
Suomen muslimiyhteisöt ovat laittaneet kovat piippuun ja tekevät jatkuvalla syötöllä lausuntoja, että suomalaiset ovat rasistista ja islamfoobista kansaa.
Muslimifoorumi julkaisi maanantaina lausunnon, jossa on kaksi ydinkohtaa. Ensimmäinen on se, että on rasistista ja syrjivää ottaa Suomeen kristittyjä pakolaisia ja toinen on se, että Suomi on tutkimusten mukaan EU-maiden rasistisimpia maita.
Syrjivä pakolaispolitiikka
Muslimiyhteisöjen mukaan pakolaiskiintiön kohdentaminen kristittyihin rikkoo Suomen perustuslakia ja yleisesti ihmisoikeusvelvoitteita. Edelleen muslimiyhteisöt katsovat, että ohjeistus, jolla pyrittiin suosimaan kristittyjä pakolaisia, vaarantaa Suomen oikeusvaltioperiaatteen ja sotkee Suomen kansainvälisen maineen suohon.
Perusteena tässä on se, että ihmisiä ei saa syrjiä uskonnon perusteella. Kristittyjen pakolaisten suosiminen muslimien kustannuksella tarkoittaa heidän mukaansa sitä, että turvapaikka katsotaan ansaitun uskonnon perusteella.
Suomalaiset rasisteja
Muslimiyhteisöt jatkavat, että nykyisen hallituksen myötä suomalaiset ovat tulleet entistä enemmän rasisteiksi. Hallituksen edustajat ovat tuoneet esille muslimeja syrjiviä kirjoituksia eikä rasismia ja islamofobiaa oteta tosissaan. Muslimien syrjintä lisääntyy työmarkkinoilla, asumisessa, koulutuksessa ja terveydenhuollossa. Tutkimusten mukaan etenkin musliminaiset ovat jatkuvan rasisteerauksen kohteena.
Edelleen mainitaan, että hallituspuolueiden mukaan muslimitaustaiset maahanmuuttajat eivät kykene kotoutumaan Suomeen. Tämä on osa laajempaa yhteiskunnallista asenteiden kiristymistä muslimeja kohtaan.
Muslimiyhteisö vaatii välittömiä toimia yhdenvertaisuuden parantamiseksi. Petteri Orpolta vaaditaan toimenpiteitä islamofobian kitkemiseksi ja pälä pälä.
Koko lausunnon voi lukea täältä.
Sen on allekirjoittanut mm. Resalat Islamilainen Yhdyskunta, jonka johtaja Abbas Bahmanpour on vaatinut mm. homoja hirttolavalle Ylen suorassa lähetyksessä. Bahmanpourin moskeijasta alla muutama juttu.
Lapsiasiavaltuutettu ylistää lapsia säkittävää imaami Bahmanpouria
Helsingin poliiseja Mellunmäen moskeijan kakkukesteillä
Mielipiteitä, ovatko muslimiyhteisöt sittenkin oikeassa?
Samaa muslimien paskanlänkytystä kuin aina ennenkin. Kotimatkalle vaan koko poppoo.
Jos on musulmaanin huono olla Meidän Maassa, tai vaikka olisi hyväkin, ei muutakuin Aavikkoa kohti, olette täällä VIERASlaji. Samoin kuin kamelit EIVÄT kuulu porojen sekaan ja sama toisin päin. Antaa sandaalien läpsyä samaa tuttua reittiä, mistä tänne pöllähditte.
Suoraan kamelin suusta:
”I know that you have translation but I just want to make sure that you get it right”
https://www.youtube.com/shorts/r-_5ebDKG50
Muslimien ja islamin vastustaminen ei ole rasismia, eikä islamofobiaa. He yrittävät leimata islamofobiksi ja rasistiksikin varmuuden vuoksi, jotta saisivat tahtonsa läpi kaikissa asioissa. Heidän tahtonsa vastustaminen ei ole kumoaakaan, koska se vastustaminen perustuu ihan analyyttisiin seikkoihin: heidän käyttäytymisensä joukkona. Lisäksi islam on totalitaristinen ideologia, joka on piiloutunut uskonnon vaatteisiin.
