Suomi Herää on ensimmäistä kertaa järjestäytyvä itsenäisyyspäiväkulkue Helsingissä. Tapahtuma järjestetään Helsingin keskustassa 6.12.2020 kello 16.00. Tarkemmat kokoontumis- ja puheidenpitopaikat julkaistaan myöhemmin.
Tapahtuman tarkoitus on marssia poliittisen uudelleenitsenäistymisen ja kulttuurillisen uudelleenheräämisen puolesta. Symbolikseen kulkue on valinnut kalevalaisen Runonlaulajan kädet -merkin.
Paikalle on kutsuttu neljä puhujaa, joista kolme on jo ilmoitettu: Tuukka Kuru, Tiina Wiik ja Terhi Kiemunki.
Kulkueeseen osallistuminen ja puheiden kuunteleminen on turvallista ja mahdollista kulkueen antamien ohjeiden mukaisesti. Järjestäjät huomioivat mahdolliset koronarajoitteet suosittelemalla turvavälejä ja muita turvatoimia.
Turvallisuus varmistetaan noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta.
Osallistujille tarjotaan ilmaiset putkikaulurit ja mahdollisuus käsidesin käyttöön. Huivilla voi suojata kasvot.
Tapahtuman järjestää joukko kokeneita kansalaisaktivisteja useista eri järjestötaustoista. Tapahtuma koskee ainoastaan itsenäisyyspäivää, eikä sen ole tarkoitus levitä sen laajemmaksi kokonaisuudeksi.
Kulkueen järjestäjät seuraavat tarkkaan koronarajoituksia ja tiedottavat tarvittaessa mahdollisista muutoksista verkkosivuilla ja virallisilla tiedotuskanavilla.
Ensisijaisesti kulkue tullaan järjestämään Helsingissä.
Järjestäjät hoitavat tarvittavat toimenpiteet ja käytännönjärjestelyt poliisin kanssa.
Tapahtumatiimi tarjoaa neuvontaa ja haastatteluita puhelimitse tai sähköpostilla.
Tapahtumasivu sisältää kattavaa tietoa kulkueesta (mm. UKK-osio sivun lopussa), johon järjestäjät suosittelevat tutustumaan.
Lue lisää: https://www.suomiheraa.com/
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: info@suomiheraa.com tai 046 644 7899
Terveisin,
Suomi Herää -kollektiivi
info@suomiheraa.com
HUOM! Pt-media ei ole Suomi Herää-tapahtumajärjestäjä.

Kaikki jotka järjestää tällaisia pandemian aikana on typeryksiä jotka vaan todistavat oman typeryytensä. Toisekseen määräysten rikkominen tarjoaa polpolle hyvän tekosyyn päästä pamputtamaan ja viemään putkaan. Toisaalta itsehän nuo sitä kerjää.
Rajoitukset eivät koske yleisiä kokouksia (mielenosoitukset), jotka noudattava opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta.
Joo, ei pitäisi pandemian aikana järjestellä väenkokouksia. Kaikista typerin on ensi viikonlopun mielenosoitus, jonne tullaan jopa busseilla maaseudulta Helsnkiin,
Saatat olla oikeassa, jos kansallismielisiä sairastuu. Toisaalta taas uskon heidän olevan nk. tolkun ihmisiä. Heillä on ainakin turvakysymykset tiedossa. Ei ne mitään BLM:n tai Antifan paskasakkia ainakaan ole. Mitä mieltä Pate olet, saako itsenäisyyttä enää juhlia? Ja, jos saa, niin mitkä ehdot? Vanhana demarina voisit koettaa kertoa, että mitä tehdä. Demarithan sen vapaussodankin aloittivat, eikö? Ei pahalla, mutta … no, olet oikeassa tai et, niin miten perustelet ko. mielenosoituksen, jos se n turvallinen? Sen tiedän, että miekkarit ovat Suomessa täysin turhia. Ya know, Polpo.
En ole demari. En ole ikinä äänestänyt. mitään puoluetta, enkä äänestä. Joten olen melko epäpoliittinen henkilö, vaikka toistaiseksi olen Alternativ för Sverigen tukijäsen.
Mielenosoitukset ovat lähinnä kiusallisia. Vähän sama asia kun keski-ikäinen nainen laittaa jalkaan teinilegginssit ja pikkutyttösaparot.. Myötähäpeähän siinä tulee.
Tulossa on niin kovat rajoitukset Uudellemaalle ettei mikään liikkuminen ilman lupaa ole mahdollista. Voin lyödä tästä ’hatullisen” vetoa ettei rajoitukset mahdollista mitään miekkaria itsenäisyyspäivänä.
Nukkuuko Suomi?
Nuku huoletta, kyllä sinutkin vielä herätetään.
Ei tarvitse.
Juuri heräsin – ilman mielenosoitustakin 😁
Uusimaa ainakin ehtii mennä vielä niin kiinni että tuskin siellä voi muutamaa ihmustä enempää kokoontua edes ulkona tohon mennessä.