MEMRI: Afrikassa menossa muslimien kristittyihin kohdistama kansanmurha


Yhdysvalloissa toimiva terrorismin vastainen tutkimusjärjestö Middle East Media Research Institute (MEMRI) varoittaa kristittyjä vastaan ​​suunnatusta ”hiljaisesta kansanmurhasta” Etelä- ja Keski-Afrikassa.

MEMRI:n mukaan isiksen kanssa liittoutuneet muslimisotilaat tappavat kristittyjä systemaattisesti ja polttavat heidän kotejaan ja kirkkoja. Viime aikojen pahimmat iskut ovat tapahtuneet Mosambikissa.

Mosambikin isis julkaisi hiljattain kuvia, joissa se kehuskelee neljästä iskusta, jotka tehtiin kristittyjen kyliin Mosambikin pohjoisosissa. MEMRI:n mukaan kuvissa näkyy isis-sotilaita operoivan kylien polttamista sekä joitakin murhia, joissa kristittyjä tapettiin kun nämä eivät tunnustaneet islamia.

– Afrikassa on meneillään hiljainen kansanmurha, raaka sota, josta kansainvälinen yhteisö on aivan hiljaa, sanoi MEMRI:n johtaja Alberto Miguel Fernandez Fox Newsille.

Hän jatkaa:

– Se, että jihadistiryhmät pystyvät ottamaan haltuunsa ei vain yhtä, tai kahta, vaan useita jopa kokonaisia maita, eikä vain osia niistä, on vaarallista.

Heinäkuun lopulla muslimit hyökkäsivät myös Kongossa kristittyyn kylään, jossa tapettiin 45 ihmistä. Koko kylä rakennuksia ja ajoneuvoja myöten poltettiin maan tasalle.

Muslimijihadistit eivät vain tapa ihmisiä, vaan sieppaavat esimerkiksi lapsia orjiksi ja seksiorjiksi.

Videolla yllä yhden muslimien polttaman kylän jäänteitä.

 


25 thoughts on “MEMRI: Afrikassa menossa muslimien kristittyihin kohdistama kansanmurha”

  1. Musu on musu Afrikassakin. Jossakin vaiheessa Afrikan neekereillä tulee mitta täyteen musuista ja sitten alkaa musuilta päitä irtoamaan.

    1. Se on juurikin noin, ja niikun tiedetään, alkaa meno aika armottomana. Ruandassa 100 päivän aikana 800 000 neekeriä menetti henkensä.

  2. Mutku mutku GAAAAZAAAAAAAAAA YYYYÄÄÄÄ YYYYYÄÄÄÄÄÄÄÄÄä!!!!!!!!!!!!

    1. No se onkin jotensakin eri juttu ja sietäis pitääkin erillään – likipitäen päinvastainen juttu suorastaan.
      Maailmanmeno on hankalasti monimutkainen kokonaisuus.

  3. Tämä kaikki johtuu vain siitä, ettei Afrikkaan ole annettu vuosikymeneten aikana kuin joitakin tuhansia miljardeja ”kehitysapua” eli mersurahaa. Lisää rahaa tarvitaan ja heti.

    1. Kun seuraavien vaalien jälkeen Antti Lindtman on pääministeri ja Nasima Razmyar sisäministeri ja eiköhän me kutsuta vielä ihana maailman paras talousasiantuntija Sanna Marin valtionvarainministeriksi, niin jo avot, alkoi homma toimimaan ja kehitysapukin nostetaan varmuuden vuoksi sinne 1.5% tuntumaan. Rahaa on, niin kuin ennenkin. Voi sitä ihailua, mitä me maailmalta saadaan. Omasta kansasta ei niin väliä, kuten varmaan yksi ministeri Tuppurainen meitä joskus muistutti.

      1. Jee sexy-Sanna takaisin ja Nasimakin on kaunis

      2. Natsima on tyypillinen afgaani. Kyömynenä. Tuo nenän malli lienee sopeutumaa pölyävään aaviikomaisemaan.
        Sanna on taas ihan normi sossuhoro jolla on mennyt shampanjan lisäksi mennyt jotain muutakin kuin kusta päähän.

      3. Natsiman vanhemmat eivät lienee vieläkään osaa sanaakaan suomea. Nehän tuli sotaa, vainoa ja töitä pakoon Suomeen ryssälästä.

