Helsingin Puotilassa tapahtui päivällä ampumistapaus, jossa mies kuoli keskelle katua. Paikalla oli iso poliisioperaatio ja katu oli suljettu pitkään.
Tapahtumapaikka on Itäkeskuksesta Vuosaareen johtavan Meripellontien varressa olevan venekerhon parkkipaikka. Vähän ennen kahta paikalla oli ainakin kaksi autoa kun jostain syystä aseet kaivettiin esille ja alettiin ammuskelemaan. Yksi jäi kenttään makaamaan. Kun poliisi saapui paikalle, niin henkilö oli kuollut.
Poliisi sai ilmoituksen väkivallanteosta Meripellontiellä, venesataman kohdalla kello 13.46. Paikalla on useita poliisin partioita ja tilannetta selvitetään. Poliisi ohjaa liikennettä tapahtumapaikalla. #poliisi #Helsinki
— Helsingin poliisi (@HelsinkiPoliisi) November 23, 2022
Luultavasti ammuttu oli ehtinyt ottaa muutaman pakoaskeleen, sillä tietojen mukaan mies oli kaatunut kävelytien ja ajoradan väliselle alueelle, eli joitakin metrejä itse parkkipaikalta. Poliisi tutki ainakin kahta autoa, toinen joku punainen avolava-auto Chevrolet tai vastaava ja toinen musta Audi.

Teon tekijöistä ja uhrista sekä taustoista ei toistaiseksi tiedetä mitään. Paikalla olleiden autojen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että mitään ihan perus puliukkojen tappelusta ei ole ollut kyse.
Poliisi on ottanut kiinni epäillyn ampujan vuonna 1968 syntyneen miehen. Kuollut oli 1988 syntynyt.
Jos tiedät tapahtumasta jotain niin ota yhteyttä: ptmedia@pt-media.org.

Onko surman yhteydessä huudettu ylistyshuutoja?
Alvari Acrobat ja silleen?
Voisko olla kyseessä kulmahousuväki? Avolava-auto ei kyllä tue tuota ajatusta .. eikä ehkä auditooriokaan – eikö ne aja mersuilla?
Huumepomo vs diileri -dilemma?
’Nuoriso’ voisi tietty olla kyseessä. Hyvä huumebisnes, niin saahan sen auditoorion liisattua. Kunnon peli alla antaa sitä rispektiä!
Nogo-alueilla ei kiilailla snagarijonoissa
Tuo on aika rauhallista aluetta Lähi-idäs, koska venesatama ja kadun toisella puolella paljon vanhusten kerrostaloja. Nakkikioski lopettanu vuosia sitten.
Tuo on kuitenkin kätevä paikka tehdä treffit, jos autolla kulkee.
Tähän asti ollut vähän räpeltämistä.
Nyt tais tulla tuon ruumiin myötä ensimmäinen kunnon lähtölaukaus sille, mitä tuleman pitää, tällaisten tapausten ollen muutaman vuoden päästä ihan päivittäistä peruskauraa Hölmölässä.
Noin prameilla autoilla ajelevat lähes täysin poikkeuksetta täällä Itä-Helsingissä hiekkaneekerit ja oikeet neekerit. Poikkeuksena on sinne yks virolainen ja ryssäkin saattanut joukkoon eksyä.
No menee vielä tämä ja muutama tätä seuraavakin keissi mielisairaassa valtamediassa yksittäistapausten piikkiin.
Nimiä tahi etnistä taustaa on sitten ihan turhaa uutisoinneista hakea.
Kovin rasistisia ovat hiekkaneekerit usein. Eivät sulata oikeita. Jos aiheuttaa huolestumista niin ammuttu on jompikumpi. Täällä ei huolestuta kun uhri on omia.
Uhri Iranin kurdi Milad Tadayyon.
Huumerikoksia ja hormonienkäyttöä.
Tekijä Jari Veijola.
Kehonrakentaja, väkivaltarikoksia.
Motiivi löytynee huumeiden ja hormonien piiristä.
Ei taida olla
Kyllä vain oli.
Uhrin nimellä rekisteröity firma Viroon. Firman rekisteröintipapereissa mm. Suomen SoTu jonka perusteella ainakin julkisuudessa esitetty ikä täsmää. https://ariregister.rik.ee/est/company/16271014/Rostam-Consulting-O%C3%9C?
Jo toinen työpaikalle surmattu viikon aikana.