Holmströmin pakina: Muslimit ja Me


Ruotsissa pidettiin eduskuntavaalit kaksi kuukautta sitten, mutta hallitusta eivät ole vieläkään saaneet muodostettua. Heti vaalien jälkeen alkoi paljastua monenlaista hämärätoimintaa vasemmistopuolueen piirissä. Epäselvyyksiä löytyi moneltakin paikkakunnalta, mutta vilpillisyyden symboliseksi majakaksi nousi eräs Mohamed Abdukardir Ali, joka valittiin eduskuntaan Taalainmaan Borlängestä. Herra Alin vaalityöstä paljastui rikostutkinnan arvoista vaalivilppiä ja klaaniäänestystä. Lisäksi kävi ilmi että Ali, Somalian lahja maailmalle, oli kirjoittanut CV:n, joka oli täynnä valheita ja että hänellä on huomattavia ulosottovelkoja sekä maksamattomia elatusmaksuja.

Satuin näkemään seuraavan tekoälyvideopätkän, missä kansanedustaja Mohamed Abdukardir Ali ja vasemmistopuolueen puheenjohtaja Nooshi Dadgostar heittävät auringonkukansiemeniä ja jakavat esitäytettyjä äänestyslipukkeita muslimeille Tukholman Sergelin torilla.

Biisin sanat menee kutakuinkin näin:

Mene äänestämään
habibi (kaveri, äijä), liikettä

Et voi istua runkkaamassa
ja olla pelkkä kelb (koira, arvoton)

Mene äänestämään
habibi (kaveri, äijä), liikettä

Walla walla (hitto sentään)
äänestä vasemmistoa taas uudestaan

https://www.facebook.com/reel/1437943358401346

Ja kävi niin hassusti, että minä tykästyin tuohon arabialaiseen ralliin. Monesti ählämien musiikissa on suurta surumielisyyttä ja vaikertavaa dramatiikkaa, jossa aistii tuhansien vuosien taustan: kärsimystä ja kurjuutta, epäoikeudenmukaisuuksia ja loputtomia heimosotia. Ilmankos heidän musiikista on tullut melankolista ja uskonnosta hölmön brutaalia. Ja vaikka kuinka inhoan näitä takapajuisia kansoja ja heidän uskontoaan, se ei estä minua joskus pitämästä heidän musiikista tai kirjallisuudesta. Oli tekijä mikä tai kuka tahansa, voin kuitenkin arvostaa itse teosta. Tekijä ja teos ovat kaksi eri asiaa. Sama koskee vaikkapa USA:n keenereitä – musta väestö on tuottanut mielettömän määrän suurta musiikkia, mutta se ei muuta tosiasiaa ihmisrotujen kelvollisuuden eroista.

Joskus 20-30 vuotta sitten kuuntelin välillä algerialaista rai-musiikkia ja tyylisuunnan megatähteä nimeltään Khaled. Tunnusomaista melankolialle on värisevä lauluääni, jota kuulee sekä arabialaisessa että turkkilaisessa musiikissa, eräänlainen vibrato, jonka nimi näköjään on melisma. Ja dramaattisten viulujen salaisuus puolestaan piilee siinä, että ne on viritetty jotenkin neljäsosanuoteittain – epävireisesti länsimaisen korvan mukaan.

Tässä algerialaisen Khaledin biisi Ragda. Tämä se vasta fuusiota onkin, monia vaikutteita yhteensulautuneena: arabialaista, länsimaista ja taustapoljentona mustaa reggaeta. Ja tuotanto tietysti hoidettu Ranskassa, koska ählyt eivät tunnetusti osaa käsitellä tiimalasia monimutkaisempaa tekniikkaa.

Lopuksi on mainittava portugalilainen fado. Iberian niemimaa kärsi aikoinaan islamin ikeen alla 700-800 vuotta eikä tuon pituinen valtakausi voi olla jättämättä jälkiään kieleen ja kulttuuriin. Fado on kuulemma kohtalokas ja melankolinen musiikkityyli, jossa on maurilaisia piirteitä ja usein juuri tuota lauluvärinää, melismaa. Minulle toistaiseksi tuntematonta musaa, mutta löytyy tietysti netistä hakemalla.

Rune Holmström