
Suomalaisten velkataakat kasvavat päivä päivältä, työttömyys lisääntyy ja yleistä verotustakin kiristetään. Muutamaankin otteeseen uudistettu korkokatto on tehnyt kuluttajaluottojen koroista kohtuullisia, mutta lainan saaminen on vaikeutunut.
Yksi tärkeimmistä vinkeistä ylivelkaantuneille suomalaisille on lainojen kilpailuttaminen, koska sen avulla korot saa pidettyä mahdollisimman alhaalla. Lisäksi pikavippien yhdistäminen “yhdistelylainalla” on 99,99% tapauksissa enemmän kuin järkevää.
Suomalaisten lainat ja muut velat:
-
Suomen valtiolla on velkaa noin 177 600 500 600 euroa.
-
Kulutusluottoja suomalaisilla on 17,8 miljardin euron edestä.
-
Noin 1,2 miljoonalla on asuntolainaa ja keskimäärin lainaa on 80 000 euroa.
-
Tutkimusten mukaan 41% suomalaisista ei pystyisi maksamaan 1 000 euron ostosta ilman osamaksua tai muuta velkavipua.
Velkaantumisen nykytila Suomessa
Viime vuonna suomalaisen kotitalouden keskimääräinen velkaantumisaste oli 125,3%, eli vuosituloja kohden velkaa oli 1,25-kertainen määrä. Vuotta aikaisemmin lukema oli 1,75-kertainen, eli suunta on menossa alaspäin.
Euromääräisesti asuntolainat ovat suurimmassa roolissa. Eniten uusia asuntolainoja on nostanut 30–39-vuotiaat miehet. Naiset ottavat asuntolainaa noin 5% vähemmän.
Suomen valtion velka on tällä hetkellä 177 600 561 674,95 euroa, mutta summa kasvaa tuhansilla euroilla joka minuutti. Aivan järjettömällä tasolla oleva valtion velka tekee luonnollisesti hallaa kansalaisille, koska verotusta kiristetään jatkuvasti.
Lainatottumusten muutokset
Suomalaisten lainatottumukset ovat muuttuneet paljon, ja syynä voi olla digitalisaatio sekä sosiaalinen media. Erilaisia lainapalveluita mainostetaan sosiaalisessa mediassa vaikuttajien johdolla, mikä ei ollut arkipäivää vielä kymmenen vuotta takaperin.
Nettiin on myös ilmestynyt satoja vertailusivustoja. Suomalaiset löytävät paljon helpommin eri lainavaihtoehtoja kuin aikaisemmin. Jos Googleen kirjoittaa “pikavippi heti”, niin tulet varmasti löytämään satoja vertailusivustoja sekä pikavippifirmoja alle 10 sekunnissa.
Koronan jälkeen ihmiset myös ymmärsivät elämänsä tärkeyden – nyt jos koskaan on aika toteuttaa haaveita esimerkiksi matkustelun osalta. Kulutusluottoja ja pikavippejä on myös otettu aikaisempaa enemmän veneisiin ja matkailuautoihin, jotka ovat kuuluneet etenkin keski-ikäisten miesten pitkäaikaisiin haaveisiin.
Velkaantumisen riskit: mitä seurauksia kulutusluotoista ja pikavipeistä voi olla?
Ylivelkaantuminen on aina riski, jos pikavippejä, osamaksuja ja kulutusluottoja ottaa enemmän kuin niitä pystyy maksamaan takaisin. Niiden päälle voi olla vielä iso asuntolaina, josta maksetaan nykyisessä tilanteessa suorastaan hirmukorkoja.
Paha velkakierre voi johtaa luottotietojen menettämiseen ja ulosottoon. Suomessa yli 450 000 kuluttajalla on maksuhäiriömerkintöjä. Eniten merkintöjä on 20–24-vuotiailla miehillä, mutta mikään ikäryhmä ei ole säästynyt maksuvaikeuksilta.
Onneksi pikavipeissä korko saa olla enintään 20% viitekoron kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ylivelkaantuminen olisi mahdollista. Suomessa pankeilla on velvollisuus olla myöntämättä lainaa, jos asiakkaalla on ennestään reippaasti velkaa.
Kulutusluottojen tulevaisuus Suomessa
Kulutusluottojen myöntäminen on muuttunut paljon viimeisen 10–15 vuoden aikana, kun suurin muutos on takavuosien pikavippien poistuminen. Entisajan 2 000% korkoja ei Suomen lain mukaan saa periä, mikä on erittäin hyvä asia.
Lisäksi lainaa ei saa maksaa klo 23–7 välillä, koska suomalaiset ottivat usein pikavippejä yön pikkutunneilla pienessä maistissa.
Voimme odottaa, että asiat eivät ole ainakaan menossa kevyempään suuntaan. Ei olisi suurikaan ihme, jos korkokatto muuttuisi tulevaisuudessa 10%-yksikköön. Käytännössä se tarkoittaisi, että alle 25-vuotiaiden olisi todella vaikea saada mitään pikkulainoja.
Uskomme myös, että pankit tulevat jatkossa kiinnittämään entistäkin enemmän huomiota hakijan nykyisiin velkoihin. Jos takataskussa on vaikkapa kolme 10 000 euron lainaa, ei uutta kulutusluottoa enää myönnetä niin herkästi.
Nämä pikavipit ja lainat yleensäkkin pitäisi pystyä perustelemaan jotenkin. Ei se että ”On rahapula, otan lainaa” ole perusteltu päätös. Se että ”Minä tarviten koneen X, mutta sen säästäminen vie nykyisellään kolmevuotta. Otan lainan” on perusteetu päätös. Rahaa jää elämisestä yli, mutta aika on se ongelma.
Jouduin tässä päivän muutamana Tampereelle ja ”moro baarissa” tilasin lonkeron. Meinasin sellälleni lentää kun kaupassa 2,80e lonkero maksoi 9,60e. Joo-o, kyllähän juottoloiden pitää saada katetta, mutta että lähes 300% kate. Ei ihme että juottoloilla menee huonosti ja pikavippejä on otettu pikkutuntien aikaan.
No, maailma muuttuu mutta me kaikki emme muutu sen mukana.
Mielenkiintoista toisaalta on se että yksityistileillä on puhdasta rahaa ~143 miljardia euroa. Siis toisilla sitä rahaa on. Ja meidän liike-elämän neropatit haluaisivat nämä rahat kernaasti pörsseihin ja rahastosalkkuihin. Mutta kun niistä ei taida tulla muutakuin tappiota.
Suuri syy ylivelkaantumiseen on kasvaminen uskomaan että minulle kuuluu kaikki mitä on olemassa. Ihmiset nostavat itse itsensä jalustalle jolle he eivät kuulu. He uskovat olevansa etuoikeutettuja koska he ovat olemassa.
Nöyryyttä ei synny kun voi valita haluaako tehdä töitä ja jokainen on oikeutettu asuntoon, ravintoon ja terveydenhoitoon vaikka ei itse olisi valmis mitenkään kärsimään näiden elinehtojen puolesta.
Velaksi häät, autot, kodit kalusteineen, matkoja ja kokkelia pikaluotolla. Lopputulos on että eron jälkeen unelmaparin ex-morsian myy itseään ja ex-sulho on peukkukoomassa.