82 thoughts on “Helsingin poliisi pyytää vihjeitä ryöstäjästä”
Aika myöhään kyselevät havaintoja 30.7. tapahtuneeseen ryöstöön?! Olisiko ryöstetty tehnyt kantelun asiansa hautaamisesta (poliisin rasismileimautumisen pelossa). Nyt joutuvat käskettynä selvittämään ryöstöä. Eli siis tekemään työtänsä pullan syönnin ja nettisurfailun sijasta.
Yllättäen etsitty näyttää ns. Rikkauden tuojalta…
Kuvat voisivat olla kahdesta eri henkilöstä.
NE ovat tunnetusti kaikki saman näköisiä!
Tuntuu kuin tämä olisi ensimmäinen kerta, kun poliisi on antanut Suomessa julkisuuteen kuvan ilmineekeristä rikoksen yhteydessä ja lehdistö on vieläpä suostunut julkaisemaan sen ja jopa pikselöimättömänä!
Olisiko jotakin viimein muuttumassa?
*
Rikastuksen vaikutuksista Skotlannissa, uutta Lola Moirin tapauksesta Dundeessa ja brittipoliisin ja lehdistön toiminnasta siellä. Tätä on mielenkiintoista peilata tilanteeseen omassa maassamme:
BIG update in the Scottish sister’s case: Hospital records!
Päivi Nerg voisi auttaa poliisia ja kertoa tuon kädellisten kaikki käyttämät nimet, lisäksi mikälaisen Euroopan kiertueen onkaan joutunut alaikäisenä aivan yksin tulleena joutunut tekemään.
Eipä taeTa Paevi joutaa, kun tutkii UTAREITA….lehmien vai siiTeriWALAITEN…?
Jep Päivi priorisoi, lehmien utaretutkimus on niin merkittävää Suomen alas-ajetulle maataloudelle ( lue hävitetylle) että vaikka hän 100% varmasti tietää tuon kädellisen multipersoonan kaikki persoonavariaatiot, niin hänelläkin on aikaa vain 24t.vrk. tai voihan se johtua jostkakin fetististä, tai siitä yleisestä käsityksestä, että maito tulee purkista. Päiville kaikkea hyvää, olet tehnyt kaikkesi Suomalaisuuden tuhoamiksesi, äläkä huoli palkkasi maksetaan sinulle aivan varmasti, vaikka se on nyt vähän myöhässä niin siihen tulee viivästyksen vuoksi runsas korkokertymä.
Sama sompanssi. esim
korvan piirteet yhtenevät
silmien alueella voimakas yhtenevyys
otsan voimakkain ryppy laskee kuvassa oikealta vasemmalle samalla tavoin
hiusraja sama
aataminomena terävä molemmissa
Toki voi olla erikin, identtiset kaksoset ..
Outoa, että sompulla ei ole kuitenkaan nimeä. Ai nih, passi hukkunut beringin salmeen.
Runsashiuksisemman partakarvallisen henkilön posket ovat hieman pulleammat. Ehkä vähempikarvoituksellinen kuva on samasta henkilöstä nuorempana.
-Miksi neekerillä on aina seksi mielessä?
-No kun sillä kasvavat häpykarvat päässä…
Sheivattu Kelan tukemana
Kädellinen on käynyt parturissa ja maksanut banaaleilla.
Somalia kannattaa etsiä kuvalla silloin kun sen rotupiirteet ovat näin selkeästi esillä:
Ei niitä muuten voi toisistaan erottaa kuin Korkeasaaren apinatalon henkilökunta.
Eipä olisi mikään ihme jos matusalailu alentaisi rikostutkijoiden työmotivaatiota, sillä ihmisiähän hekin vain ovat.
Jotkut saattaisivat olla jopa vahingoniloisia siitä jos omat ”herrat” joutuvat lopulta antamaan luvan konnakuvien julkaisuun.
