
Poliisi sai myöhään perjantai-iltana ilmoituksen Töölö Sports -baarin edustalla olevasta tappelusta, jonka yhteydessä joku oli rikkonut myös ravintolan ikkunan.
Poliisi otti kiinni 10 henkilöä, joiden epäillään liittyvän tapaukseen. Epäillyt ovat pidätetty ja heitä tullaan esittämään vangittaviksi.
– Poliisi jatkaa epäiltyjen kuulusteluita, joiden jälkeen olemme viisaampia tapahtumien kulusta. Ennen kuulusteluita en voi tutkintaa vaarantamatta avata enempää tapahtumien kulkua, kertoo tutkinnanjohtaja Juha Piippo.
Poliisi epäilee alustavasti usean henkilön syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn, vahingontekoon, pahoinpitelyihin ja vaaran aiheuttamiseen. Nimikkeet voivat täsmentyä tutkinnan edetessä.
Hifki-kannattajat vähän riehui…Itse kun ekan kerran kuulin tosta oletin, että matut, mutta tällä kertaa kai näin?
Joo, kyllä taisi olla klubien välinen sisäinen mittelö tällä kertaa – ihan piristääkin näin välillä..
Olivat todella rohkeita homoseuran kannattajia, ensin kivi ravintolan ikkunasta sisään ja ensimmäinen kun meni ulos katsomaan mitä tapahtuu, niin joukolla (yli10 kpl hom.) Hakkasivat ja potkivat maassa makaavan vanhemman miehen. Luulen että niiden lopullinen päämäärä oli joukkoraiskata tuo mies joka sai vakavia vammoja ja siinä taisi saada myös pataan väliin mennyt mies, ainoa syy tuohon törkeään väkivallan tekoon on se että tuommoiset (kannattajat) saa kulkea vapaana ilman pakkopaitaa ja näiden seurojen päättäjät ja pelaajat loistavat jakuvasti possaolollaan, kun näitä tapahtuu. Liitot voisivat myös määrätä joukkueet pelaamaan tyhjille katsomoille, siis ne joukkueet joiden kannattajat tekee näitä rikoksia, kotiottelut koko kauden tyhjille katsomoille.
Kaiken huipuksi hölmöläiset iskivät väärään kapakkaan:
https://www.is.fi/mestis/art-2000011539249.html
Vai iskivätkö sittenkään;
kenties oli tarkoituskin etsiä helppoa hakatttavaa?
Sit saatananan punapeukut nähdäänkö? Olen täällä ilmoittanut missä olen ja milloin, haluaisin keskustella tästäkin asiasta ja jos olette sitä mieltä että ihminen potkitaan kasvisosastolle sen tähden että käy baarissa. Turun käräjä oikeus 21.10. Klo 13.00 sali 10 tulkaa juttelemaan. T: pitkäparta
Siis mitä? Ei siis liittynyt matuihin millään tavalla?
Että voi aikuiset ihmiset olla lapsellisia, jonkun potkupallon takia tapellaan.
Eiks noi ollu lätkäjätkii? Jokerit vastaan KiekkoVantaa?
Uhrit olivat, mutta hyökkääjät olivat etsimässä HJK:n kannattajia.
Kannattaa aina kiertää kaukaa jos näkyy wäkiwaltaisen äärijärjestön lippu tangossa.
Suuri varasto paloi Turussa: ”Tahallaan sytytetty”
Pyrokeppostelu oli paljon vaikeampaa silloin kun suurissa kiinteistöissä oli vielä talonmies tai vain kyseisen rakennuksen aluetta kiertävä yövartija.
Sittemmin nuo tunnolliset miehet työnnettiin kilometritehtaalle.
Jos olisi hiukan paukkuja ja boltseja, niin suomalaiset uskaltaisivat kohdata maahanmuuttajia ja laittaa heidät pelkäämään eikä toisinpäin kuten nyt. Turha keskenään matsata kun oikea vihollinenkin olisi, mutta ei taida enää löytyy sellaisiia karjuja maasta. 90 luvun alussa suomalaiset olivat vielä komentopaikalla ja sitten suomalaisten aines pehmeni ja alkoi alistuminen. No hope.
Joskus noissa ”urheilu”piireissä taisteli antifa ja uusnatsit toisiaan vastaan
Nehän voisivat mennä vieläkin ottamaan matsia vapaaottelupiireihin, ai niin siellähän vedetään mies miestä vastaan. Olisihan se noloa siellä häkissä, kun ensimmäinen ajatus olisi, ”missä se mun jengi on.”