
Ruotsissa hiljattain noussut kohu imaamin saarnasta, jossa hän kehotti miehiä kurittamaan vaimojaan, ei ollut mitenkään uusi esille tullut tapaus. Tunnetuin on jo vuodelta 2006.
Tuolloin islamisti Abdirisak Waberia käytettiin paljon medioissa maskottina puhumassa kauniita sanoja islamista. Esimerkiksi Expressenin haastattelussa kesällä 2006 Waberi teki selväksi, että mies päättää vaimonsa asioista. Miehellä on oikeus, koraanin mukaan, neljään vaimoon ja tarvittaessa lyödä heitä.
Waperin mukaan koraanissa kehotetaan suoraan perheongelmien sattuessa ensin puhumaan vaimon kanssa ja sen jälkeen nusaista vaimoa. Nusaisu on ikään kuin kättä päälle kirvesvartta. Vasta sen jälkeen mies saa lyödä vaimon poijun tummaksi. Waberin mukaan tämä on ihan arki-islamia, ns. valtavirtaislamia, eikä siinä ole mitään erikoista.
Naisten hunnuttamisesta Waber loihe lausumaan, että naisen pitää peittää kehonsa, vain kädet ja kasvot saavat näkyä. Tämä sen takia, että miehellä seksuaaliset halut ovat paljon suuremmat kuin naisella.
Toimittaja yritti kysellä, että miksi on tärkeää pitäytyä koraanin ohjeissa ja opeissa, asutaanhan sentään Ruotsissa. Tähän Waberi vastasi: ”Ei koraania voi pyyhkiä pois. Saattaa olla niin, että joku päivä todellisuus on erilaista tulevaisuudessa”. Tällä Waberi tarkoitti sitä, että sinä päivänä kun islam hallitsee maailmaa ja Ruotsia on tärkeä tietää mitä koraanissa sanotaan.
Vaikka tämä sompanderi kertoili jo 2006 aivan avoimesti olevansa puhdas islamisti ja ajavansa Ruotsiin islamilaista kalifaattia, niin siitä huolimatta typerät äänestäjät äänestivät ukon Ruotsin eduskuntaan vuosiksi 2010-2014. Sen jälkeen on tullut hieman alamäkeä. Hän istuu vankilassa pitkää liki viiden vuoden vankeustuomiota talousrikoksista, joita teki hallinnoimansa koraanikoulun ohessa. Hän pääsee kohtapuoliin taas vapaaksi.
Koraanikoulu nimittäin sai hillittömät määrät veronmaksajien rahaa. Waberi muiden sompanderikavereidensa kanssa sitten käyttivät nämä miljoonat huoriin, lomamatkoihin, osa rahoista lähetettiin Somaliaan al-Shabaab-järjestölle, osteltiin autoja ja mitä sitä nyt lottovoittoon verrattavalla summalla voi kavereiden kanssa tehdä.
Tyypillinen maahantukeutuja joka otetaan avosylin vastaan ja kokoomus nappasi hepun ensimmäisenä riveihinsä, joka oli siihen aikaan yleinen tapa ja kertoo politikkojen äärettömän tyhmyyden ja jota tapaa myös suomessa apinoitiin. Kunnes maskotista paljastuu karmeita rikollisia asioita ja entäs sitten, puolueen jäätävä hiljaisuus, ei emme tunne koko heppua. Veikkaan että saa jäädä ruotsalaisten riesaksi loppuiäkseen.
Kansalaisuus on otettava pois maanpilaajilta ja sitten pikalähetys takaisin lähtömaahan.
Jos ei lähtömaa sovinnolla ota niin sitten meridröönarin kyydissä suut teipattuna ja perunasäkki päässä Mokkadiskon rantaan.
Katso neekerin hampaita, miten on mahdollista että ne on paikoillaan? Ei näytä tekareilta, tai jos on, niin made in Mokadishu. Tuo sinun ideasi ”meridröönarin” kapteenina sai aikaan itselläni todella lämpimiä ja humaaneja tuntemuksia, semmoisiakin että kun tuo Mokkadiskon rannikko on täynnä merirovsojen paatteja, niin ei muuta kuin niitä päin, Ruotsi saisi sitä kautta edes jotakin takaisin= verokruunjen kuppaaminen olisi tämän naistenhakkaajan osalta tullut päätökseen.
Ei ule Neeeeeeeeeekeri, on SOMALI, nahan väri suht sama, paitsi 100% hiilikellarin väki, koko rahalla musta, somali on african sitä pohjakastia, kuitenkin Suvakkien listoilla kultamunia & palleroita. Esim Hutisalo, somaLi, Bideeeee, Sohvi ym ym Aaaasit.
Totta puhut, tuossakin aineksessa on suuria eroja. Tunnettu tosiasiahan se on että somput on tuon mantereen mustalaisia, toisin kuin esim naapurivaltio Keniassa asuva Masai heimo. Pahoittelut kaikille neekereille että vertasin teitä Somaleihin.
Hampaat ovat luonnollisesti ruotsalaisten veronmaksajien kustantamia.
Biltema irtohammas.
Jonkun pitäisi nyt tehdä faktapohjainen laskelma ja rääknata mitä mahamatumusu on tähänmennessä tullut maksamaan. Kaipa jotain korvausvaatimuksiakin sai, nekin maksoi tietenkin veronmaksajat. Äijä on kohta 60, voi elää vielä 30 vuotta.
Kotisivukin on mutta se voi olla saastutettu: waberi.se
Maahanmuuttaja-äänestäjiä eli kansalaisuuden saaaneita lienee jo yli 200 000. Kansalaisuuksia on myönnetty 10 000-15 000 vuodessa. Aivan pian heitä on enemmän kuin perussuomalaisia äänestäviä.
