Kela kertoo kuvien avulla kehitysmaalaisille tukien hakemisesta


Helsingin Itäkeskuksen Kelassa otetaan käyttöön asiakkaille ohjeistus selkokuvilla. Kokeilujakson jälkeen selkokuvat otetaan käyttöön maanlaajuisesti.

Asiasta kirjoittaa mm. Vantaan Sanomat. Näissä Kelan lapuissa on siis tulkattu esimerkiksi toimeentulotukihakemus kuvilla. Kuvien alla on sitten yksinkertaisella kielellä tekstiä suomen lisäksi ruotsiksi, englanniksi, arabiaksi, somaliksi, venäjäksi ja ukrainaksi.

Kelasta kerrotaan, että piirtämällä ja kuvien avulla kehitysmaalaisille on helpompi kertoa mistä on kysymys, kuin yrittää selittää asiaa kielellä, jota kukaan ei ymmärrä.

Enpä tiedä, onhan tämä jo vähän naurettavaa. Niiden piti olla: koodareita, päälääkäreitä ja ydinfyysikkoja (Anssi Kelan biisin nuotilla!). 

Ei tullut muurareita, ei päälääkäreitä eikä koodareita, tuli luku- ja kirjoitustaidottomia kehitysmaalaisia, joille kuvien avulla kerrotaan kuin pikkulapsille, että miten Kelasta haetaan sosiaaliapurahaa. Näitä me sitten elätämme, kuuntelemme niiden mölinää ja haistelemme paskan hajua.

Siis miksi toimeentulotuen hakija ei käytä tekoälyä tekstin kääntämiseen? Se kääntää ja tulkitsee, mutta…

 


52 thoughts on “Kela kertoo kuvien avulla kehitysmaalaisille tukien hakemisesta”

  1. Millä perusteella tarvitsemme näitä Suomeen?? Onko kelalla liian vähän elätettäviä??? Suomessa nähtävästi liikaa rahaa, että siihen ihan hukkuu, jollei murjaanit tule pelastamaan liialta hyvinvoinnilta. Voi vattu. Voisin kirjoittaa paljon rumemmin, mutta olkoon nyt.

    1. Suomi ei tarvitse, mutta esimerkiksi oppilaitokset tarvitsevat notkujia jotta niiden yksiköitä ei lakkautettaisi omien ikäluokkien pienentyessä.

      Kannetaan siis vettä kuivuvaan kaivoon.

      1. Kyllä Svealand on kultamitalilaatua TYHMYYDESSÄ, uskomatonta. Joku kk eteenpäin, kunkku Carrloos o SILLfffiiia järkkäävät 1/4 mile Camel Dragrace Mantorp. Steffe Turskanpää o Munapää Frederik hoitava kuulutukset. Kansainväliset kisat, Iran, Irak, Bangladesh, Pakistan, Afganistan ja muut Persereikämaat, eli PASKAvärisuora. Milloin soome ?

      2. Vielä 1, jos jaksatte – Paavo & co myös. Hki, LÄHI-ITÄkeskus, Bamyan market, Jauhettu liha säilöntä +10-16c, njet etusorkkien pesua-saippua, takaovet levällään-ROTTArikas alue, eväitä käytävillä-lattioilla ym ym, edell ravistus maaliskuu, njet vaikutusta. Putkan omist afgaanit, mahtaako olla Naziman (kura)haara virma ?

      3. Ennemminkin tulee kaivosta mieleen se keissi, missä naapurin väitettiin tuikanneen paskanpalan kaivoon, jolloin vedestä tuli juomakelvotonta. Ja paskaahan se siellä vedessä tosiaan lilluikin, mutta naapurin syyksi asiaa ei oikeudessa voitu lukea.

    2. Voiko olla totta, SUURTYHMYYS viety yli järjen rajojen ? Jos sontakuono ei osaa lukea-kirj, niin pöytään tarjoillaan tikku – kivi meny, aasia + african apinaa tyhmempikin osaa laitta ruxin, kun kyse Gela KRAHA, sitähän tulee seinästä. Abdullaaah, Ismael ab Basga o Gutale Abdirrkkamin Sonda naaatiskeleva soome Sponss. Ja kuvan Gela-akka, useampi värinen hihna kaulassa, suvakki, kuinka käy, jos siihen solmii köyden…?