Espoolaismies ? Suomen kansalainen ? tURPO, Huti & Stuppi sitä RIKASTUSTA. 100 % varmuudella ei raviväkeä. Kuva 1, tukkaa tarjouksessa somalian market, kuva 2 naamioitunut, tarjoustukka + vuohiparta pois. olettaa, kukaan EI tunnista aivokirurgia.
Tuntomerkit, puikulapää, hörökorvat, somalikampaus ja nahka savustettu (light smoked). Montako suomessa ?
Eikä muuten ole ihan kevyet savut.
Poliisi etsii luultavsti viatonta poikaa rasistisesti sillä kuvan avulla etsiminen on etnisistä profilointia. Ai kauhea sentään.
Eikö poliisi olisi voinut mennä pojan työpaikalle donitsien kanssa ja jutella siellä nuorukaisen kanssa.
Mitä jos loukkaantu tästä ja siitä seuraa aivovientiä vaikka Usaan.
TYÖpaikalle ? Kidding ? Notkuminen onnistuu o khat rouskutus – jakelu.
Eikös ostarikin ole työpaikka tai puisto, jos väijyy uhreja?
Joo, enemmän passipaikka, mutta kun ei ule passi, tippua jonkka, niin passa ostar, buisto ja talo nurkka, se melkein tyyöö.
Joo, ehkä väijypaikka sopii, kun ei ole passia ja työkin on täysin tuntematon käsite puikulapäiselle.
Jou, aina, kun RYSTÖ, katsoa onk passaporto, kun polliisi kyssyyb paperi, näyttäb-putka. Ei kysynt, onk SINUN passssi. Rikesakko + korvien venytys. Somali olla usein passi.
Myös uima-altaat, hätäiset kurapaskat sinne ja sitten altaan reunalle nautiskelemaan ja väijymään.
Jep, mutta sitten on myös kokorahalla savustettuja, kings of hiilikellarit, jos pitää pimeässä silmät-suun kiinni, kukaan ei näe gutaletta. Voi hoitaa yövuoron toimet….
No jou, savua on osuneet kohTe, kultamuna, africa olla baksumb grill istuneid, suurSAVU. Coal Cellar väki, miinuSS 25 % vaaleamb, kui uganda + Niggeria sjuur Neegerid.
Aivan liian monta….
Espoossa näitä on 13 tusinassa.. ilmiselvä kokoomuksen äänestäjä
Esbo, halleluja. Lähi-itäkeskus myös + kamelit.
Naapuritalossa asuu parisenkymmentä samannäköistä
Niin täälläkin!
Ilmoittakaamme siis poliisille ja sanokaamme tunnistaneemme ne poliisin jukaisemasta kuvasta!
KYYLIEN tuntomerkit yleensä ovat PERSEESTÄ, haluatkovat apua vai ilon ilmoittaa PASKAA on ? Jos JÄRKI, nahan VÄRI, Hevosmiehet, kultapallerot, 14v partaaaa on. suht helppo löytää SONTALÄJÄT ! Jos on HALUA löytää PASKALÄJÄT !
Aeina RAVISTUS, kun näkyy, onk baremb tobacco + valkoinen tuote-buukoduslaitteisto-kulmarauta ? Kyllä jotain löytyy…..aleba raapaistut omiin nimiin Tarjoukset.
Onneksi olkoon, olet voittaja matulotossa. Täysosuma on jos kaikki sienänaapurit sekä ylä -että alakerran asukit ovat somaleita tai vähintään muslimeita.
Ns vesikansaa kuulemma somppuaanot. Nahka ei tahdo kestää Suomen talvipakkasista aiheutuvaa kuivaa ilmaa, joten laskevat koko talven kuumaa vettä hukkaan. Kela ei vissiin maksa ilmankostutinta, mutta vesimaksun kyllä. Varmaan tonnin kuussa, kun kolmesta hanasta posottaa täydellä paineella yötä päivää. Joka tapauksessa naapurilta lähtee tapetit seinästä ja tippuu luultavasti rappaukset katosta.
