
Viime päivinä on paljon kyselty, että miksi pyykkituparaiskaaja voi jatkaa uudestaan ja uudestaan raiskailuaan. Vastaus on hyvin yksinkertainen. Ei ole muita keinoja kuin antaa raiskausten jatkua.
29-vuotias Nahom Hagos on syytteessä kolmatta kertaa raiskauksesta 2020-luvulla. Aikaisemmat tuomiot ovat olleet 3–4,5 vuotta vankeutta. Ensimmäisestä 4,5 vuoden vankeudesta mies istui puolet ja toisesta 2/3.
Miksi Hagos siis voi jatkaa raiskailuaan? Tietenkin ensinnäkin siksi, että ei ole mitään laillisia keinoja pitää ukkoa vangittuna ”yliaikaa”. Jos oikeus antaa x-vuotta vankeutta, niin Rikosseuraamusvirasto eli vankilaviranomaiset eivät voi pitää ketään vankilassa enempää kuin oikeus on määrännyt.
Ennen vanhaan oli ns. pytty, eli pakkolaitos, mutta sekään ei ollut sen kummempi kuin, että vanki istui tuomionsa päivästä päivään. Jos pytty olisi vielä käytössä, niin Hagosta ei määrättäisi pyttyyn, koska pytty oli lähinnä moninkertaisille tappajille. Eikä sekään muuttaisi tilannetta, että mies lusisi nyt tämän uusimman lähiaikoina määrättävän vankeuden päivästä päivään. Mitä se mitään muuttaisi, jos mies lusii kolmen vuoden vankeudesta kaksi, tai päivästä päivään kolme vuotta. Vuosi sinne tänne.
Poliisilla olisi mahdollisuus esittää Maahanmuuttovirastolle Hagosin karkottamista, mutta poliisi käyttää tätä oikeuttaan äärimmäisen harvoin. Milan Jaffin tapauksessa viime aikoina, mutta ketä muita on karkotettu viimeisen vuosikymmenen aikana? Ei niitä kovin paljoa ole. Ruotsissa on systeemi, että syyttäjä esittää syytteen rangaistusvaatimuksen yhteydessä karkottamista. Oikeus sitten määrää tai ei määrää. Jos määrää, niin karkotus laitetaan toimeen heti kun tuomio on lusittu. Miksi Suomessa ei ole tällaista systeemiä?
Joka tapauksessa, Hagosin suhteen ei ole mitään tekemistä. Mies lusii nyt uuden tuomionsa muutaman vuoden ja on taas vapaa raiskaamaan mummoja.
Kannattaa vaan suosiolla hyväksyä tämäkin tosiasia, niin ei verenpaineet nouse liiaksi. Tätä on monikulttuurisuus.
Hagosilla on sama arvopohja kuin Kulttuurimarxisteillakin, tavara kuuluu kaikille.
Kehiksen väkisin otetun pillun saanti menee kaiken muun edelle.
Kehiksen motivaation kyseenalaistaminen on rasismia.
Pillua piti väkisin saada, mitä sitä motivaatiota kyseenalaistamaan.
Sitäpaitsi jossain lehdessä oli että tämä jakamattoman ihmisarvon ansaitseva kehisapina tuomittiin pikku vankilatuomion (oliko 2-3 vuotta) lisäksi maksamaan sille 86v pesutupanaiselle (luita poikki, 2 vuotta sairaalassa) myös rahallista korvausta jotain 4000 ja 7000 euroa. Kaiketi Nahom Hagos on ne 11000 euora naiselle jo maksanut ja rikoksensa siten sovittanut. Ei ka ne veronmaksajien maksettaviksi voi tulla.
Ei tule veronmaksajien maksettavaksi.
