Saksassa taas muslimin puukkoterrori-isku – muslimit juhlivat iskua


Saksassa tehtiin perjantaina iltapäivällä islamistinen terrori-isku, jossa muslimi hyökkäsi puukon kanssa ihmisten kimppuun.

Mannheimissa tapahtunut terrori-isku kohdistui saksalaisten medioiden mukaan 59-vuotiaaseen islamkriitikkoon Michael Stürzenbergeriin. Hyökkääjä ehti haavoittaa myös ainakin yhtä poliisia.

Paikalla oli tarkoitus pitää jonkinlainen mielenilmaus, johon myös Stürzenberger oli osallistumassa. Hyökkääjä lähti yllättäne veitsen kanssa tämän kimppuun. Kun ihmiset pyrkivät väliin, niin jossain vaiheessa poliisi otti väärän miehen otteeseen ja hyökkääjä pääsi puukottamaan poliisia niskaan.

Muut poliisit ampuivat tämän jälkeen hyökkääjää. Kukaan ei kuitenkaan kuollut hurjan näköisessä hyökkäyksessä, mutta poliisin tila on edelleen kriittinen.

Saksan muslimit ovat ehtineet jo iloita tapahtumasta. Terroristi, joka kuoli poliisin luoteihin, pääsi paratiisiin ja neitsyeidensä luokse. Muslimit ovat sanoneet monilla lyhyillä filmeillä vakavan varoituksen eurooppalaisille: te kuolette kun kritisoitte islamia.


50 thoughts on “Saksassa taas muslimin puukkoterrori-isku – muslimit juhlivat iskua”

  1. Tuli katsottua video useamman kerran. Sori nyt vaan, mutta kyllä meni naispoliiseilla paska housuun. Miehet hoitivat homman. Ja uhrasivat terveytensä/henkensä. Kun tilanne oli ohi, niin sitten tultiin voimaantuneina. Kuin sankarit luultavasti. Voi että sattuiko?

    1. Kuten jälleen nähdään, ne ovat fanaattisia, jotka pystyvät tappamaan tuosta noin vain. Ideologian tähden. Siitä siinä on kysymys.

      1. Tuollaiset hyökkäykset tulevat vielä Suomeenkin. Jos näytät suomalaiselta, joku raivopää voi hyökätä kimppuusi. Ulkonäkö riittää.

      2. ”Tulee”??? Oletkos ikinä Turussa käynyt?

      3. Laajasalossa ja Puotilassa sekä Kainuussa tuli papille hautaa lähtö. Hämeessä koulutyttö kidutusraiskattiin hengiltä. Ei tarvi mennä Turkuun. Missä muslimi siellä ongelma.

    2. Eikö Saksan poliiseilla ole käden ulottuvilla tuon tapaisia vieteripamppuja, joilla kyllä hutkisi isonkin veitsen kiilusilmän kädestä ?
      Expandable Steel Spring Coil Glass Breaker Baton 21″

      Joku lienee joskus osuvasti todennut:
      ”Poliisi joka ei lyö kiinniottotilanteessa on kuin sotilas joka ei ammu taistelukentällä”

      Suuressa osassa maailmaa tuo tiettävästi edelleenkin ymmärretään.

    3. Se on rasismia ja islamofobiaa käydä käsiksi muslimiin, varsinkin itsepuolustukseksi jos on tulemassa murhatuksi. Toivotaan että tämän muslimin kaikki 283 sukulaista jotka Saksassa sossu-loisivat, saavat tästä rasistisesta rikoksesta muhkeat korvaukset.

  2. Näitä vastaavia tapauksia ja videoita jne saadaan nähdä vielä vaikka tuhat ennen kuin valtavirta herää ongelman ytimeen. Ja silloinkaan mitään saada aikaiseksi. Saksassa sentään saa hankkia aseen itsepuolustukseen ja jopa veitsiäkin kantaa tietyissä rajoissa – samoin sumuttimia jne. Täällä saa soitettua vain poliisit paikalle ihmettelemään tapettujen omaisten ruumita kun se siihen menee.

    1. Ongelman ydin lienee siinä, että vaikka Suomi on palaamassa takaisin 1940-luvun lopun katupoika-aikaan, niin lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöjä ei olla muuttamassa sitä vastaavaksi

    2. Mitä ne poliisit, joita oli ilmeisesti paikalla useita, puuhasivat? Kun marakatti kaatui, olisi ollut hyvä paikka taltuttaa puukkorunkkari, mutta siinä on vain joku sivullinen sähläämässä jonka takia marakatti pääsee jaloilleen. Sitten kun poliisi sai puukosta, toinen ei voi/uskalla ampua, koska pelkää osuvansa kollegaansa. Siinä poliisi toimi oikein, ettei yrittänyt jalkaan, vaan niittasi terroristin niille sijoilleen.
      Tietysti tavan kansalaisella ei oikein ole keinoja suojautua näiltä islamisti marakateilta. Jos poliisi ei olisi ollut paikalla, olisi kuolleita tullut paljon enemmän.