Mutta, meillä on tähänkin varaa ja erilainen värikkäämpi kulttuuri on rikkautta. Ollaan kiitollisia.
Meillä on varaa ja myös tilaa. Ainakin 62 miljoonaa mahtuu meille.
Niinpä, sanoihan somaLi, MEILLÄ ON TILAA. Tarkoittikohan heidän huoneistoaan vai MEIDÄN MAATA ?
No mutta! Suomessahan on paikkakunta noille, sinne vaan! ”Vesikansa on Leppärlän, Köykkälän ja Niemenkylän kylistä koostuva kyläryhmä ja entinen koulupiiri Vihdissä Hiidenveden etelärannalla. Vihdin Vesikansan viljelylaakso on mainittu museoviraston luettelossa Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993.Wikipedia”
Suomen poliisin tila vaikuttaa aika lohduttomalta kun tuollainen kuva uskalletaan julkaista vasta kuukauden kuluttua tapauksesta.
Lainsäätäjä pitäisi herätellä vapauttamaan järjestysviranomaiset 1980-luvulla kytketyistä juridisista kahleista.
Alkuperäinen Shaft siirtynyt aikakoneella nykyajan Suomeen – ja vaihtanut ammattia…
Tosiaan!
Yksityisetsivä John Shaft vuosina 1973 – 1974 filmatusta TV-sarjasta!
Heikäläisillä on kaikki, aivan kaikki, oikeudet etsiä parempaa elämää. Mutta sinne missä sitä etsivät olisi kaupungin soveliasta laitella epätietoisia varten kylttejä, tekstinä esim. Suoritamme kaupungissamme parhaillaan väestönvaihtoa. Pahoittelemme toimenpiteestä aiheutuvia tilapäisiä ja yksittäisiä häiriöitä. Kaukana oli joskus paha maailma, mutta saatiin kuin saatiinkin tuotua se tännekkin.
Parahin hra. Nuutti,
tuohan voisi olla hyväkin idea! Alkoipa tuntua suorastaan kansalaisvelvollisuudelta printata A-nelosia, osa laminoituina tekstillä:
SUORITAMME SUOMESSA PARHAILLAAN VÄESTÖNVAIHTOA
Pahoittelemme toimenpiteestä aiheutuvia tilapäisiä ja yksittäisiä häiriöitä
ja lähteä illallah liimailemaan niitä strategisiin paikkoihin kaupungillah!
Yksi hartaimmista toiveistani on, että jotakin tahoa iskisi ideallah millä kaikki nämä heput saataisiin samallah kyydillä takaisin isiensä maille. Niillä mailla tehkööt mitä parhaiten osaavat
No, mutta mitä ihmettä tekevät, jos mitään EIVÄT osaa…..?
Ehkäpä juuri se ihmeiden teko on heidän osaamistaan. Sillä ihmehän se kyllä on kun saavat 90% länsimaiden kansalaisista uskomaan, että ilman heitä länsimaat ei kertakaikkiaan pärjää. Suomessa usko on kaikkein sakeinta kuten arvata saattaa. Täällä menee päättijille läpi kaikki tarinat mitä suoltavat suustaan -mm 17v ja sitä rataa jutut. Naurattas jos ei vituttas tämä hulluus. Tokihan monen on oltava uskovinaan ettei lähde työpaikka alta
Toivottavasti Kempeleen Ketku, tURPO, soeni, hutisalo, yle-il-is-silakkaparvi-graSSmus ym Tahvot lukevat PT-MEDIAA, saattaa heillä korvat lepattaa ja taittua luimuun. Fihad Varas 17v.
Eiku Jihad Varas.
Vai KETKU kembbeleen paras, 2 jalka AASI ? Kui PASKAlaki, mökeil mjukava punkea kak ? Ssippilä seuraa….
Lisääntyvät, parahin hra Lainsuojaton?
Lisääntyvät ja odottavat YK:n riisisäkkiä sekä Huussi ry:tä rakentamaan niille vessan, jota ne käyttävät vain siihen asti kunnes se täyttyy?
