Kun kuningaskunta pysähtyi seuraamaan vaalilaskentaa, uusruotsalaiset aloittivat raatolaskennan. Kahdelle saatiin vakavia ampumavammoja, yhdelle paskat housuun.
Ruotsin ampumistapaukset
Haudankaivajilla Ruotsissa työnpuute – jengiammuskelut vähissä
Ruotsissa on menossa hyvin poikkeuksellinen vuosi: jengiammuskeluissa paratiisiin päässeiden määrä romahti olemattomiin. Kuluvana vuonna yli puolet vähempi kuin viime edellisvuosina.
Ruotsissa jengiammuskelut lopahtivat lähes kokonaan
Ruotsissa tehtiin vuosi vuoden perään uusia ennätyksiä ampumistapauksissa, mutta nyt ammuskelut ovat lopahtaneet lähes tyystin. Moni onkin jo kysellyt, että mitä ihmettä tapahtuu. Ovatko patruunat lopussa vai mistä on kyse?
Södertäljessä torstaina ammuttu saatettiin ampua kostona todistamisesta
Södertäljessä torstaina tehty 25-vuotiaan miehen murha vaikuttaa olleen kosto. Mies kenties tiesi liikaa, vaikka olisi pitänyt olla kuulematta, näkemättä ja tietämättä mitään.
Ruotsissa neljä hengiltä kuluvan viikon aikana ammuskeluissa
Pitkään jatkunut hienoinen tulitauko on päättynyt Ruotsissa. Viimeisen viikon aikana on tehty viisi ammuskelua, joissa neljä nuorukaista kuollut.
Ruotsissa harvinainen alkuvuosi, yhtään ei ole ammuttu hengiltä
Ruotsissa on ollut koko alkuvuoden harvinainen tilanne; Monosen ei ole tarvinnut kertaakaan käynnistää Volvoaan. Verrattuna moniin aikaisempiin vuosiin, juuri tammikuu on syystä tai toisesta ollut kiivasta aikaa murharintamalla.
Ruotsin ampuma-aseväkivalta yksinomaan maahantuotu ongelma
Ampuu ne ruotsalaisetkin ja ammutaan niitä ruotsalaisiakin? Ei muuten ammuta, kun katsotaan tilastoja.
Gävlessä ammuskelu: yhdelle puupalttoo ja toiselle työkyvyttömyyseläke
Ruotsissa yritettiin taas tuplamurhaa, mutta epäonneksi vain toinen kuoli. Eloonjääneelle taattiin kuitenkin loppuelämän kestävä työkyvyttömyyseläke.
Södertäljessa ammuskelu – kaksi kylmäkomeroon
Ruotsissa yritettiin taas perinteistä tuplamurhaa autoon. Ammuttujen eloonjäämisprosentista ei toistaiseksi ole tietoa.
Gävlen 13-vuotiaasta ampujasta oli tehty huostaanottopäätös vain tunteja ennen ampumista
Gävlen ampumistapauksessa 13-vuotiaan ampujan kohdalla oltiin tehty huostaanottopäätös vain muutama tunti ennen ampumista. Poliisi etsi poikaa vain hetkiä ennen ampumista.









