Päivitetty! Turun käräjäoikeus vangitsi ulkomaalaisen sarjaraiskaajan


Turun käräjäoikeus vangitsi turkulaismiehen miehen epäiltynä viidestä raiskauksesta. Kyseessä on erittäin aktiivinen kehitysmaista tullut sarjaraiskaaja.

Vuonna 2004 syntynyt Abdulwahid Saleh Abdulwahid vangittiin epäiltynä todennäköisin syin kahdesta seksuaalisesta kajoamisesta, raiskauksesta ja sen yrityksestä. Teot ajoittuvat viime vuoden lopusta viime keskiviikkoon. Tuolloin mies otettiin kiinni epäiltynä raiskauksesta. Epäiltyjä rikoksia oli näin ollen neljä.

Syytteen nostamisen määräpäivä on 14.10.2026.

Abdulwahidilla on pitkä historia suomalaisten naisten raiskaamisessa. Hänet tuomittiin vuonna 2024 neljän ja puolen vuoden vankeuteen raiskauksista, josta nuorena henkilönä istui 1/3, eli puolitoista vuotta. Eipä ehtinyt olla kauaa vapaalla kun taas iski.

Miehen taustasta ei ole tietoa, mutta nimi on vahvasti arabialaisperäinen.

Seurataan tilannetta.


70 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Kylähullu

Kunpa tämänkin paskaläjän esinahka olisi poistettu Pyöräkuormaaja Caterpillar 988H:lla. Ei olisi turussa naiset saaneet tahtomattaan ullatusmunaa.
Lopetuspiikki tälle saastalle olisi seuraava oikea tuomio..

astaloapina

”Eipä ehtinyt olla kauaa vapaalla kun taas iski.”

Onko tosiaankin niin että nyky-Suomessa ei lakritsi laula edes itse teossa kiinni jääneille ?

Sellaisen luulisi ehkäisevän tuollaista vakavaa henkilökeppostelua jo ennakolta, koska arvopohjattomat tietäisivät pelätä näkyviä nirhaumia sekä tuki- ja liikuntaelinten yleistä kivuliaisuutta.

Last edited 1 kuukausi sitten by astaloapina
Riku Rantala

MUT SE TEKEE TÖRKEEN SIISTII SAFKAA!!!!!!!!!!!

Sami

Menetti toivonsa koska ihanan ilmava riisi ei käynyt kaupaksi ja sosiaalitoimisto antoi apeat verhot. Rakasti.

Last edited 1 kuukausi sitten by Sami
mari

Ja viimein rakenteellinen rasismi katkaisi kamelin selän ja yhteiskunta teki Abdulwahidista sellaisen kuin hänestä tuli.

Yhteiskunnan vika, tai oikeastaan rasistien vika että tässä pääsi näin käymään.

paska ei lopu koskaan

Tuohan se oli Piers Morganin kuittaus asiaan. Seksirikokset ovat hinta kulinaristisesta nautinnosta.

avoin Suomi

Tuolta saattaa kohta tunkea miljoonia kaalisoppakokkeja

Onko Suomi valmistautunut?
Tilanne olisi nyt kuitenkin paljon helpompi hoitaa kuin kesällä 1944 jolloin ”Govorovin moukarista” saatiin lopulta varsi poikki.

Äänekkäinkään ’ASYLUM !’ -huuto ei nimittäin vastaa tuolloisen puna-armeijan raskasta aseistusta.

Last edited 1 kuukausi sitten by avoin Suomi
John Wick

Väkisinnylpyttäjän nimeä ei valhemedia kertonut,tosin apinallinen yhtymisraivo kertoo himorakastelijan olleen jälleen ulkomaan köntsä.Saiko Sofia Virta myös solidaarisuuspuikkoa hanuriinsa?

Last edited 1 kuukausi sitten by John Wick
Sami

Sofia-Petteri on viisas, Sofia-Petteri käyttää muita naisia kehisten seksuaalisten hätätilojen tyydyttäjinä.

Sofia-Petteri on taitava johtamaan asiat haluamallaan tavalla.

Kuka sitä nyt itse, kun on annettu valta ja voima työntää muut etulinjaan? 😉👍

Last edited 1 kuukausi sitten by Sami
avoin Suomi

Käänteisen kehitysavun hinta koostuu sekä rahallisista että yhteiskunnallisista kustannuksista.