Vuonna 1974 rikoutui Maailmassa neljän miljardin ihmisoletetun raja.
Vuonna 2025 meitä on jo yli 8,2 miljardia!
Kehitysapu oli huono ajatus ja massiivinen vihre, mutta mahanmuto ylittää vielä senkin!
Osaavathan nuo syödä ja paskantaa.. tai no, jos lattialle paskantaminen vaatii erikoisosaamista, eikä osata ihmisruokaakaan syödä. Valehdellakaan eivät osaa, pitää tilata rahaa vastaan valmiit tarinat.
No ilmankos 2015 JALLITUKSEN 2 jalka-AAAASIT ylistivät, että balkanin läpi tulloooo MONIOSAAJIA, rikkaus fyörryy soome, kultamunia ovat, toktorid, rohvessooorit, inssinjöörid, ym ym, tulooo uussi Nokia. Kuinkas sitten kävikään….? Mahtoiko soome Etuuuuskunta päästellä suustaan KAKKELBERG ?
Yksi hyvä idea mielestäni olisi, että taikaseinän luukku kiinni. Tarvisko paljon muuta?
Tässä maahanmuutossa on kyseessä pelkistettynä kansalaisten edut ja politiikkojen edut. Ja kun tulee tilanne, että poliittinen eliitti joutuu ratkaisemaan kumpi voittaa kansalaisten edut vai politiikon henkilökohtainen etu. Voimme julistaa tuloksen: politiikon oma etu 6 ja kansalaisen etu 0. Päättäjämme tekevät kulisseissa tarmokkaasti työtä, että Suomi tulisi jatkossa kuulumaan Euroopan liittovaltioon ja kun niin käy. Niin sitten nähnään mitä on todellinen maahanmuutto.
Pennikraana kun kii, PASKAVÄKI alkaa kahtella uusia löysänrahan keitaita.
Puola + Eesti = NO GO neeeeekerid, kamelid, somalid o aFFFFgaanid. Go home, you shitfaces !
Kuvasta näkee miten silmät tuikkivat luovuutta, järkeä ja rehellistä hyvää luonnetta. Omasta kulttuuristä hän on saanut vanhempien tuella myös ahkeran ja nöyrän luonteen. Huippukamaa.
Miksi tuon vennään jutun kommentointi ei onnistu..
Venäläinen digitaaliverho toimii?
Tarkoitat varmaan RYSSSÄN ?
Tuohan on korkean IQn omaava tietotekniikan PhD, biofysiikan professori, pilootti, MM-tason ampujahiihtäjä… ööö…
Samperi kun ei muistu nimi nyt mieleen!!!
Ei se mitään vaikkei innovaattorin nimi muistukaan mieleesi, sillä ei hän itsekään muista nimeään.
Päevi Knerkki tietää – muistaa.
Kappas vaan, NEEKERI. SOMALIRYÖSTÄJÄ. NEEKERI TARVITSI LISÄÄ ILMAISTA RAHAA JA TAVARAA. Neekerit on semmoisia. Neekerit kun eivät suomeen kuulu, niin huomaavat äkkiä että neekerinä on suomessa kovin vaikea piiloutua, koska on neekeri. Se on rasismia.
Jos etsitään universumin tyhmintä katsetta niin nyt löytyi voittaja. Tuon olion kuupassa liikkuu vähemmän kuin laakamadolla.
Da, mutta Ssuvaitsevien siideriä juovien Walaiden kammareissa ON tilaa, hetekat suorastaan kutsuvat paviaaneja.
Bagsu Bertta ei halua ykssin hytkyttää sänky, paviaaaan tulooo auttamaan.
Somali vai neeeeekeri ?
afro istuu kuin nyrkki sinne mikä haisee ja pärisee kuvan ”sankarilla”.
Viitaten kuvaan: Tarvitseeko enää parempaa vahvistusta etsiä tiedolle kehitysmaista tulevien alemmalle älykkyyden tasolle.