Hagos on koneinsinörin ja aivokirurgi palkoistaan maksanut jo kaiken 🙂👍
Tämä eritreaano on kiintiöpakolainen, ei siis ihan mikä tahansa vokkipoika. Koska tuo huijari muodostaa kansallisen uhan ja on syyllistynyt törkeisiin rikoksiin, niin voidaan palauttaa. Italia on turvallinen maa eikä siellä ole kuolemanrangaistusta, kidutusta, vainoa tai muuta epäinhimillistä kohtelua. Menkööt takaisin sinne mistä tullutkin. Demlatuomarit eivät kuitenkaan halua tuolaisia päätöksiä tehdä.
Ai niin, karkottaa voidaan, mutta kuka tuon ottaisi takaisin ja kiintiöpakolainen on aina kiintiöpakolainen.
Ilmeisesti onkin tavallinen juhlapaikanhakija eikä kiintiöpakolainen, jos on tullutkin taakanjakona Italiasta. Kuitenkin tuolle poukalle myönnettiin heti kättelyssä kunnan asunto nopeutetulla menettelyllä. Minkähän takia?
Maissa ei taida olla mitään kansainvälistä maa-aluetta kuten merillä on kansainvälinen merialue. Jos yksikään maa ei halua ottaa vaivoikseen niin vietäköön tyyppi kauas aluevesien ulkopuolelle alueelle jolla kaikki saavat purjehtia ja voidaan hyvän tahdon eleenä antaa vähän evästä mukaan ja jätettäköön sitten sinne saatesanoilla ”Koita pärjätä” höystettynä.
Ei niitä kukaan maksa. Suomi on vauras maa
Tähän nuslimeilla on luonnollisesti oikeus, parahin hra. Sami!
Islamilaisten uskonoppineiden keskuudessa on eri näkemyksiä masturbaatiosta. Suurin osa perinteisistä lakikoulukunnista pitää sitä kiellettynä ( haram ) tai paheksuttavana ( makruh ).
Sensijaan koraanin mukaan kefiireitä saa raiskailla. Itse väärä propheetta ( PTHYI! ) antoi luvan ja näytti esimerkkiä.
Jokaisen muslimin uskonnollinen velvollisuus on seurata ja jäljitellä täydellisen ja erehtymättämän propheetan täydellistä elämää.
Katsokaa halutessanne tarkemmin esimerkiksi koraanin naisten suuran ( an-nisa ) jakeesta 4:24 ja sen selityksistä. ”Sotasaaliiksi” saatuja naisia ja orjattaria saa muhammedin luvalla raiskailla jopa näiden aviomiesten läsnäollessa.
Sahih Muslim -hadithkokoelman mukaan jae ilmestyi Hunaynin taistelun (Awtasin taistelun) jälkeen. Muhammedin seuralaiset kokivat uskonnollista epämukavuutta siitä, että heillä olisi suhteita vangittujen naisten kanssa, joiden ”monijumalaiset” aviomiehet olivat yhä elossa vihollisleirissä. Tämän jakeen myötä heille ilmoitettiin, että naisten aiemmat avioliitot mitätöityivät vangitsemisen myötä.
Onhan tuon paskan seksuaalinen hätätila aika moinen kun mummotkin kelpaa. Elukka jolle se niskalaukaus olisi ainoa lääke. Eihän se ole edes ihminen.
Ei ainakaan hädänalainen eikä paskan vertaa kiitollinen turvapaikasta. Pelkkä turvallisuusuhka.
Kun paluulento on järjestetty niin joku niittinaamainen lesbo pysäyttää lennon kun suklaasimmu on vaan niiiiin lutunen.
Sinänsä jännä juttu kun nimenomaan naiset puolustavat noita raiskareita. Yksi raiskareiden suurimmista kannattajista oli punapappi. Nyt se akka on ollut lepositeissä jo 10 vuotta. Ei tule ikinä pääsemään pois psykoosi- osastolta.
Jos puhut Marjaana Toiviaisesta, niin valehtelet. Yhtään hänen toimiaan puolustamatta pakko kysyä, että mitä ajattelit valehtelemalla saavuttaa?