Globaali eriarvoisuus tältä osin vähenee kun Suomi-neito työnnetään suurpankkiirien piiaksi,

rtellinen

Tarkoitat varmaankin sorosten kaltaisia puna-pankkiireja.

Kaketsu

Hänkin on oppinut, varmaan jo lähtömaassaan, että naisen arvo on Suomessa mitätön ja jos hän jostain syystä joutuisi vankilaan, niin siellä odottaa hotelliolosuhteet, sekä lukematon määrä samanmielisiä, ja samoista rikoksista tuomittuja muslimiveljiä. Ja r*iskaaja saa varmaan sankarin vastaanoton vankilassa, kun uhrina on kafiiri. Ja paljon uusia (rikos)kavereita.

Haluavatkohan nuo vankilaan tarkoituksella, jotta voivat sitten itkeä maahanmuuttoviraston naisvirkailijalle, kuinka mahdollinen karkotuspäätös (r*iskauksen tms takia) koituisi kuolemaksi kotimaassaan..?

Tuomion saatuaan noiden motivaatio työntekoon on nolla (jos sitä nyt alunperin olikaan). Pienestä palkasta kun joutuisi maksamaan korvauksia/oikeuskuluja/korkoja – ja vieläpä vääräuskoiselle. Lisäksi noilla on varmaan muutenkin ulosotossa kymmeniä-satoja tuhansia euroja ja kaikki pikavipit yms on varmasti otettu (ja jätetty maksamatta) heti Suomeen tultuaan. Motivaatio rikosten tekoon sen sijaan kasvaa. Etenkin jos moni muu kaveri/uskonveli ympärillä on samassa tilanteessa.

Pastafari

”Tuomion saatuaan noiden motivaatio työntekoon on nolla ”
Älä sano väärää todistusta. Kyllä ne haluaa kotihoidon (tihu)työntekijöiksi.

Sami

Ne ovat Vihervasukit, jotka haluavat raiskaajat kotihoidon työntekijöiksi.

Taikaseinäasiakkaiden syyttäminen työhaluista on rasismia.

rtellinen

Se on sitä kgb-kommunistista terroria.

Dan Wesson

Vihervasemmisto haluaa äänestäjiä riippumatta siitä onko raiskannut, murhannut tai suorittanut muuta vastaavaa keppostelua. Sen takia pahimpiakin raiskaajapaskoja pitää paijata.
Hyvänä esimerkkinä paijjaamisesta on tämä lehdissä esillä oleva uimahallisekoilu. Kehitysmaamuslimi ei voi olla alasti edes pesulla, ja menevät säännöistä huolimatta suihkuun ja saunaan jätesäkissä, niin mitä tehdään?

Koska vaatimus sääntöjen noudattamisesta on näinä päivinä rasismia, niin muutetaan sääntöjä ja taivutaan kemun vaatimusten edessä. Uima-asussa saa mennä vain saunaan, mutta luuleeko joku tosissaan, että sitä jätesäkkiä riisutaan suihkussakaan.
Toisin sanoen annetaan kemun paskoa allasvesi, koska se ei ymmärrä että allasvesi ei ole sama kuin pesuvesi.
Herää kysymys, miksi vitussa sinne uimahalliin ja saunaan pitää sitten väkisin tunkea kun edes itsensä peseminen ei onnistu.

Qroquius Kad

No tietysti peseytymään siinä altaassa, jonka vääräuskoinen on rakentanut oikeauskoisen yhdistetyksi kylpyläksi ja pyykkäämöksi.
Sitä paitsi siellä pääsee kosketuksiin avioitumisikäisten eli yhdeksänvuotiaiden Pyhän Sodan Taistelijan palkintojen kanssa.

Fatwantarkistaja

”Kaikkien tulijoiden taustat tunnetaan.” Tietääks kukaan ton jäbän oikeet nimee?

Sami

2015/2016 Mutavyöryn aikaan Saksalainen syyrialaistaustainen tutkiva journalisti kokeili keksiä itselleen 10 eri identiteettiä.

Toimittaja kävi kymmenessä eri vastaanottokeskuksessa ilmoittautumassa turvapaikanhakijaksi, kaikissa vastaanottokeskuksissa hän ilmoittautui ja haki turvapaikkaa eri nimillä ja eri turvapaikka perusteella.