Ja ”laatu” ei ole ihan kärkipäästä. Ottaisikovat tURPO, Bideeeee, Vatima Darra, Gontula, somaLi, Suur huti pökäleen kammariinsa retkottamaan ja jääkaapille popsimaan antimia, kun päivän notkuttuaan huikoo ? B Peräprutku saattaisi mjuikeana sanoa, teretulemast….
Begga kyll, kyll… Ruotsissa on juuri tänään tapetilla terveyskeskus-matulääkäri joka raiskasi miespotilaita, mm imeskeli heitin kikkeleitä…
Siis sitä RIKASTUSTA, mitä suvakit tännekin hamuavat, vihr tötteröpäät, kesKUSTA, sdp, skp, vasen kaista ym valopäät. Plus tURPO katraineen.
Haluaaaak tURPO tilata ko Toktori kotikäynti, voib kolla akka + aaasi sama veto ?
nouhoojako se on vieny tuhkatkin ?
onko hormin kautta tulla kylään tämäkin ?
pesulle ensin, sitten vasta kuvataan.
Seuraava palautettava. Kyllä on kuvottavan näköinen somalin pökäle. Tuota voi olla vaikea löytää helsingistä koska samannäköisiä somppuja on siellä niin pirun paljon.
Nuo voi olla aikaisempia pidätyskuvia ja poliisi tuntee henkilön mutta kaipaa todistajia, mutta yhtä hyvin olen idiootti ja pitäisi osata olla kommentoimatta.
Tuon näköinen tulee ensimmäisenä itsellä mieleen kun puhutaan ryöstäjästä Helsingissä..
Hyvien ihmisten piti saada diversiteettiä,kun ei muuten tuntunut Metropolilta..ja mitä ne muutkin meistä ajattelee,kun meillä ei oo somalivähemmistöä
on toi kuvan äbälä kyllä niin ”viattoman” näköinen että heikompaa hirvittää ja suvakkia panettais.
Suvakkiakoilla on jo pöksyt litimärkänä. Kuvassahan on lutuinen joku ihmistä muistuttava uhri.
Ihmiseksi tunnistaa vain jalanjäljistä. Parasta maahanmuuttavaa ainesta ikinä. Parasta A ryhmää.
Eiköhän tuo piilottele jonkun läskin siiderivalaan vieressä.
Jos joskus on päässyt katsomaan poroa tai nautaa metrin päästä silmiin niin törmää tuohon älykkääseen katseeseen.
Toki porolla tai lehmällä järki pelaa paremmin kuin kuvan kädellisellä.
Aika myöhään kyselevät havaintoja 30.7. tapahtuneeseen ryöstöön?! Olisiko ryöstetty tehnyt kantelun asiansa hautaamisesta (poliisin rasismileimautumisen pelossa). Nyt joutuvat käskettynä selvittämään ryöstöä. Eli siis tekemään työtänsä pullan syönnin ja nettisurfailun sijasta.
Yllättäen etsitty näyttää ns. Rikkauden tuojalta…
Kuvat voisivat olla kahdesta eri henkilöstä.
NE ovat tunnetusti kaikki saman näköisiä!
Tuntuu kuin tämä olisi ensimmäinen kerta, kun poliisi on antanut Suomessa julkisuuteen kuvan ilmineekeristä rikoksen yhteydessä ja lehdistö on vieläpä suostunut julkaisemaan sen ja jopa pikselöimättömänä!
Olisiko jotakin viimein muuttumassa?
*
Rikastuksen vaikutuksista Skotlannissa, uutta Lola Moirin tapauksesta Dundeessa ja brittipoliisin ja lehdistön toiminnasta siellä. Tätä on mielenkiintoista peilata tilanteeseen omassa maassamme:
BIG update in the Scottish sister’s case: Hospital records!
https://www.youtube.com/watch?v=zeQdBfVihto
I can’t believe I had to do this body language analysis
https://www.youtube.com/watch?v=AxvvYvsy3AM
Scottish girl’s abuse CONFIRMED by new witness
https://www.youtube.com/watch?v=-2QDZshSeNQ
Päivi Nerg voisi auttaa poliisia ja kertoa tuon kädellisten kaikki käyttämät nimet, lisäksi mikälaisen Euroopan kiertueen onkaan joutunut alaikäisenä aivan yksin tulleena joutunut tekemään.