Antisemitismin te persut kuitenkin haluatte kitkeä
Mitens keskitysleireillä tapetut Juutalaiset? 🧐
Niitä ei ollut
😂
Eivät rivijuutalaiset ole ongelma. Niiden eliitti on ongelma, ainakin suurelta osin. Ei se rivisuomenruotsalainenkaan ole Suomessa ongelma, vaan niiden eliitti. Siksipä kumpaakaan ei pidä tuomita ryhmänä, mutta niiden eliitin voi suurelta osin tuomita.
Perussuomalaisten mukaan totuus holokaustista on antisemitsmiä
Totuus ei ole koskaan mitään ismiä. Sen vastustaminen perustuu usein johonkin ismiin.
On sitten toinen asia, mikä on totta. Olipa mikä vaan, mutta jos jotain tiettyä totuudeksi väitettyä aletaan suojella lailla, se ei mitä ilmeisimmin ole niin totta, että tosiasiat osoittaisivat sen todeksi.
Saahan sitä vaatia, ei siinä mitään.
Huonompi juttu, että muslimeille annetaan kaikki vaatimansa.
Fobia – Wikipedia
”Fobia on johonkin tiettyyn kohteeseen tai tilanteeseen kohdistuva liiallinen tai epärealistinen pelko.”
Ei ole mitenkään epärealistista tai liiallista pelätä herkästi kilahtavaa veitsiväkeä.
ISLAM TULEE KIELTÄÄ yleisvaarallisena kulttina ja vaarallisena misantrooppisena poliittisena liikkeenä.
Kiellettiinhän tämän PVL:nkin toiminta ns. Yleisistä Syistä, vaikka siitä ei ollut kuin esteettistä haittaa eikä sitäkään kohtuuttomasti.
Koraanin käskyt ja opetukset rikkovat Isänmaamme lakeja, ihmistapoja ja moraalia yleensä. Jos kerran kiihotus kansanryhmiä vastaan ja yllytys rikolliseen tekoon on Suomen laissa kielletty, niin miksi lakia ei sitten noudateta?
Koko koraani on yhtä ”vihapuhetta”, sadismia ja pervoilua kannesta kanteen! Miksi ”valtakunnanvainooja” jahtaa Päiviä sen sijaan, että vaatisi koraanin poistamista julkisesta levityksestä ja varsinkin kouluopetuksesta?
Islam on kautta linjan ristiriidassa Isänmaamme lainsäädännön, yleisen moraalin, ihmistapojen, pöytätapojen ja vessatapojen kanssa. Se perustuu opille epätasa-arvosta ja hylkää ihmisoikeusjulistuksen kannustaessaan murhiin, ryöstöretkiin, orjien pitämiseen ja raiskauksiin ja muunuskoisten alistamiseen pakkoverolle ( jizya ).
Kehoitan Teitä kaikkia lukemaan koraanin itse; se ei ole niin pahaa kuin sanotaan, vaan paljon pahempaa. Yrittäkää löytää jokin vanhempi käännös, sillä uusimmissa näyttää esiintyvän valitettavia puutteellisuuksia ja epätäsmällisyyksiä.
Esimerkiksi Slovakiassa on uskonnonvapaus, mutta islamilaiselle yhdyskunnalle ei siellä ole myönnetty uskonnollisen yhdyskunnan statusta. Siellä islam katsotaan haitalliseksi ja vahingolliseksi poliittiseksi liikkeeksi ja siihen suhtaudutaan sen mukaisesti, ei uskontona muiden joukossa.