Lopputuloksena hänen kymmenestä eri identiteetistä 8 eri identiteettiä sai turvapaikan.

Woke-Suomi ei ole näissä käytännöissä mikään poikkeus, ja millä tavalla edes olisi?

Istun

En usko tuota juttua. Turvapaikan hakijoilta otetaan sormenjäljet, jotka tallennetaan EU:n Eurodac-rekisteriin ja tarkistetaan löytyykö hakijalta muita turvapaikkahakemuksia. 8 saatua turvapaikkaa samoilla sormenjäljillä on mahdotonta.

rtellinen

Entä jos tallentaja, tarkistaja ja rekisterin ylläpitäjä on soma´li, natzima ja sofia v?

Sami

Kyseiselle tutkivalle journalistille oli maahanmuutto virkamies sanonut, ettei henkilötietojärjestelmät toimi tarkoitetulla tavalla, ja tässä lopputulos, Kehiksiä useilla identiteeteillä.

Boltteri

Mohammed M. Mohammed Mohammed Mohammed Al-Mohammed Mohammed.

Suomi Finland

Ja kaikki nimet on vielä muutettu 7 kertaa.

Terhomatti Hämeenkorpi

Sehän oli tämä utaretutkija Päivi Nerg ,!!!

Peksi

Melkein yhtä pahoja nämä turkulaismiehet kuin surullisen kuuluisat espoolaismiehet

Sami

Kyllä ”Tamperelaiset miehetkin” raiskaa, ei pidä yleistää 🤪

Ja Oululaismiehet raiskaavat vielä enemmän!

Last edited 1 kuukausi sitten by Sami
Tare

On se perkeleen kumma ettei noita saa maasta heti pois. Nyt persut väsäämään hallituksessa vielä kun se on mahdollista, lakia jolla se onnistuu ainakin näihin sarjaraiskaajiin.Ei noita vankilassa istuminen mitenkään muuta.

mari

Taitaa olla niitä tapauksia jotka eivät saa erektiota elleivät pääse alistamaan naista.
Jos tälle tulevalle impotentille on jo annettu Suomen kansalaisuus huolimatta siitä, että kyseessä on sarjaraiskuri, alan kyseenalaistamaan koko hallinnon ja virkakunnan mielenterveyden, jota muuten olen kyseenalaistanut jo jonkin aikaa muutenkin.

Olet oikeassa, ei nämä vankilassa parane. Pedofiilit ja väkivaltaiset sarjaraiskaajat eivät koskaan parane – he alkavat taantua vasta iän myötä kun testosteronitasot tippuu ja alkaa tulla raihnaisuutta yms, mutta vaarallisina nämä pysyvät elämänsä loppuun asti. Siksi oikea tapa toimia on pistää tämä jätkä vankilaan, lusittaa sen tuomio loppuun ja sitten vankilasta suoraan lentokentälle. Tälle kansalaisuuksien holtittomalle jakamiselle pitäisi ehdottomasti tehdä jotain. Sisäministerillä on vielä sen verran aikaa, että voisi laittaa siitä lakihankkeen tulille.

Last edited 1 kuukausi sitten by mari
Boltteri

Ei ne taannu testotasojen tippumisesta sillä syy on vika aivojen etulohkossa.

mari

Totta, mutta esim sosio- ja psykopaattien on todettu taantuvan kun vanhuus alkaa vaikuttamaan. Raihnainen vanha ukko ei enää uskalla käydä nuoren ihmisen kimppuun kun pelkää saavansa itse pataan. Ehkä se johtuu enemmänkin siitä.
Toinen syy on se, että vanhuuden myötä liikuntakyky voi rajoittua niin ettei enää pysty käyttäytymään väkivaltaisesti vaikka haluaisikin.

Qroquius Kad

Mutta kun Suomen kansa ei halua sellaista politiikkaa.
Jos haluaisi, PS olisi pääministeripuolue jo kolmatta perättäistä vaalikautta 70 % äänisaaliilla.
Sen sijaan seuraava hallitus on Viisi V**ittua Kakonen.

rtellinen

Mitenkä muutoin voisi ollakaan kun 90% lukutaitoisista ja kuulon omaavista saa ”tietonsa” tulipunamediasta ja ”sivistyksensä” punatätien väsäämistä koulu-propagandakirjoista.

