Nuoruusvuodet olivat hienoa aikaa, joita on todella ikävä. En nyt ikävöi aivan lapsuus vuosiani vaan teini ikääni. Monelle nykypäivän nuorelle nämä vuodet tuntuvat olevan yhtä helvettiä.
Saako huijata, kyllä saa!
En tiedä kuinka moni on kiinnittänyt huomiota kuinka meitä huijataan aivan yhtenään.
Toisen luokan kansalainen
Tarinani kertoo Veijosta. Hän ei osaa kieliä, ei ymmärrä sivistyssanoja eikä munkkilatinaa. Hän on vilpitön, ahkera, rehellinen ja kanssaihmisiin luottava härmäläinen perusjuntti.
On se kumma, jos ei ahdista!
Taas koitti arki rentouttavan, tosin myös kovin työntäyteisen viikonlopun jälkeen jonka vietin mökillä. Selkää särkee, reisiä jomottaa ja perse on kipeä vaikkei rahaa ole tullutkaan.
Hikinen sunnuntai Pääkaupunkiseudulla
Pääkapunkiseudun ympäristössä on sinipukuisilla ollut kiirettä. Vantaalla ja Kirkkonummella on ollut jonkinlaisia piiritystilanteita, joita kuitenkaan ei toistaiseksi avata tarkemmin.