Kyllapa vaan Toiviainen todettiin aikoinaan mieleltaan jarkkyneeksi ja toimitettiin psykiatrian osastolle, oliko Kellokoskelle? Sita en tieda onko lepositeissa ollut kymmenta vuotta, tuskin mutta todennakoisesti karsi kaksisuuntaisesta mielialahairiosta. Ei ollut valetta oikeastaan ollenkaan.
Niin ei ole todellakaan totta, että Toiviainen olisi ollut kymmenen vuotta lepositeissä, saati laitoksessa, jossa ihminen ylipäätään voisi olla lepositeissä. En ymmärrä miksi valehdella moista ja vielä vähemmän ymmärrän miksi sinä sanot, ettei valhe olekaan valhe.
Löysin Suomeen uuden hyvän pääministerin!
Miten saisimme hänet Suomeen?
https://youtube.com/shorts/vfqF9bUiLoc?is=kAEYDIzweV9gP11S
Suomesta puuttuu rohkeus sanoa totuutta ja jos sen tekee, heitetään ulos puolueesta kuten kävi turkulaiselle naiselle kokoomuksessa, kun uskalsi kritisoida islamia. On häpeällistä että Suomen miehet eivät puolusta oman maansa naisia tältä hirveältä islamilaiselta laittomalta maahantunkeutumiselta. Kysyn vaan onko vähän oma lehmä ojassa, naiset pois työelämästä kotiorjiksi vai mistä on kyse, kun oikeita miehiä ei enää Suomesta löydy? Sohva ja kaljatölkki kutsuu röllykkää vai?Tarvitsemme Suomeen oman afd:n. Vahvaa puhetta, selkeää sanomaa ja toimintaa, on kotiin paluun aika ja karkotukset käyntiin. #remigration
Suomalaiset Kulttuurimarxistiset yliopistot ovat jo 20 vuotta kaapanneet feminiinistä ylivaltaa, eikä siihen opetusohjelmaan kuuluu naista puolustava vahva mies ( myrkyllinen miehisyys)
Nyt on ”Vahvojen itsenäisten naisten” aika.
Jos näet että pusikossa raiskataan naista, kävele pois, koska ”vahva itsenäinen nainen” ei kaipaa sinun rasistisen myrkyllisen valkoisen miehen voiman näyttöä!
No, miten nämä ”myrkyllistä Valkoista miehisyyttä” vihaavat kulttuurimarxististen suvakki koulutusjärjestelmän tytöt sitten pärjäävät omillaan????
Britanniassa kehikset raiskaavat joka vuosi 70000 (seitsemänkymmentätuhatta) valkoista tyttöä, vain KAHDESSA MAAKUNNASSA.
No, neuvot eivät kelvanneet, eikä niitä haluttu.
Nyt on yliopistokoulutettujen ”Vahvojen itsenäisten naisten” loistava tilaisuus ottaa tilanne haltuunsa voittajana, tai häviäjänä.
Tällä hetkellä näyttää siltä että näiden yliopiston ”vahvojen itsenäisten naisten” tussua ei puolusta ”vahva itsenäinen nainen”.
Vain pienen pieni osa naisista kuuluu mainitsemaasi yliopistojen auvopesemään ääliöporukkaan. Osa pakenee paremmille alueille, kaikki ei voi ja sulkeutuu sisälle, päuvänvaloon. Se on totta että liikaa on näitä heikkoja, huonolla omanarvontunnolla varustettuja naisia päättämässä. Liikaa naisia kuten miehiäkin nappaa kaikenlaisua päätä oehmittävää pilleriä, lista on loputon. Nyt alkaa rohkeiden naisten ja miesten aika, on aika palauttaa tollun aika. Uskaltakaa kritisoida islamia. Kun valtavirtaa, uskaltaa poliitikkokin ehkä avata suunsa
Jos sa kavelet vaan pokkana ohi kun toista raiskataan niin varmaan juokset kotiin ja menet sangyn alle piiloon ja soitat hatakeskukseen vasta aamulla.
