
Saksassa Hampurissa kantasaksalaisilla lapsilla olot tulevat yhä tukalammaksi. Asiasta kertoo Focus.
Focuksen mukaan saksalaisissa kouluissa on havaittavissa erittäin huolestuttava trendi: muslimiteini-ikäiset nuoret painostavat ikätovereitaan, ja etenkin tyttöjä, jotka eivät osaa pukeutua asiallisesti islamilaiseen huiviin.
Hätähuutoja tulee ympäri Hampuria, lapsia on haukuttu mm. siansyöjiksi: ”Tytärtäni ja hänen ystäväänsä kutsuttiin siansyöjiksi, joten he eivät enää uskalla syödä voileipiä välitunnilla”, kertoo muuan saksalainen. Toinen sanoo, että kun yhteen luokkaan laitettiin monta islamistilasta, niin ei-muslimeja alettiin kiusaamaan. Kolmatta haukuttiin torakaksi.
Muslimilapset ottavat yleisesti koko koulutilan haltuun. Islamistien lapset kieltäytyvät mm. musiikkitunneilta, koska se on haram, syntiä, joka loukkaa islamin uskoa.
Saksassa tulee usein esille se, että islamia levitetään Tiktok-sovelluksen välityksellä. Islamtutkija kertoo Focuksessa, että ongelma ei ole yksin Hampurin, vaan koko Saksan.
– Yhtäkkiä monet (maallistuneet) vanhemmat eivät edes tunnista lapsiaan. Heistä on tullut jyrkkiä muslimeja ja arvostelevat vanhempiaan, kun nämä eivät paastoa tai rukoile.
Ramadan-paastoavien oppilaiden määrä on lisääntynyt rähähdysmäisesti. Islamistien radikalisoituminen näkyy jopa päiväkodeissa. Isät eivät esimerkiksi halua ottaa vastaan päiväkotitätien kritiikkiä lapsen käytöksestä, koska sen esittää nainen.
Mutta jotta ei oltaisi Euroopassa, niin asia jakaa saksalaisten ja ”saksalaisten” mieliä.
Islamilaisesta maahanmuutosta johtuvat ongelmat kouluissa kasvavat, tämänkertainen juttu tulee Hampurista
Islam ei integroidu#perusopetus #oajry #humanitaarinenmaahanmuutto 🕌https://t.co/6TaMryj1dr pic.twitter.com/38TxqUBz7V
— Saksan uutisia (@DEuutiset) June 19, 2025
Milloinkahan saksalaiset ovat hurskastelleet tarpeeksi? Eivätkö enää ikinä?
Menee kohta suorastaan yleisesti hengenvaaralliseksi tuommoisen fasismirasismin voimaantuminen.
Kauheita natseja nämä lapset, kai ne ny voi uhrata, muslimeille ainakin.
Ruotsissa, Enköpingissä mustatukkainen PRAOELEV ELI TYÖPAIKKAHARJOITTELIJALAPSI yritti irroittaa vakityöntekijänaisen PÄÄN kirveellä ja puukolla. Halu oli myös syödä naisen osia koska nainen oli matupojan mielestä kaunis.
https://www.expressen.se/nyheter/sverige/praoelev-ville-ta-hem-kvinnas-huvud-i-pase/
Älkää NYT valittako, teillä olis ollut monet kerrat pysäyttää saksan islamisaatio ja matu vyöry, nyt se alkaa olla myöhäsitä.
Jokainen maa joka on ottanut muslimeja/murjaaneja vastaan syyttäköön itseään.
Tässäkin eräs musta murjaani 25v yrittää kadulta suoraan väkisin repiä mukaansa 19v naisen!
Onneksi tulivat sivulliset apuun.