Yksi tapa antaa shitlamistien ummartaa olevansa ei-toivottuja on evätä niiltä ”rukous”huoneet ja mikään virallinen status, jolla sitten tunkeuduttaisiin paikallispolitiikkaan. Hyvä Slovakia! Miksi niinkin suuri osa Suomea nöyristelee niitten absurdeitten vinkumisten edessä, nyt niille on opetettu sana islamofobia rassismi-kortin lisäksi👳🏾♂️🐷🧕🏽🐪🐸
Entä Talmud ja lainsäädäntömme?
itse vaadin islamin kitkemistä suomesta. saanko mielipiteelläni palstatilaa hesarin kolumneista?
Ei. Lokakaivo ajaa muslimien asiaa.
Vai ovat suomalaiset rasisteja?!
Ei mikään ole niin rasisti kuin neekeri tai arabi! Tässä yksi import-esimerkki:
https://www.youtube.com/watch?v=ENXLHkJf4jk
Lisäyksenä edelliseen:
https://www.youtube.com/watch?v=rq9eWOfoNfA
Eipä muutakuin lähtee maasta Välittömästi.
Oppilaitokset haalii kehariväkeä jotta niiden yksiköitä ei lakkautettaisi syntyperäisen väestön ikäluokkien supistuessa.
Ainakin eräs opetushenkilö lipsautti tuon.
Joo. Ikäluokat ovat puolittuneet. PISA-tulokset ovat puolittuneet.
Miksi opettajien ja opetushallinnon pääluku ei ole puolittunut?
”Muslimiyhteisöt jatkavat, että nykyisen hallituksen myötä suomalaiset ovat tulleet entistä enemmän rasisteiksi.” Ei. Vaan muslimien perseilyn takia.100% Sitä saa mitä tilaa.
Arvasin heti, että tämä on hallitukseen kohdistuvaa propagandaa. Enpä usko, että häviäisin vedon jos väittäisin vihreiden ja vasemmistoliiton olevan tässä takapiruina. Ovat olleet auttamassa musuja tämän naurettavan julkilausuman rustaamisessa.
Eikä ole mitään tutkimuksia tehty siitä että suomalaiset olisivat eu:n rasistisin maa.
Kyseessähän oli tarkoitushakuinen ja pintapuolinen fiiliksiin ja kokemuksiin perustuva kysely joka on täysin eri asia kuin huolella tehty tutkimus. Tällaisissa kyselyissä joku random Abdi voi vastata ”jouduin kerran jonottamaan Kelassa ja minusta tuntui, että se johtui ihonväristäni”. Nyt kyselyn vetäjä sutaisee rastin ruutuun ”rasismia” ja sillä hyvä. Täysin arvoton ja hyödytön kysely eikä todellakaan mikään tutkimus.
Ei viitsi kaikkia kohtia edes kommentoida. Tyypillistä muslimikitinää.
Se tässä kuitenkin nähdään miten nämä osaavat ja kehtaavat vaatia. Kun ne saavat jotain, ne vaativat yhä enemmän ja yleensä ne vaativat vähintään tuplasti enemmän kuin oikeasti haluavat jotta varmasti saavat sen mitä alunperin olivat hakemassa.
Täytyy kuitenkin loppuun todeta, että naurattaa tuo itkeminen kuinka kristittyjen pakolaisten ottaminen olisi rasismia muslimeja kohtaan. Kylläpä nämä prkleet kehtaavat! Vai että vain heillä olisi oikeus tulla pakolaisiksi Suomeen. Haistakaapa muslimit…sian kikkare.
Muslimimaiden kristityt tarvitsevat suojelua, koska niitä otetaan hengiltä ja kohdellaan kaltoin muslimimaissa. Syyriassa saivat kristityt olla rauhassa Assadin aikaan, mutta eivät enää. Uudet hallitsijat eli muslimit ottivat hengiltä kai satakunta kristittyä ihan näinä päivinä. Muslimit harvemmin tarvitsevat suojelua niissä maissa.
Joo, tavallaan pettymys tuo Syyrian uusi hallinto, mutta arvasin heti kun se kapinallispäällikkö selitteli tv:n kuvausryhmälle, että nyt kaikki vähemmistöt saavat olla rauhassa toisin kuin Assadin aikaan.