Matut äänestävät niitä jotka tarjoavat parhaimman ilmaisen elämän koko suvulle. Kärjessä luonnollisesti vasemmistopuolueet ja kokoomus.
Kansalaisuus perusteinen tukijärjestelmä käyttöön. Eli omat ensin. Suomen kansalaisuuden saaneilta tiukat vaatimukset. Esim jos on perseilty, käyty lomilla mistä ovat ” paenneet ” tai muuten vain vittumaisella asenteella täällä, niin ei onnistu. Kotimatkalle. Jos ne tiukat säännöt onnistuvat omille kansalaisille, niin kyllä ne voidaan ottaa yhtä hyvin käyttöön ilmaisen elatuksen vuoksi tänne tulleille. Ja jos sitä suomen kieltä ei osata 30 v jälkeenkään, niin se on moro. Takaisin mistä tulikin. Järkiratkaisu mutta maahanmuuttoteollisuus vastustaa.
SDPMoktar.Gubta s24 vaatii monikulttuurisuutta ja unelmoi persujen kuihtumisesta.
Onko mokutus ainoa Suomen pelastus?
Ei voi olla.
Nyt, kun ruotti tehnyt paluupostiDiilin Puikulamaan kanssa, niin kun tämä Ylen Sankia Priha lompsii ulos linnakkeesta, niin portilta VÄLITÖN kyyti satamaan ja konttiin muiden apinoiden sekaan ja matka alkakoon. Saa kotimaa kultamunat takaisin riveihinsä.
Asuin Ruotsissa 20 vuotta ja voin valitettavasti todeta, että älä unta näe. Mies on hyvin kotiutunut ja rangaistuksensa kärsinyt eli voi jatkaa – ja varmasti jatkaa – puhtaan islamin opin saarnaamista ja levittämistä (ja vaimojensa pieksämistä) ja edelleen ruotsalaisparkojen verorahoilla. Nämä niin sanotut hyvätkään lainmuutokset eivät tule voimaan takautuvasti (jos nyt ylipäätään tulevat).
Valitettavasti olet 100% oikeassa.
En unelmoi, vaan kaukaista toiveajattelua. Jos kaava kuten ennenkin, somaliLÄJÄ jää ruotsiin valkoisten Ihmisten iloksi. Ja munapää F. RUINfeldt hymyilee. Heja Sverige.
”naisen pitää peittää kehonsa, vain kädet ja kasvot saavat näkyä”
On siinä käytännöllisiäkin puolia, sujuu nimittäin kotityöt näppärämmin kun on kädet ja silmät näkyvillä yms. Ai huono vai, no mä hipsuttelenkin tästä menee..
Mielestäni parasta mitä Suomelle, suomalaisille ja suomalaisuudelle on koskaan tapahtunut on Bouanane. Tämän viattoman, pienen pakolaispojan kuluihin mennee 14 vuodessa vaivaiset kolme miljuunaa? Onhan sillä oltava omatulkki sekä omapsykiatri takaamassa, että varmasti häviää islam päästä. Sitten Bouanane menee Ikeaan, ostaakseen kaksi veistä. Tämän jälkeen hän astuu pikajunaan ja murhaa 30 valkoista naista, ennen kuin juna saadaan pysähtymään ja ovet auki. Sitten todetaan sen edelleen olevan muslimi ja passaataan huimat 19 vuotta. Toivottavasti hän paluumuuttaa siinä vaiheessa Takaisin Ruattiin maailman parrakkaimpana 14-vuotiaana sarjamurhaajana.
Bouanane on siis Turussa vuonna 2017 tapahtuneen iskun tekijä. Oli saapunut Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2016.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_isku_2017
Sosiaalidemokraatien unelmavävy.
Pieree, nussii ja vetää aina välissä naista turpaan kun miehiä ei uskalla. Suomeen vaan. Kaikki viherpuna-akat odottaa jo pöksyt märkänä.
Ja vassareiden. Erotica Honkasalo tuskin pysyy pikkareissaan..
Taitaa käyttää Laajakangas pikkareita, pysyvät yllä, kun kytkee henkselit.
SiideriWalaat huollattavat hetekoitaan, fieterien vaihto heavy duty, mikäli bulskempia palleroita punkee kammareihin, vanha suhTe kun oli 150+50kg, jos nyt tulevat ova myös tasapainoisia 150kg, vonkuu hetekakin.
typerykset johtaa idiootteja.
eivät israelilaiset ole typeriä. Te persut olette
Voi k**** eikö tuota voisi jo päästää päiviltä tai ainakin pois Euroopasta???
Varsinainen afrikan ripulipaska eurooppaan. Kukahan nämä paskat siivoaa ja veikkaan ettei sadan vuoden päästä kovin lämöllä muistella näitä ”päättäjiä” On vain se hullu aika euroopassa jolloin se oli tuhon partaalla kunne löyti järki amerikoista.
ihan viattoman näköinen somali päällisin puolin. varmaan osaa ”käsitellä” lapsia.
Kaiken lisäksi suurinta osaa noista nykykäytännön jutuista ei edes ole koraanissa tai islamiopissa vaan se on noiden itsekkäiden partaukkojen omaa keksintöä ja sepitettä jotta saavat alistaa naiset ja lapset mielensä mukaan.
Ruotsi on juuri NYT avustamassa USAta jossakin Alshaapapinvastaisessa operaatiossa Somealienissa. No hyvä. Mutta miten pääsemme eroon lukemattomista rikollisista ja epäsopeutuneista Ruotsin somealieneista, kertokaa se! Ja Suomen.
Luovuutta, jota jauhonaamalta ei löydy.