Aika vähälle huomiolle on jäänyt lauantaiyönä Gävlessä tapahtunut ammuskelu, jossa kuusi nuorukaista sai ampumavammoja. Kukaan ei kuitenkaan päässyt hengestään.
Ruotsin ampumistapaukset
Uusruotsalainen torpeedo pakeni ampumispaikalta taksilla
Voi vain ihmetellä mitä mahtoi liikkua maanantai-iltana muuan 14-vuotiaan torpeedon päässä, kun tilasi murhapaikalle itselleen taksin.
Göteborgissa taas raatojaiset – tosin vain yksi matojen ruuaksi
Koston kierre lähti Ruotsissa rullaamaan nyt sitä rataa, että sitä ei pysäytä enää viranomaiset. Vain gangsterien turnauskestävyys ja kokaiininvetotauot voivat aiheuttaa taukoja.
Göteborgin kaksoismurhaaja otettiin kiinni Oslossa
Norjan poliisi otti kiinni Oslossa henkilön, jota epäillään tiistaisesta Göteborgin kaksoismurhasta.
Ruotsissa taas tuplamurha – kaksi ammuttiin autoon
Ruotsissa paljastui taas tuplamurha, jossa kaksi kohdetta ammuttiin autoon. Tällä kertaa Göteborgissa.
Tukholmassa tuplamurha – kaksi ammuttiin autoon
Tukholman naapurikunnassa Järfällassa tehtiin viime yönä spektakuläärinen murha. Kaksi miestä ammuttiin hengiltä autoon.
Malmö: Väärinmurhaamisesta pikku nuhteet oikeudessa
Malmön käräjäoikeus tuomitsi muutaman henkilön pikku vankeuksiin murhasta, joka on taas lajissaan ihan omaa luokkaa.
Alvestassa murhantäyteinen perjantai
Alvestassa oli perjantaina hurjanpuoleista menoa. Kaksi raatoa illan aikana.
Uppsalassa jytisee taas – kaksi sairaalaan ravintola-ammuskelussa
Uppsalan poliisi sai ilta kahdeksan jälkeen ilmoituksen ravintolassa tapahtuneessa ammuskelussa. Tietojen mukaan kaksi makaa sairaalassa.
Ruotsin lapsijengien murhat: 14-vuotias epäiltynä perheenisän teloituksesta
Ruotsin murhatapauksissa voi olla todella kinkkisiä kuvioita, jotka ovat aivan eri maailmasta kuin Suomessa tapahtuvat tappajaiset. Tässä yksi esimerkki. Tämäkin on vain yksi monista, eikä mitenkään harvinainen tai poikkeuksellinen.









