Haningessa ammuskeltiin päiväkodin pihalla


Kaikkien ”kovempien” ampumisten varjoon on jäänyt Tukholman eteläpuolella Haningen Jordbrossa perjantaina sattunut ammuskelu päiväkodin pihalla, jossa ihmeen kaupalla ainakaan sivulliset eivät saaneet osumaa.

Perjantaina pahimpaan ruuhka-aikaan kaivettiin pistoolit esille Jordbrossa sijaitsevan päiväkodin Lentävän maton parkkipaikalla. Päiväkoti sijaitsee siis ammuskelupaikan aivan välittömässä läheisyydessä.

Tapahtuman kulku on suurin piirtein se, että yksi tai useampia asemiehiä jahtasi pakoon juoksevaa kolmatta miestä. Karkuun juoksevaa kohti ammuttiin useita laukauksia. Ammuskelijat olivat liikkeellä mopedilla. Karkuun juossut mies juoksi päiväkodin sisäpihalle.

Päiväkodin henkilökunta juoksutti taas omalta osaltaan lapset sisälle lukkojen taakse. Tapahtumassa ei kuitenkaan loukkaantunut kukaan, vaikka useita laukauksia ammuttiin.

Asia on tutkinnassa, mutta ketään ei ole ainakaan toistaiseksi otettu kiinni epäiltynä teosta.

Paikallispoliisi kertoo paikallislehti Mitti.se:lle, että tapahtuma on todella todella vakava,


11 thoughts on “Haningessa ammuskeltiin päiväkodin pihalla”

  1.  Hauska detalji, että tapahtuma sattui ”taikamatto-päiväkodin” tuntumassa – voisi melkein kuvitella, että siinä on päästy paratiisiin tavallista sujuvammin.

    1. ps. luin uutisen huolimattomasti: kukaan ei siis ilmeisesti päässyt paratiisiin kyseisessä hässäkässä, mikä on toki erittäin valitettavaa – osanottoni kaikille paratiisia vaille jääneille ja heidän omaisilleen!

      1. Nuorukaisen suunnitelma oli välttää paratiisi pakenemalla lentävällä matolla.

  2. Villi länsi vain jatkuu edelleen. Ei mitään uutta ollut.

  3. Malmössa on Västra Skrävlingen kirkosta lyöty 30 vanhaa, antiikista ikkunaa rikki ja Kristuspatsas mäsäksi (AB/TT).

  4. Amerikassa poliisi ampuu ensin ja kyselee vasta sitten kun patologi on hoitanut hommansa.

  5. Ruotsalaisten osaksi jää vain yrittää väistellä luoteja ja juosta piiloon koska sitä monikulttuurisuus vaatii.

    1. Poliisi on henkisesti läsnä ja väistelee kiviä ymmärtäväisesti.

  6. Kivaa. Olikohan päiväkodin uusruotsalaiset leikkineen ganstaa tai ”lacklivesmatteria”. Seuraavaksi pyssyt paukkuvat kaiketi sikäläisellä kätiläopistolla. Rotu-vaavi nimittäin tulittaa suoraan kohti heti kun pää alkaa näkymään. Musta säkki toteaa tähän, että taas muhammad ”potkii”.

Comments are closed.