Ukraina teki yön aikana ison iskun Moskovaan


 

Ukraina aloitti iskujen sarjan puolen yön aikaan ja kohteena oli erityisesti Moskovan alue. Satoja droneja ja useita onnistuneita tuhottuja kohteita.

Ainakin Kapotnjan öljynjalostamoon on isketty, joka kuvissa on tulessa. Kyseinen jalostamo kattaa suurimman osan Moskovan polttoainepolitiikasta. Joten ehkäpä, ehkäpä Moskovassa saattaa bensan hinta nousta.

Muutama valikoitu kuva.

Venäjä kertoo Tassin kautta torjuneensa 340 dronea. Huomio kiinnittyi venäläisen median tapaan kertoa asiasta: ”Täällä ei ole mitään nähtävää, ei kannata pelätä, sillä me turvaamme elämäänne!” Edes kuvia iskuista ei näytetty, vaan yksi kaksi kuvituskuvaa palomiehestä.

Tarkempia tietoja kohteista ei ole saatavilla, mutta sosiaalisen median filmeistä ja kuvista voi päätellä, että romua on tullut.


22 thoughts on “Ukraina teki yön aikana ison iskun Moskovaan”

  1. Jokin kuulas yö 340 dronea osuu kohteisiinsa? Siinä onkin ryssällä korjailtavaa hetkeksi aikaa.

    1. Jep. Ukraina tähtää aina jalostamon tislaustorneihin joka tarkoittaa, että Sergei ja Svetlana istuvat bensajonossa taas muutaman tunnin kauemmin.

  2. CNN:n mukaan rumppi on luvannut kaivaa venäjän kohdalle ison reiän
    läpi maapallon, tehdä maailmasta donitsin muotoisen. venakkojen
    vastausta yk:n turvavyö neuroosissa vielä pohditaan, mutta
    ulkomaan erikoistoimija kertoo viimeisimmät aivopierut ..

  3. Mites noi päästö-oikeudet ja vihreä siirtymä. Missä sofia ja greta

  4. Jokin kuulas yö 340 dronea osuu kohteisiinsa? Siinä onkin ryssällä korjailtavaa hetkeksi aikaa.

    1. Jep. Ukraina tähtää aina jalostamon tislaustorneihin joka tarkoittaa, että Sergei ja Svetlana istuvat bensajonossa taas muutaman tunnin kauemmin.

      1. Sensijaan Ano jaksaa hehkuttaa edullista bensaa. Eri asia on, että saako sitä mistään jonottamatta.

  5. CNN:n mukaan rumppi on luvannut kaivaa venäjän kohdalle ison reiän
    läpi maapallon, tehdä maailmasta donitsin muotoisen. venakkojen
    vastausta yk:n turvavyö neuroosissa vielä pohditaan, mutta
    ulkomaan erikoistoimija kertoo viimeisimmät aivopierut ..

  6. Mites noi päästö-oikeudet ja vihreä siirtymä. Missä sofia ja greta

  7. Moskova tarvitsee samaa mitä ryssä tekee kiovalle. Nyt on ratkaisun hetket käsillä ja pökköä vaan pesään ukraina.

  8. Sensijaan Ano jaksaa hehkuttaa edullista bensaa. Eri asia on, että saako sitä mistään jonottamatta.

  9. Moskova tarvitsee samaa mitä ryssä tekee kiovalle. Nyt on ratkaisun hetket käsillä ja pökköä vaan pesään ukraina.

  10. Kiva tunnelmavalaistus joka samalla lämmittää! Ilmassa on rakkautta, ilmassa on toivoa. Kyllä nyt ryssien kelpaa.
    PS: Ikävänä sivuhuomiona on todettava että harmillisesti ryssien kaksi suurinta tulonlähdettä ovat palavaa ja räjähtävää sorttia. Noooooh, eiköhän tää tästä…

  11. Kiva tunnelmavalaistus joka samalla lämmittää! Ilmassa on rakkautta, ilmassa on toivoa. Kyllä nyt ryssien kelpaa.
    PS: Ikävänä sivuhuomiona on todettava että harmillisesti ryssien kaksi suurinta tulonlähdettä ovat palavaa ja räjähtävää sorttia. Noooooh, eiköhän tää tästä…

Comments are closed.