Ukrainalaisilla joukkotappelu Tampereella – kahta puukotettiin


Tampereen keskustassa oli iltapäivällä tekninen häiriötilanne, kun yksi henkilö huitoi ihmisiä puukon kanssa ja kaksi sai vammoja.

Poliisi sai ilmoituksen tapahtumasta neljän jälkeen iltapäivällä Tampereen Keskustorille, jossa epäilty tekijä heiluu puukon kanssa.

Kyseessä oli ukrainalaisten keskinäinen riita, sillä tapahtumia edelsi jonkinlainen huutokilpailu. Sen jälkeen puukottaja alkoi sohimaan puukolla muita osallistujia. Puukottajalla oli tekohetkellä kädessään iso kassi tai mahdollisesti takki.

Poliisin mukaan kaksi loukkaantui ja heidät on toimitettu sairaalaan. Tekijä otettiin kiinni paikanpäältä. Teon motiivista ei ole tietoa.

Yllä filmillä lyhyt ote tapahtumista. Tekijäksi epäillyllä vaaleansininen paita.

 

HUOM!! Artikkelia korjattu siten, että tekijä ja seurue oli ukrainalaisia, eikä afrikkalaisia.

 


50 thoughts on “Ukrainalaisilla joukkotappelu Tampereella – kahta puukotettiin”

  1. Mitä mieltä SSuvaitsevaiset, vihreä liitto, SDP & SKP, kesKUSTA ja muuuu paskasakki, onko kaduilla rikastusta + värinää ? Lisääkö haluatte – toivotte ? Se neeeekeri tai kameli voi tuikata myös teitä, onk suvaittavaa, kun teidän kyljessä on neeeekerin leipäveitsi ? Sekin GELAn maksama….

    1. Virheet ja muut suvakit ovat niin sekaisin, että selittelisivät tyyliin: sillä oli hätä ja paniikissa tuikkas, ei se sen vika ollut vaan jonkun muun.

    2. Migrikirurgian kandidaatit suorittamassa katupäivystyksen harjoittelujaksoa.

    3. Aina nuoret ovat toreilla (ja turuilla) hiukan kokeilleet voimiaan. Lisäksi tämä on ihan yksittäistapaus ja taustalla voi olla mielenterveyden haasteita (varsinkin jos papu-ukkoja liittyy tapaukseen. Jatkuva rasisteeraus, Kela Gold:n liian pieni limiitti, kotouksen puute, jne. aiheuttaa pään sekoamisia)

    4. Me tienataan näillä. J. Käteinen.

  2. Iltatordendaalin uutisesta puuttui negridi-rotuun viittaava ilmaus.
    Kenties journalistisen sanasokeuden vuoksi.

    1. Huolimatta siitä, että iltapaskan videosta näkee selvästi marakattien olevan asialla. Mutta ei se mitään. Tampereen punaviherkommunistigaypormestari vakuutti viime puukotuksen jälkeen Tampereen olevan täysin turvallinen kaupunki. Siis muutamaa satunnaista puukottajaa lukuun ottamatta. Ja jos ei itse osu kohteeksi.

      1. Luulisi muiden kumilaattakylien fanien kestovittuilevan Tåppårån fantsuille moisen bårmestårin valinnasta.

      2. Ylenannon luottouutisissa ei näytetty edes tuota videota.

      3. Ylenanto + muut SontaSanomat = ”vastuulliset valtamediat” peittelevät, valehtelevat ja ”unohtavat” kertoa, että tekijä oli somalian sontaLÄJÄ, sandalAPINA tai täyspäiväinen NEEKERI. Mutta jos suomalainen, nimi pläjähtää heti uutisiin….suosivatko suomalaisia ?