      1. ”Voiko olla totta, SUURTYHMYYS viety yli järjen rajojen?” En keksi tuolle sellaista adjektiivia, joka kuvaisi oikein ruotsalaisten vähä-älyisyyttä tässä asiassa.

      2. Oikeassa olet, ties mitä kaikkea vielä joudumme näkemään-kokemaan-lukemaan.

      3. Ja kas, ripeä PUNAPEUKALO jo ehti kertoa kantansa ! Mistä näitä SIKIÄÄ ? Ei ule elämä helppoo. Onk LaTa kansipahvi palant vai SKP juhlissa njet ule BörSSikeitto ?

      1. Ja kappas, onk vastaavia Krahan tilausKubong lähetetty soome rahvas ?

      2. Ilmeisesti MATALA-äly, somalit-neeeeekerit-afg (nazima väki), puissa kiipeilevät ym innnssssinjöörit + toktorit, lukutaidottttomat korkeakoulut käyneeeet moniosaaaajat saavat only erikois KRAHAkubong .

    3. Ainoa fiksu maahantulija ikinämilloinkaan oli ET..
      Oppi kielen ja käytöstavat..

      Ja palasi takaisin kotiin.

    4. Todellakin, parahin nti. Piikivi,

      mihin Suomessa muka tarvitaan neekereitä? Eihän meillä ole puuvillapeltojakaan!

      Ja mihin tämä johtaa? Ohessa Paul Joseph Watsonin vertailu Pariisin ja Tokion markkinoista. Pariisissa mainitaan olevan 45% tulokkaita, mutta YKSI ranskalainenkin kauppias sentään löytyi!

      Meillä on pääkaupunkiseudulla päiväkoteja ja ala-asteita, joissa on 80% ja ylikin S2-oppilaita ja kun nämä ovat aikuisia parinkymmenen vuoden kuluttua ja saaneet omiakin perheitä perustettua on tilanne oleva vielä rikkaampi kuin Pariisissa jo nyt!

      What Comes Next…

                       https://www.youtube.com/watch?v=xtT9wNXZq8Y

    5. Ihmettelen mitä on tapahtunut karkoituksille? Osattiinhan sitä aikoinaankin…

      Se oli -60 lukua kun Kaivopuistossa rupesi pyörimään Italaialaisia ja meno alkoi muistuttaa lähi-itä keskuksen menoa. Italianot pyörittivät nuoria suomalaisia pimuja huumeiden ja parituksen merkeissä. Kunnes…

      Se oli yksi lauantai iltapäivä kun paikalle ajoi kolme bussia ja niistä tuli paljon poliseja. Ne pakkas kaikki italiaanot busseihin ja suunta otettiin kohti seutulaa. Siinä ei kyselty viisumeja, vuokrasopimuksia tai perheiden yhdistämisiä. Kaikki seutulaan ja lentokoneella Italiaan takaisin. Sen aikaisia lentokoneita saattoi olla kaksi mutta yksi ainakin.

      Homma tapahtui nopsasti ja tehokkaasti. Kysyää vaikka Aaltosen Remulta. Oli samaan aikaan Kaivopihassa kahvilla.

      1. Näin samalla vuosikymmenellä syntyneenä voinkin todeta onnellisena kokeneeni normaalin Suomen, jota se oli vielä 80-luvullakin ts. murjaanivapaa. Mutta silloin sitä ei osannut riittävästi arvostaa.

    6. Ei näitä tarvitakaan. Ne pärjäisivät kyllä omissa maissaan eikä rahaa menisi niin paljon.
      Ehkä Suomi luulee poliittisen korrektiuden tekevän maasta utopian, kuten Ruotsi aikoinaan.

      Joku multitalenttiperhe oli saanut Kelasta lähi-itäläisen ns. oikean maton, mihin keskiluokkaisella suomalaisella ei ole varaa.

      Murjaanien ei tarvitse osallistua maan toimintaan. He voivat ryypätä, pitää ”pizzeriaa”, mikä onkin kulissi rahanpesulle ja jostain kellarista voi löytyä ihmiskaupan uhreja. Ja mistäkö tiedän tämän? Selvitin sen kun pyydettiin mukaan vahtimaan aluejaoista ja näin muovipussissa passeja ehkä noin 20. Ilmeisesti jälkeenjäänyt insinööriopiskelija puhui englanniksi että kuinka helposti rahaa naisista saa. Joku sukulaiskarvaranne löi sitä kupariputkella päähän, mutta sain kuvan bisneksestä.