MITEN ON VOITU TEHDÄ YHTEISKUNNASTA TÄLLAINEN PAINAJAINEN?!
https://www.expressen.se/tv/nyheter/varlden/19-aringens-panik-avskyvarda-draget/
Jo 1800-luvun lopussa voitiin todeta, että sionistien näkymätön hallitus määräsi kaikkien muiden maiden hallituksia
Samoin sata vuotta myöhemmin. Ja Matin ja Tepon sanoin, mä tunnen miten vauhti kiihtyy.
Suomi ensin ajattelu on rasismia. Tytti käänsi tämän pitkän saksan suorittaneena suoraan näin Orpolle, joka oli samaa mieltä. Lisää muslimeja ja koko Afrikka tänne. Jos ei käy, niin olet natsi, persu,rasisti ja äärioikeistoa. Anteeksi, laitaoikeistoa. Kokoomus on äärioikeistoa ja vihreiden puisto-osasto edelleen. Siis kommunistinen Kokoomus. Sellanen liberaalidemokraattinen EK:n käsikassara. Stupido on myös Kokoomuksen ja Priden suojeluenkeli ja Setan ja muidenkin kommunististen liikkeiden salarakas bi, joka tietää, että sukupuoliakin on ”monta”, kaikki muut luvut ovat oikein, mutta kaksi on siinä välissä väärin. Ei mikään turha keikari, vaan Firenzen sankari. Oletettu, jota Putte ja Trump kuuntelevat peloissaan.
Kun lyö itseään sahalla selkään,haarukalla silmään ja paskoo omiin housuihinsa..on hippasen koomista huutaa apuwaaa..
Nauttikaa nyt..meillä tullaan kovaa kyytiä perässä kunvaan ehditään..latu on liukkaaksi lanattu.
Olen täsmälleen samaa mieltä. Sitä saa mitä tilaa.
Tuo tarina on muuten tosi.
Täysin normaalia, onhan Saksa islamilainen maa. Sukupuuttoon kuolevat Saksalaiset pitää kaikki äkkiä tappaa jotta kitinä loppuu.
A BmERKELE avasi ovet PASKAVYÖRYLLE !
BmERKELE on Khasaari, joten paskannettu valtio lopputulos oli odotettu lopputulos.
Äänestämällä Khasaari valtaan pyytää äänestäjä itselleen surkeaa loppuelämää.
Saksan kansa pyysi, Saksan kansa sai.
Saksa valloitettiin sodalla. Sen jälkeen saksalaisilale i ole ollut minkäänlaista todellista päätösvaltaa. Lehdet ovat miehittäjien lehtiä ja poliitikot vihollisagentteja
Ei Saksa sitä pyytänyt, eikä tilannut. Ei Suomikaan ole tilannut noista ketään. Kyllä se on tullut selväksi, että ketkä siitä ovat päätöksen tehneet kuten koko Euroopan kahdalla.
Joo, niitä alkoi tulemaan Turkista kuuskytluvulla. Niitä kutsuttiin nimellä Gastarbeiter . Nykyään titteli on varmaan Herr-nicht-arbeiter.
Kansallisuuksien nimet pienellä lauseen keskellä, saksalainen, ruotsalainen. Et vielä ollut tätä kuullut? Tympeää.
Kansallisuuksien nimet pienellä lauseen keskellä: saksalainen, ruotsalainen.
Paha piikki. Toivottavasti joku muukin ymmärtää.
Joo. Urosleppäkerttu sai pahasti siipeensä.
(Lisäselitys: urosleppäkerttu on eliö joka nähdessään pilkkuja ryhtyy vimmatusti nussimaan)
Eikö se sovittu jo v. 1945?
Ruotsista kannattanee kysyä neuvoa, siellä on jo opittu muslimeitten tavoille. Eikö olekkin kiva pikku pohjoinen rättipäähomojen maa?
Wallah. Pitää kysyä, että tulee sekin ”vannomatta” selväksi.
RKP omassa puoluekokouksessa todisti ihan puheenjohtajansa Anders Adlercreutzin suulla, että me olemme Ruotsin tiellä. Ja se on heidän mielestään se hyvä tie, vaikka muutamia häiriötekijöitäkin esiintyy.
