
Floridalaisella valkoihoisella pariskunnalla eivät menneet hedelmöityshoidot kuten kuuluisassa Strömsössä, syntyi mustaihoinen lapsi.
Aviopari Tiffany Score ja Steven Mills väittävät, että hedelmöitysklinikka paskoi lapsihommat perusteellisesti.
Homma lähti rullaamaan siten, että pariskunta säilytti alkioita hedelmöityshoitoklinikalla sitä varten, että joskus tulevaisuudessa laitetaan lapsi alulle. Tarina ei kerro, että miksi lapsi piti koeputkihedelmöittää, miksi ei käytetty perinteistä ”kermat pesään”-menetelmää.
Joka tapauksessa viiden vuoden päästä rakastavaiset päättivät, että nyt oli lapsen aika. Tiffanyn pesään tuutattiin koeputkellinen Stevenin hedelmiä.
Mutta vituiksi meni. Joulun alla Tiffany synnytti lapsen, terveen ja kymmenen tähden beibin, mutta jokin oli pielessä: lapsi oli mustaihoinen.
Sitten tehtiin geenitestit ja selvisi, että vauva ei ollut sukua kummallekaan osapuolelle!
Äiti oli siis synnyttänyt lapsen, jolle ei ollut sukua. Tilanne on se, että hedelmöitysklinikka ilmeisesti sekoitti koeputket ja kyseinen pariskunta sai neekerilapsen alkion. Kun taas pariskunnan valkoihoinen lapsi voi olla jollakin neekeripariskunnalla.
Juttu on taas sellaista aivonyrjähdystä, että menee aivot solmuun. Jos jotakuta kiinnostaa, niin esimerkiksi New York Post kirjoittaa asiasta lisää.
Kukahan suvakkitumpelo siellä on ollut puikoissa klinikalla?!
Varmaan tahallinen teko, joku vokelääkäri edistää agendaa.
Juuri näin Puoskari. Nykyvassarit ovat häikäilemätöntä porukkaa. Jos ideologian edistäminen vaati lain rikkomista, niin sen ne tekee. Charlie Kirk oli esimerkki siitä, mihin vasemmisto on valmis ryhtymään, jos esittää liikaa ”vääriä mielipiteitä”. Vittu että ne vassariaktivistit on oksettavan näköistä sakkia, kun katsoo jotain mielenosoitusta missä ne heiluu.
Vanhemmat avan ihmeisään, eivät ymmärrä yhtään missä mennään. Pitäs pikkuhiljaa alkaa ymmärtämään.
Tuskin ollut suvakki, todennäköisemmin tuo lapsen värinen labra-apulainen jolle on ollut täysin ylivoimaista laittaa putkilot oikeisiin paikkoihin.
Tai lääkäri jättänyt vapaat kädet sairaala-apulaiselle. Tietty, koska ne osaa kiertää vastuuta.
Koko rahalla PERHEONNEA & pelihetkiä. Tai neeeeekerilehtiin ilmoitus, vaihtokauppaa…?
Pariskunta rikastui kerta yrittämällä! Saivat ihqu oman monikulttuurisen perheen.
Jumala on aina käskenyt lisääntymään perinteisellä sisään-ulos -liikkeellä. Menivät leikkimään koeputkiloilla ja jumala opetti miten käy syntisille. Kakru paloi pohjaan kun menivät leikkimään lisääntymisasioiden kanssa.
Miten muuten Norja, kun Aaaahrikan Poppamies koinii FrinSSessaa ja pötsi turpoaa – kas, pulpahtaa Musta poeka. Tulook Norja MUSTA kuNinKas ?
Muistaakseni oli hollannissa(?) kohu siitä sperman luovuttajasta, joka oli afrikkalainen(?) sekä hiv positiivinen tms. Sadat naiset olivat ottaneet kyseisen sankarin mällit käyttöön. Kyseinen uutinen oli jopa vmp:n sivuilla. Jos ei saa tuoreena, niin otetaan pakasteesta.
Ongelmia voidaan vähentää pyrkimällä hankkimaan tarvittavat aineet suoraan hanasta…
samalla voi silmämääräisesti tarkistaa myös luovuttajan ylleisen habituksen sekä pigmentin tummuuden..
Tästäpä tuli wanha juttu mieleen..
Synnytyslaitoksen eteisessä istui wanhempi herrashenkilö..
Walkotakkinen hutausmaan alihankkija tuli takkeineen aulaan,wanhemman herrasmiehen luokse ja loihe sanomaan.