      Näitä Y-tunnus ”yrityksiä” on joka puolella ja kerran tilattiin pizza sellaisessa paikassa, mutta koska eivät osanneet tehdä pizzaa ja kirjoittaa kuittia kaupan pakastepizzalle, meni paikka kiinni. No olihan kello jo melkein 13:00.

      Tajuaakohan poliisi mitä nämä paikat ovat. Asekätköjä… Huumekätköjä… Kuulusteluhuoneita vihollisklaanilaisille… Jos minä tajuan, miksei sateenkaari-poliisi tajua?
      Totta helvetissä ählyt(kin) ymmärtää pitää tällaiset tuotteet eri rotanloukoissa!

      Tajuaa rikospoliisi tai ei, bulvaani ei ole kuitenkaan tavoitettavissa ja videolinkin toisessa päässä saksaa täydellisesti puhuva impostori sekä ”miljonääriöljysheikki” kuka aikoo valittaa Euroopan oikeuteen, Amnestyyn, Suvakki-liittoon, Anarkisti RY:n, jne poliisin rasistisesta kohtelusta ja kuinka happi on meinannut loppua kuulemisessa kun kirjanpitokin on joskus sakannut. Tutkiva journalisti ei halua kajota tikullakaan ko. asiaan.
      Eli verovapaus näille reippaille yrittäjille! Verotus on haramia valloittajauskonnolle!

      Oikea bulvaani on jonkun maakellarin patterissa kiinni nippusiteillä tai jo vankilassa istumassa sattumalta samannimisen pomon tuomiota.

      P.S. Luuleekohan Suvakki-liitto, että ählämi ei käytä alkoholia tai syö sikaa. Kyllä ne ovat monesti jossain pervitiinissä viskipullo kädessä juttelemassa Kelaan ja pyytämässä lomarahaa sota-alue Irakiin. Koti on tuhoutunut taas yöllä amerikkalaisten ohjusten takia, joten hotellimajoitus on saatava käyttörahan lisäksi. Fatima ja Nasima tietää, muttei kerro.
      Se olisi pahaa mainosta moniosaaja-seuralle ja muille multiculti yhdistyksille.

      1. No tämä oli kyllä mahtavan hyvä kirjoitus! Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen lukee tämän. Silmät voisi avautua enemmänkin.

  2. Ohjeet on jo suomeksi ja ruotsiksi. Mitään muuta ei tarvita!!! Jos et osaa hakea sponssirahaa, ole ilman sponssia ja hanki itse rahat elämiseen.

    1. Jokainen vastaava virkasiilo yrittää kuluttaa mahdollisimman paljon rahaa jottei sen budjettia leikattaisi.
      Noiden lepakkonauhojen kanssa poseerataan siis pikemminkin ylöspäin kuin ulospäin.

  3. PELKO POIS, JOSKUSHAN SITÄ ON KUMMINKIN/MUMMINKIN KUOLTAVA!!! 👍👍👍

    ”Marttala muistuttaa tiedotteessa, että ryöstö katsotaan törkeäksi esimerkiksi silloin, kun teossa aiheutetaan vaikea ruumiinvamma tai hengenvaarallinen tila, teko tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla tai siinä käytetään ampuma- tai teräasetta.
    – Vaikka tekoja on kuluneen vuoden aikana ollut lukumääräisesti paljon, ei kansalaisten kuitenkaan tarvitse olla huolissaan omasta turvallisuudestaan, hän kertoo.” 😂😂😂

  4. Eikai nyt joku Sarven Sankari tiedä mitä on TEKOÄLY kun ei sillä ole TAVALLISESTAKAAN älystä mitään tietoa,

    1. Eikä sitä tiedä virkailijatkaan.

      Mutta sitä minä ihmettelen että kun meillä on Suomessa paljon suorittavan työn ihmisiä joilla oikeasti on paikat rikki eikä niitä neuo kukaan. Missä KELA silloin on? Jos unohtuu joku rasti jostain tai selvennyksen selvennys niin 3kk tai puoli vuotta pukkaa karenssia ja hakemukset hylätään sen vuoden osalta.

