Dementiamummoja raiskaavat hoitovajeen paikkaajat ongelma Ruotsissa


Kaikki, mitä voi raiskata, se raiskataan, kun kyseessä ovat uusruotsalaiset hoitovajeen paikkaajat.

Expressen rankkasi Ruotsin TOP3 vanhustenraiskaajaa. He ovat Ali Hassan Zada, Angel Villaverde ja Andreas Melin. Kaikki tuomittu vanhusten törkeistä raiskauksista vankeusrangaistuksiin. Ja Melin ei ole ruotsalainen nimestään huolimatta, vaan intiaano (ei intiaani vaan intiaano eli intialainen eli pajeetti).

Ali Hassan Zada, raiskaa kaikkea mahdollista.

Ali Hassan tuomittiin kuuden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Afgaani työskenteli vanhusten hoitokodissa ja teki yksin yövuoroa viime helmikuussa. Sitten alkoi puntissa pullottaa. Afgaani hiippaili pikkutunneilla kohta 90 vuotta täyttävän naisen huoneeseen ja raiskasi tämän. Oikeuden päätöksessä kerrotaan, että ”nainen tarvitsee apua käytännössä kaikissa arkisissa asioissa ikänsä ja terveydentilansa vuoksi”. Tämä ei hidastanut afgaaania.

Hassania ei voida karkottaa Ruotsista, sillä hän sai Ruotsin kansalaisuuden vajaa kuukausi ennen kuin raiskasi naisen. Jos kansalaisuutta ei olisi tullut, niin Ruotsin oikeuskaaren mukaan tällaisissa rikoksissa oikeus määrää yleensä myös karkotuksen.

Oliko raiskaus afgaanin kiitoslahja kansalaisuudesta? Mistä sitä tietää vaikka oli.

Angel Villaverde jäi housut kintuissa kiinni rysän päältä.

Aina vaan pahenee. Latino-amerikkalainen entinen kunnallispoliitikko, nykyinen vanhusten kotihoitaja Angel Villaverde oli kiimassa kuin kylän kollikissat huhtikuussa. Ukko vietti vapaapäivää ja panokaveri löytyi yhdestä hänen asiakkaastaan/ potilaastaan, jota hän hoiti. Nimittäin yli 80-vuotias täysin dementoitunut mummo sai Villaverden punttiin pullotusta.

Mies meni naisen kotiin ja raiskasi naisen. Raiskaus tuskin olisi koskaan edes paljastunut naisen dementian takia, mutta sattumoisin naisen poika tuli katsomaan äitiään ja löysi Villaverden asunnosta munasillaan.

Kolme vuotta ja neljä kuukautta vankilaa. Oikeuden mukaan todella härski teko, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että ukkoa on epäilty jo aiemmin kahdesta vastaavasta dementikkomummon raiskauksesta. Nämä tapaukset eivät kuitenkaan johtaneet syytteeseen, sillä tekoja ei voitu näyttää toteen eikä vanhusten kuulustelusta tullut mitään näiden dementian takia.

Villaverdellä muuten on vieläkin Facebook-sivu, jossa hän esiintyy jonakin maailmanpelastajalääkärinä.

Andreas Melinillä on paha fiksaatio dementiamummoihin.

Ehkä kaikkein härskein on kuitenkin intialainen Andreas Melin, joka raiskasi usean vuoden ajan dementiamummoja. Intiaano kuvasi raiskauksia ja julkaisi niitä pornosivuilla. Ukkoa syytettiin 24 raiskauksesta vuonna 2022, ja näistä 19 tapauksessa teko voitiin näyttää toteen. Tuomioksi kahdeksan vuotta ja kuusi kuukautta linnaa.

Melin kiisti ensin rikokset, mutta kun rikostutkijat näyttivät pornosivuilta löytyneitä filmejä, niin hän tunnusti teon kuvaukset, mutta väitti, että seksipuuhastelu dementiamummojen kanssa tapahtui yhteisymmärryksessä.

 


29 thoughts on “Dementiamummoja raiskaavat hoitovajeen paikkaajat ongelma Ruotsissa”

  1. Meillä ei ole vielä ilmoitettu moista tapahtuneen. Siis EI VIELÄ!!!

  2. Sairaat ja vanhat Ruotsiin kuuluvat mummot häväistiin ja samalla myös omaiset. Raiskaajat lusivat hetken ja jatkavat elämäänsä Svea mamman hyvässä hoidossa, sillä onhan hairahtaneille annettava toinen, kolmas tai sadas ns. uusi mahdollisuus.

    1. Usein ollaan tarkkoja siitä keitä päästetään työskentelemään lasten parissa, koska voi tulla tilanteita joissa ko. henkilö on lapsen kanssa kahdestaan samassa tilassa. Jostain syystä tämä ei päde ollenkaan puolustuskyvyttömien vanhusten tapauksessa.
      Liekö syynä, että Eurooppalaisen sivilisaatio-tason ihmiselle on käsittämätön ajatus että joku haluaisi raiskata viimeisiään vetelevän mummon?
      Alle 10 vuotta sitten suomalaisille olisi ollut käsittämätön ajatus sekin, että sellaiset palveluammatin harjoittajat kuin taksikuskit, ahdistelisivat ja raiskaisivat asiakkaitaan.

      Vähän sama kuin jostain saapuisi Suomeen joku uusi jännä kehitysmaalais-ryhmä jota yle hehkuttaisi. Mutta hetken päästä käy ilmi, että tämä porukka syö ja heittelee uskonnollisissa menoissaan paskaa toistensa ja lähistöllä olevien päälle.
      Kukaan täällä ei olisi aikaisemmin pitänyt sellaista mahdollisena, mutta sitten siihen pitäisi ”vain tottua”, sitä ei saisi kyseenalaistaa eikä media enää uutisoisi edes siitä, koska razzemi.