      1. Mahdollisesti oikeinajattelevaiset suvaitsevaispoliisit odottivat Pyhän Uskonsoturin ottavan natsipaskeen hengiltä ennen kuin tekisivät mitään.

        Niinhän tuo puukosta niskaansa saanut Polizist näytti kuin olisi ollut kuristamassa haavoittunutta natsipasketta kaksin käsin tehdäkseen työn loppuun, mutta sitten tuli harmillinen häiriö.

      2. Siinä oli varsin ammattitaitoista poliisitoimintaa. Yksi kävi tilaisuuden turvamiehen kimppuun, joka sai ensin puukkorunkkarin kaadettua. Toinen poliisi joka sai puukosta, oli myös turvamiehen kimpussa. Kolme muuta ämpyilivät vieressä tumput suorina. Se taas johti tilanteeseen, että yhden poliisin oli käytettävä tuliasetta paskan kaatamiseksi. Siinäkään ei kunnolla onnistuttu, kun jäi ilmeisesti henkiin.

      3. Kyse ammattitaidottomuudessa voi olla myös saksalaispoliisien koulutuksessa, jossa korostetaan valkoihoisen oikeistoradikaalin olevan paha ja maahanmuuttajaislamistin hyvä.

        Kun sitten tilanne tulee päälle, polliisi pyrkii pidättämään pahan valkoihoisen tajuamatta että se onkin se hyvä islamisisti, joka riehuu puukon kanssa. No, tämä poliisi maksoi virheensä hengellään.

  3. No mut ihan samaa kehitystä jokainen nykyisiä eduskunnan- eli globalistipuolueiden äänestäjäkin toivoo. Suurin osa on vaan liian tyhmiä tai aivopestyjä ymmärtääkseen sitä.

  4. Kun tarpeeksi otetaan kehitysmaa vajakkeja joukkoomme niin leipäveitsetkin pitäisi kieltää.
    Ah miten ihanan rikastunut olo on taas.

    1. Ihmisten keksimä se islam on kuten saatanatkin;
      pahojen ihmisten.

  5. Saattaa kyseistä muslimia harmittaa kun pääsee jumalansa luo ja paratiisin porteilla ojennetaan 17 rypälettä kouraan. Tuo ”neitsyt” on väärä käännös ”rypäleestä”, mutta kun housunpersus roikkuu polvitaipeesta ja kun seuraava muhametti voi syntyä miehestäkin, niin…

  6. Onko itsepuolustustaitoja omaavia henkilöitä paikalla? Kuinka tuollaista puukolla heijareita huitelevaa vastaan pitäisi puolustautua, jos ei pääse pakenemaan tilanteesta eikä ole kättä pidempää?

    1. Puukkoa vastaan aseettomana on todella vaikea puolustautua, vaikka olisi lähitaisteluexpertti. Asia pitää ajatella sitä kautta, että lähes mitä tahansa kevyempää esinettä voi käyttää heitto- tai lyömäaseena. Tuossa tapauksessa vaikkapa niitä jalustoja, joissa on valkoinen levy kiinni. Sillä voisi pitää teron etäisyyden päässä. Tuoli sopii myös siihen.

      Siis teorissa. Harvempi tavis pystyy toimimaan kylmän harkitusti tuollaisessa tilanteessa, kun siihen ei kaikki poliisitkaan pysty. Heillä on sentään oikeat työkalut.
      Käytännössä näiden paskojen toiminta perustuu siihen, että telotaan puolustuskyvyttömiä ja itseä heikompia kohteita.

      1. Siis varmin tapa välttyä puukolla surmatuksi tulemiselta on vältellä kohtaamisia mahdollisten surmaajien kanssa. Jos kadulla, toreilla, julkisissa tiloissa esiintyy raivopäiden näköisiä henkilöitä, niin varminta olisi poistua paikalta heti. Jos näkee raivoajia jossain kauppakeskuksessa, niin kyseiseen paikkaan ei kannata mennä toistamiseen.
        Ongelmana vaikeuksien välttelyssä on, että vaikeuksien tuottajat leviävät vähitellen kaikkialle. Ratkaisu olisi raivopäiden poistaminen koko maasta.

      2. Jollakin videolla näkyi patukan kaltainen, jonka sisällä oleva jousi heittää jonkinlaisia ”herneitä” hyökkääjän habitukseen.
        Vain mielikuvitus lienee rajana sille mitä nuo terveiset voisivat periaatteessa sisältää.

        Siitä saisi aikaa joko paeta tai jatkokäyttää kyseistä patukkaa sillä perinteisemmällä tavalla.