Paljohan sitä on ollut Suomessakin juttuja, missä koulun muslumaaniporukka on nöyryyttänyt yksittäisiä oppilaita mm. kenkien nuolemisella jne.
Tällaista kiusaamista kun tapahtuu, saa usein sellaisen käsityksen, että kiusattu ja nöyryytetty joutuu vaihtamaan koulua ja musulmaani saa jatkaa nöyryytysväkivaltaa. Usein vielä kuvataan tiktok videoita, jotta häpeä olisi uhrin kohdalta mahdollisimman suuri. Tällaiset, vaikka jo sitten toisen polven maahanmuuttajat, pitää palauttaa vanhempineen sinne ihanaan kotimaahansa, koska tällä Suomessa ei ole ongelma maahanmuuttajat vaan rasismi. Näinhän Anders Adlercreutz sanoi. Mitäs sitä näin rasistisessa maassa maleksimaan.
Valmistautukaa perjantailakiin, sillä perjantai on muslimien pyhäpäivä. Sitten vaan viisi kertaa päivässä pyllistelemään perjantaisin tai henki menee.
Anders Adlercreutz kääntyy suomenkieleen kai suunnilleen Toinen Kotkaristi.
Kotkaristi oli kunniamerkki jota natsihitlerit jakoivat toisilleen.
Mielestäsi Hitler oisi mättänyt Suomen täyteen afrikkalaisia?
Muslimit eivät periaatteessa hyväksy muita tasa-arvoisiksi, eivätkä edes hyväksy demokratiaa. Saksassa alkaa toistua 30 luvun vallankaappaus, nyt vaan natsimuslimit! Äärimuslimit ottaa vielä vallan väkisin nykymenolla.
Eikä vaan Saksassa, sama menossa muuallakin.
Opetelkaa uimaan.
kokeilepa eurooppalainen maitonaama mennä kiusaan jotain esim. saudeihin ja turpiin tulee ja rumasti. täällä euroopassa vaan kaikki on kuin eu määrää, eli et saa olla rasisti ja sillä siwa…
Pieniä ongelmia kun tietää että ihmiskunta tulee kasvamaan vielä 2 000 000 000 hengellä samalla kun ilmasto antidenialistisesti lämpenee niin paljon että maanviljely käy mahdottomaksi kuumimmissa maissa.
Onkohan Saksassakin vallalla samanlainen mentaliteetti kuin Suomessa, että kouluun on mentävä, vaikka siellä saisi turpaan joka päivä? Ei todellakaan ole pakko mennä. Mitä hyötyä mennä johonkin hakattavaksi ja solvattaksi ja jos ei siellä opi mitään? Kiitoksena ei tule mikään koulumenestys, vaan loppuelämän kestävät mielenterveysongelmat.
Vanhemmat, ottakaa lapsenne koulusta heti pois, jos käy ilmi että tuollaista ilmenee. Ei kannata jäädä odottamaan jotain koulun omia toimenpiteitä, jossa vasemmistolaiset opettajat järjestävät jonkun ”keskustelun” uhrin ja kiduttajan välillä.
Itse olen sitä mieltä että jos haukutaan siansyöjäksi niin silloin sitä possua pitää syödä kaksinverroin. Ei tule musulmni lähellekkään kun voi saada ihrasta tartunnan itseensä.
Siitäpä tuli mieleeni että taidampa laittaa bradwurstit grilliin. Niistä lähtee niin makoisa tuoksi että…Toivottavasti kantaa muslimien nenään.
Ei niitä oikeasti kiinnosta se possun osuus sillä lailla, onpahan vain kätevä työkalu valkonaamanössön kyykyttämisessä ja oman erinomaisuuden korostamiseen. Rasismiahan tuo pohjimmiltaan on.