Enta jos se on sun tytar jota raiskataan? Juoksetko silloinkin piiloon? Toivotko, etta kaikki muutkin antaa vaan olla kun yon timppa vetelee puskassa sun lasta?
Ryhdistaydy nyt vahan. Piittaamattomuus musujen seksuaalirikoksille on antautumisen merkki.
Mamubisnes tuo aika muhevia rahoja päättäjille. Toisekseen vasemmisto tarvitsee varmoja äänestäjiä ja loinen äänestää aina ruokkijaansa.
Alice Weidel, AfD?
Muinoin piti saada kuningas Saksasta Suomeen kun täällä kotimaassa ei ollut saatavilla sopivasti jalostettua kantaa, mutta jos nyt edes pääministeri – ja samasta syystä!
Nii, eikös sdp ja muukin punaviherfemvasemmisto, ml. yle ja mtv, jo toitakin sen puolesta että Suomeen saataisiin joku vierasmaalainen (vieraslaji) pääministeriksi. Niiden kaavailuissa kärkiehdokas on afkaanimuslimi. Korvaamaan huonogeenisen perimän omaavat ja ko. hommaan kykenemättömät kantasuomalaiset.
Mielestäni suomalaisten ei kannattaisi valita minkään tasoiseksi johtajaksi henkilöä jonka mielestä kaikki toisinajattelijat tulisi tappaa.
Historioitsija ja yhteiskuntatutkijat William Federer kertoo Islamin valloitus taktiikkan vaihe vaiheelta: 1.Maahanmuutto
2.lisääntyminen
3.kantaväestön eliminointi.
Islamilainen Jihad valloitus on edennyt samalla reseptillä 1400 vuotta, ja tuona aikana Jihadistit ovat tappaneet 270 miljoonaa ihmistä ja tappaminen jatkuu yhä.
Mutta onneksi Suomi pysäytti 1400 vuotta jatkuneen Jihadin laulamalla ”Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat”. 😆🤣
https://youtu.be/ZvnRILruHbo?is=CFqcGAV0q8Ntm1iY
Katsokaamme esimerkkeinä edellisestä vaikkapa Syyriaa ja Libanonia, jotka olivat aikoinaan lähes täysin kristittyjä maita – eikä siitä edes ole niin montaa vuosikymmentä!
Olisikohan Alicesta kuitenkin suurempi kokonaishyöty Saksan liittokanzlerina?
Hyviä pääministereitä on omastakin takaa, kuten kykynsä jo ministerinä osoittanut Wille Rydman.
Tätä on Petteri Orpon Suomi. Ei se halua näitä ulos Suomesta. Turussakin alkaa vaikuttamaan siltä, että Kokoomus tavoittelee enemmän muslimien ääniä, kuin suomalaisten.
Turussa on jo vuosikymmeniä riivannut ”Turun tauti”.
Vapaamuurarikerhon SDP ja Kokoomus ovat saaneet vaalirahoituksensa Kokoomuslaisilta vapaamuurari rakennusyhtiöiltä ja Kokoomuslaisilta vapaamuuraripankkiireilta.
SDP:n rooli on ollut kaavoittaa ja rakennusluvittaa Kokoomuslaisten hyvävelikerhojen rakennusprojektit.
Asukkaat näihin hyvävelikerhojen vuokratalokolhooseihin ovat SDP ja Kokoomus haalineet ulkomailta.
SDP ja Kokoomuskerhot saavat vaalirahat, vapaamuurarit rakennus ja vuokra rahat ja Suomen kansa saa laskun 😉
Jos haluat löytää vastauksen, seuraa minne veronmaksajien rahat päätyvät 😉
KaKo ei ole mitään muuta kuin vihervihavasemmiston huorapuolue ja tekee niin kuin johtajattaret käskevät.