Ja pskanmarjat. Äijä valehteli niin kuin muslimi vain voi valehdella ja nyt kristityt saavat kyytiä Syyriassa. Egyptissä on koptikristittyjen vähemmistö jonka kirkkoja poltellaan useita kymmeniä vuodessa. Niistä ei valtamedia vaivaudu kirjoittelemaan.
Tämän vuoden alussa julkaistu raportti tiesi kertoa, että myös viime vuonna kristityt olivat maailman vainotuin uskonryhmä, muistaakseni jo 15 kertaa peräkkäin. Siis viitenätoista vuonna peräkkäin. Ja sitten Suomessa ja muualla jauhetaan islamofobiasta.
Mutta kuten tiedämme, muslimit ovat erikoisuojelussa syystä joka minulle ei ihan täysin ole valjennut…toisten mielestä se on jonkinlaista toiseuden ihailua, joidenkin mielestä vapaaehtoista alistumista. Enpä tiedä. Minua ällöttää, ärsyttää ja kuvottaa koko musujen reuhka. Jospa vain olisin diktaattori, olisin jo potkinut koko muslimiväestön tataareja lukuunottamatta Suomesta ulos sinne mistä tulivat.
Jos olisin diktaattori, en alunperinkään olisi päästänyt muslimeja Suomeen. Open doors-sivustolta löytyy tietoa kristittyjen vainoista.
Valtamediaa vaivaa islamofobia. Siksipä eivät uskalla kirjoittaa mitään negatiivista islaminuskoisten touhuista, etenkään kristittyjen teurastuksista.
Paremminkin niitä vaivaa islamoerotomania, sairaalloinen muslimirakkaus joka estää niitä näkemästä rakkaassaan mitään vikaa.
Netti on täynnä videoita miten Syyrian uudet bossit teloittavat kristittyjä mutta eritoten entisen hallinnon puolella olevia uskonveljiään. Allahu Akbar raikaa ja veri lentää, kuten islamiin aina kuuluukin. Noita on hauska katsella. Tulee ihan best of Isis-videot mieleen. Eiköhän iso osa noistakin teloittajista ole muutaman vuoden päästä Tampereella ja Helsingissä discoilemassa, kuten perinteisiin kuuluu.
Isalmi saa mennä sinne mistä on tullutkin. Ei tuota väkivaltaista alistavaa pedofiilimaista wanhojen ukkojen ylläpitämää järjestelmää tarvita tänne länsimaiseen sivistykseen kun sentään eletään jo 2020 lukua. Lännen on alettava vastustamaan yhä enemmän ettei se luikertele lainsäädäntöön ja vastaaviin päätöksentekoon vaikuttaviin systeemeihin. Paras olisi kun se kielletäisiin ihan lailla.
Kitketään mieluummin islam. Ei onnistu. Voitaisiinko islamistit sitten palauttaa lähtömaahansa Ruåttiin? Terroristit eivät kestä oloaan, pää räjähtää justiinsa, onhan niitä autettava oman sysipaskuutensa käsittelyssä. Terrorismilla en tarkoita pommihommia, vaan pakolaisten sanelupolitiikkaa. Islamistit määräävät nyt Suomea kaikissa asioissa, tai muuten vitunmoinen vikinä jatkuu iäti, eikä yksikään ihminen jaksa sitä.
Jos Allahia mennen tullen kusettavat lapsukaiset todella uskoisivat omia leirinuotiotarinoitaan, eivät ne olisi kuunaan tohtineet natsipaskavaltioomme astella valloittajina.
Mitä heidän lähtö-ja naapurimaansa ovat? Toisiaan suvaitsevia?