Onneksi olkoon,tyttöystävänne sai juuri poikavauvan..
Herrasmies siihen,”Siinäs nähdään että wanha kone jaksaa vielä puksuttaa”.
Lääkäri tähän,”Kannattaisi varmaankin vaihtaa jo öljyt koska mukula syntyi mustana”.
Keskellä mustaa Afrikkaa vaikutti lähetyssaarnaaja. Oli ainoa valkoinen mies 300 km säteellä. Tapahtui sitten niin että Mustan Päällikön suosikkivaimo sai valkean lapsen.
Päällikkö haetutti lähetyssaarnaajan eteensä ja laittoi faktat kehiin: minu suosikkivaimo saada valkea kakru, sinä ainoa valkoinen mies. Mite selittää?
Saarnaaja huolestui, tässä voi käydä huonosti. Ryhtyi puhumaan vertauskuvilla: hyvä päällikkö tällaiset asiat ovat luonnossa tavallisia. Katso lampaita kedolla, näet satoja valkoisia lampaita, ja sitten joukossa yksi musta. Mitä se kertoo sinulle?
Päällikkö katsoi hiljaa, pitkään saarnaajaa. Lopulta lausahti: Okei. Sinä ei puhua mitään, minä ei puhua mitään.
Kaksoset ovat syntyneet valkoihoisellebpariskunnalle siten, että toinen vauvoista vaalea, toinen tumma.
Ja jos haluaa oman lapsensa takaisin, eikä musta kelpaa niin…
Mitä perkelettä? Eihän tässä ole mitään ihmettelemistä. Suomessakin on, ainakin TV-mainosten mukaan ihan valkoihoisessa perheessä ainakin yksi mustaihoinen lapsi. Kai se on sitten luonnon laki, että sieltä putkahtelee ihan sattumalta näitä valtavan perheonnen tuottajia. Ainakin mainokset esittelevä, että he olisivat erityisen onnellinen perhe.
Näin näkyy olevan. Omassa lapsuudessa ei perheissä ollut mustia kakruja valkoisten seassa. Muutama musta kakru oli, mutta ne oli adoptoituja Afrikan reissuilta tai muijilla, jotka kävi kokeilemassa ”mustaa makkaraa”.
Olisiko korona rokotteilla menneet värit sekaisin?
Aasiassa ei kyllä mainoksissa perheiden lapsissa ole sekaantuneita rotuja?!
Ja K- Kaupan mainos. Ennen lihatiskin takana oli VÄISKI, nykyään Neeeeeeekeri ! Kuka suvaitsee ?
Ja oli Simo Vaatehuoneelta…
Nykyään Ahmed Ahne Kaapu & kylpytakki outlet:stä.
Ja imaaaami Abdullahrahman miesten kokopitkiä yöpaitoja 24h käyttöön.
Tässähän herää epäilys…. Onkohan joku nee….käynyt tuikkaamassa ja 5v on lumetta noin niinku….🤔
Mehiläisen dr.Ötgerit pani pipetillä entisenkin wanhemman waltiomiehen tyttöystävän tiineeksi..tarkemmin en kerro mutta kuvasta voi päätellä jotain?
Etsitty löytyi salen salon ympäriltä kiinni pitäen.
No jos amerikkalaisista on kyse, niin eihän tuossa mitään ihmeellistä ole.
Onhan sitä legendaarista juttua, kun vaimo/tyttö/naisystävä lähtee kavereiden kanssa lomalle etelään. Etsimään itseään/rentoutumaan/voimaantumaan sekä pitämään hauskaa ystävien kesken. Kyllähän sen nyt kaikki tietää. Sormukset lähtevät käsilaukkuun ennen kuin mennään koneeseen. Kuten yökerhoissa jonossa. Skandinaavi naiset ovat suosiossa etelässä. Varsinkin blondit. Eksoottisia ovat siellä. Valehtematta, tiedän tapauksen, jossa yli 20 v sitten mies sai yllätyksen synnytyksen jälkeen.
Niinpä. Tässäkin maassa on hurja joukko porukkaa jotka saaneet alkunsa pikkujoulubileissä. Nainen vaikenee hautaan asti ilman sen kummempia tunnontuskia.
Jep. Ennenkuin elareita aletaan makselemaan, niin dna testit. Ellei todistettavasti väri ole väärä. Tulee halvemmaksi.
