Ceuta hävisi uutisoinnista ja monet olettavat, että tilanne palautui entiselleen. Mutta ei palautunut. Alue on täydessä jatkuvassa kaaoksessa kehitysmaista tulleiden kaaosmiesten takia.
Ceutan tapahtumat todistavat kuin nopeutettuna filminä mitä Euroopassa tapahtuu:
– Ulkorajan yli tapahtuu massiivinen joukkosaapuminen, vihollistunkeilijat tunkeutuvat väkisin maahan.
– Poliisi katsoo vierestä eikä puolustusvoimat ammu laukaustakaan.
– Valtamedia aloittaa jättikampanjan vihollisten puolesta: ne ovat naisia ja lapsia sekä heikompiosaisia.
– Verorahoitteiset hyväntekeväisyysfirmat kuten Punainen Risti saapuu paikalle tarjoten vihollisille sämpylää ja pillimehua sekä lämpimiä halauksia.
– Ajankohtaisohjelmiin saapuu järkijättöjä asiantuntijoita, jotka eivät tiedä mistään mitään, ja puhuvat suut silmät täyteen paskaa.
– Media lopettaa aiheen seuraamisen todeten, että täällä ei ole enää mitään nähtävää.
– Normaali ei palaa enää koskaan: vihollisjoukot kusevat ja paskantavat paikat paskaksi, ahdistelevat ja ryöstelevät paikallisia.
– Kun joku erehtyy inisemään vastaan, sihahtaa raivokas: sinä senkin fasistirasistinatsi!
Ceutassa on nyt nämä kaksi viimeistä. Tilanne on kaaottinen eikä alue ole viranomaisten hallussa. Kaduista ja ihmisten pihoista on tullut kehitysmaalaisten ulkovessoja ja leirintäalueita. Koteja on vallattu. Ihmisiä ryöstellään ja tavaraa varastellaan.
Tällä kertaa on kuitenkin jotain poikkeuksellista ilmassa. Paikalliset ovat nousemassa vastarintaan. Ceutaan on syntynyt paikallisten ryhmittymiä, jotka ajavat tunkeilijoita pois, polttavat heidän telttaleirejään ja estävät Punaisen Ristin ja muiden huuhaa-järjestöjen pääsyn ”auttamaan” tunkeutujia. Kansa tekee tällä kertaa sen, mikä kuuluu hallinnolle, mutta joka ei sitä tee.
Filmillä yllä Ceutan mielenosoituksia, joissa on mukana suunnilleen kaikki paikalliset.
Huomenna tiistaina Ceutassa pidetään suuri mielenosoitus, jota kannattaa seurata. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, jotain saattaa tapahtua.
Monesta paikasta on viime aikoina saanut lukea lukuisista alaikäisiin kohdistuneista raiskauksista, joukkoraiskauksista tai sellaisten yrityksistä Ceutassa viime viikkojen ajalta – ei kai sellainenkaan voi olla vaikuttamatta yleiseen mielialaan?
Noi miekkarit pitäisi saada suomeenkin
Niin pitäisi. Olihan niitä 2015 kun vastaavanlainen invaasio oli suomessa. Pienimuotoisia.
Suomen median jutut silloin kun ne sotaikäiset ukot tunkeutuivat Ceutalle oli taas aivan järjettömiä.
Vetivät taas kaikki mahdolliset kortit käyttöön, ”naisia ja lapsiakin nähty”.
Todellisuudessa kaikki oli 20-30 vuotiaita ukkoja, Espanjan poliisiviranomaiset tunnisti ison määrän euroopassa terrorismituomion saaneita ja sittemmin karkoitettuja islmamisteja.
Ensimmäisten päivän aikana Ceutalla sairaala rekisteröi parikymmentä raiskausta, mikä on todella paljon kun otetaan huomioon että siellä asuu noin 80 000 ihmistä.