Olisi mielenkiintoista nähdä se tutkimus, missä Suomi todetaan Euroopan rasistisemmaksi maaksi. Varmaan tällainen tulos saadaan aikaiseksi, kun tarvetta on, mutta ne kysymykset ja kenelle ne on esitetty, että tullaan näinkin varmaan tulokseen. Jos se on YLE:n tekemä tutkimus, niin ei tarvitse ihmetellä. YLE kyllä löytää oikeat asiantuntijat ja henkilöt vastaamaan halutulla tavalla. Tuo rasisteeraus-sana pitäisi laittaa myös johonkin sivistyssanakirjaan, koska se on hyvin kuvaava ja ajankohtainen.
Ei ole olemassa sellaista tutkimusta.
Se oli eu:n rahoittama kysely jossa kyseltiin eri etnisten ihmisten kokemuksia erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa asuinmaissaan. Tällainen tuntemuksiin, tunteisiin ja fiiliksiin perustuva kysely ei todellakaan ansaitse tulla kutsutuksi tutkimukseksi.
Kyselyn taisi vielä suorittaa joku DEI-
lahkolaisten konsultointifirma (ei YLE, vaan jostain muusta eu-maasta, ehkä Saksasta, en jaksa enää muistaa) joka on tunnettu aiemmista vastaavista kyselyistä. Se kysely oli osa eu:n rasismin vastaista ohjelmaa kyseisenä vuonna.
Sinä vuonna paljon muutakin roskaa tehtiin ja tuotettiin ja rahaa poltettiin eu – kansalaisten piikkiin.
Varmaan googlettamalla löytyy lisää tietoa kyselyn tekijästä, minä en nyt valitettavasti ehdi.
En ole minkään uskontokunnan jäsen, enkä usko minkäänlaisiin jumaluuksiin. Kaikenlaisille saarnaajille tapaan sanoa että ei kiinnosta teidän jutut, lähettäkää pomonne asialle. Ei ole näkynyt eikä kuulunut. Muista uskontokunnista ei ole juurikaan haittaa, ja on maltillisiakin muslimeita jotka eivät tuputa mutta kaikenlaiset kalifaatinhaikailijat ym ovat uhka koko nykyiselle yhteiskunnalle.
Siinä on vain se juttu, että emme voi tietää kuka on maltillinen ja kuka ei. Siksi muslimeilta pitäisikin järjestään evätä pääsy Suomeen ja Eurooppaan.
Se vanha analogía – ottaisitko kotiisi yöksi 10 tyyppiä joista yksi tai kaksi olisi murhaajia?
Parahin hra. Pomppas,
Radikaali muslimi haluaa leikata kurkkunne.
Maltillinen muslimi antaa sille osoitteenne.
*
Ei voi olla muslimi hyväksymättä koraania ja sen opetuksia. Lukekaa toki koraani ja ottakaa selvää siitä, mihin se muslimipakanoita velvoittaa!
Ja niin edelleen!
Kun muslimit tekevät terroritekoja, juhlivat liki kaikki muslimit aivan innoissaan. Tavattoman harva muslimi ei ole sitä sorttia. Siksipä muslimin laskeminen maahan on korkean luokan riski.
Muistatko….oliko se nyt toissa kesän jalkapallon em-kisat kun Marokon joukkue joko voitti tai hävisi, lähtivät he kadulle riehumaan, särkemään paikkoja, murtautumaan kivijalkaliikkeisiin, polttamaan autoja…kaikkea mahdollista. Eli oli aivan sama voittiko heidän joukkueensa vai hävisikö – silti piti päästä riehumaan. Muutenkin marokkolaisilla ei ole mitään tekoa Euroopassa sillä maa on luokiteltu turvalliseksi, mutta silti niitä vain punkeaa Eurooppaan Etelä-espanjan kautta tietenkin laittomasti.
Esim risteilyalusten salamatkustajina, pakettiautoihin rakennettuihin valeseinän taakse piiloutuneina, rekka-autojen perävaunuissa. Eräskin sälli oli roikkunut rajan yli nupin pohjassa pitäen käsillään kiinni rekan teräsrungosta. Siellähän pyörii kardaaniakseli, jos siihen sotkeutuu joku hupparin huppu tai muu vastaava, saattaa tulli rajalla ihmetellä että mitäs tuon nupin pohjasta valuu aivomassaa ja verta.
