Vantaan Mohamed-raiskaajilla kattava rikos-cv – todellisia kultamunia Suomelle


Vantaan Koivukylän ns. Mohamed-raiskaus saa uusia kierroksia, kun tekijöiden tarkempi tausta selviää. Samalla voi esittää oikeuden suuntaan joitakin kysymyksiä.

Hovioikeus tuomitsi Koivukylän raiskauksesta Mohamed Abdirisaq Hassan 2 vuoden ja 2 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Tämän miehen  voidaan sanoa olevan todellinen kultakimpale Suomelle, sillä cv on hyvin vakuuttava. Listalla on useampia velkasaatavia ja yksi vuokrasopimuksen purkaminen, johon liittyy myös korvausvaatimus. Nämä ajalta 2018-2021.

Sen jälkeen onkin sitten aloitettu tositoiminta. Huumausainerikos, huumausainerikos, rattijuopumus, rattijuopumus, ryöstö (!), törkeä raiskaus, rattijuopumus ja ampuma-aserikos. Hän on ollut myös asianomistajan (=”uhrin”) asemassa pahoinpitelyssä, murhan yrityksessä ja lähestymiskieltoasiassa.

Mainittakoon yksi tuomio, jossa Hassan oli mukana murhahommissa Tampereella 2019. Siellä yritettiin teilata muuan somali pistoolilla. Mukana porukkaa yhtä paljon kuin Clint Eastwoodin elokuvassa Hyvät, pahat ja rumat. Tässä tapauksessa pelkkiä rumia. Epäonneksi uhri jäi henkiin ja hän pääsi sen myötä loppuelämän kestävälle veronmaksajien kustantamalle mukavuuseläkkeelle. Toki 110 metrin aitoja uhri ei enää juokse, sillä ampumisvammojen takia miehen piti opetella kävelemään uudestaan.

Hassan tuomittiin tässä yhteydessä huumausainerikoksesta, sillä näyttöä yllytyksestä tapon yritykseen.

Mustafa Abdirahman Mohamed, joka tuomittiin Vantaan raiskauksesta puolentoista vuoden vankeuteen, on myös alan miehiä. Listalta löytyy ryöstö, törkeää liikenteen vaarantamista ja törkeää pahoinpitelyä, sekä perinteisiä velkomusasioita.

Näistä miehistä tullaan vielä kuulemaan. Näiden juttujen ympärillä pyörii kymmeniä somaleja. Samat nimet ja kaavat koko ajan vuodesta toiseen.

Erikoistoimittajamme Junes Lokka selvitti tätäkin asiaa.

 


34 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
kari ilmarinen

Millähän perusteella herrat ovat ylipäätään päästetty Suomeen..?

Big-l

Ovat hädänalaisia pakolais lapsukaisia jotka on paennut itkua, hammasten kiristystä ja silmien puhkomista. Heillä on vaan erikoinen tapa kiittää turvapaikasta, elatuksesta ja pään silittelystä

torrehaa

ja kansainväliset sopimukset,kätemme ovat sidotut………………….ja olen shokissa.

ihmisyys-velvoittaa
Boltteri

He ovat vainottuja kristittyjä homoseksuaaleja.

Joukkion enin

Tänne paskamaahan päsemiseen ei vaadita mitään, senkun läpsyttelee KELA:lle.

Reggae

Suomessa syntyneitä, mutta eivät siltikään ole suomalaisia vaan oman eturyhmänsä edustajia ja sen etujen puolesta taistelijoita…

Khm

Just kun saatiin kaikki survotuksi yhtenäiskulttuurin ja luottamuksen muottiin, niin piti sitten hankkia uusia etuyhmiä, kun omat oli vissiin jo heikssa hapessa.

Reggae

Suomen ja koko Läntisen Euroopan tulevaisuus on tilkkutäkki, jossa kaikki etniset ryhmät mittelevät toisiansa vastaan omien etujensa puolesta – plus tietysti vasemmisto taistelee kaikkien muiden ryhmien puolesta kantasuomalaista vastaan.

Sami

Vasemmisto vain valehtelee kansan puolustamista. Vasemmisto eliitti on suurin mahdollinen riistäjä koko maailmassa.

Hölmöjä on helppo kusettaa.

Saint Vitutus

Samalla varmaan kuin Brittein kanaalin yli tunkevat ”hädänalaiset”, ihmisoikeudet, nuo pyhät ihmisoikeudet.

https://x.com/the_christnats/status/2036771326212628749

whisky7

Ns. työperäinen maahanmuutto. Ryöstöt eivät ole työtä, vaan rikoksia.

ennakkoluuloinen

Mutta onneksi Räsäsen Päkä sai tuomion Raamatun siteeraamisesta, voimme luotta Oikeuslaitoksemme toimintaan ihan satasella, epäilykin sen toimivuudesta on salaliittoteoriaa.

Sami

Mellunmäen moskeijan imaami sanoi TV:n ajankohtaisohjelmassa: ”Islamilaisen Sharia lain mukaan, jos homoseksuaalisuudella on kaksi todistajaa, seuraa teosta kuoleman tuomio”. (ei media kohua eikä syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan)

Päivi Räsänen: ”homoseksuaalisuus on synti”. (Rikostutkinta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan -; syyte -; oikeudenkäyntejä kaikissa oikeusasteissa -; tuomio! )

Päivi ei olisi saanut tuomiota, jos ei olisi sanonut että ”se on synti”, vaan olisi sanonut kuin imaami: ”homoseksuaalisuudesta seuraa kuolemantuomio”.