      1. Tai esimerkkinä nuori lukiosta juuri päässyt ja omilleen muuttanut, on saanut lahjana lakkiaisrahaa tonninverran tililleen. Kelan mukaan tuon 1000euron tulee riittää koko vuoden menoihin…. Taikatonni….

  5. Jos ei ole Suomen kansalaisuutta ja kunnollista suomen kielen taitoa, niin ei Kelaan pitäisi olla mitään asiaa.

    1. Onneksi PS on tehnyt lakialoitteen, jolla asiaan tulee muutos, eikä ainakaan kansalaisuuksia jaeta kuin ämpäreitä Kärkkäisellä. Valitettavasti se vaan vie aikaa ja jos hallitus vaihtuu demarivetoiseksi, se haudataan saman tien.

  6. Onko Kelanaisella Pridenauha kaulassa? NO ON!

    Raha on Allahin rahaa, ei pidä unohtaa sitä.

    1. Hyvä huomio. Nauhassa lukee Kela eli Kela organisaationa edistää pervessioiden leviämistä,

  7. ”Siis miksi toimeentulotuen hakija ei käytä tekoälyä tekstin kääntämiseen?”
    Siksi se ei käytä tekoälyä kun sillä pöljällä ei ole itsellään minkäkäänlaista älyä. Ei omaa eikä tekoälyä. Siis älytön luontokappale.

  8. On siellä itiksen kelassa tullut käytyä muutaman kerran eikä siellä juuri muita olekaan kuin ählyjä toiseltapuolen maailmaa.
    Kerran poliisit kantoi sieltä ulos jalat ja kädet raudoitetun lähi-idän ukkelin.

  9. Näin koko maailman sosiaalitoimistossa tehdään. Voisi kääntää vielä kiinaksi niin sieltäkin tulisi väkeä elätettäväksi

    1. Toiveet, odotukset ja todellisuus eivät vieläkään aina kohtaa!

      Tässä esimerkki kaukaa kauniista Irlannista, mutta se kuvannee yhtä hyvin tilannetta meillä Hölmölässä:

      HE FLEW TO IRELAND FOR A FREE HOUSE — THEN FILMED IT!

                       https://www.youtube.com/watch?v=DagTLwulekQ

  10. Siis miksi toimeentulotuen hakija ei käytä tekoälyä tekstin kääntämiseen? Se kääntää ja tulkitsee, mutta…
    60 äo:lla ei edes tajua, mikä tekoäly on. Yleensäkin, kun on luku-, lasku- ja kirjoitustaidoton, niin millä vitun eväillä edes ymmärtää mitä kaavakkella sanotaan. Marakatin ymmärrys riittää siihen, että Suomessa jaetaan ilmaista veromaksajien rahaa, kunhan osaa sanoa taikasanan.
     

  11. Ja huom! Kuvaselityksetkin ovat RASISMIA! Ei ole RISPEKTIÄ eikä ylemmän rodun kunnioitusta yhtään. Kohdellaan kuin APINOITA! EIKÄ SAADA EDES ILMAISIA BANAANEJA!!!!

  12. Ei vittu. Aika sairasta. Taas mua on huijattu. Näitten nerojen ansiosta piti pelastaa hyvinvointivaltio Suomi,eikä työntää Suomea takaisin kivikaudelle. Kiitos vihreät,sdp,keskusta ja kokoomus tästäkin.

  13. Jos ohjeet ovat arabiaksi, pitäisi ne olla myös afrikaksi

      1. Voishan sinne ottaa Korkeasaaresta simpanssin tulkiksi. Afrikan kädellinen puhuu sujuvaa simpanssia.

  14. Kelassa riittäisi vielä siivotavaa paljon näemmä.

  15. Kun media vielä kertoi asiat, kuten ne ovat.

    1. Luin pikaisesti sähköpostiosoitteen: kalja.virta@…

  16. Ylijäämämaisterit ovat saaneet taas töitä. Kuinka monella kielellä niistä Kelan etuuksista jo kerrotaan, onko 17 lähellä? Toisaalla on vanhoja huonokuntoisia ihmisiä, suomalaisia, joille ei kukaan viitsi kertoa yhtään mitään. Arvojärjestys se olla pitää! Ja ne arvothan on meillä kohdallaan, varsinkin muualta tulevien ihmisarvo ja -oikeudet. Velvollisuuksista sen sijaan ollaan hiljaa kaikilla kielillä.

