Nuorten ryöstely jo niin arkipäivää, että uutisointi lopetettu


Uusruotsalaisten ruotsalaisiin nuoriin kohdistuvat alistusryöstöt ovat nykyään jo niin arkipäivää, että niistä kirjoitetaan, jos kirjoitetaan, vain tällaisia pikku uutisia.

Halmstadissa 5-7 naamioitunutta miestä hyökkäsi maanantaina iltasella alikulkutunnelissa teinitytön kimppuun. Tytöstä otettiin kuristusote ja hänet uhattiin raiskata.

Sen jälkeen tytöltä otettiin parempaan talteen tämän sähköpotkulauta, puhelin ja vaatteet. Raiskausta ei kuitenkaan suoritettu, vaan miehet poistuivat paikalta ja tyttö jätettiin vaatteettomana tien poskeen.

 


40 thoughts on “Nuorten ryöstely jo niin arkipäivää, että uutisointi lopetettu”

  1. Kyllä. Sen sijaan tärkeimpiä uutisia ovat joko a ) nainen eli vankeudessa suomalaisen juntin kanssa. Lähti Saudi Arabiaan. Tai b) nainen otti avioeron. Mies halusi lapsia. Hän ymmärsi, että ettei naisen asia ole alistua miehen tahdolle. Eikä uhrata vartaloaan. Ja lähti etsimään itseään. C ) ilmaston muutos. D ) miesviha. E ) Naisviha. F) Rasismia. G ) Woke. I ) Sekoitetaan woke pelleily islamiin. Hyödylliset idiootit. Valitettavasti aakkos osaaminen loppui tähän.

    1. Mutanaamat, neeeekerit ja somalian sontasäkit hoitaa ryöstöt, mannikat työttöminä, tai ainahan ne TYÖikäiset eläkeläiset ovat. Ainoat, jotka hui & hai väestä paiskoo pitkää päeevää ova Hulta o Mirjami, keskusvarastolla pittää hoppua, kun serkut 24h toimittava toisten omaisuutta. Kyyyyyösti ja Mertttsssi ova molemb erikoisosaajii, kaek tavara lähteeeb sukkelaa, hai ja sie.

      1. Ja UUTISpläjäys, IltaPÖKÄLElehti kirj, NEEEEEEEKERI saapui soome, maisteli stockan vieressä hönölän herkkui, boroooo, mjuumi limua o ,hessssen piiragoi, joita väitti baras koko eurooppa. Hese mämmit suur B-kvalite, sirppiliiteriväelle (CCCP) passar, kun ottaaab biffin boiess ja tökkää sämppylöiten vallliin lihakortin.

      2. Valokuvassa neeeeekerin nenä lähes yhtä leveä kuin pää. Jou ja jou.

  2. Niin on. Kuinka kauan suomen lampaat
    ja nuorempi sukupolvi katsoo tällaista toimintaa. Aikonaan suomalaiset puolustivat ww2 suomen itsenäisyyden ja samalla elämän arvot. Nykypäivänä vaan woketetaan. Tämmöstä se on nykypäivänä valitettavasti suomessakin. Jotain tarttis tehdä

    1. Ei vaan ole niitä tekijöitä. Someilu on paljon tärkeämpää.

      1. On niitä, mutta räkähuulille on käynyt hyvä säkä. Ainakin minun suhteeni.

  3. Joku hermostuu näihin ulkomaan kädellisiin, kantaa asetta mukana ja vielä käyttää sitä.

    1. Heh no tuskinpa vain. Se on valkoisella kuitenkin se aseen käyttökynnys kohyalaisen korkealla. Siinä olisi oma elämä pilalla.

      Muutenkin taitaa se ns. maahanmuuttikritiikki jäädä nettiöyhötykseksi. Katotaanpa vaan niin seuraava hallitus on ästeepeetä. Ja nettiöyhöttäjät ihmeissään kuinkas tässä näin kävi, vaikka Tosi Miehekkäänä Protestina jätin oikein äänestämättä. 😀

      1. Kommunistihallitus tulee vääjäämättä seuraavaksi, jos jotain ihmettä ei tapahdu. Johan tässä on ehtii verenpaine laskemaan, kun parin vuoden päästä taas ohisalot, bideet andersonit ja muut paskakommunistit ovat taas eduskunnassa lässyttämässä intersektionaalista feminismiä ja razzizmivalitusta. Olisipa rahkeita niin muuttaisin Sveitsiin. Siellä osataan laittaa marakatit ruotuun ilman paskapuheita.

