Kokkolan poliisi tutkii ampumistapausta, jossa Kokkolan keskustan tuntumassa oli ammuskeltu tiistaina iltapäivällä noin kello 15.00 aikaan.
Poliisi sai ilmoituksen ammuskelusta, joka oli tapahtunut Peltomäenkadulla. Tällä kertaa kyse oli luultavasti ohiammuskelusta, sillä paikanpäältä ei löytynyt haavoittuneita tai ruumiita, eikä ketään ole viety sairaalaan paikattavaksi.
Poliisin partiot suorittivat Kokkolan alueella etsintöjä ja löysivät epäillyn ampujan. Hänet on otettu kiinni ja asiaa tutkitaan ampuma-aserikoksena, vaaran aiheuttamisena ja laittomana uhkauksena. Poliisi ei tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.
PT-median Kokkolan kirjeenvaihtajan mukaan kyse oli romaniväestön välisestä ammuskelusta. Kokkolassa on tapahtunut kuluvan vuoden aikana useita ammuskeluja, eikä tässäkään ollut kyse yksittäisestä satunnaisesta ammuskelusta, vaan jatkumoa pitkään romanien välillä jatkuneista vihamielisyyksistä.

ei ne saatana opi.
Serkut seurustelevat ja räiskintä klo 15, on valoisaa, ei ole hämärähommia, saattaa Kyyyyösti selvitä nuhtelulla. Oliko kohteena Gunnar vai Tino ?
Ammuskelut ja kaupoisssa varastelut ovat selvästi lisääntyneet. Onkohan Ruotsista palanneet työnsankarit piristämässä ilmapiiriä upealla ja rikkaalla kulttuurillaan.
Manneilla kotoutuminen vielä pahasti vaiheessa. Neekereillä ja ählyillä menee varmaan se 5000 vuotta kotoutumiseen jos vaan valtiolla riittää massia.
Ei ole ne sadat vuodet tehneet Hai sie-väkeä vielä ihan valmiiksi, hissukseen hissukseen. Onk muuten kukaan – koskaan nähnt Rahtihameita & Kulmahousuja TYÖNvälityksessä ? Gelan saleissa varmaan, kun ovat kanta-asiakkaita…..ovat kuulemma kitkeriä, kun somalit, kamelit ja neeeekerit punkevat heiä apajil. Hui Hai.
Tapasin työssä käyvän mustalaisen (nainen) vuonna 1976 jakamassa ruokaa TKK:n ruokalassa. Sen jälkeen en ole sellaista nähnyt.
Elikkä lähiHistoriallinen tapahtuma.
Tätä tapausta voidaan hyvin käyttää esimerkkinä miten Suomea rakentanut romaniväestö työllistyy kuten muutkin.
90-luvulla ajoin autolla pehmeälle tien reunalla ja auto jäi kiinni. Pesulan pakua ajanut romaani pysäytti ja antoi vetoapua. Kysyin paljonko olen avusta velkaa. Hän sanoi näillä sanoilla: ”Ei maksa mitään, mutta jos joskus ’tumma’ on tien varressa älä aja ohi”.
Joskus aikoinaan koulussa varastossa oli romaani varastomiehenä. Hauska ja mukava tyyppi hän oli.
täällä ovat poikkeukset säännöstä.. samasta perheestä
3 on työssä, olleet jo yli 15 vuotta,-ei siitä valehtelun kulttuurista
helpolla ihmiseksi tule,. no parempi paska lannoitteena, kun viemäri
laitoksella..Mutta kyllä tasapainoon on piiiiiittkääää matka.
se on sisällistä,-mieltymyksiä,kun vie ihmisen typeryyteensä.
Maailman ohuin kirja on ”Romaniväestön työperäiset sairaudet”.
Ja oliko 2. Ruottin sotasankarit, 3. Englantilainen keittokirja….?
Katos, ihan tossa 500m päässä. Ite ollut töissä, mut nuo tuossa asuvat romanit rauhallisia eivätkä ole aiheuttaneet mitään häiriötä.
Ruotsissa kymmeniä vuosia”työn perässä olleet” paluumuuttajat käyvät valtataistelua Suomessa asuvien heimolaistensa kanssa.
60-70 luvulla Ruotsiin muuttaneet saivat Ruotsissa nöyryyttävän turpasaunan kehitysmaalaisilta, ja nyt Suomeen paettuaan yrittävät epätoivoisesti kukkoilla sekä esittää voittajaa.
Pian alkaa taas vihervasemmiston puhe aseiden vähentämisestä ja silmätikuksi joutuu metsästysaseet.
mustalaisetkin vihaa jätevuortaan..
Kaaleet ja some eivät sovi yhteen, sen verran on seurauksia kun isolla suulla revitellään netissä. Tosin eivät nuo someapit taida lopultakaan soveltua oikein kenellekään; jatkuvaa non-stop ilkeilyä, juoruilua, mustamaalausta, vainoamista, kiusaamista, sosiaalista degeneraatiota ja muuta paskaa ihan kantaväestönkin kesken.