    2. Vastaan itselleni ja muille esitän kysymyksen näin koomisessa mielessä vakavan asian keskellä. Jos sitä alkaisikin huutaa hyökkäyksen kohteeksi joutuessaa ”auta allah” tai ”allahu akbaria” niin menisikö mohammetilta pasmat sekaisin? Ja itse pääsisi karkuun, ja huutaisi matkan päästä vielä ”ei vaiteskaan”.

      1. Eivät ehkä tepsisi nuo. Sisäpiiri tietäisi oikeat hihkaisut.

      2. Hyvä idea. Ehkä tuolla keinolla voisi ostaa muutaman sekunnin aikaa. Pitäisi osata möläyttää natiivitason ääntämyksellä jotain allah-juttua.

    3. Ehkä paras tapa on liikkua omassa suunnassa vasemmalle, oletusarvolla että hyökkääjällä on puukko oikeassa kädessä. Sillä jos liikut itse oikealle, on käden kaari helpompi taivuttaa vasemmaälle, kuin oikealle.

      Eli että itse vasemmalle, niinhän nyrkkeilijätkin tekevät. Ja jos kaveri sattuu tekemään virheen siinä että käsi oikenee, niin kädestä kiinni, ja ryntäät kaveri syliin.
      Siinä voi itsekkin saada pari haavaa, mutta kun veitsikädessä ei ole voimaa niin suuremmilta vammmoilta vältttyy.

      Mikäli osaa braassi-jiujitsua, on käsi poikki melko nopeasti. Jos ei osaa, niin hampaat kaverin kurkkuun ja pala irti. Se kipu pudottaa veitsen melko nopeasti kädestä ja rupeaa peittelemään puremakohtaa… Tostä tosin jää paha maku suuhun. Mutta oikeudessa pitää muistaa sanoa ”Pelkäsin henkeni puolesta” niin ei saa tuomiota.

      1. Parasta olla yrittämättä mitään tuollaista tositilanteessa ja jättää ne amerikkalaisiin väkivaltaohjelmiin.
        Niissä ne toimivat hyvin.

  7. Lättäjalat shokissa ja toimintakyvyttömiä. No, kohta pääsevät tanssimaan pride kulkueeseen joka sopii helle paremmin kuin ihmisten turvaaminen.

  8. Onneksi kukaan IHMINEN ei kuitenkaan kuollut hurjan näköisessä hyökkäyksessä.

    1. Frankfurter Algemeine Zeitungin mukaan kukaan ei kuollut, ei edes moniosaaja Suleiman. Lehti käytti verbiä verletzen.

      Ehkä sakemannit eivät uskalla kertoa jonkin muslimin kuolemasta, koska maassa on miljoonia muslimimiehiä.

  9. Jos vanhemmat noudattaisivat kansallissosialistista kasvatusta ja olisi joku Hitler Jugendin tapainen mukava järjestö, niin saataisiin nämä nuorten turhat kuolemat loppumaan. Hitler Jugendissa kaikilla oli mukavaa ja kaikki olivat kavereita.
    Hitler Jugendissahan ensimmäisenä vieraannutettiin nämä nuoret niistä vanhemmistaan, ja suorastaan kannustettiin vasikoimaan heidät jos mitään siihen viittaavaakaan nuorten silmiin osui. Nuori vailla vanhempiaan oli helpommin koneiston ideologian aivopestävissä.

    1. DDR:ssä vasikoitiin. Neuvostovenäjällä vasikoitiin. Lännessä wokettajat vasikoivat ja canceloivat. Vasikointi lienee ihmislajin ominaisuus.

  10. Sota tuosta vielä syttyy, sisällissota vähintäänkin, jollei tuota uskonkiihkoa perusteellusesti sammuteta.
    Jotenkin muistelen että seemiläisten abrahamilaiset kirjauskonnot olisivat yleensäkin olleet helvetin hankalia yhteiskunnissaan juuri yksisilmäisyytensä eli fanaattisuutensa vuoksi.

  11. Jihadisti John puukottaa ekaksi siviiliä jonka kimppuun paskalakki käy kaataen katuun jonka jälkeen John puukottaa sikaa niskaan. On nää skoudet kyllä uskomattomia.

    1. Suomenkin seuraamuspiireissä eletään vielä 1980-luvun loppuvuosien ikuisessa onnelassa, sillä vartijoita purrut ja potkinut Turun migrikirurgi B. vietiin teon seurauksena oikeussaliin eikä suinkaan saman tien survottu putkan perimmäiseen nurkkaan.

