Uusi laki mahdollistaisi vakavista rikoksista tuomittujen ulkomaalaisten karkotukset Tanskassa


Tanskassa on tarkoitus, että toukokuun alusta astuu voimaan laki, joka mahdollistaa ulkomaalaisten karkottamisen, jos he saavat vähintään vuoden ehdottoman vankeustuomion vakavista rikoksista, kuten väkivaltarikoksista.

Uusi laki esiteltiin perjantaina 30.1., ja sitä on kuvattu laajaksi karkotus- ja maahanmuuttolain uudistukseksi. Lain keskeinen sisältö on, että ulkomaalainen henkilö, joka saa vähintään yhden vuoden ehdottoman vankeustuomion, voidaan karkottaa automaattisesti riippumatta siitä, kuinka kauan hän on asunut Tanskassa.

Laki koskee muun muassa törkeitä rikoksia, kuten vakavia väkivaltarikoksia ja raiskauksia. Laki ei vielä ole voimassa, mutta sen esitetään astuvan voimaan toukokuun alusta, mikäli parlamentti hyväksyy sen.

Lakimuutoksen myötä ehdotetaan karkotusten lisäksi myös tiukempaa suhtautumista laittomasti maassa oleskeleviin sekä GPS-seurantaa eli nilkkapantaa ulkomaalaisille, jotka eivät noudata maahanmuuttolain mukaista ilmoittautumisvelvollisuutta. Tämä koskee henkilöitä, jotka eivät ilmoittaudu poliisille esimerkiksi silloin, kun heidän oleskelulupahakemuksensa on vireillä.

Tanskassa käyty kiista koskee erityisesti sitä, toteutuvatko ihmisoikeudet uuden lain myötä. Asiantuntijoiden mukaan Tanska saattaa rikkoa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneita käytäntöjä. On edelleen mahdollista, että EU puuttuu lakiin ja estää sen täytäntöönpanon. Tanska on kuitenkin ilmoittanut noudattavansa EU:n mahdollisia päätöksiä.


, ,
25 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Boltteri

Eiköhän paikallinen vasemmisto saa aikaan uuden lain joka määrittelee vakavat rikokset uusiksi: Yli 50 vuotta jatkunut kannibalismi ja semmoiset.

Qroquius Kad

Jälleen keskeisessä osassa on sanamuoto ”voidaan karkottaa”.
Voidaan mutta tehdäänkö?

Qroquius Kad

Niin sitähän mä juur tarkotin, sanoi Janne Kivivuori.

Murhasta on tuomittava vain elinkautiseen.
Törkeästä raiskauksesta voidaan tuomita vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Milloinkas pakkomunamies on tuomittu kymmeneksi vuodeksi?

Voitaisiin, mutta ei tehdä.

Jippos123

Tanska taitaa kuitenkin olla sossuhallituksesta huolimatta terveimmällä pohjalla mitä tulee kriminaalimatuihin.
Meillä ja muissa pohjoismaissa ollaan vielä pullahalilinjalla.
Kyllähän meilläkin noita paskiaisia palautetaan jopa saatettuna.
Muutama vuosi sitten lensin Roomaan. Ihan viimeisenä koneeseen tuli eturiviin kaksi siviileissä olevaa poliisia ( lätkät kaulassa) ja mukana oli raudoissa ( kädet edessä) neekerikloppi.
Neekeri siis pakkopalautettiin Roomaan ja sieltä ties minne.
Näissä vaan pitää olla tarkkana ettei joku vihervasuri ole samalla lennolla ja ala pitää omaa mielenosoitustaan kesken rullauksen tai nousun.

Jippos123

Kallistahan tuo palautus tuolleen on mutta ei se ole halpaa noita elättää siviilissä tai linnassakaan. Puhumattakaan mitä vahinkoa noi palautettavat matut tekevät muille.

Qroquius Kad

Tanskademarit ovat kuin eri maailmasta verrattuna suomidemareihin.
Näin siksi, että Suomen SDP puhdistettiin 1918, ja puoluetta hallitsivat 1945 – 65 ns. asevelisosialistit kommunisminvastaisessa yhteistyössä oikeiston ja keskustan kanssa, kuuluen vasemmistokeskustaan itsekin.
Heidän suurin saavutuksensa oli torpata kommunistien yritys ay-liikkeen valtaamiseksi.