Vakavasti ottaen, marokkolaisia pitäisi alkaa joukkokarkoittamaan Euroopasta. Ensimmäiseksi ne laittomat joita on valtava määrä.
Jassoo…meni sitten vastaus sulle pidätysselliin vaikka en käyttänyt ainuttakaan englannin kielen sanaa enkä linkkejä.
Yritän muokata tekstiä ja laittaa uudestaan. Katsotaan onnistuuko.
Muistatko toissa kesän jalkapallon em-kisat kun Marokon joukkue joko voitti tai hävisi, lähtivät he kadulle riehumaan, särkemään paikkoja, murtautumaan kivijalkaliikkeisiin, polttamaan autoja…kaikkea mahdollista. Eli oli aivan sama voittiko heidän joukkueensa vai hävisikö – silti piti päästä riehumaan. Muutenkin marokkolaisilla ei ole mitään tekoa Euroopassa sillä maa on luokiteltu turvalliseksi, mutta silti niitä vain punkeaa Eurooppaan Etelä-espanjan kautta tietenkin laittomasti.
Esim risteilyalusten salamatkustajina, pakettiautoihin rakennettuihin valeseinän taakse piiloutuneina, rekka-autojen perävaunuissa. Eräskin sälli oli roikkunut rajan yli nupin pohjassa pitäen käsillään kiinni rekan teräsrungosta. Siellähän pyörii kardaaniakseli, jos siihen sotkeutuu joku hupparin huppu tai auenneet kengännauhat, eipä tarvitse enää murehtia rajan ylityksestä. Tosin sen yli kyllä pääsee, mutta ei tavalla joka oli alunperin tarkoitus vaan muovipusseihin kerättynä.
Vakavasti ottaen, marokkolaisia pitäisi alkaa joukkokarkoittamaan Euroopasta. Ensimmäiseksi ne laittomat joita on valtava määrä.
Ei mennyt läpi vaikka poistin mielestäni kohdan joka saattoi vaikuttaa asiaan.
Onpa outoa. No, jos Paavo näet tämän niin päästä minut pahasta ja julkaise kommentti jossa kardaaniakseli sotkeutuu huppariin ja rajalla tulli ihmettelee mitä rekan nupin pohjasta valuu.
Ei se nyt niin raakaa ole etteikö sitä voisi julkaista, eihän?
Paavo voisi samalla kertoa, mikä siinä oli vikana, jotta itse kukin osaisi varoa.
Joskus yksittäiset viestit saattavat joutua roskakoriin, eikä sille voi sanoa mitään yksiselitteistä syytä.
Kommenttipalstaa varten on jouduttu tekemään erilaisia esto- ja suodatinsysteemejä, sillä säännöllisesti jostain Aasian suunnalta tulee valtava spämmipommitus. Tätä roskapostipommitusta siis pyritään estämään niin, että ne viestit eivät pääse läpi kommenttipalstalle. Tällaisia roskapostiviestejä saattaa parhaassa tapauksessa tulla satoja yön aikana. Lukijat eivät huomaa niitä kuin yksittäisinä kiinan- tai englanninkielisinä viesteinä, jotka saattavat joskus päästä läpi. Mutta yhtä läpipäässyttä viestiä on roskakorissa sata samanlaista viestiä.
Tästä johtuen tuo roskapostisuodatin saattaa joskus tulkita jonkun yksittäisen asiallisen viestin roskapostiksi. Mutta palauttelen niitä aina kun satun huomaamaan niitä roskapostikansiossa.
Palautettu,
Fobia on perusteetonta tai liioiteltua pelkoa.
Se että vastustaa islamin leviämistä tai maan islamisoitumista ei ole perusteetonta pelkoa vaan tervettä järkeä. Kysykää vaikka Syyrian kristityiltä, jossa uusi islamistihallitus murhaa eri uskontoja edustavia ihan pikkulapsiakin teloittamalla koteihinsa.