Koska tuollaisten Hakosten annetaan hillua vapaana ja poliisi on työvoimaton, niin maanlaajuiselle Sisäministeriön alaisuudessa järjestettävälle naisten ja tyttöjen astalopainotteiselle itsepuolustuskoulutukselle alkaisi olla sosiaalinen tilaus.
Pääosa naisista ja tytöistä on rasisminvastustelijoita
Ei se ole rasismia, jos kritisoi islamia, sen naisia alistavaa ja väkivaltaista oppia tai tänne väärillä perusteilla ja pelkässä hyötymistarkoituksessa tulevia, jotka eivä haluakaan sopeutua maan elintapoihin ja ovat kaikessa vain saamapuolella ilman mitään velvollisuuksia.
Sano se medialle ja valtavirtanarratiiville.
Vaihtoehto numero kolme. Fyysinen kastraatio. Kun sana leviää, niin monelta halutkin vähenee.
Nipsautus ja pallit patologian laitokselle…
Pitäisi tehdä jokaiselle turvikselle. Pieni hinta turvapaikasta.
Puolasta voisi ottaa oppia. Siellä bussipysäkillä runkannut mies voi saada vuosien vankilatuomion ja karkotuksen. Miksi meillä on tällaiset lällykkälait?
Meillä on liikaa itsetuhoisia äänestäjiä
Kaikenkarvaiset sannanaamat ja supliikkiseniorit saavat liikaa kannatusta, koska äänestäjä on korkeintaan keskilahjainen laumaeläin.
”Vahvan johtajan” kaipuu on meillä heti päänkuoren alla.
Puolassa siis vaaditaan karkoitusta yhdestä katurunkkauksesta, muttä Hölmölässä ei edes kolmesta raiskauksesta!
Kyseisestä sattumuksesta, lainaus:
Maahanmuuttajamies kuvattiin masturboimassa tyttöjen takana bussipysäkillä – poliisi julkaisi pidätysvideon4.9.2026
Puolassa leviävä video maahanmuuttajan seksuaalisesta teosta on johtanut pidätykseen ja mahdolliseen karkotukseen. Kansanedustaja vaatii jo kastraatiota.
Puolassa Varsovan poliisi on pidättänyt 36‑vuotiaan Azerbaidžanin kansalaisen, joka tallentui videolle runkkaamassa kahden nuoren tytön takana bussipysäkillä. Poliisi julkaisi myös videon miehen kiinniotosta.
Remix Newsin mukaan Tapaus kuvattiin Varsovan Ochotassa sijaitsevalla pysäkillä, ja video levisi nopeasti X-alustalla. Poliisin mukaan miehen henkilöllisyys saatiin selville vasta, kun video alkoi kiertää verkossa. Viranomaiset kiistävät väitteet siitä, että tapaus olisi aiemmin ilmoitettu puhelimitse.
Jatkuu:
https://www.kansalainen.fi/maahanmuuttajamies-kuvattiin-masturboimassa-tyttojen-takana-bussipysakilla-poliisi-julkaisi-pidatysvideon/
Koska Puolaa hallitsevat puolalaiset eivätkä suomalaiset.
Vastaavasti Suomea yrittävät hallita suomalaiset, eikä touhusta tule mitään.
Epämiellyttävä tosiasia on, ettei Suomen kansa ole kehittynyt riittävän korkealle tasolle pitämään itsenäistä valtiota, toisin kuin virolaiset ja puolalaiset.
Kyllä kuolemantuomio olisi tässä tapauksesa ihan kohdallaan.
Näkiköne tytöt sen jortikan?
Hagos jatkaa raiskailuaan niin kauan kuin heppi seisoo. Kovin toivoisin, että jatkossa uhrit olisivat niitä suvakkeja jotka aina puolustavat näiden raiskareiden ihmisoikeuksia ja ilmaista elämää.
Hagoksella on jatkuva seksuaalinen hätätila ja sitä nyt vaan pitää sietää niin kauan kuin se ihmispaska on hengissä.