Kun katsoo tuon akan kilometrin pituista mulkosilmäväliä niin voi todeta että nyt kävi melkeinpä onni onnettomuudessa sillä tuon akan kromosomit ei ole priimaa tavaraa.
Kuva voisi myös olla jonkun FB-ryhmän ”tavaraa hukassa”-osastolta. Me löydettiin tää roskiksesta.
Muistamme tapauksen, kun iskä ei ollutkaan iskä. Piti stna eu:sta hakea päätös, että akka uskoi. Kyseinen tapaus oli vain jäävuoren huippu. Tänne ovat monet suvakit tuoneet tuliaisina yltäkylläiseen elatukseen ongelmia.
Äähhähää, eehhehee! Pääasia, että kaikkia vituttaa.
…..
Huh huh, no jos jotain hyvää niin ainakin muhkeat korvaukset lienevät luvassa – ja jatkossa jokainen kyseisiä palveluija käyttävä tehnee lapselle geenitestin, kun eihän se valkoisuuskaan takaa, että lapsi on vanhempien perintötekijöistä lähtöisin.
Tätä varten abortti keksittiin
Abortin vuoksi Suomesta puuttuu miljoona noin alle 50-vuotiasta kantasuomalaista.
Abortti ei ole ehkäisyä vaan murha.
Eiks se oo joku kala ruotsiksi?
Noi samat …… olis varmaan suomaliassa jonottanut myrkkypiikkejä saadakseen ämpärin🤦🏻♂️
sosiaalinen täti.
Jossain on sitten mustille vanhemmille tullut valkoinen ylläri vauveli. Hiljainen hetki sille. 😱🥶
Ei se välttämättä ole noin mennyt.
Toivon todella ettei.
Piti palata aiheeseen, kun muistui mieleen ikivanha suomalainen sananlasku. Mitä isä sanoi, kun lapsensa syntyi? Uliuliuli, neekeri tuli.
Enkä halua dissata ketään näistä kolmesta, pois se minusta. Pidänpähän muuten vaan hauskaa heidän kustannuksellaan. Omaankin perheeseen kuulunut rodullistettu, ei se mikään maailmanloppu ole.
Ja lehmät lentää. Siellä on joku musta kettu käynyt kolossa ja pulla alkanut nousta välittömästi.Ja vielä kun oman miehen ruuti on ollut kelvotonta niin äkkiä keksitty että nyt on aika ja ei kun keinosiemennys alulle. Ja sitten syytetty keinosiementäjää.
Et nyt tajua. Jutussa on että lapsi ei ole sukua kummallekaan. Jos musta mies olisi tuikannut akkaa, lapsi olisi sekarotuinen.
Ahaa, hän oli siis sijaissynnyttäjä tai kohdunvuokraaja. No siellä joku neekeripariskunta ihmettelee ehkä samaa asiaa kun valkoista pukkasi. Ei muuta kuin vaihtokaupoille.
Tapaus täyttää ”Mustan huumorin”- tunnusmerkistön.
Jos noin kävisi, niin saattaisi vituttaa, niin että suorastaan harmittaisi…
Hollywood director Brett Ratner addresses photo with Jeffrey Epstein following files dump
https://www.youtube.com/watch?v=nAx5Ch22VQc
Suomen valtamedia vaikenee kaikesta mikä liittyy liberaalien vasuri starojen yhteyteen
Epstein fileissä ja se on totaalista tiedon pimittämistä poliittisista syistä
ettei agenda median woke pedofiili lemmikeiden maine kärsi
Hollywood director Brett Ratner addresses photo with Jeffrey Epstein following files dump
katso you tubesta
Suomen valtamedia vaikenee kaikesta mikä liittyy liberaalien vasuri starojen yhteyteen
Epstein fileissä ja se on totaalista tiedon pimittämistä poliittisista syistä
ettei agenda median woke pedofiili lemmikeiden maine kärsi
Ei mitään nähtävää..hajaantukaa ja töihin,että voit maksaa verosi ja elättää tuon mukulan
onneksi olkoon, heh!
😂 ei vittu huhhuh. Voihan tuon vetää vessanpöntöstä alas
ei mahu jää pää juntturaa.
pikkuvahinko. sellaista sattuu, heh!
Kun ei enää pysty lisääntymään niin täytyy antaa tilaa muille. Haloskalle etc. femakoille terveisiä, väärin käsitetty tasa-arvo etenee.
Hupsista. Kyllä muuten vituttaisi moinen ”sattumus”.