Samaa mieltä kuin Moonman: jos kersaasi kiusataan raskaasti niin koulu boikottiin saman tien. Oikein vitutti tuossa aiemmin lukea miten se koulussa raiskattu 13v. likka pakotettiin käymään samaa koulua, jossa tämä raiskattiin. Olin ihan että mitvit.
Ainakin menneinä aikoin raiskausta on pidetty yleisesti pahempana tekona kuin pahoinpitelyä, jota koulun kontekstissa kutsutaan ”kiusaamiseksi” vaikka kyse on väkivallasta. Ennen monikulttuuria tosin oli suomalaisittain käsittämätön ajatus, että koulussa tai taksissa voi joutua raiskatuksi.
Tämä on varmaan johtunut siitä, että ainakin teoriassa pahoinpitelyn uhri voi lyödä takaisin (todennäköisesti ei, koska kouluväkivallan tekijä on usein uhria pidempi ja isompi tai niitä on monta. Eihän kiusaamisesta saisi sadistista nautintoa jos uhri ei olisi puolustuskyvytön), mutta kukaan ei oleta että raiskauksen uhri voisi puolustautua tekijää vastaan. Ilmeisesti nykyään koulussa tapahtuva raiskaus rinnastetaan ”koulukiusaamiseen” ja monta elämää pilattiin taas.
Ainakin omalla ala-asteella aikanaan ne luokan pahimmat häiriköt ”leikkirais kasivat” luokan tyttöjä melko brutaalisti ja pahemmin itkusta ja vastustelusta välittämättä, en tiedä sitten siirtyivätkö ihan oikeisiin rais kauksiin joskus myöhemmin elämässään. Valkonaamoja valko roskaa kuitenkin edustivat.
Mutta joo, koko läntinen Eurooppa on nyt arabikysymyksen haasteen edessä, eikä kukaan tunnu edes tosissaan etsivän minkäänlaisia ratkaisuja mihinkään. Kukaan ei ole olevinaan vastuussa yhtään mistään ja homma vain eskaloitu eskaloitumistaan.
Millä erityisluokalla kävit ala-asteesi? Mitä helvettiä tarkoitat ”leikkiraiskaamisella”? Heikosti tulee kädet pestyä sanoessasi, että en tiedä sitten, jos vaikka ovat siirtyneet … Ei tollanen umpipaska toimi. On täällä joku muukin käynyt ala-asteen ja vähän enemmänkin. Sinä olet myös vastuussa, onhan sinulla oikeuksiakin.
Aika hurjaa. Omalta ala-asteelta muistan lähinnä että tytöt ja pojat olivat pitkälti vain omissa porukoissaan touhuamassa omia juttujaan jotka eivät kiinnostaneet muita. Kyse on kuitenkin lapsista.
Vasta ylä-asteella tuli kuvioihin seksi-jutut lähinnä vain puheen tasolla, eikä silloin kenellekään tullut mieleenkään mikään rais kaaminen edes vitseissä. Tuolloin elettiin kuitenkin aikaa, jolloin koko koulu oli 100% suomalainen, lukuunottamatta paria mustalais-pentua.
Miten osaat tai kykenet kommentoimaan ko. asiasta noin ”asiallisesti”? Itse en saa aikaan muuta kun vihaa ja perkeleellistä kiroilua kaikkine siihen kuuluvine raivoamiseen liittyvää sanoitusta? Ei voi mitään, olen altistunut vihalle. Rajattomalle vihalle.
Luulisi vasemmistolaisuuden karisevan aika nopeasti pois kun joutuu olemaan matujen kanssa tekemisissä ellei ole täysin patologinen tapaus.
Suomestahan lähti aikoinaan opettajia parempien palkkojen perässä ruotsalaisiin matukouluihin jotka eivät syystä tai toisesta löytäneet työntekijöitä mutta ei ole kuulunut sen jälkeen mitään. Mitenköhän kävi?