      4. Turvallinen on, jos ei joudu sattumalta ryöstetyksi, raiskatuksi tai tapetuksi by neekerit tai ählyt

    2. IltaPÖKÄLELehdet ja muutkin kalankääreSanomat eivät voi kirjoittaa arabiNEEEEEKERI, somali, neeeekeri, mutakuono tai savunahka, koska 100 % SUVAITSEVAISUUS. Ja silakkaparvi & rasmus tyystin riehantuisivat, jos lehdessä lukisi NEEEEEKERI PUUKOTTI…

  3. Ainahan yritysmaailman korkeimmilla johtajilla on erimielisyyksiä kun työ on niin vaativaa ja stressaavaa.

    1. Ja vaikka katu näyttää sateen jälkeen märältä, lämpimät uimavedet saavat tummemmankin henkilön kiehahtamaan. Varsinkin kun ranskalaisetkin ovat niin kalliita.

      Ehkä tuossa ratkottiin ”vitosen kebabeja”.

  4. Eli puukkoja kantavat mukanaan. Voisi poliisi ratsata näitä useimmin. Vai pelkäävätkö rasismi leimaa? Joka tapauksessa paskottu on entinen kotikaupunki. Htisti on lisääntyneet kehitysmaalaiset ja nistit.

    1. Niinpä. Eipä siellä halua enää vierailla. Onneksi ei ole tarvettakaan. Yhteiskunnat, kuten kaupungit, muodostuvat asukkaistaan. Vaikkapa haitilla voi käydä katsomassa millaisen yhteiskunnan nämä etnisesti edistykselliset saavat aikaan.

      Tai voipa vaikka tutkia millaisen muutoksen ennen wanhaan varsin varakas Eteläafrikka kokenut tasa-arvossaan.

      1. Tätä olen kommentoinut joskus ennenkin! NZ:ssa olen tavannut muutamia valkonaamoja jotka ovat syntyneet Rodesiassa ja ovat käyneet brittiläisen sisäoppilaitoksen jne, ovat sattuneesta syystä muuttaneet pois. Etelä-Afrikassa tehtiin maailman ensimmäinen sydämensiirto ja muutamassa muussakin asiassa oltiin ihan maailman huippua. Nyt sitten ollaan maailman huippua vähemmän mairittelevissa asioissa. Zimbabwe taisi olla inflaatiossa maailman aikojen ykkönen, ja lopulta ottivat valuutaksi USD:n.

        Montenegrossa on valuuttana € vaikka ei ole euromaa, ja Bosnian markka oli 1:1 suhteessa DM:aan ja nyt on kiinteä kurssi euroon, samoin Puolan valuutta ollut vuosia.

    2. Ja sitten Tampereen politikot ihmettelevät kun parkkimaksuja tulee aiempaa vähemmän, lapsiperheet muuttavat pois jos kykenevät ja keskustan kivijalkamyymälöitä on enemmän tyhjillään kuin toiminnassa. Ja kaikki entisen rahoituspäällikön märkää päiväunta jolle kukaan ei saanut suitsia suuhun.

  5. Eipä tässä taas muista ihmisuhreja ollut kuin suomalainen veronmaksaja.

  6. Kerrankin on helppo ennustaa tulevaa. Eli ko teot tulevat lisääntymään, eikä siinä vielä kaikki vaan näiden tekojen tekijöitäkin tulee jatkuvasti lisää maahan. Ja mikä on tullessa kun ei kukaan estä

  7. Pitäisi tietää, että mistä maista esim. Sambiasta ja Nigeriasta niin voisi valita puolet.

    1. Ei ihmisiä pidä lajitella sen mukaan mistä he ovat, sillä eihän muuttolinnuiltakaan sellaista kysytä.

      1. Ja paskovathan muuttolinnutkin ihmisten päälle, joten ei kun silmät kiinni ja suu auki;
        sieltä tulee vain ihmeellisen ihania uusia vaikutteita.

      2. Valkoposkihanhia (paskovat shariat) juu saamme, sitä ennen rantautuivat luhtahuitit (rantahurrit) ja harakat (mannevarkaat). Elätti muukalaisvaltiomme jo kiimassa venaa eksoottisia ulkoavaruuden örkkejä, joille on luvattu ilmainen sähkö kunhan me maksamme

      3. Hyvien yksilöiden kohdalla ei pidäkään lajitella, mutta matumigraatiossa onkin kyse suurista joukoista.
        Silloin joudutaan valitettavasti lajittelemaan.