  12. Poliisi alkaa niputtaa jotain random sivullista ukkoa ja kääntää selän veitsen kanssa riehuvalle terroristille, mikä voisikaan mennä pieleen? Tuossa toisella videolla ähly uhkailee murhaamisella, mutta silti video varmaan saa pyöriä someissa eikä aiheuta toimenpiteitä. Sen sijaan saksan poliisi jahtaa Ausländer Raus-biisin soittajia jossain baareissa ja yökerhoissa

    1. Juu. Syltin saaren tapaus on saanut liian suuret mittasuhteet. Ja asiastahan siinä vain laulettiin. Kyllä Saksa lähtökohtaisesti saa päättää ketä maahan otetaan ja kuka sinne.

      1. Tässä linkki valtamedian uutiseen Syltistä.
        https://www.dw.com/en/germany-racist-chants-reported-in-erlangen-after-sylt-video/a-69186231

        Sylt on saksalaisten suosima lomakohde. Kuulemme kesävieraista vain prosentti on muita ja kenties hekin ovat valkoisia eurooppalaisia. Ehkä sakemannille on helpotus, kun pääsee edes hetkeksi pakoon mokutusta.

        Syltissä voi siis kokea vielä saksalaisen Saksan. Kyllä siinä innostuu laulamaan. Hillityltä tuo meno vaikuttaa.
        https://www.youtube.com/watch?v=49JyfcQi6NI

    2. Siinä kohdassa missä marakatti kaatuu, taitaa olla yksi poliisi aivan vieressä haalarinlahkeesta päätellen. Hän ei tee mitään, vaikka siinä sivullinen yrittää jotain. Toinen poliisi, joka niputtaa väärää tyyppiä, saa puukosta niskaan. Paikalla on ainakin 5-6 poliisia, joista yksi tekee jotain ja pysäyttää apinan.

      1. Tuskinpa minkään puolueen satraappi aidosti ihmettelee sitä miksi äärioikeiston suosio kasvaa.
        Syynä on tietenkin pinkkipuolueiden ja viranomaisten passiivisuus katu-uskottavien uhkien yleistyessä.

  13. Hämmentävä ja ilmeisesti laajemminkin virkakoneistosta kertova hetki on kyllä tuo kun kalpeanaamainen kansalainen yrittää mennä rohkeasti taklaamaan terroristia ja poliisi käykin hänen kimppuunsa jättäen puukkomuslimin vapaaksi ja saa vielä palkinnoksi viillon niskaansa.

    No etninen profilointihan on tunnetusti kiellettyä ja AfD se vaarallisin puolue/järjestö saksanmaalla.

    Tässäkin pitää tietenkin ennenkaikkea tietää se ettei hyökkäys liity mitenkään suureen rauhanuskontoon ja on ihan vain yksittäistapaus. Laitetaan hetkeksi facebookkiin saksan lippu ja saatesanoiksi ”olen shokissa” ja sitten voidaan taas vaihtaa se ”all eyes on Rafah” tekstiin niin hyvesignaloinnit on suoritettu ja valtakunnassa kaikki hyvin.

  14. Järkyttävä tapahtuma. Saksaan on otettu vääriä ihmisiä sisään. Henkilöitä, jotka vihaavat syvästi vastaanottavaa maata ja kaikkia sen ihmisiä ja haluavat tuhota sen. Näillä ihmisillä ei ole antaa minkäänlaista sopivaa tai asiallista vastiketta länsimaille ja sitoutuminen eurooppalaisiin arvoihin on 0,00 %. Kuten joku taisi joskus Saksassa kirjoittaa, nämä ihmiset eivät asu meidän kanssa vaan meidän ohessamme. Emme ole samalla sivulla näiden ihmisten kanssa vaan kuljemme eri akselilla, eri tekniikalla ja eri aikaan. Muistutamme ulkoisesti toisiamme mutta mitään muuta yhteistä ei meillä näiden kanssa ole.

  15. Kehitysmaalaisten käytöstavatkin ovat kehityskäytöstapoja.

    Tässä hyvä esimerkki kehittyvästä käytöksestä.

  16. Edellinen käännettynä pureskeltavaksi palstojen punapeukku-putineille:

    ”Представляем номер один среди массажных салонов в Бангкоке [Bangkok Spa]. Свяжитесь с Full Moon прямо сейчас для получения дополнительной информации!”

    1. Muuten kiva, mutta tuolla sinä nyt aktivoit tuon botin suoltamaan tuota sontaa tänne lisää.

      1. Yritin vaan nostaa kissan pöydälle.

  17. On noi terroristit kyllä törkeitä kun meidän homot, lesbot ja kommarit vain yrittävät auttaa niitä toisten varoilla. Ei mitään kiitollisuutta näitä pyyteettömiä auttajia kohtaan.

  18. Vittu mikä kamelinkusessa kierivä kusimuna taas toteuttamassa sitä itseään.

  19. Nyt se poliisi, joka näytti menevän auttamaan puukottajaa, on kuollut. Ihan oikein ilmeiselle suvakkivihervassaripoliisille.

Comments are closed.