On mahdollista, että Vantaan raiskaavat Mohamedit saavat korvauksia raiskailustaan. Tämä asia on selvittelyssä, että miten homma etenee. Kuvio taustalla on kuitenkin hyvin yksinkertainen.
Raiskaus tapahtui heinäkuussa 2021. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi miehet 3 vuoden 6 kk ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Koska minulla juuri tätä kirjoittaessa ei ole vielä hovioikeuden päätöstä käsissäni, niin teen skenaarion valistuneen arvauksen pohjalta.
Miehet otettiin kiinni loppukesästä 2021 ja ovat olleet sen jälkeen vangittuna. Koska vankilassa ketään ei pidetä ”yliaikaa”, niin miehet on päästetty vankilasta vapaaksi käräjäoikeuden päätöksen pohjalta. Jos he olivat ensikertalaisia, heidät on vapautettu vuoden ja 9 kuukauden jälkeen. He olisivat astelleet vankilasta ulos näin ollen joskus keväällä 2023. Vaikka tuomio ei siis ollut vielä lainvoimainen.
Kuin hovioikeuden tuomio tuli nyt, niin varsinkin toisen miehen vankeusaikaa kannattaa pohtia. Hovi tiputti tuomion tuosta reilusta kolmesta vuodesta vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Näin ollen mies olisi istunut kolme kuukautta ”yliaikaa”. Tai jos yliaika lasketaan siitä konkreettisesti istuttavasta määrästä, joka olisi tuosta puolestatoista vuodesta 9 kuukautta, niin yliaikaa olisi kertynyt vuosi. Uskon kuitenkin, että jos koppikorvauksia tullaan makselemaan, niin ne lasketaan tuon 3 kuukauden mukaan.
Toiselle raiskaajalle tullaan näin ollen maksamaan koppikorvauksia, JOS miehet ovat olleet vangittuna alusta alkaen. Mutta jos heidät on jossain vaiheessa päästetty vapaaksi odottamaan tuomion lainvoimaisuutta, esimerkiksi käräjäoikeuden päätöksen jälkeen, niin silloin tämä korvaus-skenaario ei päde ja he lähtevät lähiaikoina lusimaan jäännösosan. Mutta koska 3 vuotta 6 kuukautta on kuitenkin aika pitkä vankeustuomio, niin olettaisin, että oikeus on pitänyt miehet vangittuna alusta alkaen.
Varmaa faktaa tähän saadaan ensi viikon aikana.

Tämähän on Suomen demlakraattisen oikeuslaitoksen toimintaa:
tee oikein paljon rikoksia, saat paljousalennuksen.
Tee vielä enemmän rikoksia, hovi vapauttaa sinut ja antaa koppikorvauksia.
Kuinkahan paljon pitäisi tehdä rikoksia, että pääsisi heti alusta saamapuolelle anteeksipyyntökorvauksina?
Voisiko kyseessä olla yhdistelmä 1980-lukulaista Suomen ikuisen vaurastumisen illuusion hapertamaa lainsäädäntöä ja 2020-luvun lohdutonta persaukisuutta jossa ei ole varaa hotellitasoiseen vankeinhoitoon ?
Niin sanottu ”kevennetty pantarangaistus” (= nippuside nilkassa) olisi äärimmäisen kustannustehokas lusimismuoto.
Voisiko nuo yliajat käsitellä niinkuin palkkaennakkona. Kun muhammedit tekevät seuraavan kepposensa niin olisi pari vuotta koppia jemmassa? Palautettaisiin pari vuotta aikaisemmin muslimistaniin.
Ehkä koppikorvauksia saavalla on nyt varaa maksaa uhrille korvauksia kivusta ja särystä.
Ja ennenkaikkea henkisestä tuskasta, jos on jotain saatanan paskaisia, aliihmisten, ählyjen pakkopanemaksi, muija on saastutettu loppuelämäksi
Ei niistä rahoista ole siinä kohtaa enää jälkeäkään kun niitä korvauksia aletaan perimään… joko kaikki on jo laitettu johonkin älyttömiin merkkivaatteisiin tai sitten oma suku ja yhteisö osaa sijoittaa rahat jonnekin turvaan. Niillä kun on filunki hanskassa ja kokemusta sen kanssa.
Näitä tulee koko ajan lisää. Jopa valtamedia uutisoi. Esim. joku 39v perheenisä Alaum Alaum (onko vantaalaismiehen nimi) oli raiskannut 16v tytön. Oli tullut Suomeen töihin ja tienaamaan perheelleen toimeentulon 2025 lopulla. Raiskasi ensitöikseen 16v tytön, kun on uusi täällä eikä tunne käytäntöjä sanoo. Osaa kuitenkin valittaa tuomiostaan kaikkiin oikeusasteisiin ja vaatia itsensä kaikesta vapaaksi. Sai tuomioksi jotain 5v vankilaa ja muutaman kymppitonnin korvattavaa. Eli veronmaksajille rangaistus on jotain 500 tuhatta plus korvaukset 10-20 tonnia.
Selasin heti perään toista lehteä. Kai taas joku vantaalaismies. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 36-vuotiaan Artiukh Myroslavin 2 vuoden ja 9 kuukauden vankeusrangaistukseen raiskauksesta. Veronmaksajille taas maksettavaa.
Gospodin Artiukh Myroslav lienee nimensä perusteella ukrainalainen rintama’pakolainen’?
Kannattaa siis raiskailla !!!!!
Ei tule koppikorvauksia. Niitä voidaan maksaa vain syyttömästi vangituille tai tuomituille. Molemmat saivat vankeustuomiot.
Länsimainen lain käyttö on täysin mädäntynyttä, se tarvisi kunnon pensiliini kuurin jolla kitkisi nämä parasiitit suomi neidon elimistöstä.
Voitaisiin saman tein maksella noille raiskauskorvauksia. Jokaisesta kantasuomalaisen naisen raiskaamisesta kunnon palkkiosumma – ja alaikäisistä uhreista triplapalkkio. Eikö? Mikä jottei.