      2. Aseenkäyttökynnys on mielenkiintoinen kysymys. Toistaiseksi tällaiset tapahtumat Pohjolassa ovat jotenkin vielä edes jotenkin vähemmistössä. Mutta aseenkäyttökynnys Brasiliassa tai muussa Etelä Amerikan maassa on vähän eri juttu, sitä kun ei ole. Siellä voi ihan laillisesti laittaa päällekarkaajat ja ryöstäjät kylmäksi autolla, aseella tai millä tahansa vehkeellä. Silti yrittäjiä on, vaikka henki menisi. Toki kotioloissa, jos öykkäri tunkee ovesta sisään kirveen tms aseen kanssa, aseenkäyttökynnys laskee hyvinkin alas. Amerikan meininki on myös eri juttu, niin kuin tästä Breward Countyn sheriffin puheesta voi päätellä. Tekisi hyvää täälläkin eloapinoille sun muille apinoille kuunnella tämä. https://rumble.com/v6w3q4k-brevard-county-sheriff-wayne-ivey-delivers-a-stark-message-to-potential-rio.html?e9s=src_v1_upp_v

      3. Niitä on netissä hassun hauskoja videoita, joilla mopopoika koettaa viedä rouvan käsilaukun. Ilmeisesti paikallinen nyrkkisääntö on, että siitä vaan autolla rosmon yli. Katkeaa jalka tai menee hanki, ketään ei kiinnosta.

      4. Brasiliassa se on normikäytäntö. Lisäksi roisto saa kimppuunsa aika usein lähellä olevat ihmiset, joilta saa vähintään kunnon selkäsaunan. Kauppiailla ja myyjillä on lähes poikkeuksetta tuliase tiskin alla ja lyijypastilleja jaellaan ryöstäjäjille sen kummemmin miettimättä.
        Noissa Steve Inmanin videoissa rosvot saa hyvällä tuurilla vain kunnon lynkkauksen, huonolla säkällä tulee täysi nollaus 9mm buranan muodossa. Melko sairasta touhua, mutta ei siinä muu auta, kun meno on mitä on.

      5. Kyllä mä hyväksyn tollasen toiminnan ja vielä kovemmankin. Kyllä mä olen sitä mieltä, että tollaset paskat joutaa poistaa kokonaan. Kuula päähän, siinä se vikakin on.

  4. Osa normaalia ja väistämätöntä. Kehitysmaalaituvassa yhteiskunnassa kehitysmaalaisuus ei ole uutinen.

    Se voisikin olla uutinen jos löytyisi neekeri, ähly taikka muu musulmaani joka ei ole ryöstänyt, raikannut taikka muuten perseillyt lajinsa normaaliin käytökseen kuuluvasti.

    1. Ei ole syytöntä neekeriä, arabia tai muita apinoita. Rikollisia kaikki. Siis, kaikki.

  5. Mokuttamisen takana on hyveposeerauksen, bisnesintressien ja alistuskulttuurin lähetystyön lisäksi myös lukihäiriö: monet nimittäin luulivat että tulijat ovat haavoittuvassa asemassa olevia, vaikka ne pyrkivät haavoittavaan asemaan ja katuvaltaan.

  6. Ei vaan ole niitä tekijöitä enää… Kaikki toivovat, että joku muu hoitaa asiat kuntoon ja itse voi keskittyä someiluun ja kännykän katseluun.

  7. Lapset ja nuoret kasvavat ympäristössä jossa haittikset on nostettu jalustalle, niin päiväkodissa, koulussa, yliopistossa, julkisen puolen työpaikoilla, kadulla, kahviloissa ja usein myös kotona.

    Pojat alistuvat ja tytöt on opetettu hyväksymään myös eri ”kulttuurista” tulleet onnenonkijat.

    Pojat jopa käyvät miellyttääkseen mamujen partureissa hakemassa mamuleikkaukset. Tytöt rakastuvat ulkolaisiin sosiaalitapauksiin uskoen kaikki sadut. Arabia on jo osa käyttökieltä.

    Ei näistä sukupolvista ole vastustamaan vaan pelkästään alistumaan kuten heidän vanhempanasakin ovat tehneet ja äänestäneet suurella enemmistöllä vuosikymmeniä saadakseen kansavälisen Suomen.

    Nyt on aika nauttia eikä valittaa.