Eipä taeTa Paevi joutaa, kun tutkii UTAREITA….lehmien vai siiTeriWALAITEN…?
Jep Päivi priorisoi, lehmien utaretutkimus on niin merkittävää Suomen alas-ajetulle maataloudelle ( lue hävitetylle) että vaikka hän 100% varmasti tietää tuon kädellisen multipersoonan kaikki persoonavariaatiot, niin hänelläkin on aikaa vain 24t.vrk. tai voihan se johtua jostkakin fetististä, tai siitä yleisestä käsityksestä, että maito tulee purkista. Päiville kaikkea hyvää, olet tehnyt kaikkesi Suomalaisuuden tuhoamiksesi, äläkä huoli palkkasi maksetaan sinulle aivan varmasti, vaikka se on nyt vähän myöhässä niin siihen tulee viivästyksen vuoksi runsas korkokertymä.
Sama sompanssi. esim
Toki voi olla erikin, identtiset kaksoset ..
Outoa, että sompulla ei ole kuitenkaan nimeä. Ai nih, passi hukkunut beringin salmeen.
Runsashiuksisemman partakarvallisen henkilön posket ovat hieman pulleammat. Ehkä vähempikarvoituksellinen kuva on samasta henkilöstä nuorempana.
-Miksi neekerillä on aina seksi mielessä?
-No kun sillä kasvavat häpykarvat päässä…
Sheivattu Kelan tukemana
Kädellinen on käynyt parturissa ja maksanut banaaleilla.
Somalia kannattaa etsiä kuvalla silloin kun sen rotupiirteet ovat näin selkeästi esillä:
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1865982#p1865982
Ei niitä muuten voi toisistaan erottaa kuin Korkeasaaren apinatalon henkilökunta.
Eipä olisi mikään ihme jos matusalailu alentaisi rikostutkijoiden työmotivaatiota, sillä ihmisiähän hekin vain ovat.
Jotkut saattaisivat olla jopa vahingoniloisia siitä jos omat ”herrat” joutuvat lopulta antamaan luvan konnakuvien julkaisuun.
Espoolaismies ? Suomen kansalainen ? tURPO, Huti & Stuppi sitä RIKASTUSTA. 100 % varmuudella ei raviväkeä. Kuva 1, tukkaa tarjouksessa somalian market, kuva 2 naamioitunut, tarjoustukka + vuohiparta pois. olettaa, kukaan EI tunnista aivokirurgia.
Tuntomerkit, puikulapää, hörökorvat, somalikampaus ja nahka savustettu (light smoked). Montako suomessa ?
Eikä muuten ole ihan kevyet savut.
Poliisi etsii luultavsti viatonta poikaa rasistisesti sillä kuvan avulla etsiminen on etnisistä profilointia. Ai kauhea sentään.
Eikö poliisi olisi voinut mennä pojan työpaikalle donitsien kanssa ja jutella siellä nuorukaisen kanssa.
Mitä jos loukkaantu tästä ja siitä seuraa aivovientiä vaikka Usaan.
TYÖpaikalle ? Kidding ? Notkuminen onnistuu o khat rouskutus – jakelu.
Eikös ostarikin ole työpaikka tai puisto, jos väijyy uhreja?
Joo, enemmän passipaikka, mutta kun ei ule passi, tippua jonkka, niin passa ostar, buisto ja talo nurkka, se melkein tyyöö.
Joo, ehkä väijypaikka sopii, kun ei ole passia ja työkin on täysin tuntematon käsite puikulapäiselle.
Jou, aina, kun RYSTÖ, katsoa onk passaporto, kun polliisi kyssyyb paperi, näyttäb-putka. Ei kysynt, onk SINUN passssi. Rikesakko + korvien venytys. Somali olla usein passi.