  17. Ohjeet pitäisi kääntää myös afrikaksi.

    1. Eikö tuo kuvakirjoitus ole juuri sitä?

      Aivan kuten Saharan asukit piirtelivät kallioihin 7000 vuotta sitten. Ei turhia muutoksia toimivaan kirjoitusjärjestelmään, sillä mitä lisäarvoa ne toisivat niin kauan kuin KELA kerran maksaa ja Taikaseinä toimii.

      Mutta mitä jos sateet eivät enää tulekaan?

      Lainaus:

      ”Sahara oli rehevä ja kuhisi elämää vielä 6 000 vuotta sitten – suomalais-brittiläinen tutkimus mallinsi Saharan vihertymisen ja kuivumisen syklin syyt”
      ”Kun Sahara oli vihreä, ekologinen portti pohjoiseen oli auki myös varhaisille ihmislajeille. Tutkimus on osa hanketta, jossa selvitetään ilmaston vaikutusta ihmiskunnan levinneisyyteen.”

      https://yle.fi/a/74-20051613

  18. Räjäyttävän mielenkiintoista.

    Normaali ihminen laitetaan tekemään kaikki helvetin jutut uudestaan jos vaikka nyt veronpalautusten aikaan on tilannetta seurannut. Kun jäljelle jäävän150€ köyhäinavustuksella (keillä on raha-asiat mallilla – luulee jotkut niistä että työttömät juovat yökerhojen samppanja-huoneissa joka päivä), yrittää selvitä kuukauden, rikkoo se EU:n linjaa ja onhan Suomi saanut muistaakseni nootteja Brysselistä.

    Mutta annas olla kun siellä on koko afgaanisuku hakemassa maksusitoumusta aseisiin, ei asiassa mene kauan. Tulkki kääntää pienestä rahasta asiat täysin perseelleen vaikka hakijoilla olisi kultaiset panssarikaulaketjut ja 10 000€ kello kädessä. Ulkona odottavat valkoiset Bemarit, mitkä ovat osaajille elintärkeitä ja kuuluu muhamettilaisuuteen.

    Itselläni jäi 4,20€ jotain ylijäämää, mikä on muutettu varallisuudeksi jolloin asiat menevät niin, että sieltä ei saa yhtään mitään apua. Jos omistat auton, on se kelan mukaan realisoitava rahaksi. Säästäminen pankkitilille on kiellettyä. Sitten ihmetellään miksi rikoksia tehdään. Pirin ja Albanialaisten tallipillerien myynti on lisääntynyt varsinkin slummeiksi laskettavilla alueilla 50%, vain jos arabi- ja romanidiilereiden alueet pysyvät kasassa. Poliisit eivät rasismisyytteiden vuoksi kollaa kuin valkoihoisia hiiriä.

    Viinan trokauksen lisäksi on alkanut esiintymään ruoan trokaajia.

    Sote on lyönyt heikoimmassa asemassa olevia haymakerilla sairaalajonoon.
    Aplodeja tästä päättäjille, kuten myös sanasta ”hyvinvointialue”. Sen kuuleminen ei kuulostaa vitsiltä enää. Pikemminkin aiheuttaa oksennusrefleksin.

    Se kuulostaa että ihmisiä pisteytetään maaorjien uuden tulemisen pedonmerkiksi.

    Virastoissa on paljon suomea taitamattomia työntekijöitä. Eli kielemme katoaa.

    Jos Petteri Orpo laitetaan internointi-leirille oppimaan yhteiskuntaoppia vuodelta 1980, se voisi auttaa.
    Muuten hänet voisi syöttää villeille. En välittäisi. Nyt hänellä on ansaitulla kesälomalla yhdellä kesämökeistänsä. Älä huku, Pete! [sic]

  19. voe vatun kelatantta-lampaat mitä te oikein teette kantaväestölle ja lopulta itsellenne? niinpä, kaivatte omaa kuoppaanne onnellisen tyhminä…teette kuin joku taho tahtookin teiden tekevän. ei hyvä heilu kuulkaas tantat.

    1. ..niin ja jos joku heiluu on se neekerin kulli vasten kasvojanne.

  20. Kuviin voisi lisätä sellaisen jossa ahmed ahne kieriskelee setelirahakasassa mukanaan 2 alastonta matupatjaa. Happy end

Comments are closed.