Helsingin hovioikeus vahvisti taas yhden tuomion irakilaiselle taksiraiskarille. Teko tapahtui jo vuonna 2022 ja kuuluu yhtenä isompaan taksiraiskausryppääseen.
Vuonna 1999 syntynyt Ahmed Dhaif Saadoon Al-Khalfah on tuttu jo entuudestaan. Raiskauksia mies on Suomessa olonsa aikana tehnyt jo useampia. Tämänkertainen tuomio on lähinnä hovioikeuden vahvistus vuosi sitten Helsingin käräjäoikeuden antamalle tuomiolle raiskauksen yrityksestä, jossa Al-Khalfah yritti raiskata suomalaisen 16-vuotiaan tytön.
Asiasta PT-mediassa viime vuoden toukokuussa tarkemmin:
Hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden tuomion, joka on siis 10 kuukautta. Mutta taustalla on jo useampia tuomioita: elokuussa mies tuomittiin kahdesta raiskauksesta 4 vuoden vankeuteen.
Lisäksi taustalla on aikaisempi tuomio joukkoraiskauksesta toisen keharin Kanjou Mohammed Alin kanssa. Al-Khalfah sai 2 vuotta 11 kuukatta ja Ali kolmesta törkeästä raiskauksesta ja lasta esittävän seksuaalisen kuvan hallussapidosta 5 vuotta 10 kuukautta.
Nyt kaikki yhteenlasketut tuomiot ovat hieman epäselvää, ainakin jotakin yli 5 vuotta siellä pitäisi olla, mutta selvittelen asiaa lähipäivien aikana niin katsotaan mitä tuleman pitää.
Näin siis nykytaksit Helsingissä.
Alla kuvassa tekijämies.

