Vaikuttaa siltä, että uusruotsalaiset ovat tietoista porukkaa, ainakin mitä tulee rokotteisiin. Suurimmilla maahanmuuttaja-alueilla edes puolet väestöstä ei ole ottanut koronarokotetta.
Vaikka Ruotsissakin on suunnattu rokotekampanjoita, esimerkiksi Tukholmassa on julkisissa kulkuvälineissä rokoteopasteet useilla eri kielillä, niin silti maahanmuuttaja-alueilla rokotteisiin suhtaudutaan nihkeästi. Rinkebyssä rokotettuja on vain noin 45 % asukkaista (SVT).
Södertälje ja Botkyrka ovat suuria maahanmuuttajakuntia, joissa rokotettuja on pitkästi alle kuningaskunnan keskiarvon.
Pt-median maahanmuuttolähiöiden erikoisasiantuntija kertoo, että alhaiseen rokotettavuuteen on olemassa muutamia selviä syitä.
– Yksi syy on se, että jotkut, ei kaikki, imaamit kertovat perjantairukouksissaan, että rokotteet ovat länsimaista hapatusta ja haram, syntiä. Tämä on yleisesti muutenkin suurin syy. Rokotteet koetaan länsimaisena humputuksena. Sitten siellä asuu porukkaa, jotka eivät ylipäätään ymmärrä sellaista asiaa kuin rokote. Miten kuten ymmärretään, että joku aspiriini voi parantaa pääkivun, mutta ei niillä riitä käsityskyky rokotteisiin. Kielitaidon puute on yksi. Jos ei osaa ruotsia, niin tuskinpa sitä katsoo uutisiakaan ymmärtämättä mitä siellä joristaan.
– Toinen yleinen syy on nuorten aikuisten keskuudessa se, että rokotteiden uskotaan olevan vaarallisia. Rokotetta ei heidän mielestään ole tutkittu tarpeeksi, siitä ei ole tietoa ja ollaan otettu netistä selvää, että rokotteen mukana tulee mikrosiru, potenssi häviää, ihminen yhdistetään langattomaan verkkoon ja sen sellaista.
Nyt ympäri Tukholmaa on alkanut kiertämään ei kauppa-auto, vaan rokote-bussi, jossa voi käydä hakemassa drop-in-rokotteen.

”Nyt ympäri Tukholmaa on alkanut kiertämään ei kauppa-auto, vaan rokote-bussi, jossa voi käydä hakemassa drop-in-rokotteen.”
Ihan täysin analogista niiden tiettyjen bussien kanssa, joissa pakokaasut ohjattiin matkustamoon. Sellaisia busseja on kohta joka toinen.
Borlängen ökänd matughetossa Tjärna Ängar on rokotusinnostus suuri kiitos somppulääkärin, poppamiesten, moskeijan, SFI, somppuyhdistyksen ja on siellä joku SUOMALAINENKIN puuhapetteri, tottakai:
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/har-har-vaccinationerna-okat-mest-i-sverige
Jokos Paavo on ottanut sen rokotteet? Vai vieläkö pelkäät 5g sirutusta?
Ei se ole. Mutta oliko Paavolla naamalla maski kun kävi Huddingen sairaalassa sormiansa ompeluttamassa? Oli, luulen ma.
Osan ajasta oli, mutta esimerkiksi ompelutilanteessa ei ollut. Ei siellä ollut maskeja edes kaikilla hoitajillakaan. Eikä hoitavalla lääkärillä.
En ole vielä ottanut, koska mulla oli se korona jo aiemmin. Olen sen jälkeen, kun olen parantunut, niin ollut useita kertoja tekemisissä sairastuneiden kanssa, mutta ei ole tarttunut toista kertaa.
Luonnollinen immuniteetti on monin verroin parempi kuin rokote, jonka suojaavuus on jonkilainen aluksi, mutta muutaman kuukauden jälkeen lähes nolla.
Jos otat nyt rokotteen, pilaat sen luonnollisen immuniteetin ja voit taas sairastua.
Luonnollinen immuniteetti on yhtä lyhytaikainen kuin rokotteen antamakin eli vain muutaman kuukauden.
On useita tauteja, joihin saa sairastettuaan vain lyhyen tai ei laisinkaan immuniteettia esim. borrelia, joten korona ei ole poikkeus, vaikka tinahattu-osasto niin luuleekin.
Mistäs Veekasi tietää, että koronan kohdalla olisi niin, että vain lyhyen aikaa? Se voi olla vaikka elämänkestoinen, onhan niitäkin, mutta sitä ei tiedä kukaan, ei ainakaan lääkärit ja tutkijat. Mutta Veekasi tietää, kun hänelle on niin kerrottu poltisoituneiden ”asiantuntijoiden” taholta?
MistaSinaTieta? Tuolle väittämällesi ei ole perusteita. Niin kauan kuin luonnollinen immuniteetti on kohdillaan, olisi rokotteen ottaminen immuniteetin heikentämistä. Se tiedetään.
