat misstänkt för omfattande assistansfusk – där en av bröderna är polis.
    När hon lämnade rättssalen och var på väg upp i trapphuset vid Attunda tingsrätt, kom han ikapp henne.
    – Vill du ha skjuts hem i min Porsche? Den är svart nu, tidigare hade jag en vit, sa han enligt åtalet.
    N stannade till, förvånad. Hon förstod först inte vad han menade. 
    – Efter det säger han upprepade gånger: ”vet du inte vem jag är, vad jag jobbar med. Va, va…?”. ”Hotar du mig”?, frågade jag då.
    När hon trängde sig förbi honom, hörde hon ytterligare en kommentar från polismannen:
    – Jävla åsna.

    Hon slog larm till kommunledningen – men möttes av tystnad. Snart började kolleger vända henne ryggen. Hon blev utfryst, ifrågasatt, och till slut trakasserad.
    När hon försökte få till ett möte med ledningen fick hon ett oväntat besked från en facklig representant:
    – Jag fick höra från en facklig representant som hjälpte mig: om ledningen går med på att träffa dig som visselblåsare, kommer du att få sluta. Du kommer inte ha jobbet kvar.

    Efter en omfattande polisutredning åtalades de fem syskonen för att ha lurat till sig över sex miljoner kronor från Södertälje kommun och Försäkringskassan. Utredningen visade att medan de tog ut lön som assistenter för sin pappa, reste de till sol –och skidorter och åkte på kryssningar.
    De dömdes i vintras till fängelsestraff på mellan 1,5 och 2 år och 9 månader för grovt bidragsbrott. Även mamman och en svåger dömdes.”

  27. Suomessa harjoitetaan politiikkaa, joka johtaa väestön vaihtumiseen. Kyse on tietoisesta väestönvaihdosta. Suomalaisten lisääntymishaluja yritetään lannistaa muun muassa homopropagandalla.

  28. Tällä väestönkehityksellä ajamme betoniseinään.
    Tällä koulujen kehityksellä ajamme betoniseinään.
    Tällä valtionvelka kehityksellä ajamme betoniseinään.
    Tällä homosteluhehityksellä ajamme betoniseinään.
    Tällä ilmastohulluus kehityksellä ajamme betoniseinään.
    Tällä vihersiirtymähulluudella ajamme betoniseinään.
    En edes pitkällä tähtäimellä näe mitään valoa tuohon kehityskulkuun.
    Ellei PS saa yli 50%:n kannatusta.
    Suomen mediat ja niihin uskova tuulipukukansa pitää siitä huolen että eivät varmasti saa.

  29. Orban puhui taas täyttä asiaa
    “In Hungary there are zero illegal immigrants. Crossing border without permission is not a human right, it is a crime. If you want to come to Hungary you must ask for permission, then authorities will decide whether to let you in.”
    https://x.com/RadioGenoa/status/1780962632226205911

  30. Miksi mennä vasemmiston mukaan tanssittavaksi sana akrobatia asioissa?

    Tilastofakta on tilastofakta ja se on ihan sama mitä vasemmisto vinkuu ja viksee.

Comments are closed.