Mutta vuonna 1966 Rafael Paasio päätti korjata puolueen kurssia ”pari piirua vasemmalle”.
Eikähän se jäänyt pariin piiruun, vaan asevelisosialistit heivattiin pihalle ja ruori käännettiin täydet paapuuriin.
SDP:n ovet avattiin kommunistien soluttajille kuten Edistyksen Erkki, Tawja Havofka, Pöö-vo Lipponen ja monet, monet muut.

Sillä tiellä suomidemarit edelleen ovat;
yhtenä viherkommunistien osapuolueena.
Tanskademarit ovat asevelisosialisteja muistuttavalla tiellä.

Last edited 7 kuukautta sitten by Qroquius Kad
jorma

Viimeinen lause artikkelissa pilaa taas kaiken.

Tare

Sanoisin että mahdoton tehtävä, paskaa on vain niin pajon kertynyt vuosikymmenten hulluina vuosina joilloin sosiaalidemokraatit pilasivat maan, kuten monen muukin pohjoismaan.

sinisiipi

Kiina internoi oman Uiguuriväestönsä heti kun viidakkoveitset alkoivat katkoa kurkkuja
Amerikan japanilaiset internoitiin Pearl Harborin hyökkäyksen seurauksena.

Euroopassa mikään tuollainen tai joukkokarkotukset edellyttäisivät varmaankin kolmatta maailmansotaa.

Last edited 7 kuukautta sitten by sinisiipi
Sami

Vihervasukit ulisevat Uiquri muslimien ”kansanmurhaa”, vaikka tämän ”kansanmurhan” aikana Uiquri muslimien väkiluku on kymmenkertaistunut 😂🤣👍

torrehaa

Lain voimaantullessa tanskalaisten ihmisoikeudet toteutuisivat täysmääräisesti.

ahmed-ahne-ja-taikamatto
Tare

Noita tuli muuten kersana luettu. Olin sarjakuvien suurkuluttaja. Tintin seikkilut, korkeajännitykset erityisesti siivet lehti mutta oli samaa sarjaa. Kauhulehdet sarjakuvina. No aku ankkaa ei voittanut mikään ja ne pienet kirjat, aku ankan taskukirjat. Myöhemmin morgan kane sarja ei sarjakuva, keräsin ne kaikki melkein ja ovat vieläkin tallessa. Kolmeen kertaan luettu, mutta aikaa on. Oi niitä sarjisten ja ja oikeiden kirjojen aikaa.

Harry

Nykyisin pääsee tunnelmiin kun poikkeaa hel sinkissä,turus tai dambereel..

img_1_1767989827274
torrehaa

Mehmedille juks reimarinkiertäjä,oleb kyllaine koko paew..
Vaan annapa potku pulluun..ei ena tarwita anta mita muut.

anna-mohammedille-kala
Sami

Tämä oli hyvin oivallettu meemi! 😃🤣

Harry

Good but NIH..
Not invented here.

img_1_1769847258952
Sami

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on yksi korruptoituneimmista instituutioista koko Euroopan unionissa.

Deutsche Welle teki tutkivaa journalismia, ja oli paikalla itse näkemässä, kun oikeudenkäynnin syytetyn asianajaja jakoi rahakirjekuoria oikeuden lautamiehille ennen oikeus-saliin menoa.

Ette ikinä arvaa mitä oikeus päätti kuka voitti oikeusjutun? 🤣

EU: ”ihmisoikeus tuomioistuin” on kuin roskalaatikon pohjalle kuollut mätänevä ja haiseva rotan raato.

Sami

Jos Vihervasukit ulisevat karkotuksista, niin meidän tulee vastata heille: ”Vaikka nämä ovat ikäviä tapauksia, niin meidän on kuitenkin muistettava, että nämä ovat vain aivan yksittäis tapauksia”. 😂🤣👍

Last edited 7 kuukautta sitten by Sami
outlaw09man

Mitähän mieltä Vihreä Tötteröhattujaos Huti + Begga kontallaan & co ? Kans Väl Sopimuks ?

lurppa

Varmaan suvakkituomarit sitten huomioivat uuden lain antamalla vain alle vuoden mittaisia ehdottomia tuomioita.

Qroquius Kad

En tiedä Tanskasta, mutta Suomessa alle kahden vuoden tuomiot voidaan langettaa ehdollisina…ja niin myös tehdään.

outlaw09man

Ikävä kyllä. Kuinka moni sävy – savunahka Raiskaaja on saanut 1v 10kk ehtoollista ?

Qroquius Kad

Perin kovin usea.

Thö

Nyt tuntuu että olen voimaton paskan edesä.No vedän taas ja miewtin.