Luonnollinen immuniteetti voi olla hyvinkin pitkäaikainen. Ei vaan tiedetä miten on. On kyllä temmattu hatusta, että se on kuusi kuukautta, mutta ei tietämiseen perustuen. Peruste saattaa olla poliittinen eli ”ei saa olla pitempi kuin rokotteen suoja”.
Täyttä höpöhöpöä. Aivan samat kehon omat vasta-aineet siellä toimii, tuli ne rokotteesta tai sairastamisesta.
Näin lukuisat lääkärit ja oikeat asiantuntijat kuitenkin sanovat.
Ei ole kehon omat normaalit vasta-aineet mikä toimii rokotteen jälkeen. mRNA-rokote on aivan eri asia kuin perinteiset rokotteet, joiden kohdalla tuo väittämäsi pitäisi paikkansa. Joten se höpöhöpö olikin siellä, ei täällä.
Kyllä höpöhöpö on edelleen siellä hörhöpuolella. Asiantuntijat eivät ole teidän hörhöjen puolella, paitsi muutama hurahtanut. MRNA- rokote saa kehon tuottamaan juuri niitä samoja vasta-aineita ja tuhoutuu sitten. RNA on hyvin huonosti säilyvää, hajoaa helposti.
Kansainvälisen tason huippuasiantuntijat ovat juurikin sitä mieltä kuin esitin. mRNA-rokote ei saa kehoa tuottamaan ”juuri niitä samoja vasta-aineita”, vaan se sotkee luontaista puolustusmekanismia, joka on rakenteeltaan monipuolisempi kuin rokotteen tarjoama suoja. Se korvaa luontaisen suojan yksinkertaisemmalla rakenteella, joka on heikompi. Siksi rokotettu on muutaman rokotuksen jälkeen heikommin suojattu erilaisia tauteja vastaan.
Nämä ”huippuasiantuntijat” ja ”tieteellinen fakta” ovat koronakeskustelussa äärimmäisen kaltevalla pinnalla, koska jokainen voi valita ajatusmaailmaansa sopivan asiantuntijan. Ja niitähän riittää. Immuniteetin hankkimisessa on se ongelma, että sairaus pitää sairastaa, ja selvitä hengissä.
70 luvulla hyvin nuorena sairastin joka perkeleen rokon ja sikotaudin ajan tyyliin. Selvisin, mutta sikotaudin seurauksena sain aivokalvontulehduksen, ja kuolema oli todella lähellä. Mutta sain immuniteetin tietyille taudeille, eikä ole tarvinnut sairastella näin isompana.
Kun pitää huippuasiantuntijana esim. Pfizerin entistä tutkimusjohtajaa tai mRNA:n teknologiaa ratkaisevasti kehittänyttä tiedemiestä, tai heihin rinnastettavissa olevia, ei tarvitse epäillä kamalasti ammattitaitoa.
Jos kuuntelee Suomen viranomaisten lääkäreitä tms. asiantuntijoita, ei voi luottaa ammattitaitoon niin paljon, että heidän käsityksensä kumoaisi mainitsemani kaltaiset asiantuntijat.
Eivät kaikki sairastu koronaankaan, vaan kehon vastutuskyky hoitaa sen puolen ihan omillaan. Se on sitä luontaista puolustusmekanismia, ilman sairastumista.
Kyse onkin siitä, että se Pfizerin äijä ei ole oikeasti sanonut mitään sellaista, että rokote olisi vaarallinen. Se on yleismaailmallinen hevosmiesten juttu.
Tuossa sulle Pate ”Pfizerin äijän” mielipiteitä k-rokotteista. Kyseessä siis Pfizerin entinen varatoimitusjohtaja ja tutkimusjohtaja. Eli kompetenssia löytyy.
https://tokentube.net/search?tf=1&q=yeadon
Mitä siinä sanotaan?
Eiköhän kaikki sanottu selviä, kun avaa linkin.
Hän varoittaa rokotteen ottamisesta, varoittaa koronapassin hyväksymisestä käyttöön jne. Siis sanoo paljon sellaista, mistä väität, että hän ei ole sanonut ja sanoo enemmänkin. Hän kertoo myös, että nämä ”pandemian” sulkutilat, talouden alasajo jne. ovat olleet täysin tarpeettomia toimia.
Jos otat niin eräs suomalainen ö-luokan muusikko/artisti arvostaa sinua rohkeudestasi eikä ollenkaan halveksi sinua entisten mielipiteisesi johdosta! Mieti sitä!
Turtiainen samassa läjässä somaliukkojen kanssa..
Kyllä se seisoo sen kasan päällä se näky saa vasurilta kuset housuun
Sellainenkin sanonta on olemassa että: miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, onhan sen paskan oltava hyvää. Kuvaa rokotetta hienosti.
Mutta vasarallapäähännakuttamisprosentti on aika suuri, katso SVTn verinen video:
https://www.svt.se/nyheter/granskning/ug/se-filmen-fran-mordforsoket-vem-har-skickat-dig
Siitä voisi arvata että rokottamisprosentti on verrannollinen ÄO-lukemaan.