Tämä🫵🏼
Sekä Syyria että Libanon olivat aikoinaan täysin kristittyjä maita.
Sitten kaukana aavikon takana näkyi musta lippu ja valtava, lähestyvä pölypilvi ja kuului outo kiljunta…
Suomalaiset rasisteja! Mutta, miksi näin on?
Itse nämä ählämit suurilta osin ovat aiheuttaneet tilanteen ettei heitä arvosteta paitsi tietysti suvakit pussaa maata heidän jalkojensa alla.
En tarkalleen edes tiedä mitä tarkoittaa islamofobia tiedän vain sen etten ählämeistä pidä ja tietääkseni minulla on siihen oikeus. Jatkuva suvakkien ulina vain ihmetyttää ja ärsyttää ihan kuin pakolla pitäisi pitää heidän lemmikeistään ja olla samaa mieltä.
Ja sitten tämä, ählämien ulina rasismista ärsyttää vielä enemmän faktaahan on se että heistä ei ole ollut mitään hyötyä Suomelle eikä tule koskaan olemaan ainoastaan vain vahinkoa.
Laajennetaan vähän ja kysytään seuraavaa mille maalle ählämeistä on ollut hyötyä? Aivan.
No niin vastenmieliset rumat lihavat suvakkiämmät, alkaaa vaatia EU-lta rahaa kitkemistyöhön, EU:ssa teillä on ystävä.
Pitää ilmeisesti tasaisin väliajoin muistuttaa että ”me olemme täällä vaatimuksinemme” Jos täällä olisi oikeasti kurjaa ja rasistista, niin muslimit lähtisivät omatoimisesti. Sen sijaan tuo resalat-yhdyskunta saa rahaa iranista, että saadaan jalansijaa ja kunnon reviiri itä-helsinkiin.
Anteeksi vaan hulmuhelmat, Ylen lähes viikottain julistama tilasto kertoo, että maamme on maailman onnellisin maa, ja sehän ei rasismia salli. Taitaa olla mielikuvitusksen tuotetta mokoma väite. Suvatsevaisia olemme, kaiken annamme vieraalle, jopa tyttäremme ja vaimomme luovutamme hetken huvituksiin, rahat ja elintilamme luovutamme, terveydenhoidon jonoihin anamme paikkamme vieraalle, myös asuntoihin jonotamme mieluummin vuoden parin pidempään, vain siksi, että vieraalle löytyy mieluinen lukaali nopsaan. Rikosiin syyllistyvien kansalisuuden valtamedia onnistuneesti pyrkii salaamaa, tilastoja joissa vieraan edustus epäedulliseksi ilmenee pyyhkäistään yli, ainakin vääristellään tuntuvasti.
Tottakai ne on oikeassa, koska allahun akbaaripaska leviää ja haisee…
Jaksavat ählämit ja neekerit natista. Mitenkähän lie? Mahtaisikohan ollenkaan laisinkaan nuiva suhtautuminen noihin otuksiin johtua jossain määrin heidän omasta käytöksestään?
Tuskinpa sitä rassimia juurikaan esiintyisi jos ählämit ja neekerit olisivat osoittautuneet työteliäiksi eivätkä tyrkyttäisi tapojaan niin kovin innokkaasti.
Ideologia on kategorinen imperatiivi: se sivuuttaa tosiasiat.
Yllätys. 🥱
Jos allahi on sitä mitä kannattajat keskimäärin puuhastelee, niin tappakoon itsensä. Kumma kun jumalien poissaollessa voi elää sivistyneesti, valistuneesti ja ihmisiksi. Heti joku vitun aaaaallah tulee ja alkaa vinkumaan halal haram haram älä possu, raiskaa vääräuskonen, tapa tapa ja tunge naama umpeen ramadan mössöä mutta öisin. Islam on läpimätä kauppatavara, jota edistetään vain ja ainoastaan joko lasten aivopesulla (aivopesijöinä aikanaan itse aivopestyt) tai pakkopakolla. Kukaan ei vapaaehtoisesti huoli shitlamia paitsi jotku suvakkiämmät läpsyn kainalossa (menevät ansaan, huivipakosta tinkiminen pää poikki koska allah on sadisti)
Se on heidän tehtävä kitkeä se islamofobia. Maailmalla ja Suomessa on riittävästi huonoja esimerkkejä muslimeista.