Naisia, lapsia ja ”teinejä”. Lähtöolettama on, että heidän nyt ainakin pitäisi päsätä sopanjaan
Kysymyksessä on pyhä sota Eurooppaa vastaan joka koskee myös meitä. Mutta koska me olemme hienotunteisia, niin emme arvostele mitään mikä on pyhää. Pitää olla tolerantti vaikka henki menisi. Euroopan ihmiset ovat verorahoillaan kustantaneet armeijat itseään suojelemaan, mutta hiljaista on.
Henkilökohtaisesti seuraan päivittäin useita ulkomaisia medioita, mutta Suomen ”valtamedioiden” korviahuumaava vaikeneminen tästäKIN korostaa entisestään rehelliseen la luotettavaan uutisointiin pyrkivien pienmedioiden ( jos tuollainen termi tässä sallitaan ) tärkeyttä!
Liian moni kansalainen saa edelleentietonsa ainoastaan YLE:n uutisista, Hyysäristä ja Ilta=Satu-lehdistä ja tämä heijastuu vääjäämättä heidän toimintaansa yleisesti ja äänestyskäyttäytymiseensä erityisesti.
Sananvapaus ja luotettavan tiedon saaminen on niin demokratian kuin kaikkien järkevien päätösten perusta ja edellytys!
Kiitokset mestari Tajukankaalle!
***
( Kehitysehdotus sivustoon liittyen: Sivun oikeaan laitaan on listattu uutisartikkelien otsikoita. Olisi hyvä, jos tuon listan avulla pääsisi kauemmas historiassa kuin nyt. Yhtenä mahdollisuutena otsikot voisi ehkä ryhmitellä kuukausittain samalla tavalla kuin esimerkiksi sivustolla Professorin ajatuksia ( https://professorinajatuksia.blogspot.com/ ) on tehty tjmsp. Tämä helpottaisi vanhempien uutisartikkelien lukemista ja löytämistä palvellen siten yleistä tiedonvälitystä ja tehostaen sivuston tarkoitusta.)
Tänks. Katotaan miten voidaan toteuttaa.
Eikös kyrpä-mattikin todennut aikoinaan että kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla kun korruptoitunut hallitus laittaa kansan kuriin ja järjestykseen.
Kommarihallitus hälytti armeijan apuun, kun paikalliset olivat hävittäneet punaistern ristin paskeiden antamat teltat. Nyt siis sotilaat turvaavat tunkeilijoita ja pitävät kansaa kurissa. Mutta matuja vastaan heillä ei ole oikeutta kantaa asetta ja siksi matulauma hyökkäilee nyt poliisien kimppuun ja pahoinpitelee heitä. Espanjan rikollinen hallitus on pyytänyt Frontexia apuun. Media väittää, että on pyydetty palauttamaan matut Afrikkaan. Mutta eikös tämä Frontex nimenomaan kuskaa heidät Espanjaaan?
Ruotsin tie on Espanjan tie.
Espanjan ei olisi koskaan pitänyt poistua Saharasta. Nyt olisi iso alue jonne dumpata musuneekerit. Ei tarttisi ruanda-sopimuksia. Sahara hoitaa.
Perkeleen sossut.
Se kirjoitetaan kaoottinen.
Sen hyönteisen nimi kirjoitetaan ”urosleppäkerttu”.
EU:n piti tarjota turvaa kansalaisilleen. Tässä perustehtävässääkin se on epäonnistunut. Kun näköjään kymmenien tuhansien yhtäkkistä joukkoinvaasiota ei voida estää, kansalaisten on itsensä puolustauduttava. Norsunluutorneissaan istuvat päättäjät plaraavat papereitaan, lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia, väistelevät vastuutaan ja toivovat, etteivät menetä hillotolppaansa. Avutonta ja halveksittavaa touhua! Hajosi se suuri ja mahtavakin omaan mahdottomuuteensa, miksi ei savijaloila seisova kallis hökötys nimeltään EU?