49049049003

Eikä sillä ole hevonvitunkaan väliä parantaako se raiskaaja tai tappaja tapansa vankilassa, ei uhrien eikä omaisten mielestä niin kauan kun tässä maassa ei anneta jonkinlaisia oikeudentajuun meneviä tuomioita. Vaaralliset kehitysmaalaiset, jotka eivät olisi kuuluneet tänne alun perinkään taas pitäisi heittää maasta pois vaaraa tuottamasta heti ensimmäisen törkeän rikoksen tehtyään jo ihan järjestään.

mari

Eihän niitä olisi tänne pitänyt laskea alunperinkään – oli sitten väkivaltainen tai ei. Kehitysmaista suuntautuva muutto on millä tahansa mittarilla mitattuna erittäin epäedullista.

Tuomion pituudesta olen täsmälleen samaa mieltä. Siinä ei jaeta oikeutta pelkästään omaisille vaan pidetään vaarallinen henkilö lukkojen takana. Jos tämäkin m**kku olisi ensimmäisen sarjaraiskuukiertueen jälkeen saanut kunnon tuomion, ei tätä tapausta olisi koskaan käynyt, vaan jätkä olisi lusimassa edelleen. Sellaisissa maissa joissa uhreja kunnioitetaan tuomion pituudella + halutaan pitää kadut turvallisina laittamalla vaaralliset väkivaltarikolliset kiven sisään, olisi tämäkin säälittävä jätesäkki edelleen lusimassa ensikertalaisuudesta huolimatta.

Pasi T

Persuilla ei ole eduskunnassa ehdotonta enemmistöä, joten he eivät voi sanella lainsäädäntöä.

Pääministeripuolueena on kokoomus, joiden puheenjohtaja, Petteri Orpo oli kymmenen vuotta sitten sitä mieltä, että turvapaikanhakijoiden motiivien epäily on rasismia.

Sittemmin kokoomus on tullut hiukan järkiinsä, ja heidän maahanmuuttopolitiikkansa on siirtynyt perussuomalaisten suuntaan.

rtellinen

Pelkkä temppu se siirtyminen perussuomalaiseen suuntaan. Vaalitaktiikkaa, jolla syödään persujen kannatusta ja huijataan idiootteja äänestämään vielä sadannenkin kerran porvariksi tekeytynyttä punapökälettä.

Sami

Uhreina oli viisi naista jotka eivät ymmärtäneet käyttää Taikalapasta, Helistää avaimia tai laulaa: ”Stop dont touch me there this is my no-no square”.

Mikä olisi toiminut parhaiten?

1. Avaintenhelistely?

2. Taikalapanen?

3. Laulu?

https://youtu.be/JXKZrq66IN8?is=VYOHHPOwzx6DEH3t

Dan Wesson

Saatiin se tämäkin päivä pilalle tuolla saatanan häpeäpilkulla, joka ei lähde koskaan internetistä minua vainoamasta. Joka kerta kun tuon hirvityksen katsoo, myötähäpeä ja verenpaine pamahtavat kattoon ensimmäisen 3 sekunnin jälkeen.

mari

En ole koskaan tajunnut tätä avainten kilistelyä? Miksi se ketään pelottaisi?

Jos joku tulee minua murhaamaan tai raiskaamaan ja alan kilistelemään avaimia niin helvattiako se siitä välittää? Se tekee sen minkä se on jo päättänyt tehdä kotoaan lähtiessään. Ainoa kilisevä mikä näihin auttaa, on semmoinen vekotin jossa vedetään metallia taaksepäin, mutta jätetään nämä fantasiat nyt pois ettei tule sanomista.

Last edited 1 kuukausi sitten by mari
Qroquius Kad

Tämä avaintenkilistely perustuu puhtaaseen väärinkäsitykseen:

”Seura” julkaisi aikoinaan artikkelin, jossa poliisitar ohjeisti miten uhkatilanteista voi yrittää pelastautua.
Yksi neuvo oli pitää mahdollisimman kovaa meteliä.
Toinen neuvo oli, että avainnippua voi käyttää pelotteluun.
Poliisittarelta jäi vain kertomatta sen avainnipun käyttöohje:

puristetaan nippu kouraan niin, että yksi avain sojottaa etu- ja keskisormien välistä.
Tällä sitten voi yrittää osua hyökkääjää naamaan niin, että avaimeen jä DNA:ta.
Totta kai sitten hölmöläiset tulkitsivat tämän niin, että avainnipulla täytyy pitää meteliä!