Ennen wanhaan tuo Hagos olisi saanut tuntea korpilain mutta nykyisin kansa vain lymyilee ja ei tee mitään. Tähän on tultu kun yhteisöllisyys on tuhottu ja sehän passaa poliittiselle rälssille.
Ei tuollainen raiskarineekeri olisi saanut jatkaa seksuaalista hätätilaansa -70 luvulla. Se olisi ”kadonnut”.
Nyt on kansa usutettu toistensa kurkkuun kiinni ja polarisaatio tulee vain lisääntymään.
Meneppäs julkisuuteen sanomaan, että Hagos on näyttönsä antanut ja menolippu himaan niin olet samantien natsi, rasisti ja mikä pahempaa PERSU. Hagos on sotaa, vainoa ja kidutusta paossa oleva joka on löytänyt paratiisin. Täällä voi nussia ihan ketä vaan jos vaan on sellainen fiilis. Ei tuon neekerin jutut tähän jää. Loppupelissä se tappaa uhrinsa ettei ole todistajia. Mutqu se ihmisoikeus.
Olihan vanhoina aikoina ihan oikea rosvopytty johon voitiin tuomita määrämättömäksi ajaksi vankilaoikeuden päätöksellä kun rikoskanisterissa alkoi olla riittävästi sisältöä.
Ongelma oli kuitenkin siinä että suurin osa oli vähäpätöisiä nakkivarkaita eikä mitään murhamiehiä ja väkivaltarikollisia joten systeemiä muutettiin.
Kai tuon ”pyttytuomion” voisi ottaa käyttöön sarjaraiskaajien ja murhamiesten suhteen. En tiedä mutta onhan se irvokasta kun noi päästetään vapaalle ja taas tulee uhreja. Jenkeissä Hagos istuisi elinkautista ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Täällä se vaan jatkaa perseilyään ja saa jopa tuomionalennuksia mitä enemmän raiskaa. Ei tuo minun omaan oikeusajateluun mene.
Samaan aikaan tulee massia tilille KELA:sta.
Perussuomalaiset ministerithän ovat yrittäneet ajaa varmuusvankeutta, jota voitaisiin jatkaa vuosituomion päättymisen jälkeen:
https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2026/14
Meneekö läpi?
No ei TIETENKÄÄN!
Jos menisikin, seuraava hallitus eli Viisi V**ittua Kakkonen kumoaa sen ensi hallitustoimikseen.
Tuleva viiden vitun hallitus valuu hunajaa kun raiskarit pääsevät vauhtiin. Naiset noita äänestävät joten alan olla sitä mieltä, että akat haluavat tulla raiskatuksi. Perversio tuokin.
Tunnetusti se on naisten yleisin seksuaalifantasia. Tiedä sitten kuinka hyvin todellisuus vastaa kuviteltua.
Eikö avaimenkilistelyä enää opeteta.
Taitaa tuo pilluvaras saada parhaan asianajajan ja muun tuen käräjille kun uhrin täytyy miettiä mihin on varaa hävitessään .Olen vähän hermona kun Vaimoke lähti taas töihin jossa joutuu olemaan yksin ja voi tulla minkälainen asiakas hyvänsä narkkareista lähtien. Olen kyllä varoittanut enkä pidä asiasta kun kukaan ei näe eikä kuule tiloihin.
Vaikka karkoituspäätös tehtäisiin, niin vihreät naispoliitikot tulevat häiritsemään lentoa, kuten kävi jo aiemmin yhdella palautuslennolla vuosia aikaisemmin.
Mutta sen voi eliminoida.
Kaksi huomiota leipätexstistä.
Ennen klassista pyttyä oli myös ns.RytinPytty…tuomittu istui komerossa ,kunnes vankilaoikeus katsoi yksimielisesti pillurövaren parantaneen tapansa ja muuttuneen kelvolliseksi yhteiskunnan jäseneksi..eli vaikka maailman tappiin asti.