  3. Ruotsi kuten Suomikin kohtelee näitä kuvan tapauksia ihmisinä. Puhutaan ihmisoikeuksista jne. mutta eikö ensin pitäisi määritellä vaatimukset ihmiselle että voidaan pitää ihmisenä?

  4. Ei näihin mikä muu auta kuin KKK = kastrointi, korvaukset, karkotus.
    Kaikki muu on pelkkää kosmetiikkaa. Veronmaksajat ja uhri jäävät aina häviölle nykysysteemillä.

    1. Kyllä joku fyysinen rangaistus pitää antaa ton listan jatkoksi. Tunti turpaan vaikka. Ja pyövelinä joku mies, eikä hiiri. Myanthai treeneihin säkiksi.

      1. Julmaa sellainen ruumiillinen kuritus. Muuraa seinän sisään ja luukusta antaa ruokaa. Kattoo kolmen vuoden päästä, että olisiko kaveri kotoutuskunnossa, vai onko se kuollut paskoihinsa. Se kun on pimeässä istunut sen ajan, ketään ole kiinnostanut toimintatarmonsa.

    2. Kyllä tuomiot saisivat olla kovempia kuin KKK. Sekin liian vähän tuollaisille ammattiraiskareille. Oppisivat olemaan.

      1. Kyllä. STEK, eli saunan taakse ja etusormen koukistus.

      2. No kuolemantuomiota ajattelin kyllä itekin, vaikka sanomatta jäi.

  5. ”Hassania ei voida karkottaa Ruotsista, sillä hän sai Ruotsin kansalaisuuden vajaa kuukausi ennen kuin raiskasi naisen”
    Mikähän kiveen hakattu laki tuo on. Lakia pitää muuttaa että vähintään tällaisista rikoksista raiskaaja on karkoitettava ja laitettava karkoitus välittömästi toimeen ilman valitusoikeutta. Tai oikea kuohinta vaihtoehtona.

  6. Uustyhmä absoluuttisen tasa-arvon ihanne tuottaa tuollaisia lieveilmiöitä.
    Toinen hyväkäs on transurheilijoiden päästäminen naisten kilpailuihin.

    1. Ei tartte olla mikään transsu. Ilmoitan maistraattiin heti huomenna ja olen aito nainen. Sitten lyön joltain gimmalta alaleuan kolmeen osaan ja olen juhlittu supersankari.

  7. TAAS kelvoton poliisin tai hamas-pravdan sensuroima ulostulo raiskaajaetsinnöissä:
    https://www.hs.fi/suomi/art-2000011366204.html
    Olivatko kädellisiä? Mitä kieltä? – aksenttia? nahkan väri? ikäarvio?

    Mitä tuollainen tietopyyntö auttaa. Paskat!

    1. Poliisi ei saa tehdä etnistä profilointia.

      Tehdään tuon edellämainitun uutisjutun otsikko uusiksi…

      ”etsitään poliisia joka syyllistyi etnisen profiloinnin tekemisestä. Poliisin kiinni jäämiseen johtavasta vihjeestä maksetaan 10000€ palkkio”.

  8. Näihin ”sikoihin” pitäisi alkaa soveltamaan samaa mitä ihmistä pureviin koiriin. Välitön lopetus. Lisäksi näitä suosivat suvakit pitäis ottaa kiinni, viedä kansalaisuus ja karkottaa maasta.

  9. Vanhusten raiskaaminen on kyllä jotain sellaista, että eipä olisi vielä 10 -15 vuotta sitren uskonut, että sellaistakin voi tapahtua.

    Ei muuta kuin jokaiselle vanhukselle oma kehitysmaakummi, joka pitää ’huolta’. T: vihervasemmisto

  10. Niin iljettäviä nilviäisiä ettei löydy sanoja noin kuvottavien tekojen kommentointiin!

  11. Paavo, Paavo.Ei pidä liioitella. Nuo eivät ole kiitollisia mistään.

  12. Väkinäisellä tasa-arvolla on hintansa joka lankeaa sivullisten maksettavaksi.
    Sama koskee transurheilijoiden päästämistä osallistumaan naisten kilpailuihin.

  13. MUT NE TEKEE TÖRKEEN SIISTII SAFKAA !!!!!!!!

  14. Halloo, täällä on taas jokin kepponen päällä kun kommentit kanittaa.

    No, nyt näytti menneen läpi.

  15. Tuli taas joku spämmiatakki ja meni asiallisia viestejä roskiin. Pyydetään ymmärtäväisyyttä, mutta ketään ei siis ole bännätty.

  16. Yhden samettisilmän nimi näyttää olevan enkeli eli Angel. Nimi on hyvin istuva ja sopiva. Jesus ja Caramel kuuluvat myös samaan nimiperheeseen. Tämänkin lietejoukon puolesta syntyy isot mielenosoitukset jos yritettäisiin karkottaa. Tuleekin mieleen ketkä ovat oikeasti ne kaikkein vahingollisimmat yksilöt yhteiskunnassa?

  17. Nämä on niitä reaalimaailman tuhannen ja yhden yön tarinoita.
    Noilta se Aladdin oikeasti näyttää. Ja Aladdinin oikea nimikin taitaa olla muhammed.

  18. Rikkautta ja voimavaraa. Vai kuinka näissä tapauksissa se kommentointi nyt menikään

  19. On ihan selkeää rakenteellista rasismia jos matu ei saa seksuaalisen hätätilan tullen raiskata mummoa, poikaa, tyttöä tai kanaa.
    Vakavasti ottaen. Miten paha pitää olla, että raiskaa dementoituneen mummon?

Comments are closed.