Koko avainnnipun kilistely on suomalaisen hölmöyden Korkea Veisu.
Olen tämän jutun purkanut täällä auki monta kertaa.
Silti täällä minulle on tultu väittämään, että ovat muka nähneet avaintenkilistelyvideon.
Jollaista ei siis ole koskaan ollut olemassakaan.

Eikä kauaa mene, kun joudun tämän taas selittämään uudestaan.
Vittu kun vituttaa.

mari

Säälittävä sarjaraiskuri on jostakin arabimaasta – kuinkas muutenkaan.
Abdulwahid (عبد الواحد) on yleinen arabialainen etunimi joka tarkoittaa ”Yhden (Jumalan) palvelijaa”.
Ja Saleh (صالح) on yleinen arabialainen etu- ja sukunimi. Jos vetoa pitäisi lyödä, sijoittaisin rahani irakilaiseen. Eikö ne tilastot ollut niin, että irakilaiset ja afgaanit käyvät kovaa skabaa raiskuutilastojen paalupaikasta? Afgaanin nimi tuo ei ole joten irakilainen olisi tilastojen puolesta todennäköisin.

Siis kaksi vuotta sitten sarjaraiskaili viimeksi. Sivistysmaissa tuollainen jätesäkki olisi edelleen linnassa ja uusia uhreja ei olisi koskaan tullut. Mutta nyt ei enää mennä läpi ensikertalaisena joten taitaa tulla jonkinlainen kakku Suomen mittapuussa, ehkä jopa aika kova mutta noin maailman mittakaavassa sellainen helppo lepsu jonka nämä lusii kaltaistensa seurassa vaikka päällä seisten.

Mitkä mahikset tällaisella tyypillä on parantua? Miksi tällaista ihmisen irvikuvaa edes pitäisi yrittää parantaa veronmaksajien kustannuksella? Mieluummin tuomio lusitaan ja sitten lähdetään lentokentälle. Onkohan tällä mulkulla Suomen kansalaisuutta?

Last edited 1 kuukausi sitten by mari
Boltteri

Eikun sarjaraiskausten ilmoituskynnys on vain madaltunut. Oikeasti mitään raiskauksia ei ole tapahtunutkaan. Ne on kaikki vain ilmoituksia. Satoja tuhansia. T: Vasemmiston tytöt.

mari

Joo, niinhän se olikin. Berliner Zeitung väitti viimeksi näin kun huomasivat, että Berliinissä raiskaukset ovat räjähdysmäisesti nousseet. Tietenkään sillä, että Berliiniin on pakkautunut järjetön määrä musuja ja kehareita, niin eipä sillä ole minkään kanssa mitään tekemistä. Se joka muuta väittää on rasisti. Ai niin, samainen aviisi perusteli raiskausten järkyttävää nousua tilastointitapojen muutoksilla. Siis mitä vit…?
Numerot ovat numeroita. Kyllähän tilastoillakin huijata voi mutta jos ne tehdään asiallisesti niin sieltä näkee mitä on tapahtunut, kuinka paljon ja ketkä ovat syypäitä jos vain sinne sellaiset tiedot laitetaan, eli tarkoitan eri etnisyyksiä.

Qroquius Kad

Tilastoilla huijaaminen on Suomessa maan tapa.

Eräänä viime vuosituhannen lopun vuotena Suomen väkivaltaisimmaksi kunnaksi saatiin Affenan Sottunga, jossa oli tehty peräti 326 väkivaltarikosta 100 000 asukasta kohti!
Järkyttävää!!
Paitsi vaan, ettei kunnassa ollut koko vuoden aikana tapahtunut juuri muuta kuin yksi ampumavälikohtaus.
Mutta kun laskettiin 100 000 asukasta kohti, saatiin tämä silloin vähän reilun sadan asukkaan erittäin rauhallinen pikkukunta näyttämään muka paljon Hell-Sinkiä pahemmalta.