Tuskin se mihinkään karisee, koska vaemmistolaisille on jostain syystä ylipääsemättömän vaikeaa nähdä syy/seuraus-suhteita kannattamansa politiikan ja tapahtuvien asioiden välillä. Kysehän on ”ihmisoikeuksista”, miten ne voisivat olla väärin?
Lisäksi asioihin oikeasti puuttuminen tarkoittaisi sitä, että jonkun pitäisi ottaa vastuu. Helpompaa pestä kädet kaikesta ”pojat on poikia”-ajattelulla. (Paitsi suomalaisnuoret eivät saa olla enää poikia, koska se olisi seksististä ja fasistista jne.)
Kun on johonkin päättänyt lujasto uskoa ja sen julki julistanut, on sitä hyvin vaikea enää muuttaa.
Jos vaikka uskoo sopuun ja reiluun meininkiin kenen kanssa, noin jopa siitä pitää kiinni.
…meneeköhän sensuurista läpi tämä?
….no jopa meni ykspeukalokirjoitus oikolukuohjelman kanssa ihan sotkuun…
Siis julkisesta uskomuksestaan on ykeensä vaikea julkisesti luopua. Hissun-kissun ehkä voi vaieta.
Ja.
Kaikkien ideologioiden ja uskontojen kanssa tuskin saa reilua meininkiä aikaiseksi, vaikka kuinka lujasti kompromisseihin demarien öailla uskoisi.
Toi vasemistolaisuus tuntuu olevan harvinaisen tiukassa. Nyt vaaditaan Iranille oikeutta duunata ydinpommi, mutta Suomelle ei niitä miinoja missään nimessä. On noilla kommareilla omituinen logiikka. Ja mitä Kiurut ja ne muut ajattelevat ko. asiasta, äänestyksestä pois jäämällä? On tekopyhää touhua, josta järki puuttuu totaalisesti. Tai luulevatko tarvitsevansa tulevaisuudessa todistuksen itsestään, etten minä antanut hyväksyntää. Pesin käteni Suomen tulevaisuutta koskevassa äänestyksessä. ”Ja se Trump”. – Vaihdetaan aihetta ja puhutaan vaikka Sannan juhannuksesta ilman meikkejä.
Saksalaisten pitää nyt vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja sopeutua uuteen järjestykseen. Hieman joustamalla ja alistumalla selviää vähemmällä kiusaamisella joka on on jo hyvin sisäistetty Suomen kouluissa ja kaduilla.
”Tapahtui näinä päivinä…” Alkaa yksi raamatullinen opetus minkä sanoihin voi monta asiaa tulkita. Kyllähän tässä on havaittavissa iso maahanmuutto ulkomaalaisista havaittu ja eipähän tuota itä rajallakaan näistä työperäisenmaahanmuuton persesilmistä pääse irti sitten millään. Onneksi asuu maalla niin tänne eivät ole eksyneet kun eivät pärjäisi, täällä joutuu töitä tekemään
Kyllä naiset osaa, Angela Merkel tuhosi saksan.
Kumpa olisi jäänyt vain Saksaan se merkrleellinen sotku.
Meillä kansainvälset ”sopimukset”.
Ne kansainväliset sopimukset ovat joku väsännyt. Ei meillä ole niiden kanssa mitään tekemistä. Niistä voi erota, jos on tarve.
Saksa isolla, jos et tarkoita kieltä.
Eikö – perkele – saksassa enää ole munaa itsepuolustukseen, vaan pitää huutaa APUVA?!
Saatanan mulkku-murjaaneja pitää vain hyysätä, vai?
Kuinka v*tun tyhmiä ihmisten täytyy olla ettei näe väistämätöntä mihin matusaatio johtaa?
Taitaa Saksasta tulla uusi Libanon.
https://i.ytimg.com/vi/hz_mIA8jL8Y/maxresdefault.jpg Pikkuhiljaa..kohta ollaan jo ranskalaisen jalkapalloilun värisiä.