    1. Tosiaan, nyt nautitaan täysillä rikkaasta monikulttuurisesta ja monimuotoisesta(lgbtqrstbnc+-=) yhteiskunnasta.
      Rahat on vaan lopussa, mutta verotettavaa vielä riittää. Valtion omaisuuttakin voidaan vielä myydä lahjahinnoilla ulkomaisille oligarkeille, jotka sitten maksavat ”vaalirahaa” myyntipäätökset tehneille lois/petturipoliitikoille.

  8. rosvon tai konnan ammattissa kiven ympäri mölyten
    käppäily on pyhintä, ryöstelyn ja murhimisen ohella,
    -usein,, Kehitysmaatyypit tuovat tuhoa ja sekaannusta,
    poikkeuksetta.. maatalous tuottavaksi ja alikehittyneet
    kansat ulos. ehkä vois myös malliksi jonkun globalismin
    pahoin turmeleman likvidoisa, järjestys takaisin.
    suomi suomalaisille.

  9. Luultavasti vain poikkeusolojen nollatoleranssi (=lakritsia ja täysihoitoa) saisi klaaniteinit kunnioittamaan hyysäävää yhteiskuntaa.

    Tosin kriisilakeja tuskin kovin helposti otettaisiin Ruotsissakaan käyttöön:

    1. Kriisilait ja kansalaisten elämän edellytysten eteenpäin vieminen ovat mennyttä (rasistista ja omahyväistä) historiaa.
      Kuten jossakin toisessa kommentti ketjussa joku asiantuntevasti totesi ”viimeinen ruåttalainen viimesinä sanoinaan pyytää anteeksi ennen kuin pää leikataan irti muukalaisten toimesta”.

  10. Hankala uskoa että oli änkerit asialla koska ei raiskattu.

    1. Niillä ulkomaan pojilla on saanti hyvä ilman raiskaamistakin, että ehkä eivät vain jaksaneet vaivautua kun pussit olivat tyhjentyneet niihin halukkaisiin hang-around kantaruotsalaisiin tyttöihin jo alkuillasta.

    1. Tennareita, päänsilityksiä, taskurahaa ha piparia???

  11. Öyhöjen fantasiat taas vauhdissa 😂 kyllä on joka päivä ryöstöraiskausmurhia mutta niistä ei uutisoida koska salam,,, liittos,,

    1. Kyllä niistä uutisoidaan. Lähes jokainen päivä saa lehdistä lukea kuinka joku matu on jälleen kerran tuomittu raiskauksesta. Uhrien ikä vaihtelee lapsesta mummoon koska seksuaalinen hätätila. Harvemmin tuomittujen nimi on esmes ” Virtanen”. Kyllä se yleensä on joko joku mohammed tai viidakon apina.
      Vantaalla riehuu ( ullatus) naamioitunut katujengi joka ryöstelee lapsia aseella uhaten.
      Tällaisia nämä sinun fanittamat marakatit ovat. Joskus olisi ihan paikallaan kun rikokset osuisivat suvakkien omaan nilkkaan.
      Kivoja pelihetkiä.

      1. Onhan sitäkin tapahtunut, kuten Virheiden puoluesihteerikkö Panolaiturin hakkaaminen Bryssässä aivovammaiseksi ja Ville Komsin puukotus Suomessa melkein hengiltä kurdin toimesta.
        Ja miten ne ovat vaikuttaneet suvakkiuden määrään?
        Ei mitenkään.

      2. Ei noita lasketa. Täällä on paljon poistettavia. Ei niitä kannata kaikkia ottaa huomioon.

      3. Panu Laturihan liputtaa edelleen rajoittamattoman matutuksen puolesta. Sai vissiin ihan kunnon aivovamman. Meni terveys, työ ja perhe mutta ideologia sentään jäi.
        Jotkut eivät vaan ymmärrä vaikka henki menisi.

  12. juu on niin yleistä, että vasemman jalan saapastakin kiinnostaa. oikeesti hurrit nyt se homostelu seis ja kaduille laittamaan asiat ruotuun!
    voihan siinä vähän läski tummua, mutta ilman nujakkaa ette nouse ja pilkistele.

  13. Kela voisi kustantaa kantaväestölle itsepuolustuskursseja. Näinhän ei kyllä tapahdu, mutta hyvä olis osata antaa selkäsauna ahdistelijalle. Vaikka siitä syyte tulisikin

  14. Ehkei ollut tarpeeksi viehättävä raiskattavaksi..? Vääräuskoiset homegurlzit paljon nätimpiä joihin tummat pussit voi tarvittaessa tyhjentää?

  15. Käynnissä alhaisen intensiteetin sisällissota, ei muuta.

Comments are closed.