Edelleen monena vuotena peräkkäin aivan viime aikoina on uskoteltu Suomen väkivaltaisimpien kuntien kärjessä olevan kolme Lapin pikkukuntaa, vaikka kahdessa niistä oli tehty vuoden aikana vain kolme väkivaltarikosta ja yhdessä viisi.
Mutta sataatuhatta asukasta kohti, aijai millaista väkivaltaa!

Kekkonen perusti Suomen ympäri valehtelijoiden koulutuslaitoksia ja nimitti niihin valehtelua opettamaan kommunisteja.
YYA-Kekkoslovakian laskuja maksellaan.

Qroquius Kad

Koko nimi on

PK 26/344 Alfarage Abdulwahid Saleh Abdulwahid (23.11.2004) vangittiin 7.8.2026 todennäköisin syin epäiltynä seuraavista rikoksista:
1. Seksuaalinen kajoaminen 29.12.2025 Turku
2. Seksuaalinen kajoaminen 21.5.2026 Turku
3. Raiskauksen yritys 10.7.2026 Turku
4. Raiskaus 5.8.2026 Turku

Vangitsemisvaatimuksen esitti rikoskomisario Jutta Karrento.
Syytteen nostamisen määräpäivä on 14.10.2026.

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=2024332#p2024332

Raiskaa alfan raivolla!
Kansalaisuudesta sen sijaan ei ole tietoa.

Canonwise

Afgaanithan ne usein näiden tilastojen kärjessä, muut arabit eivät kaukaa takana. Eivät afrikkalaiset liioin. Hävittäähän tuollainen olio pitäisi, aivan tolkuton määrä toisille aiheutettua kärsimystä tuolla jo takana.

mari

Joo, muistelisin että afgaanit oli ykkösiä ja syyrialaiset tai irakilaiset kakkosia tai päinvastoin. Kuitenkin kolmen kärki taisi olla afgaanit, syyrialaiset ja irakilaiset.
Somalit olivat tippuneet muistaakseni sinne puolenvälin paikkeille.
Alkaakohan ne jotenkin väsyä tai jotain. Ehkä khat – huumeen pureskelu vie oman aikansa eikä joka paikkaan ehdi kun pitää niitä yhdistyksiäkin pyöritellä…

Sami

Tässä olisi hyvä lakimuutostilaisuus!

San Franciscossa tuomittu raiskaaja joutuu rangaistuksen jälkeen, ja aina muuttaessaan uuteen osoitteeseen ilmoittamaan asuinpaikkansa paikalliselle poliisilaitokselle.

Poliisilaitos ylläpitää JULKISTA karttaa seksuaalirikollisten asuinpaikasta.

Kuka tahansa voi netistä katsoa asuuko naapuruston osoitteissa seksuaalirikollisia, mikä on kyseisen seksuaalirikollisten nimi ja tuntomerkit..

Kerran tuomittujen seksuaalirikollisten nimi ja osoite on 100% julkinen.

Esimerkiksi seksuaalirikollisen osoite: katu, kadunnumero, asunnon numero, henkilön nimi- kaikki julkista!!!

Edelleen esimerkki: kaupunki Turku, katu…, kadunnumero… asunnon numero, nimi Abdulwahid.

Katso karttaa, ja klikkaa linkkejä kokeeksi 😉

https://www.city-data.com/so/so-San-Francisco-California.html#

mehmed

Miksi vain seksuaalirikolliset? Ja heitetäänkö samalla romukoppaan ajatus rikosten sovittamisesta ja mahdollisesta tapojen parantamisesta? Koska jos ikuinen leima seuraa niin miksi lopettaa koskaan? Sitten kai jää vain vaihtoehdoksi kuolemanrangaistus.

Qroquius Kad

Ehkäpä siksi, että seksuaalirikollisilla on suurempi uusimistodennäköisyys kuin vaikkapa kuolemantuottamuksen aiheuttajalla.
Ja kyllä minua kiinostaisi tietää, onko uusi naapurini jatkuvasti varastava taparikollinen.

rtellinen

Mehmedeiltä munat irti niin loppuu se paskamunan heilutus. Yksinkertainen ja toimiva ratkaisu.

Dan Wesson

Tuolla sivulla oleva varoitus on aika hupaisa.