Neekerit valtaa kaiken urheilun mutta jääkiekossa heitä ei ole paljon.
Kuten pingiksen, purjehduksen, uinnin ja lähes kaiken missä vaaditaan järkeä? Muutama poikkeus on tenniksessä (ne pari jenkkiämmää), golffissa se Trumpin lankkipoika Tiger, voimistelussa se yks negeämmä jenkeistä, jääkiekossa se yks ruotsalainen neekeri on pärjännyt myös joskus hyvin. Keihäänheitossa oli myös se yks nege. Ammunnassa niitä mä en ole nähnyt, mutta elämässä ne on kovia ruiskimaan kaikkea elävää. Tarkkuus on kylläkin, esim. Ruotsissa vielä vähän hakusessa. Tarkkuutta peliin, varsinkin kun toisiaan ruiskivat. Ei tule rispektiä, jos lippaallisen jälkeen puskista löytyy vain ja ainoastaan yksi varpaaseen ammuttu. Mutta pitää ottaa huomioon, että ”ruotsalainen”. Jousiammuntaa ei neekerit harrasta. Kenttälajit ovat myös hakusessa, mitä nyt melko hyviä ovat hyppimään ja pomppimaan. Moukari on myös vaikea laji. Nuo juoksut on jotenkin geeneissä, sen ne on aina osanneet. Formuloissa se yks brittisekotus. Muuten on autourheilu vieras laji. Ei niitä paljoa ole snookkerissakaan näkynyt, tosin bilis ei ole myöskään urheilua. Keilailu ja curling? Entäs toi kiipeily? Pingiksessä tosiaankin yks neekeri mahtuu n. kolmen miljardin parhaan joukkoon ja kriketti taitaa olla samoissa suhteissa. Koris ja juoksut ovat niiden lajit.
Oli se saatanallinen näky futiksen MM-kisojen loppuottelusta Ranska-Argentiina. Ranskan joukkueeseen ei mahtunut (parin vaihdon jälkeen) yhtään valkoihoista ja Argentiinalla ei ollut yhtään neekeriä. Vaikea arvata kumpaa mahdoin fanittaa, vai ajattelinko tietty, että ”me eurooppalaiset”. Vive Oidipus ja vive kaikki sekarotuiset koirat. Ei, kyllä latinot ja Messi olivat omaa luokkaansa. Latinofutista on kiva katsoa muutenkin, joten oikea joukkue voitti kultaa. Järkky ajatus jotenkin Afrikka vs. Argentiina. Ei käynyt oikein Ranska edes mielessä muuten kuin huumorilla, joka oli kuitenkin kaukana. Oli varmasti ranskalaisille futisfaneille ja kansallismielisille oikea painajainen. Olympialaiset olivat sit vielä ihan oma farssinsa erikseen. Avajaisten sää sentään vähän tasoitti eläimellistä menoa. Jäi erikseen mieleen vielä se Suomen mitalisade, se ensimmäinen kisa kautta-aikain, jossa ei tarvinnut hehkuttaa.
Aivan. Libanonhan oli ennen kristitty maa.
Niinhän se on täällä kotosuomessakin. Tätä ei vain haluta myöntää. Koulukiusaaminen ja nöyryyttäminen kasvanut räjähdysmäisesti vuoden 2015 jälkeen. Tätä ennen näistä asioista edes puhuttu, kun ei ollut ongelmaa. Silloin tällöin pieni rehellinen nyrkkitappelu joka kuuluu kasvuikään.
Ennen ei juurikaan etnoperiaatteella kiusattu, kun ei sekaisinkaan asuttu. Mutta kyllähän sitä heikommassa asemassa olevia törkeästi kiusattiin ja rääkättiin. En minä tietenkään, mutta jotkut muut kyllä.
Tuollaista etnokiusauspommitusta ei kuitenkaan silloin ollut eikä sitä pitäisi olla nytkään.
