Viime aikoina on puhuttu paljon miksi Helsingin ja yleisesti isompien kaupunkien yökerhotoiminta on loppumaisillaan. Videolla yksi kaikkein suurin selitys miksi ketään ei kiinnosta mennä mihinkään yökerhoon.
Helsingissä kun menet mihin tahansa myöhään auki olevan ravintolaan, niin siellä on vain neekereitä, arabeja ja kaaos. Tunnelma videolla on normaali.
Näytti muukalainen saavan turpiinsa toiselta muukalaiselta. Eipä enää tekisi mieli pyöriä noilla kulmilla mutta enpä ole enää stadissa töissäkään. Ei räyhäävistä, viinaa ottamattomista ählämeistä ole tuloa kapakoille. Karkottavat maksavia asiakkaita öyhötyksellään.
Tuohon auttanee vain se että pahantekijät joutuisivat pelkäämään poliisia yhtä paljon kuin 1940-luvun loppuvuosina kun sotatraumoja hoidettiin viinan ja puukon voimalla.
Vasemmisto pitänee kuitenkin huolen siitä että tarvittavat lakimuutokset kyetään saattamaan voimaan aikaisintaan ravintoloiden kanta-asiakaskadosta johtuvan konkurssiaallon jälkeen.
Miksi kukaan menisi iltaa pilaamaan kapakkaan, jossa on järjettömän kalliit juomat, paikka on täynnä villi-ihmisiä ja naisasiakkaat ovat kiukkuisia mielenterveyspotilaita?
Onneksi ei ole enää yökerhoiässäkään, ei tarvi paskamatojen sekaan mennä pyörimään.
Kuvauspaikka on Mannerheimintie 16.
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi pitää hauskaa sukurutsan runtelemien pedofiilikääpiön seuraajien reviireillä aseistamattomana?
Nämähän ne on niitä luvattuja kivoja pelihetkiä ja yhteisiä ruoanlaittoiltamia.
Yksittäistapaus.
Vielä tarvitaan halpatyövoima portsarit, niin ongelma on kantasuomalaisissa, ei öyhöäjissä.
Aivan hirvittävää, saakohan paikallispoliisit likaisen ja vaarallisen työn lisää.
Taas meni 3003 euroa tuonkin tappelunun selvittämiseen tarvittavien tulkkien palkkaan veronmaksajien piikkiin tai tarkemmin sanottunua tulkkifirman omistajille.
Rahaa meni myös poliisien palkkoihin ja tuhoutuneeseen omaisuuteen.
Sama porukka huomenna samassa paikassa ja taas veronmaksajat maksaa.
Kalliit vaatteet öyhöillä ja kallis baari. Olisipa valkoisella työtätekevällä varaa samaan.
Onneksi ei ole, ei vahingossa tapaa tuolla baarissa olevia erittäin vähä-älyisiä valkoisia naisia.
Liekö näillä naisillakaan kunnialliset aikomukset, jotka väen väkisten pyrkivät apinatarhan lemuun ja remuun. Niitä tuskin marketin hedelmätiskillä tapaa, menen mieluummin sinne kytikselle.
Ei ole muutenkaan enää ikävä ravintola-aikoja edes tiskin takana…
Oli sillai helppoo etten ottanut manneja enkä lakupekkoja missään wärivivahteessa ollenkaan sisään…
Lopettamisen ajankohtakin oli yks lottovoitto,kaks viikkoa ennenkuin koronapöhkötys pakotti sulkemaan kaikki anniskelupaikat.
Linkki ei toimi. Haluaako kenties joku suojella minua kulttuuri rikastumiselta. 🤷♂️
Tää on sitä todellista rikkautta
” Olen poliisien vanha tuttu ”, 90 luvulla kaverit menivät silloin tällöin yökeikalle että
saavat vääntää ja päivittää painitaitojaan. Ei käy katteeksi nykyisiä virkamiehiä,
matuvääntäjistä saattaa olla jopa ylitarjontaa tietyssä osassa kaupunkia:
Onneksi on pornomestari nasima joka saa kylänsä muukalaiset sarialainkuuliaisiksi !
Kaoottinen ja meluisa ympäristö vetää kehitysmaalaisia puoleensa. Kannattaa käydä vain olutravintoloissa. Keharit eivät mene niihin koska siellä ei ole jumputusmusaa ja huumeita, vaan ihmiset keskittyvät vain niihin 10 euron tuoppeihinsa.
No ne kyllä muuttavat ymåäristön äkkiä kaaokseksi. Päivin ja öin.
En tiedä mikä tilanne videossa oli, mutta primatologi Jane Goodall osaisi kertoa tarkemmin. Hän vietti merkittävän osan elämästään tutkimalla lajityypillistä käytöstä viidakossa.
Vaan oli kyllä melkoinen rautanyrkki tuo afrikankädellinen joka lajitoverinsa pudotti yhdellä heijarilla päähän;
afrikankädellisen kallohan on tunnetusti kova kuin kivi.
Ei muuta kuin Max Hynninen selvittämään tuon henkilöllisyys ja tarjoamaan sopimusta Ice Cage 8 -nyrkkeilyiltaan.
Musiikki on kielletty izlamissa, joten izlamin propheettaan vedoten ,jokaiselle muzlimille porttikielto kapakkaan, diskoon tai muuhun paikkaan jossa on muziikkia.
Mutta eikös se ollut niin, että se ”izlamin propheetta” ei näe eikä kuule pimeässä? Ei ainakaan paaston aikaan…
Ei vaan itse Allah, joka on kaikkivoipa ja kaikkinäkevä, vaikka molemmissa asioissa on melkoisia rajoituksia.
Paavo, nämä videoklipit ovat mielenkiintoisia, toittavasti jaat useamminkin. Saa ehkä parhaiten käsityksen mokumenosta. Kaikilla ei ole pääsyä esim Telegramiin, Twitteriin jne, joten infoa ihmeessä näistä jos/kun eteen tulee. Ja journalistina löytänet näitä enemmän kuin ehkä toiset. Näitä videoita kun menee niin paljon ohi ja sinulla on hyvä ja suht so alusta (tämä sivu siis), jolla jakaa näitä lukijoille.
Kiitos työstäsi ja keväänjatkot!
Olen nähnyt tämän videon vuosia sitten. Ainakin oli samankaltainen tyrmäys yms. Tai sitten vaan on uusi normaali. Ja niinhän se onkin. No oli miten oli. Tuollaiset pelihetket yleistyvät pikkuhiljaa mutta varmasti. Alkua vasta.
Neekeri huutaa lopuksi: ”Black live matter”
Tuota menoa kun katseli niin kyllä tuli paha olo Poliisin puolesta.
Se, että pahin pukari painetaan useamman miehen voimalla maahan ei muodosta minkäänlaista ennalta ehkäisevää pelotetta verrattuna siihen paria pamputettaisiin ja kolmatta itkusumutettaisiin.
Eipä noilla huudeilla voisi liikkua ilman kädenjatketta. Normaalijärkinen natiivi ymmärtää pysyä pois baareista, jotka ovat kehitysmaakeenereitä täynnä. Onneksi tuon läävän ja oman asuinpaikan välissä on muutama sata kilometriä turvaväliä.
Ja kun nuo apinat eivät osaa edes tapella. Huitaisu leukapieleen ja valot pois. Missä suojaus.
Se miten asia esitetään. 🤔
https://youtu.be/5Ui2kF27lss?is=HumB0r0y0Lq_7cxX