”THE INFORMATION PROVIDED ON THIS SITE IS PROVIDED AS A PUBLIC SERVICE ONLY AND SHOULD NOT BE USED TO THREATEN, INTIMIDATE, OR HARASS. MISUSE OF THIS INFORMATION MAY RESULT IN CRIMINAL PROSECUTION.”
Paikallinen väkivallan vihollinen varmaan tuosta ottaa onkeensa, kun käy nelivitosen kanssa moikkaamassa tyttärensä tai puolisonsa raiskaajaa.

luke

Kohta saadaan lisää kun Espanja roudaa ne Ceutan alaikäiset mantereelle Yle uutisoi. Marokko on lupautunut auttamaan perheenyhdistämisissä.
Rantanen oli täysin oikeassa Chengenin suhteen Espanjan Sosialistihallitus roudaa mahdollisimman paljon uusia tukijoitaan kun ovat vielä vallassa.

Dan Wesson

Marokko on lupautunut auttamaan perheenyhdistämisissä. Niin varmaan. Alaikäisiä on muutama tuhat, niin kun se kerrotaan neljällä tai viidellä, päästään todelliseen lukuun.
Marokossa voidaan siis olla tyytyväisiä. Operaatio laiton maahantunkeutuminen on 100% onnistuminen, josta koko Eurooppa saa nauttia kunhan apinat saa pysyvät maleskeluluvat. Espanja jakelee mielellään apinat ympäri Eurooppaa. Miksipä niitä omiin nurkkiin jättäisi lonnimaan. Meillä on tilaa.

HCrasseT

comment image

HCrasseT

Joku taisi saada taas uuden ystävän?

Tare

Joukko idiootteja joita ei missään nimessä saisi päästää päättämään suomalaisten asioista.

rtellinen

Kommareitten piilopaikka ja hautomo se vihreä-liike.

Dan Wesson

Nuo ovat ympäristölleen vaarallisia idiootteja. Meillä on tilaa ja uusia ystäviä. Ei saatana…

paska ei lopu koskaan

Eikä voitu karkoittaa maasta ensimmäisen tuomionsa jälkeen, koska XXX?

Montakohan Suomalaista pitää tulla raiskatuksi, että kansakunta oppisi äänestämään järkevästi?

rtellinen

Ei opi koskaan. Vappusatasen tai kympin tai euron persolla neidot, rouvat, muorit ja vaarit mouruaa ruskeaa patukkaa hautaan asti.

Pasi T

Olisiko mitään ehdotusta, miten tämä elämäntaparikollisen saataisiin asutettua maahanmuuttoa ylistäneen vasemmistoidiootin, Li Anderssonin naapuriin ?

123234

Pitäisi sijoittaa nuo tapaukset vasemmistopoliitikkojen ja vasemmistoa äänestäneiden naapurustoon, se olisi vain ja pelkästään oikein.

Qroquius Kad

Se on mahdotonta, koska Yleiset Syyt ja ilmastonkuumeneminen.

Kehveli

Ai nyt tulee tuomio viidestä raiskauksesta niiden aikaisempien raiskausten lisäksi. Paljonkohan niitä aiempia raiskauksia ehti tekemään? Paljonkohan mahtoi ehtiä päälle tekemään sellaisia, joista uhrit eivät ole tehneet mitään numeroa?

Mitä tuollainen kuvottava epäihminen vielä ylipäänsä tekee tässä maassa?

rtellinen

Toimii kommariterrorin käytännön harjoittajana osana kommunistien harjoittamaa suomen kansan vastaista viha ja terrorikampanjaa.

joopapapajoo

Vain yksi ositus länsimaalisten itsetuhoisuudesta.
Muuten tommosta porukkaa ei ikinä maahan päästettäisi.

Voipi olla raskas näkymä ihmisille

surullista ja tuhoisaa päästää tällaista ylijäämä hyödyttömyyttä
ihmisten yhteisöjä pilaamaan. jokainen tunkio on uhka
isänmaan harmonialle ja vapaudelle. pois vaan jokainen.
pahat henget eivät taltu hyssyttelemällä , se vaatii
taistelua . mitä hyvää tämänkään oleskelusta seuraa
ikinä ? sama kuka se näistä on, loppulta sama pahuus
keskellämme tuhoa tuottelee.aina.

Rullatonhuuliveikko

hyvä kun vangittiin!