      4. Ryssälä on vaarallinen maa. Nykyisin voi joutua kahden päivän koulutuksella suoraan tykinsafkaksi Ukrainan rintamalle.
        Se kahden päivän koulutus lienee perseeseenpanoja , vanerista tehty ”luotiliivi”, kaksi lipasta ruosteisia pateja ja lupaus kuolemasta jos ottaa taka-askeleita.

  4. Yhdysvalloissa toimiva terrorismin vastainen tutkimusjärjestö Middle East Media Research Institute on todella tärkeä ja supertehokas ase terrorismia vastaan. He tutkivat terrorismia,ja sitten varoittelevat siitä sitä havaitessaan. Kenelle? No ei ainakaan kellekkään kuka tekisi koskaan missään mitään asian eteen.

  5. Se mitä Afrikassa on tapahtunut jo kauan, siis kristittyjen kansanmurha, olisi ollut israelilaistenkin kohtalo. Muslimien tavoite ei ole miksikään muuttunut 1600 vuoden aikana.Viimeisen 60 vuoden aikana islam on lähtenyt valloittaan maailmaa kv. vasemmiston, YK yms. avoimella tuella, vasemmisto on pitänyt mediassaan tiukassa fokuksessa Israelia ja jonka tilalle Arafat sen ns.’palestiinansa’ perusti 1988 jota Israel sitten kuulemma jotenkin ’miehittää’. Israel ja Jordania on perustettu 1922 Kansainliiton päätöksellä siten että Israel sai 23% omasta maastaan ja Jordania 77%, rajana Jordanjoki. Jordania itsenäistyi -46 ja Israel -48. Vasemmistolaiset väittää Israelin perustetun 1948 ”toisten maille”. Israel on nyt 103 vuotias ja Israelin tilalle laittomasti perustettu ”palestiina” 37 vuotta.

  6. Eräät valkoiset jopa yrittää auttaa noita ja miten mutiaiset kiittää? Esim.Etelä Afrikassa valkoiset yrittävät saada niille särvintä leivän päälle, niille saada ruokaakin ja sitten ne polttaa valkoisten maatilat kiitokseksi. Suomen media vaikenee Etelä-Afrikan valkoisten maanviljelijöiden brutaaleista murhista.Sitten nämä mutiaiset on ulisemassa nälänhädästä kuinka vitun typeriä, tyhmiä nuo voi olla että puree ruokkivaakin kättä joka on valkoinen.

  7. Memri on Mossadin media. Kiihottelee persuja Euroopassa Israelin tueksi ja musuja vastaan. Toisaalta Mossadi ei koskaan ole tykännyt kristityistä. Varmaankin on mukana isis-väkeä muodostamassa aj usuttamassa kristittyjen kimppuun Afrikassa

    1. Totta, kalottilakit ovat maailman syöpä. Jo 30-luvulla aseveljemme kansa kyllästyi niiden harjoittamaan ryöstöhinnoitteluun ja hyvävelikähmintään. Lestat on heistä myöhemmin oppinsa ottaneet.

      1. Pikkuhattuisten kannattajat on antanu kaks muikkaria ;D

  8. Hys hys, näistä ei saa puhua koska Hamas ja muut vitun rättipäät. Veronika Honkasalo tumputtaa itseään puolikuun muotoisella dildolla ja nauttii kun kristittyjä teurastetaan.

  9. Tuosta palekiimasta pitää huomata myös vihervasemmiston lopullinen tavoite. Sehän on ettei Suomi saa missään tapauksessa varautua ryssän mahdolliseen agressioon vaan kaikki aseet pitää takoa tuulimyllyiksi ja kansan pitää olla valmis maamme valloitukseen.
    Vihervasemmisto neliraajajarruttaa kaikkia toimenpiteitä joilla varmistetaan Suomen itsenäisyys.
    Paljonkohan vihreät ja vasemmistoliitto saakaan rahaa Moskovasta?

  10. Eikö Euroopassa muka ole? Maahanmuutto on aina ollut merkittävä islamisaation ase.

  11. siellä sitä piisaisi kotiählykäisiä jos vaikka kellekin ja vaikka muillekin jaettavaksi asti!

  12. Sitä parempaa väkivaltaa, kun helvetin sotilaat kristittyjen kimpussa

Comments are closed.