Tohon nk. rehelliseen nyrkkitappeluunkin kuului ennen yks vs. yks, ei kymmenen vs.yks.
Ruskean miehen ikuinen alemmuuskompleksi; ei voida ottaa osaa länsimaiseen edistykseen, ei haluta identifioitua länsimaalaiseksi – ei anna arabiylpeys periksi; taannutaan siihen oman kulttuurin tuottamaan agressiiviseen kompensaatioon. Sillä voidaan ainakin hallita katuja ja pitää nössö kantaväestö pelossa ja kunnioituksessa.
Mutta onhan tuon (julkisen) tilan ottamisen jo huomannut jokainen asiaan törmännyt suomalainenkin. Kantasuomalainen on liian arka eikä osaa pitää omiensa puolta – saatika että enää edes kykenisi siihen.
Afd yrittää saada matuhaittaa pois niin vanhat puolueet käy kimppuun. Outoa? Sama muualla eeuussa, poislukien vanhamedian inhokit kuten Unkari. Kuin joku soros? jengi vetelee naruista että eeuun on islamisoituva vaikka väkisin. Meillä prikulleen sama, vmp dissaa suomalaisuutta mutta ylistää ”tasa-arvon ja rauhan” islamia. Miksi(köhän)? Joku hyötyy tästä mielipuolisuudesta ja räikeästä vääryydestä..
AfD haluaa venäläismiehityksen. Se on toistaiseksi pahempi asia kuin tämä matuhelvetti
Mauno on nimensä veroinen, sellainen piilo sankari. Se tulee väkisin esiin, ei sille mitään voi. Kyllä mä sua jotenkin ymmärrän, mutten tajuu.
Meillähän ongelma on juuri päinvastainen rasismista johtuen. Tätä totuutta levittää mm yle ja hs
Kaikista pahinta tässä on, ettei kukaan uskalla sanoa vastaan apinoille ettei ne vaan suutu. Se on aivan käsittämätöntä, että marakattien annetaan hyppiä silmille, eikä kukaan tee mitään rasisimin pelossa. Se on varma tie apinahelvettiin, josta Saksa ei nouse ilman radikaaleja toimia.
Jedem das Seine. Niinhän se päätettiin saksalaisten kohdalle, heti v. -45. Churschild, Roosevelt ja Stalin, liittoutuneita kun kerran olivat ottivat sen yhteiseksi tavoitteekseen parin ydinpommin keksineen rodun edustajien kanssa. Nyt alkaa olla tasaraha. Ei siitä paljoa ole meteliä pidetty, että kuka tai kenen käskystä se saatanallinen määrä niitä myrkkytynnyreitä mereen upotettiin. Sikaria polttava, sen aikainen paksupoika Churschild oli sitä mieltä, että saksalaisista tehdään halpaa työvoimaa (orjia) ja sanoi vielä, että jos Saksa kykenee tekemään jotain alkeellistakaan kauppaa jonkun muun maan kanssa seuraavaan sataan vuoteen, niin tämä sota (toinen maailmansota)on käyty turhaan. Brittien historian saavutukset pitäisi tuoda esiin samoin mitä Saksalle tehtiin. Se maailman suurin varastetun tavaran paikka kulkee nimellä Brittish national museum. Toiset puhuvat Berliinistä ymmärtämättä, että Berlinhän ryöstettiin totaalisesti. Meidän media huutaa, että Rovaniemen polttajat. Brititkin polttivat jotain mm. Dresdenin ja kansa sen mukana.
Michael Grandt enthüllt unvorstellbare Zahlen! Die EU und die Bundesregierung geben Milliarden aus, um mit Ihren Steuergeldern – oft ohne Kontrolle, Transparenz und demokratische Legitimation – linke und linksextreme NGOs zu finanzieren, die
https://www.kopp-verlag.de/a/staatsgeheimnis-ngo-finanzierung-2
Just joo. Mitä mä äsken sanoin?