Karkotus on toiminut melkoisen kehnosti,maasta on onnistuttu poistamaan tähän asti vain yks jaffa ja kaksi homoa ja yksi neekeri.
Parantamisen varaa olisi tosiaankin.
Puhutaan vanhasta kunnon ”pytystä”, mutta tuollainen tekijä sietäisi vetää suoraan pöntöstä alas. Uskomatonta, että viattomat ihmiset joutuvat kärsimään vapauden nimissä kerta toisensa jälkeen.
…niinpä,kolme kertaa oot vetäny narusta mutta paska vaan kelluu pinnalla.
Kuula kalloon
Meneppäs ampumaan tollainen paska. Tuomiossa olisi kaikki korottavat tekijät. Kuten tuolla aikaisemmin totesin niin se vanha korpilaki olisi paikallaan mutta nykyisessä tiedostavassa yhteiskunnassa se ei enää toimi. Raiskaaja on uhri ja raiskattu syyllinen.
Eikai tähän auta muu kuin se että jaetaan matuille poliitikkojen omien äitien ja isien osoitteita ja kerrotaan että täältä löytyy panopuuta ja saat vielä maksunkin. Jopa tulisi lainmuutoksia vikkelään.
Ei siitä seuraa mitään muuta kuin ankaria rangaistuksia niiden osoitteiden jakelijoille, tämä täytyy käsittää.
No eihän niitä nimiä ja osoitteita tietenkään voi netissä jakaa, sen nyt tietää tyhmempikin. Vaan paperilapuilla, yön pimeydessä, kaikkiin pahimpiin ghettoihin, vaikka 10.000 lappua per ghetto. Ei maksa paljoa.
Ruotsissa sai paskahuusinporaajamatu karkotuksen, kertoo Ystads Allehanda. Porasi reikiä bajamajoihin ym joista tirkisteli naisia pissalla ja kakalla. Paskamatu sanan varsinaisessa merkityksessä.
Joku Milan Jaffkin on pelkkä kuoropoika verrattuna moniin raiskaajiin – ja hänkin sai karkoituksen ilmeisesti pidemmän mediakampanjoinnin ansiosta(?). Ei tässä touhussa muuten kyllä mitään maalaisjärkeä tai oikeudenmukaisuutta ole nähtävissä. Mutta ei mitään uutta siinä.
”Poliisilla olisi mahdollisuus esittää Maahanmuuttovirastolle Hagosin karkottamista, mutta poliisi käyttää tätä oikeuttaan äärimmäisen harvoin.”
Miksei sitten voitaisi laittaa näitä tapauksia asumaan jollekin omalle alueelleen, vaikkapa jollekin saarelle? Jos kerran se karkoittaminen on liian monimutkainen ja raskas prosessi. Perhe voi tulla sitten saarelle morjestelemaan raiskaaja-isukkiansa/veljeänsä/poikaansa, jos se on perhesuhteista kiinni.
mikä siinä taas on niin vaikeaa?
Hyvin voidaan loppuiäksi vankilaan laittaa,lyhennetään elonpäiviä vaan..
Eikä sen puoleen halutakaan.
Orpon mukaan kyseisen heebelin motiiveja ei saa epäillä ja selväksi ne ovat tulleet, ilmeisesti Orpolla on samat motiivit.
Eikös jossain maassa saa tehdä näille tapauksille tehdä kemiallisen kastrointi.
Parempi kuitenkin se mikä pässille tehdään, mutta ne ihmis ja muut oikeudet jotka on tehty rikollisten suojelemiseksi uhrista viis. Voisi olla kansalaisaloitteen paikka menisi läpi heittämällä vaikka siihen se jäisi.
Onneksi on arvopohja. Pyykkituparaiskarista ei pääse eroon kirveelläkään. Samaan aikaan 4 vuotta Suomessa asunut, töitä tekevä, suomen kielen opetellut venäläispariskunta ajetaan pois. Ei kuulemma ole vaaraa Venäjällä vaikka onkin vastustanut Ukrainan sotaa.