14 thoughts on “Gallup-tulos: Uimarannoille ei mitään ulkomaankielisiä kuulutuksia”

  1. Eelä-Koreassa aikoinaan kun kävin maauimalassa, oli hieman haasteita kun mitään informaatiota ei ollut muuten kuin koreaksi. No, onneksi en eksynyt naisten pukuhuoneeseen..

  2. Kuulutukset ovat turhia. Kunnan/valtion pitäisi järjestää uimapaikalle koordinaattoreita, tulkkeja ja jokaiselle mamuperheelle oma uimavahti. Se on vähintä mitä voimme tehdä heidän hyväkseen, niin saamme lopulta kaiken antamamme avun moninkertaisesti salaisia teitä takaisin.

    1. juu mut tuossahan on sitten verottajan spermainen käsi itse kunkin taskussa sitten…

  3. ei tietenkään ja muutenkin poljetaan suohon koko remmi.

  4. Kehitysmaastamuuton täkäläiset aktiivit tulisi mahtikäskyllä velvoittaa tulijoiden henkilökohtaisiksi kotouttajiksi sekä avustajiksi esimerkiksi uimarannoille.

  5. Välimeren yli räpistellään kuin sorsapesue, mutta jälkeläiset eivät opi uimaan. Opetelkaa uimaan. Mitä ne kuulutukset auttavat, osaavathan ne arabiaa huutaa keskenään.

  6. Maahanmuuttajia voitaisiim kutenkin houkutella veteen mainoslauseilla kuten hyppää nyt altaaseen niin opit uimaan

  7. ehdottomasti mereen kuuluvat, joelta mereen kuuluvat mutiaiset.
    enkä ole juukalainen !

  8. Paras komento -ja sotilaskieli on saksa. Nauhalta voisi tulla sakujen propandalähetyksiä 90 vuoden takaa. Ihan sama vaikka puhuisivat makkarasta, mutta se sointi ja värinä.

  9. Kalajoen hiekkarannalle oli kuulemma kolme walkoista keppiä pystytetty nokikeppien muistoksi,väri oli rasismia pahimmasta paasta,kuuluisi olla mustia.

  10. Pohjanmaalla on paljon käytöstä poistettuja lietealtaita, näihin saisi suhteellisen helposti matu-uimaloita. Halkaisija ko. uintiyksiköllä on n. 15 metriä joten ei häävi uimari tarvi olla jotta rannalle pääsee. Tiloilla on usein myös vahvoja säkkinostimia ja samoin tilakuivureita, joten lihava matuakka saadaan nopeesti ylös ammeesta ylös ja kuivaksi. Enimmät torakat häviää kuivaamisvaiheen jälkeen Virkon S merkkisellä puhdistuskäsittelyllä.

    1. Ja lisää sian/naudan liettetä saa ja halvalla Jos on liian laimeeta.

  11. Joka rannalle puuminareetti ja muessin

Comments are closed.