Oikeus päätti että kuolemantuomion vaatiminen on ihan ok, mutta syntiseksi nimittely on tuomittava ankarasti.

Last edited 6 kuukautta sitten by Sami
Sami

Suomi on nykyään ”Keijola*

821
Last edited 6 kuukautta sitten by Sami
Khm

Imaamilta kysyttiin, Päivi tunki julki ihan itse.
Liekö siinä se ero. Saas nähdä uskaltasko imaami tehdä Päivit

Sami

Katsomis suositus!

Helen Andrews pitää seminaari puheen kuinka instituutioiden Woke-feminisaatio tuhoaa länsimaisen sivilisaation yksi instituutio kerrallaan: journalismin, politiikan, yliopistokoulutuksen, oikeuslaitoksen, jne…

KatsoYouTube video: ”She explains perfectly how women ruined everything”

Helen Andrews on myös muilla youtube videoilla pohtimassa Woke-feminismin haitallisuutta.
https://youtu.be/2USSgE-ch6s?si=GlcdG_Jq0yqaKlrS

Kylähullu

Varsinaisesti uutiseen liity, mutta koivukyän nimi pitäisi muuttaa. tuolla on helvetisti vähemmän koivuja kuin mutapäitä. Kuukerikylä, somppula tjm olisi parempi. Naapuri slummin nimi on Havukoski, mutta sekin on pikemminkin Nokiposki.

Sitä en nyt muista olivatko ko. ihmisoletetut ”paikallisia” asukkeja vai vainko vierailevia suomen pelastajia. Jokatapauksesa maasta karkoitus tai lopetus olisi tälle kaksikolle sopiva rangaistus.

torrehaa

..nokiposki..hihhih..

fingerpori-finneja-ja-mustapaita
Sami

😂🤣👍

Boltteri

Nekrula.

Tare

Näitä kestävyysvajeen ja työvoimapulan paikkaajia EK haluaa lisää suomeen ja paljon, muuten emme selviä.

pajeettia sorvin ääreen

Alan jo epäillä, että rekryfirmoissa työskentelevät suvakit päästävät jatkoon ainoastaan kultamunia. Valkoisten heteromiesten työhakemukset menevät suoraan roskikseen.

Saata Nallinen

Minulla on vahva kutina siitä, että tämä toistuu toistumistaan alati kiihtyvällä vauhdilla, eikä EK:n pamput muuta, kuin lisää löylyä pesään.

Sami

Kulttuurimarxistien ratkaisu sekä viesti raiskausten uhreille: Jos rikastettu Suomi ei miellytä, naiset voivat vapaasti poistua Suomesta.

Nimimerkillä: Woke on kiva 🤣

Lalli Seppo

kyllä, kannatan kuolemantuomion laittamista Suomen lakiin.

mallioppilas

Eräs uutisiinkin päässyt ”matkaselli” lienee ollut jo epävirallinen kokeilu.

Vankiloiden ylihyvät puitteet johtuvat varmaankin siitä että rakennuttajat pystyvät laskuttamaan valtiota sellaisten varusteluista monin verroin enemmän kuin parakkikoulujen tasoisista ns. säästövankiloista.

Boltteri

Näiden neekeriapinoiden motiivien kyseenalaistaminen on RASISMIA! Valkoisten rasismi on kaikista rikoksista se pahin. T: Pääministeri

mallioppilas

”Apinarikollisuus” lienee väkivaltarikollisuuden kaikkein primitiivisin alalaji, jonka harjoittajat ovat varsin usein alaikäisiä.

Tapio Suhonen

On muuten hieno mies!

Sami

Sharia lakia ei rikottu millään tavalla 🙂

Juha

Onko Vantaa Suomen Mogadishu?.. tähän nyt en sano mittään, kun saattaa joku kommunisti kiukustua ja korkeinnäytösoikeus lätkäisee tulevaisuudessa tuomion 20 vuoden takaisista kirjoituksista..🤮

Sami

Ammattikseen puolestaloukkaantuvien älämölö nousi kun Vantaata nimitettiin Suomen Mogadishuksi.

Ammattikseen puolestaloukkaantuvien älämölöön liittyy suuri paradoksi. Kulttuurimarxistit kertovat tuhannen ja yhden yön tarinoita ihanista rikkaista kulttuureista, jotka suuresti rikastuttavat meitä monin eri tavoin. No sitten kun tämä Kulttuurimarxistien ylistämä ihanuus saadaan Vantaalle, sitä ei nyt sitten saakkaa sanoa!

Mitä v1ttua!?! Niin että onko se Vantaalle saatu Mogadishun kulttuuri nyt sitten ihana saavutus vai eikö se olekkaan ihana saavutus???

Olen shokissa!

name

Ei Suomessa ole enää minkäänlaista oikeutta, eikä täällä voi saada rikoksen uhrina oikeutta eikä etenkään siviiliturvallisuutta järjestelmän puitteissa – jos ei ole vielä rikoksen uhriksi päätynyt, siis. Sen mukaan kannattaa elää, ajatella ja toimia.

Sami

Tiettävästi Sharia lakia ei rikottu, joten kaikki on ok.

Terveisin: Kulttuurimarxistiset Wokettajat 🙂