Älykkäin 15 – 20 % jättää grafeenioksidipiikin ottamatta…
Mitä se tuollainen grafeenioksidi on? Meneekö päähän?
Grafeenioksidin ovat useat tutkijat löytäneet mRNA-rokotteista. Se on myrkyllinen ja aiheuttaa ongelmia verisuonille.
Kyllä, se menee myös päähän, siis aivojen verisuoniin.
MRNA-rokotteissa on SIKAPARTIKKELEITA – FAKTA!
Se o sitä vettä jota laitetaan joulukuusenjalkaan.
Pate, voit täältä lukea lisää ja miettiä sitten:
https://mvlehti.net/2021/08/30/tutkimus-haitallisia-nanohiukkasia-ja-myrkyllista-grafeenioksidia-kaikissa-lansivalmistajien-koronarokotteissa-kuvatvideo/
Heh.
Kun on tarjolla aika merkittävän tiedemiehen raportti rokotteista, sanoo Paavo, että heh. Ilmankos näkemykset rokotteista ovat mutuja.
Mitä tuossa sanotaan? VOiko sen tiivistää parilla lauseella? Ei jaksa lukea.
Siinä selviää helposti, että mRNA-rokotteissa on grafeenioksidia ja muita haitallisia asioita. Sieltä löytyy myös linkki tuon kyseisen tutkimuksen tehneen tunnustetun huipputukijan tutkimukseen.
Ehkä valitettavasti, mutta kuitenkin, on aina niin, että jos haluaa tietää, joutuu vähän näkemään vaivaa.
Siinä selivää helposti, että mRNA-rokotteissa on grafeenioksidia ja muita haitallisia asioita. Sieltä löytyy myös linkki tuon kyseisen tutkimuksen tehneen tunnustetun huipputukijan tutkimukseen.
Ehkä valitettavasti, mutta kuitenkin, on aina niin, että jos haluaa tietää, joutuu vähän näkemään vaivaa.
Sanotaanko nyt niin, että en jaksa perehtyä koko asiaan, sillä se voi olla väärennetty missä kohtaa tahansa. Pitäisi itse tietää asiasta enemmän, ennen kuin juttua voisi lähteä purkamaan ja löytää se kohta, missä siinä aletaan sepittämään sitä ”rokotekriittisten” soopaa.
Paavohan on jo selvittänyt itselleen, että kaikki rokotteita epäilevät käsitykset ovat huuhaata, sillä hänen arvostamansa kunnanlääkärin sanomat asiat ovat ilman muuta totta.
Tässä toinen tutkimus, jossa kerrotaan grafeenioksidia löytyneen.
https://www.researchgate.net/publication/355979001_DETECTION_OF_GRAPHENE_IN_COVID19_VACCINES
Ensimmäinen grafeenioksidista kertonut saattoi olla Kalevi Korento. Niitä on ajan kanssa tullut kasapäin lisää. Joukossa on myös hyvin merkittäviä tiedemiehiä.
Kalevi Korento ei ole mikään tiedemies vaan vanhuuttaan höperöitynyt horisko, joka sekottaa tiedettä ja taivaan isää sekaisin.
Jaa, olitpa mitä mieltä vain, Korento löysi grafeenioksidia rokotteista jo kauan sitten. Mielipiteesi ei muuta sitä tosiasiaa. Väittämäsi on enemmän negatiivista tunnelatausta kuin totta.
Tuolla lauseella sitten päätit sivuuttaa, että saman ovat löytäneet monet, myös huipputiedemiehet.
Olitpa Korennosta mitä tahansa mieltä, ei hän sillä tule vähemmän osaavaksi.
Jos ajatellaan koronan aiheuttamia sairaalakuluja Eu:ssa, hajanaisten tietojen perusteella sairaalan potilaista koronan takia taitaa noin 80% luokkaa, vaikka se taitaa olla suuri salaisuus nykyään. Alkuaikoina Saksassa puhuttiin 80 oli maahanmuuttajia ja heistä 60 muslimeita.Turussa muutama kuukausi sanottiin suurin osa sairaalassa on Varissuolta.
Ruotsissa ensimmäiset kuolleet oli somaleita, silloin jo todettiin, että heillä oli D-vitamiini taso nolla, että siihen on syynä vähäinen auringon saanti.
Jos nuo määrät pitää paikkansa maahanmuuttajat lähi-idän ja Afrikan maista on tullut vielä koronan takia vieläkin kalliimmaksi veronmaksajille.
Tumma iho ei sopeudu Pohjolan auringonvalon mietouteen. Tummempi iho on tehty etelän voimakkaamman auringonvalon olosuhteisiin. Pohjolassa ei tummempi iho saa riittävästi aurinkoa ja jos vielä on uskonnollisista syistä täysin peitetty ollessaan ulkona, ei saa yhtään auringonvaloa.
Rokotetut ovat homoja.
Ei kai ne nyt ainakaan ihan kaikki ole?
Ovat. Aivan jokainen kuuluu kädellislajiin nimeltä Homo sapiens.
Minä olen, sinä olet, me kaikki olemme tuota lajia, ja siis homoja!
M.O.T.