Myös uima-altaat, hätäiset kurapaskat sinne ja sitten altaan reunalle nautiskelemaan ja väijymään.
Jep, mutta sitten on myös kokorahalla savustettuja, kings of hiilikellarit, jos pitää pimeässä silmät-suun kiinni, kukaan ei näe gutaletta. Voi hoitaa yövuoron toimet….
No jou, savua on osuneet kohTe, kultamuna, africa olla baksumb grill istuneid, suurSAVU. Coal Cellar väki, miinuSS 25 % vaaleamb, kui uganda + Niggeria sjuur Neegerid.
Aivan liian monta….
Espoossa näitä on 13 tusinassa.. ilmiselvä kokoomuksen äänestäjä
Esbo, halleluja. Lähi-itäkeskus myös + kamelit.
Naapuritalossa asuu parisenkymmentä samannäköistä
Niin täälläkin!
Ilmoittakaamme siis poliisille ja sanokaamme tunnistaneemme ne poliisin jukaisemasta kuvasta!
KYYLIEN tuntomerkit yleensä ovat PERSEESTÄ, haluatkovat apua vai ilon ilmoittaa PASKAA on ? Jos JÄRKI, nahan VÄRI, Hevosmiehet, kultapallerot, 14v partaaaa on. suht helppo löytää SONTALÄJÄT ! Jos on HALUA löytää PASKALÄJÄT !
Aeina RAVISTUS, kun näkyy, onk baremb tobacco + valkoinen tuote-buukoduslaitteisto-kulmarauta ? Kyllä jotain löytyy…..aleba raapaistut omiin nimiin Tarjoukset.
Onneksi olkoon, olet voittaja matulotossa. Täysosuma on jos kaikki sienänaapurit sekä ylä -että alakerran asukit ovat somaleita tai vähintään muslimeita.
Ns vesikansaa kuulemma somppuaanot. Nahka ei tahdo kestää Suomen talvipakkasista aiheutuvaa kuivaa ilmaa, joten laskevat koko talven kuumaa vettä hukkaan. Kela ei vissiin maksa ilmankostutinta, mutta vesimaksun kyllä. Varmaan tonnin kuussa, kun kolmesta hanasta posottaa täydellä paineella yötä päivää. Joka tapauksessa naapurilta lähtee tapetit seinästä ja tippuu luultavasti rappaukset katosta.
Mutta, meillä on tähänkin varaa ja erilainen värikkäämpi kulttuuri on rikkautta. Ollaan kiitollisia.
Meillä on varaa ja myös tilaa. Ainakin 62 miljoonaa mahtuu meille.
Niinpä, sanoihan somaLi, MEILLÄ ON TILAA. Tarkoittikohan heidän huoneistoaan vai MEIDÄN MAATA ?
No mutta! Suomessahan on paikkakunta noille, sinne vaan! ”Vesikansa on Leppärlän, Köykkälän ja Niemenkylän kylistä koostuva kyläryhmä ja entinen koulupiiri Vihdissä Hiidenveden etelärannalla. Vihdin Vesikansan viljelylaakso on mainittu museoviraston luettelossa Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993.Wikipedia”
Suomen poliisin tila vaikuttaa aika lohduttomalta kun tuollainen kuva uskalletaan julkaista vasta kuukauden kuluttua tapauksesta.
Lainsäätäjä pitäisi herätellä vapauttamaan järjestysviranomaiset 1980-luvulla kytketyistä juridisista kahleista.
Alkuperäinen Shaft siirtynyt aikakoneella nykyajan Suomeen – ja vaihtanut ammattia…
Tosiaan!
Yksityisetsivä John Shaft vuosina 1973 – 1974 filmatusta TV-sarjasta!
https://en.wikipedia.org/wiki/Shaft_(TV_series)
( engl. shaft = aisa / varsi / akseli. Crankshaft = kampiakseli. Varmaan ihan sattuma… )
Notkuja ?