Punavirheet huutamaan turuille ja toreille ” Ei islamia Suomeen, ei islamia minnekään ” !
Suomen lainsäädäntö ei ole rasistista vaan joiltakin osin antirasistista. Veikkaan, että Suomeen on otettu enemmän islamilaisia kiintiöpakolaisia kuin kristittyjä. En halua naapurihuoneistoon ramadanin viettäjiä enkä kuuloetäisyydelle moskeijaa. Niin se on, rva yksinkertaisuusvaltuutettu.
Olisiko väärin vaatia islamin kitkemistä?
Jo se Galilean mies totesi aikoinaan, että hedelmistään puu tunnetaan!
Lisäksi se sanoi jotain näistä pienimmistä ja myllynkivestä…
Islamia ei voi määritellä ’uskonnoksi’ yhdellä sanalla ja sille ei pidä antaa tasavertaista asemaa muiden uskontojen kanssa. Itse asiassa kaikki uskonnot ovat enemmän tai vähemmän pelkkää paikkansapitämätöntä soopaa, joiden ei pitäisi antaa periytyä sukupolvelta toiselle aina vaan uusien ihmisten harmiksi.
Jos islam on uskonto, niin sitten on pedofiliakin. Entäpä naistenhakkaus/raiskaus/alistus-uskonto? Selvästi uskonnon kriteerit täyttävää toimintaa.
Koska tulee oulun crooming jengeihin yhdistetty juttu?
Muslimit ovat nyt käsittäneet väärin. Ne itse ovat maaosassa, johon EIVÄT KUULU. Ovat päässeet tänne väärin perustein, siis täysin perusteetta. Politikoinnin seurauksena, ideologian seurauksena. Ym. Yhtä kaikki hyvillä aikeilla muslimeita ei ole Eurooppaan rahdattu. Sitten kun ovat täällä, alkavat isottelemaan, että mehän ollaan täällä kunkku. Aivan käsittämättömän röyhkeitä ja muuta sontaa. Muslimit pitäisi poistaa Suomestakin välittömästi, joka sorkka.
Suvakismin seurauksena. Migrin vasemmistolaisakkojen syytä kaikki.
Milloin se kanta eurooppalaisten ja muslimien yhteenotto piti alkaa, baba vanga sen tiesi.
Odotan edelleenkin sitä, että joku osoittaisi edes yhden asian, joka on ”islamofobista”
Islamofobia on terminä aivan samanlainen, kuin venäläisten käyttämä ”russofobia”.
venäjä on syyllistynyt sotariksiin päivittäin jo Krimin valloituksesta 2014 lähtien, mutta jos länsimaat esittävät minkäänlaista kritiikkiä, se on venäläisten mielestä ”russofobiaa”
Muslimit ei kotoudu ikinä mihinkään. Ei edes kotimaihinda. Muslimit ei ole tyytyväisiä ikinä missään eikä kenenkään kanssa. Luonnollisesti syyhän ei omasta mielestään ole heissä vaan kaikissa muissa. Vaikkakin itsr ovan tän planeetan pahinta ja alhaisinta pohjasskkaa
Aha, vaatimukset alkaneet jo vaikka pottunokat sohvillaan putouksen lumoissa selvä enemmistö tässä eu-”maassa”.
Miten tästä hurjasta, koko kansaa koskettavasta ja lamauttavasta, pelosta päästään? Poistamalla pelon aiheuttaja. Kansa taisteli ryssää vastaan, kansa taisteli jopa coronavirusta vastaan, miksi kansa ei taistele sivistyneen ihmiskunnan suurinta vihollista vastaan?
Opelkoon lukemaan oiekenipäin.