      4. Kuten mustalaisissa: 99% jengistä pilaa koko porukan maineen.

  8. taas sai veronmaksaja kivoja pelihetkiä!

  9. ota siitä sitten kotiählykäinen jos pimppu puutteessa, batiikkinoidat herätys, hoi!!

  10. Kuuluukohan puukot kunniavieraiden toimeentulopakettiin?

    Mausteinen ruoka, tarttuvat rytmit, värikkäät vaatteet, iloiset naamat…

    1. Puukko tulee samassa paketissa ajokortin kelagoldin ja saiaraswakuutuskortin sekä kerrostalon 3+kk avaimien kanssa.

      1. Tässäkin tapauksessa huonosti puukotettu kun henkiin jäivät, kohteet oli valittu mielestäni ’järkevästi’.

  11. Melkein tuli säästöä pari milliä mutta ei niin ei. Tökkivät vaan.

  12. Ei nuo ählyt saa, saatana, aikaan edes ruumiita, kunhan sohivat vain ! Öyhötysta ja mölötystä ja sohimista – mihinkään muuhun ne ei pysty !

  13. Mihin se mun kommenttini joutui ?

  14. mitä helvettiä, toimitettu sairaalaan? miksi? neekerit maksakoot ainakin omat hoitonsa, minä kieltäydyn veronmaksut..ööh minimiin. Minkä helvetin takia valkoisten, vielläpä b-luokan arjalaisten, pitäisi maksaa jotain neekerien hoitoja?

  15. Miksi tekijä otettiin kiinni? Mikä oikeus poliisilla on puuttua kolonialistiseen tyyliin afrikkalaisten keskinäisiin asioihin, ikään kuin me valkonaamat tietäisimme paremmin miten riitatilanteet hoidetaan?

  16. Tuossa kaupungintalon vieressä huitoessa voi vahingossa osua kaupungin päättäjiin jotka ovat vastuussa kaupungin yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta

  17. kasvaakohan noista aikuisia ikuna?

  18. Ketäpä se haittaa,jos puukolla sohivat toisiaan vain positiivista voi seurata siitä

  19. Eihän tuo mikään joukkotappelu ollut, yksi neekeri vain huitoi puukolla toista ja haavoitti kolmatta.Kelan pitää tarkistaa toimintaansa, että kaikki neekerit saa macheten.

  20. Tässä oli kyse afrikkalaisen taistelu jostain naisesta. Oliko vaihtanut vielä isompaan ja oliko puukkoiskun kohde kilpailija BBC.

    1. Joo. Lähestymiskieltoon tuomittu mies puukotti ex-muijaansa ja tämän nykyistä miestä. Kaikkia se Kela gold elättääkin.

  21. Hyvinpä valtamedia onnistui tämänkin ”etnisen värinän” taustat piilottaa.. Ollaan tosi pitkällä Ruotsin tiellä..

  22. Kuuluu olleen ”ukrainalainen” se puukottaja….

    1. Ukrainalaisia uutisten mukaan koko kööri.
      Nainen paennut Suomeen ei sotaa vaan miestään.

  23. Tuleekohan epäilyn puukottajan nimi milloin esille niin selviää onko kuinka tyypillinen ukrainalainen nimi.

  24. HUOM!! Artikkelia korjattu siten, että tekijä ja seurue olivat ukrainalaisia, ei afrikkalaisia kuten alun perin kirjoitettiin. 

  25. Ai perkel, ihmettelinkin että oli uutiskuvissa varsin vaale neekeri. Miksi nämä ukrainalaisten rikokset ovat lisääntyneet ja jopa tappoja vaikka suurin osa työtelisätä ja rehellistä porukkaa.

  26. Vaan kun kerran nämä ukrainalaiset kerran ovat näin pitelemättömiä, niin eikö niiden oikea paikka olisi siellä kotimaassaan ja rintamalla?

Comments are closed.